Luminen shelttitapaaminen

Satuttiin kerrankin pääsemään shelttitapaamiseen viime viikolla, edellinen kerta taisi olla 2014 kesällä. Kun kerran oli sopiva aihekin, sheltin siistiminen, niin mikä jottei. Paikalle saapui erittäin osaava henkilö, joka näytti ensin omalla sheltillään mitä kaikkea käydään läpi. Sitten pääsivätkin kaikki sheltit vuorotellen pöydälle, siinä kurkittiin mitä ja miten juuri siltä sheltiltä otetaan. Siitä lisää myöhemmin.

Rudi oli ihan hepulissa, kun joka puolella oli oman rotuisiaan. Vähän sitäkin kun ei tehtykään mitään vaan vain oltiin ja katseltiin. Kaikkia piti päästä hetinyt moikkaamaan, varovaisen tuttuun tyyliin. Innostuipa kaveri vähän leikkimäänkin. Eikä kolme lumikuuroakaan haitanneet menoa. Muutamat räpsyt tapaamisesta nappasin, joten muutaman kai voisi tännekin laittaa.

Viimeiset kisat ennen hallikautta.

Tuli ilmoitettua Rudi vielä yksiin agikisoihin ennen vähän pidempää taukoa. Taisin sanoa samanmoisesti myös silloin, kun päästiin kolmosiin. Vaan pitihän sitä nyt vielä viimeisiin lähellä oleviin hallikisoihin mennä. Vielä kun en luota siihen, että agility pihalla sujuu niin treenaillaan nyt kesä ulkona. Tai no joka toinen viikko ollaan viikkoryhmässä ulkona, mutta jos satutaan eksymään treenaamaan toisenkin kerran viikossa.

Näiden kisojen jälkeen olen suunnitellut kesän niin, että yritetään saada treenilistaa edes hieman lyhyemmäksi ja Rudi pääsee (vai joutuu) hierojalle, jotta saadaan jumit pois. Seuraavan kerran startataan kisoissa, kun hallikausi taas alkaa. Sen verran täytynee saada varmuutta tekemiseen, luottoa osaamiseen ja sitä kuuluisaa vauhtia. Meidän vauhti ei vaan riitä toistaiseksi. Lisäksi pitäisi treenata vähän sitä, tätä ja tuota.

Pakkaa hieman sekoitti tuo ensimmäiseltä hypyltä kieltäytyminen. Harvemmin, jos koskaan, on tuota tehnyt. Pitkäksi venähtäneen käännöksen takia meinasi koskea Aalle, mutta täpärästi vältyttiin hyllyltä. Valitsin 4-5 väliin hitaamman vaihtoehdon ihan siitä syystä, että saa pidettyä Rudin kuulolla. Takaraivossa kun edelleen kolkuttelee ne superkaarrokset ja kuuroudet. Olisi saattanut myös tehdä kuitenkin sen verran ison kaarroksen, että olisi pamauttanut väärälle puolelle. Puhumattakaan siitä, että olisin jättänyt Rudin seläntaakse.

Olin vähän suunnitellut tekeväni renkaan ja hypyn väliin takaaleikkauksen, mutta pohdin ehdinkö ohjata seuraavaa hyppyä takaakiertona. Lennosta ja ihan vahingossa tuo vaihtuikin radalla sokkariin Aan jälkeen. Eipä olla taidettu tehdä sokkaria ennen rengasta, joten melkoinen riski tehdä se ensimmäistä kertaa radalla. Ehkäpä se kuitenkin kertoi siitä, että alkaa sittenkin vähän luottamaan Rudiin.  Takaakierron jälkeinen valssi vähän takkusi, kuten myös kepeille lähetys ja 12 hypyn valssi.

