28 joulukuuta 2018

Tekniikkakurssi 2/2

Muistiinpanot samankaltaisesti kuin esimmäisessä osassakin*. Tykkäsin kurssista hurjasti, sillä tuli taas vähän erilaisia vinkkejä harjoitteluun sekä pohtimista tuleviin treeneihin. Päätin pitää pienen tauon muista kuin rally-valkun treeneistä, koska saatiin etenkin tämän syksyn aikana hurjasti vinkkejä treeneihin. Toki alkuvuonna käyn kuuntelemassa yhden luennon sekä rally-valkulle tulee kaksi koulutuspäivää, mutta näin muuten.




Kurssikerta 3/4  - Peruuttaminen ja sivuasekeleet

* Sivuaskeleet on hyvä osata molempiin suuntiin. 
* Rudille vaikeampi mennä vasempaan.
* Odota, että korjaa vinon paikan ja palkkaa siitä. Oppii nopeasti idean.
* Oikean puolen perusasentoa ja seuruuasentoa tehotreeniin.

* Hyvä tekniikka peruuttaessa, samanmittaiset askeleet.
* Joillain vaikea hahmottaa, että takajalat täytyy siirtää nopeammin pois alta.
* Edessä peruutuksen motivaattorina alusta jolle peruuttaa. Alustasta tykkääville ainakin auttaa. Saa yhdelle sanalle enemmän voimaa, jolloin kisoissa voi luottaa enemmän. Näytti puolessavälissä siltä, että "meinaatko tosissasi, että vielä pitää"
* Sivulla seuraamisessa myös hyvä tekniikka ja peruuttaa suoraan. Lähtee lujaa, joten pitäisi saada taottua ettei ole nopeuskisa äitin kanssa vaan mennään yhtäaikaa. Korjasi kuitenkin aina paikan hyvin, joten aiemmat vinkit/treenit purreet. Voisi kokeilla miniaskeleita ja palkka ihan kiinni jalasta.




Kurssikerta 4/4 - Asennonvaihdot ja seuruu

* Asennonvaihdoissa sivulla lähtee herkästi poikittamaan takapuoltaa ulospäin, etenkin oikealla puolella, vaikka perusasento olisikin suora. Mitä enemmän asennonvaihtoja, sitä enemmän poikittaminen suurenee.
* Todennäköisesti johtuu siitä, että istuu perusasennossa paino ulkotassuilla ja kallistuu hitusen kaarelle, kun yrittää pitää kontaktia, jolloin tasapainottaa kääntämällä takapuolta. Yleinen ongelma pienillä koirilla.
* 2/3 kerrasta tuli perusasentoon vinossa. Kiinnitä huomiota!
* Alkuun palkkaa pelkästään siitä, että istuu sivulla tasapainossa. Kannattaa palkata ulkokautta, koska auttaa myös pysymään tasapainossa.
* Edessä seiso käsky vahvempi kuin sivulla. Vahvista edessä seiso-käsky vahvemmaksi ja ilman käsiapua. Siirrä vasta sitten sivulle. Mielellään ilman käsiapua, jotta ei jää katsomaan kättä, joka voi edesauttaa sivuliikettä.
* Takatassutargetti avuksi mikäli yllä olevat eivät auta.
* Kaukoihin puukapula -> etutassut siihen. Alkuun tassut saavat liikkua alustalla, kunhan pysyvät siinä. Hiljalleen nostaa kriteeriä ylöspäin niin ettei tassut liiku alustalla. Toinen vaihtoehto on laittaa jotakin hieman painavaa esim. hyppyjen rima tassujen eteen. Istumaan vaihdoissa nojaa vähän eteenpäin, jolloin vähän painostaa koiraa, jolloin koira ymmärtää laittaa painon takapuolelle.

* Seuraamisessa muista kriteeri!
* Jos antaa edistää = hiljainen hyväksyntä asialle eli on fine edistää.
* Edistäessä reagoi jotenkin
* Hidasta vauhtia = joutuu keskittymään enemmän
* Taputa reittä = huomauta koiralle missä paikka olikaan
* Pysähdy ja odota koiran tulevan oikeaan kohtaan ja jatka siitä = "En suostu kävelemään sun kanssa, jos edistät"
* Megabileet ja palkka oikeasta kohdasta, kun onnistunut huomautuksen jälkeen.

24 joulukuuta 2018

Hyvää Joulua!


Jo hiljenee vuoden askareet

ja aherrus syksyn työ.

