06 syyskuuta 2019

YLÖKK:in teematunti - Paikallaolo

* Tiivistelmä muistiinpanoista 22.03.2019 paikallaolon teematunnilta.

• Kuten missä tahansa mitä koiran kanssa tehdää on tärkeää, että perusteet ovat kunnossa. Siihen rakentuu se kaikki muu! Kun pohja on kunnossa on helpompaa ottaa treeniin mukaan vaikeampiakin asioita. Varsinkin paikallaolossa kun tehdään perusteita paljon, kestää koira paremmin myös häiriöitä ja jännittäviä asioita, joita voi tulla. Välttämättä ei tarvitse tehdä hirveitä häiriöharjoituksia, vaan riittää, että tekee todella huolellisesti paikallaoloa ihan vain rauhallisessa ja helpossa ympäristössä. Ne kantavat niihin vaikeisiinkin tilanteisiin.

• Paikallaolossa on kaksi tärkeää elementtiä: kesto ja etäisyys. Ne ovat hyvin erityyppisiä, joten niitä harjoitellaan erikseen, kun ne sujuvat jonkin verran niin ne voidaan yhdistää. Yleensä paikallaolossa koituu ongelmaksi se, että otetaan liian suuria harppauksia eikä malteta edetä rauhallisesti. Kokeillaan ja kun mitään ei tapahdu niin hirveän nopeasti lisätään aikaa, matkaa ja häiriötä eli viedään koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin. Painottaa, että vaikka ehkä tuntuisikin tylsältä edetä niin hitaasti ja treenata niin helppoa niin se on kannattavaa tehdä niin ja olla kärsivällinen.

• Kannattaa olla palkkasana (namille), jolla merkataan oikea käytös. Naksu on myös ok, ellei naksulla ole tehty paljon treeniä, jossa koira tarjoaa paljon eri temppuja, koska silloin koira voi alkaa ennakoimaan. "Okei tää on tätä missä pitää tarjota paljon kaikkee". Itse tykkää käyttää paikallaolossa omaa palkkasanaa, jossa koiralle viedään palkka versus koira saa itse hakea palkan ohjaajalta tai sille heitetään palkka. Selkeyttää koiralle paljon ideaa siitä mitä ollaan tekemässä. Voidaan aloittaa yhdellä palkkasanalla, mutta jos kokee haluavansa toisenkin niin sen voi opettaa. Opetetaan koiralle erikseen.

• Kestoa voidaan opettaa eri tavoilla. Asentovihjettä voi käyttää hyödyksi eli pyydetään koira esim. maahan ja siitä lähdetään palkkailemaan paikallapysymisestä ja hiljalleen lisätään kestoa. Mikäli asentovihjettä ei ole tai koira ei osaa sitä täysin, voidaan lähteä tarjoamisen kautta eli odotetaan koiran menevän maahan tai istumaan ja lähteä palkkaamaan siitä, ei välttämättä tarvitse vihjettä. Voi käyttää halutessaan myös "odota"-käskyä. 

 Kestoharjoittelussa tärkein puoli on palkka ja sen toimittaminen. Monesti ajatellaan, että tehdään kestoharjoittelua niin, että koira makaa maassa ja tasaisin väliajoin käydään palkkaamassa sen luona. Kouluttajan mielestä selkeämpi koiralle on se, että koira vapautetaan asennosta siinä välissä ja palkataan poispäin, pyydetään takaisin asentoon ja palkataan taas palkataan poispäin. Monesti näkee namia viedessä sitä, että koira saattaa nousta ylös namia vastaan ja kaikki mitä siinä tapahtuu vahvistuu eli tulee helposti osaksi kokonaisuutta. Mikäli ruoasta luopuminen on varmasti niin hyvä ettei se nouse on silloin ok. Kouluttaja suosittelee kuitenkin namin heittoa poispäin. Ensin palkkasana eli merkataan oikea toiminto, sitten vasta käsi taskuun ja heitetään nami, jonka saa hakea. Näin ei tule ennakointia siinä, että käsi menee ensin taskuun, jolloin koira voi nousta ja palkataankin sitä nousemista. Paikallaolossa ei ole mitään kikka kolmosia. Treenataan perusjuttuja, jotka ovat vähän tylsiäkin. Aseta aina tavoite ennen kuin lähdet tekemään! Mikäli tavoite on 10s, palkkaa 1-10s välillä, jotta koira ei ikinä tiedä milloin palkka tulee. Tärkeää ettei ala ennakoimaan!