Hieman pisti hirvittämään vino 13 hyppy. Rudi  kun ei pahemmin tykkää hypätä kohti eikä mun ohjauksella välttämättä edes ymmärrä hypätä vinoa hyppyä. Mietin vielä rataantutustumisen jälkeenkin mitä hittoa siinä teen, jotta Rudi sen hyppäisi. Samalta puolelta koiran kanssa tarkoittaisi takaaleikkausta keinulle, joka muutenkin on vielä vähän epävarma. Joskin juuri edeltävissä treeneissä oli superit toistot keinulta. Toiselta puolelta taasen koira hyppäisi mua kohti, mikäli ehtisin niin pitkälle. Riskillä viimeksi mainittu ohjaus ja soopelihan hyppäsikin! Hämmennys iski ja pieni "mikä sit" -fiilis. Rudi oli selkeästi puomin jälkeen ihan valmis menemään maaliin, mutta eipä nyt rataa jätetä kesken ihan tuollain. Koiruus takaisin ja viimeiset hypyt vielä.

Radalta jäi kahdesta kiellosta ja hiukan takkuisesta/varmistelemasta menosta huolimatta hyvä fiilis. Tykkäsin radasta, sopi kyllä meille vaikkei sitä nollaa tullutkaan. Kun keväällä päästiin vihdoin ykköset läpi, joka oli meidän ainoa tavoite agilityn suhteen, tuli jotenkin rennompi fiilis kisoihin. Se näkyi heti onnistumisina kakkosissa, vaikka eivät nekään täydellisiä olleet. Puhumattakaan kolmosten radoista. Tänä keväänä ollaan menty yhdessä tekemään hauskaa agilityä myös kisoihin, eikä viime vuoden tapaan molemmat omaa rataa, hermot kireällä veren maku suussa lähestulkoon oksentaen jännityksestä. 

Rudille jäi selkeästi päälle, että ensimmäisen esteen ohittaminen on fine. Napattiin hienosti kymppi heti alkuunsa. Päätin kuitenkin, että mennään rata loppuun kun ei vielä hyllyksi asti mennyt. Ainoa kamala aloituksessa oli, miten ehdin ohjaamaan vitoshypyn. Piti ottaa reilusti etumatkaa, mutta lopulta lähdettiin samalta viivalta Rudin kanssa. Onni oli Rudin hyvin toimivat korvat, olin sen verran kaukana vitosesta, että entinen Rudi olisi jäänyt vain laukkaamaan ympyrää eikä hypännyt ainakaan vitosta. Sen jälkeen pikkuisen valahti käännös liikaa, kuten myös 8-9 välissä, kun tuttuun tyyliin yritän mennä kiinni esteeseen, vaikka kuinka olisin myöhässä. Sinällään onni hiukan venähtänyt kaarros tuohon väliin, kun olin ohjaamassa Rudia hyppäämään hypyn väärin päin.

En tosiaan tiedä miksi ohjasin putkeen takaaleikkauksella, kun olisi voinut uskaltaa tehdä sokkari, jolloin ei olisi tullut noin kamalaa pituutta. Pituus-putki oli seuraava, joka radalla hirvitti. Ei varmaan löydä ja löysi kuitenkin. Jonkun piti ohjata 16 hyppy pakkovalssina, mutta ottikin taas vähän isomman riskin ja ohjasi melkein saksalaisen näköisellä. 18 hyppy on loistava esimerkki siitä, ettei Rudi kestä yhtään hypätessään pois päin tai mua päin, jos lähden etenemään suoraan. Hienosti toiseksi viimeinen hyppykin ohitse ja väärinpäin ja ties mitä muuta. Onneksi ei enää tuossa vaiheessa haitannut, kun hylly napsahti 18 esteeltä.

Tämän radan jälkeen taisin todeta jälleen etten mene koskaan enää agikisoihin. Vaan jäähkälenkillä jo mietin vähän suunnitelmaa mitä ja miten treenataan, jotta syksyllä meno olisi sujuvamman näköistä kisoissa. Agilityssä ei onneksi enää ole sitä samanmoista ärsytystä kuin viime vuonna, vaan nykyisin on hauskaa tuloksista viis.

Videomateriaalia keväältä.

Löytyipä raivatessa  vähän video -ja kuvakansioita järjestykseen muutama julkaisematon treenivideo rallysta ja kasa soopelin juoksenteluvideoita. Juoksenteluvideot yhteen, rallyt erikseen. Rally-tokon videoista saa hyvän kuvan siitä, millaista meidän meno tällä hetkellä on. Ei olla treenattu yhtään itse liikkeitä tuolloin seitsemään kuukauteen, tätä kirjoittaessa yhdeksään kuukauteen, vain muutaman hassun kerran lyhyttä kontaktitreeniä (1-10s) ja lyhyttä (1-5 askeleen) seuraamistreeniä. Eipä Rudi edes pysty lähestulkoon tuohonkaan hallissa eikä varmaan enää ulkonakaan. Ehkäpä pitäisi hiljalleen aloittaa taas treenaamaan kontaktia ja seuruuta, kun suunnitelmissa olisi pyörähtää tänä vuonna rallykisassa tai kahdessa. Siitäpä lisää myöhemmin.

Hyvät treenit, parempi mieli.

Nyt kun kaikki kouluhommat olisi paketissa, jopa kahta päivää ennen viimeistä päivää, niin jatkettakoon näpyttelemättömien pstausten listan lyhentämistä, näin järjestyksessä. Yrittäen kuitenkin pitää jotakin tasoa, jos nyt mitään tasoa näissä mun höpöttelyissä koskaan on ollutkaan.

Treenit ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä, Rudin ollen kuulolla yllättävän hyvin. Onhan soopeli väläytellyt onnistumisillaan vaikeissa paikoissa, hämmentäen kartturia sen verran, että pakka on saattanut mennä sekaisin jopa siitä. Vaihtoehtoisesti on erehtynyt huutelemaan kehuja, jonka seurauksena soopeli on tullut hakemaan lelua/namia tai ollut muuten epävarma jatkosta, selkeilläkin ohjeilla.

Tämän kesän teemana voisi agilityssä olla juurikin tuon luottamuksen kasvattaminen: niin omaan osaamiseen kuin koirankin osaamiseen. Huomaisi varmasti paljon asioita, joita osataan, kun antaisi mahdollisuuden. Lisäksi tarvitsisi kehittää estefokusta ja viedä ohjauskuvioita eteenpäin. Kisoja kun ei näillä näkymin ole tiedossa kuin seuraavan kerran hallikaudella. Ellei tapahdu suurta muutosta ulkona treenaamisen suhteen.

Heti kolmannelta esteeltä meinasi soopeli tykittää suoraan puomille, myöhäisen valssahtelun vuoksi. Jotenkin sitä vain tekee aina tietyt ohjaukset ihan liian myöhässä, kun sitä vain ei luota tuon hyppäävän estettä. Niistokin onnistui nuin hyvin, vaikka usein Rudi jää pysähtyy estellee komentamaan, tietäämun lähtevän eteenpäin ja hänen täytyy hypätä pois päin katsos. Kepitkään ei oikein tahtonut lähteä, mutta kesti hienosti mun etääntymisen. Pienoinen naurahdus pääsi tuolle mutkaputkelle, kun soopeli tajusi mun juoksen poispäin niin enpäs menekään. Ja juurikin noin Rudi jää usein mököttämään esteelle niistoissa. Irtoamisia esteille mun lähtiessä toiseen suuntaan tarvitsis myöskin treenailla. Puomillekin voisi kesän aikana opettaa jollekin tasolle kunnolliset käännöskäskyt. Kivasti kuitenkin reagoi roiskimatta mun etääntymiseen löytäen oikean pään putkesta. Päällejuoksu on ollut edelleen ongelmana. Välillä menee todella nätisti keskivaikeissakin tilanteissa, välillä ei millään hyppää helpoissakaan tilanteissa. Puhumattakaan tuollaisista vaikeista paikoista. Loppu menikin jo vähän mielenkiintoiseksi ohjausten puolesta, joskin Rudi hoiti nätisti. Harvemmin tekee mitään ellei saa selkeitä ohjeita.

Rataantutusmisessa jo tykkäsin tästä radasta ja oli fiilis, että tää sujuu. Harvemmin sitä fiilistä on ollut, edes treeneissä. Maalis-huhtikuu olivat kuitenkin ne THE kuukaudet, joiden aikana palaset loksahtelivat yllättäen paikoilleen. Aloin ilmeisesti kuitenkin hiukan luottaa meidän tekemiseen, Rudi alkoi kuunnella käskyjä eikä rallatellut omiaan tai tehnyt tuttuja supersuuria käännöksiä. Edelleen satunnaisesti tulee suuria kaarroksia sen vuoksi, että jään varmistelemaan enkä ihan sataprosenttisesti luota. Jotain kuitenkin alkoi tapahtua. Alettiin pääsemään treeneissä nollaratoja, Rudi löysi kepit vaikeista keppikulmista vaikken ollut vieressä näyttämässä, keinu ei jännittänyt, ehdin yllättävsti ohajaamaan kunnolla.

Tämä otos taisi olla se ensimmäinen kierros, sillä olen vähän epävarma ja varmistelevasti ohjaan. Peruuttelu ei tosiaan ole mun juttu, kuten varmasti huomaa. Muilla kierroksilla lähti jo vähän paremmin ohjaaminen. Eipä tuossa vissiin hirveästi muuta ongelmaa ollut.

Ensimmäinen putki oli todella vaikea Rudille eikä siihen auttanut se, että menin putken viertä. Jotenkin oli hämmentävää, että ensin mentiin putkeen ja seuraavalla kerralla hypättiinkin hyppy. Persjättö 7-8 väliin näytti kerrankin helpota eikä hirveältä vääntämiseltä mun osalta. Oikeastaan koko rata näytti hyvin rauhalliselta ja helpota eikä tullut oikeastaan kiire missään vaiheessa. Ainoastaan ensimmäinen putki, keinun jälkeinen hyppy sekä ainoa jättikaarros kahteen kuukauteen toiseksi viimeiselle hypylle.

Hassua miten ihan yht'äkkiä sitä havahtuu siihen, että treenit ovat sujuneet jo hetken aikaa todella hienosti ja palaset ovat loksahdelleet paikalleen, edes jonkin verran. Toki treenattavaa riittää todella paljon vielä ennen kuin ollaan sillä tasolla, että saadaan kolmosissa nollia tai edes on mahdollisuuksia sijoituksille. Tästä kuitenkin on hyvä jatkaa!

Muistaa jaksot jolloin ei syntyny mitää.

Lähestulkoon puolitoista viikkoa sitten tuli pyörähdettyä ihka ensimmäisissä kolmosten kisoissa. Jännitys oli kadonnut tämän vuoden agilitykisoihin, mutta näihin kisoihin jännitys iski naps vain ja kunnolla. Joskin onneksi vasta kisapäivän aamuna ja helpotti hiukan ensimmäisen radan jälkeen. Tuo megajännitys kuitenkin vaikutti myös muihin ratoihin. 

Siinäpä videot sitten. En lähde enää erikseen purkamaan näitä, kun näkeehän sen nyt, että suurin piirtein kaikki radat menivät samaan tyyliin. Melkoista meininkiä oli, ei todellakaan meidän parhaimpia. Eniten tuli jännitettyä kuinka vaikeita nuo kolmosten radat sitten ovatkaan, kun moni oli sanonut kakkosten ja kolmosten välissä olevan se suurin kuilu. Vaan ainakin nämä radat olisivat olleet ihan helposti selvitettävissä nollaratana, jos kartturi olisi ollut jännittämättä ja ajatus olisi pysynyt kasassa. Jännästi myös keinu ja puomi olivat noinkin jännittävät eikä Rudi reagoinut nykyiseen tuttuun tyyliin. Reagoimiseen toki vaikutti varmasti tosiaan kartturin jännitys ja liika varmisteleva ohjaus. Näin tällä kertaa, ensi kerta on varmasti parempi.

Lammaskoira toivottaa iloista vappua!