Ota sydämmees hetket talviset

ja rauha jouluyön.


22 joulukuuta 2018

Loppuvuoden hierontojen kertaukset

Edellisen kerran Rudi oli hierottavana 20.11., joka oli ensimmäinen kokeilu kuukauden päähän sen jälkeen, kun Rudia tarvitsi hieroa hetki kahdesti kuussa. Vähän Rudi oli jumissa taas oikeasta kyljestään. Jumi aukesi tällä kertaa melko nopeasti ja hyvin. Vasemmanpuolen takajalka reagoi muita enemmän laseriin, mutta siihen ei löydetty syytä. Selkä oli pysynyt hyvin pehmeänä. Huippua!

Alkuviikosta käytiin toistamiseen näin kerran kuussa taktiikalla. Viimeksi oli puhetta, että voisi jossain kohtaa kokeilla pidentää hierontaväliä. Itse olen ollut io asennoitunut siihen, että etenkin luustonsa vuoksi helposti jumiutuvana olisi hyvä väli tuo kerran kuukaudessa. Päädyttiin siihen tulokseen, että ainakin nyt tämä talvi olisi liukkaudenkin takia hyvä käyttää kerran kuussa. Suositteli käymään myös kraniossa jonkun ns. hieronta kerran tilalla. Pistinkin korvantaakse ja mahdollisesti Rudi pääsee kokeilemaan sellaista kevään aikana. Pientä jumia Rudilla oli jälleen kyljessään, joka kuitenkin aukesi hyvin taas. Todennäköisesti johtunee lonkastaan miksi vetää aina saman kohdan jumiin. Myös oikeanpuolen kintereen läheltä oli lihas aika jumissa. Noin kuukauden päästä taas pyörähdetään hierojalla!



19 joulukuuta 2018

Maria Riskin rally-tokokoulutus

Viikko sitten rallyvalkkua tuli  TamSkille kouluttamaan Maria Riski, joka oli itselle uusi tuttavuus. Huippua päästä erilaisten/uusien kouluttajien treneeihin tai kursseille, koska aina saa erilaisia vinkkejä ja huomioita. 


* Hyppyssä ei palaudu takaisin kunnolla sivulle, josta tulee vähennyksiä (-3). Treenaa niin, että pyydä tekemään heti hypyn jälkeen mikä tahansa temppu sivulla, jotta huomaa heti tapahtuvan jotain, jolloin tulee nopeammin takaisin sivulle. Älä pyydä suoraa hypyltä eteentuloon, jotta ei opi muuttamaan rintamasuuntaa, vaan lyhyen seuruun kautta.

* Mikäli Rudi alkaa huutamaan se ei pysty enää kunnolla toimimaan, jonka vuoksi ei kyennyt toisella kierroksella tekemään kunnolla useampaa kylttiä. Tosi epätarkasti tehtyjä liikkeitä, jotka olivat rajoilla olisiko tullut jopa -10.

* Merkin kosketuksessa voisi kokeilla laittaa koiralle targetti niin kauaksi, että ei yletä koskemaan merkkiin. Mikäli satunnaista kannattaa miettiä, onko järkevää sekoittaa targettia siihen. Mikäli tekee aina tai tosi usein niin kannattaa miettiä. 

* Merkillä jäädessä liian kauas voi miettiä ajatteleeko koira sen olevan ns. liian lähellä (vrt. toko), jolloin olisi hyvä treenata todella lähellä. 

* Superhieno peruutus! Toki vasemmalla, mutta siinäkin oli pitkään vaikeuksia. Nykyisin enää vain se, että saattaa ottaa nopeuskilpailun, mutta pitää matkan sellaisena ettei ole tullut pisteenmenetyksiä.

* Askeleet eteenpäin (seiso-istu-maahan) koiran ei tarvitse ensimmäisellä askeleella liikkua yhtään, vaan saa vaihtaa vain asentoa. Voi opettaa niin, että koira nousee paikallaan istumasta seisomaan ja oma liike on vain häiriö.

* Puolenvaihto edessä kyltillä koira saa peruuttaa hitusen vastakkaisella puolella, mutta mikäli lasketaan selkeäksi peruutukseksi on -10 arvoinen virhe. Huomioi myös ettei anna koiralle tilaa liikkeen aikana ottamalla sivuaskelia!

* Istu, käännös oikeaan, istu -kyltillä koira lähti istumaan, mutta nousi takaisin ylös ennen kuin istui kunnolla, on sekin myös -10 arvoinen virhe. 


17 joulukuuta 2018

Maiju Ojamiehen tokokoulutus

Toissa viikonloppuna osallistuttiin Valkeakosken Kennelkerhon järjestämään tokokoulutukseen. Ensimmäistä kertaa tuli lähdettyä treenaamaan Akaaseen ja siellä tutustumaan uuteen halliin. Täytynee olla ylpeä nelitassuisesta, joka ihan täysin uudessa hallissa ei nuuskutellut yhtään koko aikana! Nuuskimisongelma alkaa selkeästi hiljalleen ratkeamaan. Liikkeinä otettiin tunnistusnouto, seuraaminen ja ohjattua noutoa.

* Missään liikkeessä ei kannata opettaa koiraa pysähtymään merkille, vaikka sen pitäisikin siihen pysähtyä. Koira alkaa herkästi ennakoimaan pysähtymistä tai ainakin näyttämään siltä, että on oma-aloitteisesti pysähtymässä. Mikäli koira näyttää olevan pysähtymässä itse, käske kiertämään merkki ja palkata esim. tulosta luokse. Sen jälkeen tekee liikkeen uudelleen. Eli merkille menoon oma käsky ja pysähtymiseen oma.

* Seuraaminen on edistynyt paljon siitä mitä oli vielä syksyllä. Varmaankin yhtä paljon harpannut eteenpäin syksystä tähän päivään kuin yhteensä koko vuonna. Tekemistä vielä toki riittää, etenkin oikealla puolella, mutta se nyt ei kuulu tokoon.

* Tunnaria voi alkaa opettamaan niin, että piilottaa yksittäistä kapulaa niin ulkona kuin sisällä eri paikkoihin (esim. ruutunauhan alle ja viltin poimuihin). Ulkona voi tehdä vaikka joka lenkillä. Tätä niin kauan, että on todella vahva, että kapulaa haistetaan eikä etsitä silmillä, koska silloin hakee rivistä vain jonkun. Tästä on ainakin 25 tapaa jatkaa, joita voi katsoa vaikka youtubesta.

* Tunnarissa yhtä kapulaa voi käyttää maksimissaan viikon, koska siihen tulee liian vahva omistajan tuoksu. Liian vahvaksi tulee myös oman kuolan haju, jolloin vahvistuu myös kuolan haistaminen, vaikka ensisijainen haju on ohjaajan haju. Laita käytetyt kapulat eri pussiin ja tee vaihtareita. Vaihtareita tehdessä saa valmiiksi hyviä häiriötuoksuja kapuloihin.

* Ohjatussa koira laitetaan samalle viivalle kapuloien kanssa. Koiralle vaikeampaan suuntaa treenataan enemmän. Koira voi kääntyä aina samaan suuntaan hakee mitä kapulaa tahansa, jolloin vastakkaista kapulaa hakiessa joutuu luopumaan ensin kahdesta kapulasta. Yleensä hakee sattumanvaraisesti jonkun. Helposti alkaa menemään suorinta reittiä eikä ihanteellista reittiä. Siksi lisätään hitaasti syvyyttä, jotta ihanteellinen linjasta tulee ja pysyy vahvana. Yllä kuva ihanteellisesta (oikeanpuoleinen) ja ei-ihanteellisesta linjasta (vasemmanpuoleinen).

* Rudi oli hyvällä asenteella ja oikeassa vireessä! Selkeästi Rudi tarvitsee noin 15 minuutin hihnalenkin ja noin 10 minuuttia jotakin treeniä ennen omaa vuoroaan.

14 joulukuuta 2018

Tekniikkakurssi 1/2

Osallistuin Rudin kanssa neljän kerran tekniikkakurssille, josta on vielä yksi kerta jäljellä. Halusin jälleen puolittaa muistiinpanot kahteen osaan, jotta ei tule kilometrin mittaista postausta. Muistiinpanoissa saamani vinkit, muille napattuja vinkkejä ja omia huomioita. Niitä perusjuttuja, jotka huonomuistinen kuitenkin unohtaa ilman koontia. Saa entistä enemmän jännitämään tulevan kevään kolmea koulutuskertaa, koska muistutteluista huolimatta unohdan kaiken siinä vaiheessa kun ryhmä astuu sisään.



Kurssikerta 1/4 - Perusasento ja takapäänkäyttö

* Namilla houkuttelemalla ei välttämättä ymmärrä mitä tekee, kun seuraa vain namia. Siksi ei välttämättä lähde tarjoamaan toimintoa uudelleen.
* Tarjoamisen kautta parempi, koska yhdistää namin tekemiseen paremmin ja yrittää näin samaa uudelleen.
* Tarkassa tehtävässä namipalkka parempi kuin lelupalkka. Lelupalkalla yhtä tarkka paikka antaa kuin namipalkalla, jotta ei lähde esim. poikittamaan.
* Vireenhallintaan: pitkä käsikosketus (käsitargetti) niin esim. niin että puhaltaa ilman pois poskista, alusta/häkki tai luopumisharjoitukset.
* Poskikosketuksen kautta pää seuruussa tiettyyn paikkaan, hiljalleen häivyttäen pois. Toimii paremmin isolla kuin pienellä koiralla.
* Lyhyttä seuruuta, jossa ei ehdi alkaa kaasuttamaan ja palkkaa siitä.
* Seuraa lähintä jalkaa, liikkuu se minne tahansa ilman, että muu kroppa välttämättä liikkuu ollenkaan. Ei yritä lähteä vastakkaisella jalalla.
* Mitä koira seuraa? Kättä, olkapäätä, silmiä?
- Kokeile pyytää koiraa sivulle (vasemmalle tai oikealle) käsien ollessa eri asennoissa ja katso mitä koira tekee.
* Poimi naksulla hyvät seuruukohdat. Pysähdy ja palkkaa. Ei ole väliä seisooko vai istuuko, kunhan on hyvässä kohtaa. Ellei ole, odota että korjaa itse ennen palkkaa.
* Koroke hyvä apu takapään harjoitteluissa.
* Ääntely voi johtua innokkuudesta, epävarmuudesta/turhautumisesta, palkan odottamisesta.
* Voi keulia seuruussa sen vuoksi, että rallyssa ollut odotusarvo jossain muualla kuin seuraamisessa (kyltit/temput), joten muista palkata myös rallyssa kylttien välissä.
* Rudi tietää/osaa oikean paikan. Aloittaa ja lopettaa hyvään kohtaan ja perusasento on hyvä, mutta seuruussa edistää ja on hitusen kaukana. Käyttää hyvin takapäätään. Osaa paremmin kuin puolivuotta sitten.



Kurssikerta 2/4 - Seuraaminen

* Jännityn/ahistun siitä kun joku katsoo treenejä, jonka vuoksi teen itse huonommin kuin osaisin.
* Perusasento tärkeä taito siksi, että mikäli ei osaa käyttää takapäätään siinä tai tulee isolla käsi/vartaloavulla, miten voisi osata käyttää sitä käännöksissä tmv.?
* Koira voi jäädä kiinni namiin, jolloin ei malta tehdä/tarjota mitään, jolloin hyvä palkata vähemmän hetken aikaa.
* Poskikosketuksesta ja koiran seuraamisesta lähintä jalkaa valitsin Rudille jälkimmäisen, joka treenissä osoittautui hyvin meidän jutuksi!
* Koiran seuratessa lähintä jalkaa niin, että jää hieman auki, odottaa sen aikaa että korjaa itse. Rudi korjasi superhyvin! Alkuun voi palkata paljon useammin, sarjana.
* Korjaaminen itse voi auttaa myös seuruun edistämisessä siten, että odottaa koiran korjaavan itse peruuttamalla taaksepäin oikeaan kohtaan ja palkkaa siitä.
* Palkatessa muistaa antaa aina palkan oikeasta kohtaa eikä sinne missä koira on.
* Sivuaskeleet hyvä aloittaa treenaamaan siten, että seisotaan koiran kanssa vastakkain, pidetään käsissä nameja ja syötetään sitä samalla kun liikutaan sivulle. Muista molemmat suunnat! Aluksi palkataan vain siitä, että lähtee tulemaan samaan suuntaan, hiljalleen kriteerinnousu.
* Peruuttaminen opetetaan ensin jossain muualla kuin sivulla esim. edessä, mielellään niin ettei ohjaaja liiku. Mene lattialle istumaan namien kanssa. Aloita palkkaamaan koiran nostaessa päätä, sillä yleensä koira aloittaa peruuttamaan juuri siten. Palkkaa mistä tahansa takaviistoon muistuttavasta askeleesta ja siitä hiljalleen eteenpäin. Ellei koira ymmärrä voi heittää namin etutassujen väliin, jolloin luonnostaan peruuttaa saadakseen namin, siitä naksu ja uusi palkka. 

10 joulukuuta 2018

Viimeiset käytösruudut!

Muutama tovi sitten lähdettiin kisaretkelle kohti Ylöjärveä. Pitkästä aikaa uskaltauduin ilmoittamaan Rudin kotihallin ulkopuolelle kisoihin, kun pari kuukautta taaksepäin ei ollut maton nuuskimisen kanssa ongelmia. Aiemmin kun se on ollut ongelmana ja ollut aina pahempi silloin, kun ollut uudessa hallissa. Hyvillä mielin lähdin kisaamaan. 

Annoin ennen lähtöä kokeeksi Rudille omaan silmään sopivan kokoisen aamupalan, mutta ilmeisesti olikin hitusen liikaa. Toivoin osaavani antaa sopivan määrän, jotta nelitassuinen sen verran hiljenisi ettei tuttua hepulihaukkua tulisi. Rudi muuttui hallilla hiljalleen ihan laamaksi. Ennen omaa vuoroa suoritti liikkeitä vielä tosi hyvin, kun ääni katosi täyden vatsan ansiosta. Suorituksesta ei valitettavasti ole videota. Rudi jäi hirveästi jälkeen, vitkutteli liikkeelle lähdössä eikä oikein suorittanut omalla tasollaan liikkeitä, ainakaan omaan silmään. Käytösruudussa kirosin jälleen koko liikkeen, kun Rudi nuuski mattoa kielloista tai houkutteluista huolimatta, lähellä oli ettei olisi nuollut. 

Radan jälkeen oli vähän sellainen fiilis ettei tällä kertaa tulosta napattu, vaikka yhtään -10 pisteen virhettä en itse bongannut. Lähinnä ajattelin tulevan yhteensä niin paljon pisteenmenetyksiä pienestä epätarkkuudesta, vinoudesta ja puutteellisesta yhteistyöstä. Vaan pistetaululla komeilikin 88 pistettä. Ehkä se ei sitten mennyt ihan niin huonosti kuin luulin!


Toissa viikonloppuna olikin vuorossa vuoden viimeiset kisat ja painittavana vuoden viimeinen käytösruutu. Tällä kertaa päätin olla antamatta aamulla tikkua enempää, jotta olisi mielummin sitten vähän nälissään. Saisihan Rudi kuluttaa energiaa hallilla hurjasti ennen omaa vuoroaan, kun olin VOI-luokan ajan käytösruudun valvojana. Kävipä kuitenkin niin, että ylöllä heräsin siihen miten Rudi syö roskiksesta jotakin. En edes tiedä miten on saanut roskiksen itselleen, mutta sinne heitetyt jauhelihat olivat ehtineet jo viilettää vatsaan. Suunnilleen 100-200g jauhelihaa tarkottaisi taas kerran tasan sitä, että joko se on aamulla niin vatsa sekaisin tai vähintään sitä, että laama palaisi kuvioihin. Onneksi vain jälkimmäinen tapahtui. 

Hirveästi tuli vähennystä epätarkasti suoritetusta liikkeestä, puutteellisesta yhteistyöstä sekä vinoudesta. Aiheesta toki. Kerran uusittiin kääntyminen, koska muuten oltaisiin napattu tuplaistumisen takia -10tvä. Semmoinen kun napattiin jo hitusen aiemmin sarjahypystä, kun laamalla tulikin kiitohepuli enkä ehtinyt mukaan. Pisteellä vähennettiin myös kokonaisvaikutelmasta, kun ääntelyä tuli radalla sekä ilmeisesti käytösruudussa, jota en itse huomannut. Pisteitä jäi jäljelle kuitenkin tuloksen verran, 75 pistettä. Täytyy kyllä myöntää, että olin hyvin pettynyt rataan ja tuttuja fiiliksiä parin vuoden takaa alkoi pyörimään päässä. Puuh!



07 joulukuuta 2018

Tokon ALO-luokkaan tähtäävien kurssilla 2/2

Halusin puolittaa kurssista kirjoittamani tekstin kahteen osaan, jotta yhdestä postauksesta ei tulisi kilometrin mittaista. Liputetaanko täällä kaksiosaisen puolesta vai olisiko yksi parempi?



Noudossa Rudilla on ollut ongelmana sen palauttaminen. Rudi lähtee innokkaasti räjähtäen hakemaan kapulaa hepulilaukalla, joskus ihan varastaakin ja äänikin saattaa käskyn kohdalla tulla. Takaisin sivulle tullaankin sitten reippaassa ravissa, 1-3 kertaa korjaten kapulan asentoa suussa tai hitusen pureskellen. Perusasentoon Rudi tuleekin sitten todella epäröiden.  Ongelma on kehittynyt Rudille mielestäni viimeisen vuoden aikana, sillä muistan Rudin palauttaneen kapulan (silloin liian ison) myös iloisesti laukkaamalla.

Treenattiin oikeastaan vain kapulan pitoa, häiriöllä ja ilman. Häiriönä koskin kapulaan erikseen yhdellä ja molemmilla käsillä, samoin kuin hitusen vetäessä/työntäessä kapulaa. Tästä Rudi selviytyi alun jälkeen hienosti. Huomasin treenissä, että Rudi pitää kapulaa vähän turhankin hennosti kiinni ja myös päästää irti helposti. Kokeiltiin muutama kerta myös helpotettua versiota kapulan kanssa siirtymisestä perusasentoon, erittäin loivalla sellaisella. Tuli huomattavasti nätimmin tuon pitotreenin jälkeen.




Neljännellä kerralla - paikkamakuu, luoksari ja perusasennot

Paikkamakuussa Rudi on aina vilkuillut sivulle todella herkästi, jos kuuluu pientäkään ääntä. Häiriötä pitäisi lisätä hurjasti tähän, kun on alkanut oivaltaa pysymisen taidon. Liikkeessä myös maahanmeno menee herkästi vähän vinoon ja etenkin istumaannousu on erittäin epävarma. Niitä voi ja kannattaakin treenata erikseen, koska itse paikkamakuussa tärkeintä on pysyminen paikallaan. Istumaannousuihin kannattaa käyttää jotakin apua, jolla tietää koiran nousevan nopeammin ylös (esim. käsitargetti), jotta saa itsevarmuutta lisää. Maahanmenoissa palkkaa vain suoria ja nopeita liikkeitä. Liikkeen aikana Rudi näytti oikeasti siltä ettei ollut lähdössä mihinkään, vaan oli hyvin selkeä homma pysyä paikallaan. Tällä kertaa ei vilkuillut niin hurjasti ympärilleen, kun näytin paremmin sille namirasian olevan taskussa, mutta alkoi vähän komentaa nopeuttaakseen mun palaamista. Ehkä voisi hiljalleen siirtyä laittamaan treenikassiin?

Luoksarin ainoa ongelma on ollut "sivu"-käskyn jälkeen äännähtää kerran, isosti tai pienesti. Tällä kertaa luoksari olikin hiljainen, mutta täysin normaali. Liikkuvaa osaa kehuttiin todella hienoksi ja siitä olenkin aina saanut kuulla. Onhan kyseessä Rudin bravuuri liike! Asia mitä en ole itse huomannut kävellessä poispäin koirasta oli se, että Rudi nuolaisee muutaman kerran huuliaan (rauhoittava signaali), joten siinäkin ilmeisesti hitusen epävarma. Tähän voi kokeilla tehdä niin, että mikäli on hienosti (ei nuolaise huuliaan tai tee muutakaan) voidaan koira vapauttaa vaihtelevassa paikassa ja palkata. Sama myös sivulle tuloon, kun siinäkin tarvitsee keskittyä paljon eli ei aina ota sivulle asti vaan palkkaa vain tulosta ja siinäkin muistaa vaihdella paikkaa.

Perusasennossa taas äänteli, mutta unohdin jo kotimatkalla mitä antoi vinkiksi tähän. Toinen asia oli se, että jätti etutassut eriasentoon eikä vierekkäin, vaikka muuten oli hyvässä/halutussa paikassa. Tähän kanssa antoi vinkin kokeilla käsitargettia tai puukapulaa tassujen edessä.



Viides kerta -  kisanomainen (liikeestä maahan, kaukot ja seuruu) ja paikkamakuu

Yleisesti ottaen oli jälleen todella vaikeaa nousta istumaan, niin sivulla kuin kaukanakin. En tosiaan tiedä mikä tähän on tullut ettei haluaisi tehdä asennonvaihtoja ollenkaan. Käsitargetti olisi mahdollisesti parempi kuin namijumppa siksi ettei olisi aina nami esillä. Ainoastaan seuraaminen meni sen omalla tasolla eli aika kehnosti, kun tokosta kyse. Rallyssa vielä menee, kun joka kolmannella askeleella on jokin temppu. 

Ääntelyssä pitää miettiä tarkkaan miksi vinkuu, jotta voi miettiä ratkaisua siihen. Rudilla tulee ääntä tosiaan vaihtelevista syistä mm. kuten palkan vaatimisesta, innokkuudesta, epävarmuudesta tai ns. tylsyydestä eli mikäli joutuu odottamaan kauan esim. palautetta kuunnellessa. Täytyisi alkaa enemmän kehumaan Rudia sen ollessa hiljaa, jotta tietää olevan se the juttu. Sen voi laittaa myös jäähylle jos alkaa hirveä melu (esim. itse vienyt hetkeksi pois kentältä, joskus ihan häkkiin asti tai vähintään keskeyttänyt tekemisen kentällä). Jos alkaa hirveästi raivoamaan, voi sille sanoa jotai "Oho, ei voi noin tehdä", ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä miksi/mitä kielletään, kun haukku on niin luontainen asia ja näin vanhemmalla koiralla tavat ehtineet jo pinttyä, joten vaikeampi saada ne pois.

Tykkäsin kyllä kurssin sisällöstä! Perusjuttuja joihin sai taas vähän erilaisia vinkkejä ratkaista ongelmia. Toivon mukaan saa nyt loppuvuoden pienen kevyemmän kauden jälkeen saisi itseään oikeasti niskasta kiinni ja miettisi treenejä vähän enemmän kuin nyt. Hallille on tullut lähdettyä vain "tekemään jotakin", kun yksikseen mennyt. 

05 joulukuuta 2018

Tokon ALO-luokkaan tähtäävien kurssilla 1/2

Kaiken rally-tokoilun välissä ollaan me myös tokoakin treenattu! Napattiin nimittäin paikka viiden kerran tokokurssilta, joka on tarkoitettu ALO-luokkaan tähtääville. Oletin olevan hitusen enemmän kisavalmiille kuin siellä koirakot ovat, vaikka toki meilläkin vielä tekemistä riittää ihan perusasioissakin. Jos koskaan uskallan ilmoittaa Rudia enää kokeeseen. Sitä ennen ainakin treenataa hirveästi, jotta olen aivan 200% varma, että ollaan valmiita. Tarvitsee silti keskeneräisyyestä huolimatta olla kyllä positiivisesti yllättynyt siitä, millainen tokokoira Rudista on paljastunut. Nykyinen motivaatio ja into on vain hurjaa! En vain osaa pukea sanoiksi sitä fiilistä. Rudi<3

Ensimmäisellä kerralla katsottiin vähän perusasentoa ja lyhyttä seuraamista. Huomaa, että ollaan tehty töitä perusasennossa kontaktin pysymiseen, sillä siinä kohtaa oli oikein hieno. Kun otin sivulletuloja Rudi äänteli hitusen, mutta ei haukkunut. Tähän sain vinkiksi pohtia antaisinko palkaksi namin sijaan lelun, joka voisi rauhoittaa kun saa välissä repiä lelua tai vaihtoehtoisesti heittää useampia nameja (3-4kpl), sanoen aina palkkasana ennen heittoa, jolloin saalistaisi namin. Mikäli pelkää aloittavan nuuskuttelun niin pitää namit kädessä ja itse liikkuu erisuuntiin, antaen namin kädestä. Itse perusasennossa palkkaamisessa pitäisi muistaa palkata aina samasta kohtaa missä haluaa tassujen oleva, jotta koiralle selvää missä kohtaa haluaa olevan eikä paikka ala elämään.

Seuraaminen oli normaalia tokoseuruuta eli tuossa lyhyessäkin seuruussa huomasin ilmeisesti mun olevan erilaisempi kuin rallyssa, joten paikka eli vähäsen. Parempi paikka se kuitenkin on kuin vaikka puolivuotta sitten. Kouluttaja kehui kuitenkin menin nätisti ja iloisesti seuraa. Palkan voisi antaa aina vasemmalta (taskusta siis) tai heittää taaksepäin ettei ala edistämään. Kannattaa tehdä myös yksittäisiä askeleita eteenpäin (1-1-3-1-2) ja välillä kesken seuruun pysähtyy ennen kuin alkaa edistämään, jotta koira muistaa missä kohtaa pitikään olla.



Toisella kerralla saatiin treenata itsekseen viime kerran asioita, samalla kun käytiin yksitellen käydä kouluttajan luona. Tehtävänä oli kolme tötsää, joiden kohdalla tedä jokin varma temppu ja palkata tästä. Tötsien välillä kannustetaan koiraa seuraamaan meitä. Rudi otti tosi paljon häiriötä tötsistä, johon kouluttaja ehti vinkata, että voisi mennä hitusen pidemmälle tötsää ettei häiritse. Palkkasin hyvin, mutta saisin käyttää enemmän ääntä. 

Sitten katsottiin vähän luoksensapäästävyyttä, josta tuli Rudille numero kun piti antaa namia eikä siten halunnut mennä lähelle kouluttajaa, joten peruutteli kosketuksesta pois, kun halusi vain olla mun kanssa. Pöh! Lopuksi vielä otettiin hetki paikkamakuuta. Rudi sai olla hitusen kauempana muista ja reunassa. En mennyt kisamittaisen matkan päähän vaan pysyttelin alle puolessa välissä ja palkkailin ahkerasti. Kahdesti vilkaisi muita koiria ja kerran nuuskaisi mattoa, mutta mutten tuijotteli kiltisti mua. Silti pisti vähän enemmänkin kuumottamaan. 

03 joulukuuta 2018

Arkea parhaimmillaan vai pahimmillaan?



Mielellään en haluaisi aloittaa toistuvasti postauksia sillä, miten on jäänyt taas postailematta, jonka johdosta on tullut tahattomia taukoa, vaikka olisi halunnut olla aktiivinen. Täytyisi kai kyetä myöntämään olevansa huono tekstin tuotossa, joka osaltaan vaikuttaa kaikessa kiireessä ja väsymyksessä siihen ettei yksinkertaisesti halua istua alas, vain tuijottaakseen monta tuntia tyhjää ruutua. Kohtalaisen huono olen ollut aina myös ennakoimisessa ja ryhtymisessä heti toimeen. Mikäli kirjoittaisi aina kyseisen päivän aikana edes lyhyen tekstin tai ranskalaisin viivoin, mitä tehtiin/miten sujuivat treenit tai kisat, olisi hurjasti paljon helpompaa kuin muistella niitä monen viikon jälkeen, kun kirjoittaa kyseisen tekstin myöhemmin postaukseksi asti. Tai yksinkertaisesti sopeutua itse nykyiseen postaustahtiin. Itse olen ainakin sellainen joka ei välitä siitä, että aloitetaan aina alun tyylisesti postaukset, joskin ymmärrettävää silloin mikäli ollut esim. useamman kuukauden tai vaikkapa vuoden tauko.



Tämä vuosi ei todella ollut niin aktiivinen kuin alkuvuonna suunnittelin. Syynä olivat puhtaasti työ -ja muut kiireet. Sairasloman aikana olisi toki ollut aikaa, mutta ei fiilistä. Eihän me edes tehty mitään mainittavaa sen aikana, kun ei kyennyt liikkumaan. Loman jälkeen kesä oli rennompi kaiken suhteen, mutta syksy toi jälleen työ -sekä muut kiireet enkä ole viimeiseen reiluun kolmeen kuukauteen suurin piirtein kuin käynyt kotona. Älkää ymmärtäkö väärin, Rudi ei ole tilanteessa joutunut "kärsimään", sillä suurin osa menoista on ollut juurikin treenejä, kisoja, kavereilla käyntejä, lihashuoltoa sekä pitkiä metsä -tai peltolenkkejä. Onneksi loppuvuosi näyttää hitusen rennommalta, kun treenit vähentyvät sekä vuoden viimeiset kisat olivat viikonloppuna.


Loppuvuonna tulee postauksia jälleen tasaiseen tahtiin, sillä olen kirjoittanut niin valmiiksi kaiken kuin olen pystynyt. Muutamia treenejä vielä kokoan muutamiin postauksiin sekä kurkkaan jonkinmoisia kuvia joukkoon. Melkoisen treeni -ja kisapainotteinen loppuvuosi on tiedossa, joka johtuu puhtaasti siitä etten ole pitkään aikaan kyennyt kirjoittamaan niistä realiajassa. 

Kiireisten aikojen keskellä meille kuuluu kuitenkin ihan hyvää. Rudi on pysynyt terveenä ja iloisena treenikaverina. Aina eiliseen kisaan asti, mutta siitä lisää myöhemmin. Sen verran voin paljastaa ettei kyse ole sen vakavemmasta kuin mielentilasta. Sekin varmasti korjaantuu nyt pienen kisatauon sekä kevyemmän treenijakson aikana. Ainakin toivon niin.