 •   Treenannut kestoa aina niin, että palkannut tietyn ajan jälkeen, mutta jos sillä hetkellä nuuskii, katsoo muualle tai ääntelee olen odottanut, että katse taas mussa ja näyttää skarpilta. Kannattaisi keskittyä siihen miltä näyttää ja palkkailla eri ajoilla, koska ääntä tulee herkästi. Tosin yleensä enemmän silloin kun ei tarvitse tehdä mitään eli tauolla. Vaikka odottaisi treeneissä hiljaa niin on kuitenkin herästi siinä mukana, saattaa kokeessa lähteä siksi, että taustalla on vahvistettu tunnetilaa, joka ei ole ideaali paikallamakuuseen. Kannattaa lähteä panostamaan hirveästi siihen, että saa sellaisen olon ettei tarvitse huutaa.

Kotona ja tutulla treenikentällä on pääosin hiljaa, joka on jo hyvä juttu. Siitä lähdetään paikkaan tai tilanteeseen, joka on hitusen vaikeampi paikka. Ihan vaikka kotonakin niin, että ympärillä saa tapahtua jotain muuta samalla esim. juttelee toisen kanssa ja silti pysyy keskittymään. Kannattaa satsata siihen, että palkka voi tulla yllättävissä paikoissa ettei koskaan tiedä milloin saa namin ettei sille synny kontekstivihjettä eli aina tietyssä tilanteessa tulee palkka. Todella paljon niitä. Kotona keskittyy 3-4min ihan hiljaa ennen kuin voi vaatia muualla. Hirveästi vahvistaa levollista ilmettä, ilman ääniä. Mikäli ääni tulee ei kannata jäädä odottamaan, koska ääni voi lisääntyä sen vuoksi, että se helpottaa koiran oloa. Keskeyttää liikkeen, tekee jotain kivaa (ei väliä mitä) ja ottaa sitten uudelleen, palkaten esim. puolesta minuutista eli helpottaa tehtävää. Hyvät perusteet alla, joten nopeasti pääsee eteenpäin.

• Etäisyyttä lähdetään tekemään niin, että ensin käännytään koiraa päin ja lähdetään peruuttamalla ottamaan etäisyyttä, jotta nähdään koko ajan miltä koira näyttää. Pyritään vahvistamaan sellaista ilmettä, jota haluaa vahvistaa. Tokoa ajatellen se olisi skarppi ja että on rento ja hyvä olla. Jos ottaa esim. 5 askelta ja koira jännittyy, seuraavalla kerralla otetaan neljä askelta ja palkataan siitä. Alkuun riittää vain kolmekin askelta, mutta mikäli on tehnyt aiemmin niin alkuun tehdään sopivan helposti. Tässä tapauksessa voidaan käydä palkkaamassa koiraa ja lähteä siitä suoraan ottamaan askeleita taaksepäin uudelleen tai voi halutessaan palkata myös pois päin koirasta. Hyvä tehdä välillä peruuttaen, vaikka olisi tehnyt jo kauan tokon paikallaoloa niin, että kääntää selän. Silloin näkee varmasti mitä koira tekee, mitä sielä tapahtuu ja pitääkö hyvän ilmeen koko ajan.

 • Koira erottaa kisatilanteen treeneistä ja saakin erottaa. Kunhan vain pohjalla on todella paljon vahvistamista paikallaolosta yksin ja rivissä niin ei koe kilpailevia vahvisteita kannustaviksi niin kisatilanne ei tule ongelmaksi. Pohjalle vain paljon onnistuneita ja kivoja toistoja, jotta koira tulee itsevarmaksi. Rakennetaan tekemällä treeni aina niin, että on mahdollisuus onnistua. Lähtiessä tekemään paikallaoloa ja kriteerinä on esim. olla hiljaa, tehdään tilanne niin ettei siinä ole mitään vaikeaa vaan on aina helppoa. 

• Mikäli käy lenkeillä esim. koirapuiston ohitse on hyvä paikka käydä tekemässä aidan vieressä paikallaoloa. Tarkkailee vain aina ilmettä, että pysyy hyvänä, vaikka ihmisiä ja koiria menee.

• Kisoissa koira erottaa, että voi lähteä, mutta eriasia haluaako lähteä. Tavoite on se, että koira kokee ettei sillä ole halua tai tarvetta lähteä mihinkään, koska paikallaolo on niin kiva juttu, kivempi kuin mikään muu täällä.

• Voi käyttää vahvisteena sitä, että kun käy kavereiden kanssa lenkillä, ottaa kesken kaiken lyhyen paikallaolon ja vapauttaa siitä leikkimään. Ongelmana on ollut lähteä viereisen koiran luokse, mutta myös vaihtaa asentoa ja käydä nostamassa jalkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti