26 kesäkuuta 2014

Kissaihmisestä koiraihmiseksi



Seitsemännellä luokalla alkoi vannoutuneessa kissaihmisessä kytemään pientä koirakuumeilua joka kasvoi vain suuremmaksi. Asiaa en halunnut aluksi myöntää edes itselleni, mutta samaisena syksynä huomasin istuvani dogsitter-kurssilla, jonka aikana mm. käytiin kurkkaamassa miltä Lahti KV:ssa näyttää, oli aika myöntään asia itselle. Kurssin päätteeksi järjestettiin kurssilaisten kesken mätsärit, jonne osallistuin siskon Dixy-sheltillä (Lusian Dixy). Tästä se yksinkertaisesti taisi lähteä.

Ylä-aste meni westien perään kuolaillessa, mutta sitten alkoi toivo omasta koirasta hiipumaan kun tajusin sen olevan mahdotonta. Meille kun ei otettaisi toista koiraa eikä uutta koiraa Dixyn kuoltua, reilu kuusi vuotta sitten. Koirakuumeilua helpotti onneksi hieman se, että sain kesäisin lenkitellä tuttujen Veera-tipsua, myöhemmin Mandi ja Kissi yorkkia (joita muuten lenkitin yhteensä 10 kesää!) sekä siskon ongelmakoira-Mäkkiä, joka lähti tammikuussa koiraenkeliksi.




Seuraavan ja lopullisen kerran koirakuumeilu alkoi reilu kaksi vuotta sitten, kun selailin pitkästä aikaa rotukirjaa. Mieluisia rotuja löytyi lukematon määrä, mutta vähitellen määrä pieneni kahdella sormella laskettavaksi. Fakta on se, että tulen kokeilemaan näistä ainakin suurinta osaa kunhan on vain mahdollisuus. Yksi roduista tosiaan oli sheltti, mutta en halunnut leimautua kävelemään siskon jalanjäljissä vaan hypätä tuntemattomaan kokeillen uutta rotua. Olin myös vannonut etten tulisi ottamaan urosta tai harrastaisi adoptiota. Se mitä kaksi vuotta myöhemmin tulisi tapahtumaan ei käynyt koskaan mielessä.

Vuodenvaihteessa törmättiin äidin toveriin kaupassa, joka kertoi kaksivuotiaasta shelttiuroksesta, joka etsisi uutta kotia. Äitini sanoi harkitsevansa asiaa, sillä hän on halunnut uutta omaa koiraa kuusi vuotta. Myöhemmin illalla äitini alkoi kuitenkin epäröimään, joten pamautin muutaman tunnin pähkäilyn jälkeen ilmoille, että aion ottaa sen jos vain olisin sopiva adoptiovanhempi. Ei mennyt kahta päivää kauempaa kun käytiin tutustumassa tuohon söpöön duraceliin, jonka piirto kruunasi kaiken. Käytiin vielä seuraavana päivänä tutustumassa kaveriin käyttäen sitä pienellä lenkillä ja kolmantena päivänä Rud pakattiin autoon. Voihan Pahvi♥

23 kesäkuuta 2014

Hirveen, hirveen hyviä treenejä.





One Direction - One Thing

Tuumasta toimeen. Viime postauksessa mainitsinkin, että pitäisi vihdoin siirtää treenit kokonaan sisältä ulos, jotta Pahvi alkaisi keskittymään treeneihin myös ulkona. Tähän asti Rudista kaikki muu on ollut sielä niin paljon hauskempaa kuin treenit. Ilmassa on ollut hieman myös katkeruuttaa siitä, etten ole ottanut mukaan palloa kun aina ennen ollaan nurmikentälle saavuttua alettu pelaamaan jalkkista.

Siirsin treenit pihalle itseasiassa jo maanantaina, vaikka itkeskelin siitä vasta tiistaina. Melkein aktiivinen bloggaaja. Ollaankin tiistaita lukuunottamatta (rally-treenit) käyty joka päivä treenaamassa. Tämän viikon treenit ovat painottuneet vain tokoon, sillä suunnitelmissa olisi päästä korkkaamaan alokasluokka syksyllä. Päivän aikana ollaan treenailtu yksi pidempi jakso, vartista puoleentuntiin muutaman tauon kera ja yhden lenkin jälkeen ollaan jääty vielä ottamaan pikaiset seuruut ja jäävät tai paikallamakuut. Työmyyrä onkin ollut onnesta soikeena suuresta määrästä tekemistä ja on ollut melkein enemmän innoissaan treeneistä kuin jalkkiksesta, joka kuulostaa hyvin huolestuttavalta. Viikon aikana kierreltiin lukuisia kertoja eri alustoilla - niin nurmikolla, asfaltilla kuin hiekkakentällä. Vaikeimmaksi alustaksi maahanmenolle osoittautui asfaltti, joka tarkoittaa vain supertreeniä. Muuten näyttäisi olevan aivan sama missä treenataan. Onneksi Pahvi ei olekkaan niin hienohelma mitä aiemmin luulin.

Tänään kokeiltiin vapaapäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa muutaman askeleen seuruita ja maahanmenoa sateessa. Se siitä vapaapäivästä. Eipä ole tainnut olla vielä yhtäkään noin suurella surunaamalla treenaamista. Seuraamiset vielä meni, mutta se maahanmeno. Kaksi vaihtoehtoa: istumisen kautta tai jäätiin puoleenväliin jumiin. "Riittääks tää?". Onneksi sadekausi näyttää jatkuvan vielä pitkään niin päästään treenaamaan myös sateisissa tunnelmissa. Mun tuurilla kun mahdollisissa syksyn kokeissa vettä sataa kaatamalla ellen treenaa tarpeeksi myös tällä kuuluisalla koiranilmalla.



Luulen, että moni varmasti nauraisi meidän suoritukselle niin pahasti etten tiedä kehtaisinko tai uskaltaisinko enää edes miettiä kokeeseen ilmottautumista, mutta omaan silmään treenit menneet aivan älyttömän hyvin. Tottakai vielä tarvitsee hioa liikkeitä, varsinkin kontaktin kestoa, mutta verrattuna siihen miten vähän ollaan treenailtu ovat liikkeet hienolla alulla. Paikalla makuu menee hienosti jo minuutin verran eikä jäävien liikkeiden kanssa enää vitkutella ollenkaan ellei satunnaisia "ai mitä?" -kysymyksiä lasketa. Jäävissä ongelmana oli myös Pahvin ennakoiminen istumisen suhteen, joten päätin etten treeneissä päätä tehtävää istumiseen vaan palkkaan ilman istumista tai Pahvin seurattua hetken. Seuraaminen alkaa olemaan jo hyvin lähellä oikeaa kohtaa ja kontaktia otetaan aina vain kauemmin. Käännös ja täyskäännös oikealle takkuaa vielä hieman, kun kaveri karkaa liian kauas ja kontakti hukkuu jonnekkin, muuten ei valittamista. Luoksetulo on ollut aina se kaikista mieluisin ja varmin liike, ihmettelen kovasti jos se menee kokeessa kovasti pieleen. Hyppyä en montaa kertaa ole ottanut kun en ole ehtinyt virittelemään mitään nopeasti mukaan otettavaa "ei lähellekkään tokoestettä" -hyppyä. Ehkä me ehditään vielä sitäkin harjoittelemaan.

Häiriönä on ollut autot, ihmiset, jalkapalloa pelanneet ihmiset, huumaavat hajut sekä linnut.  Kaikkea muuta mitä ulkona on paitsi koiria. Koirahäiriötä kaipaisin kovasti, sillä oletan Rudille olevan vaikeinta muiden koirien oleminen paikalla. Harmi ettei koirakavereita ole niin, että voisi sopia treenejä..

Vaikka pieni pelko karkaamisesta huutelee edelleen takaraivossa tammikuisen omille teille lähdön jälkeen niin uskaltauduin päästämään kaverin hetkeksi irti. Mitä tekeekään Rud? Yllättää jälleen. Olin nimittäin melkein varma, että kaveri lähtee edes haistelemaan puskia mutta ei. Se seuraa paremmin kuin koskaan sisällä tai kytkettynä enkä ole koskaan nähnyt niin pitkiä kontakteja. Pysyy paikallamakuussa ja luoksetulon makuussa eikä karkaa jäävistä liikkeistä, vaikka huumaavia tuoksuja kantautui nenään. Tauolla se ei lähde mihinkään kauas vaan laukkailee sopivalla etäisyydellä ja tottelee heti jos kiellän lähtemästä kauemmas. Apua. Missä vaiheessa siitä tuli noin tottelevainen?

17 kesäkuuta 2014

Kun kamalasta pilkunviilauksesta tulikin hauskaa.




Jace Everett - Bad Things

Harvinaisen laiska bloggaaja esittäytyy! Toisaalta ollaan vietetty harvinaisen tylsää jaksoa, johon ei ole kuulunut kuin viikottaiset aivot jäi kotiin -treenit. Treenaminen kotona on jäänyt viimeisen kahden viikon ajan lähinnä yhteen kertaan viikko. Laiskuutta siis treeneissäkin, mutta viikonlopun jälkeen puraisi kunnon treenikärpänen. Vielä lajin parissa, joka on ollut ehdoton no no aina!


Nimittäin käväisin sunnuntaina katselemassa tokon alokasluokkaa, kun aloin tosissaan miettimään tokoilun aloittamista, mutta en ole ihan kartalla miten liikkeet ja säännöt ovat muuttuneet sitten reilun kymmenen vuoden. Tuttujakin oli liikkeellä ja sainkin toimia kuvaajana ensimmäistä kertaa kellekkään. Häiritsevää on vain ettei tuon zoomilla hirveän lähelle päässyt, mutta toivon mukaan ei kamalasti tarvinnut näytöltä tihrustaa.

Mä oon siis aiemmin ollut ehdottomasti sitä mieltä, että toko on kamalaa pilkunviilausta jota ei jaksa. Joo, pilkunviilaustahan se edelleen on, mutta Rud teki siitäkin niin hauskaa, että sitä jaksaa treenata. Ainakin vielä. Auttaahan tuo rallyssakin, kun Rudille on seuraaminen ollut vaikeaa. Oletankin mielenmuutokselle rally-tokon ja Pahvin harvinaisen nopean oppimisen. ALO:n liikkeistä ollaankin treenailtu sisällä hyppyä lukuunottamatta kaikkea ja enää pitäisi siirtää treenit ulos eri alustoille. Aivan uusina liikkeinä meille rally-tokon ansiosta tulivat vain jäävät, hyppy ja paikallamakuu. Saa nähdä miten meidän käy - saadaanko jo tänä vuonna aloitettua alokkaassa vai ei.

02 kesäkuuta 2014

Tytöt mielessä, treenit pielessä.



Avicii - Hey Brother

Viime viikon perjantaina oltiin viimeisen tunnin kunniaksi ulkona, josta Rud hämmentyi niin ettei keskittymisestä meinannut tulla mitään. Kolmannella kierroksella Pahvista oli vihdoin hauskempaa keskittyä liikkeisiin, vaikka kunnon keskittyminen taisi jäädä kotiin. En kyllä toisaalta odottanutkaan parempaa suoritusta kun me ei olla pahemmin ulkona treenailtu. Ehkä kesän kunniaksi voitaisiin pian siirtyä treenailemaan ulos.

Viimeisen alkeistunnin kunniaksi päästettiin koiruudet leikkimään irti, hieman jännitti Rudin suhteen kun en tuota ole liikaa irti pitänyt karkailun vuoksi. Huomaa ettei Pahvi oo tottunut leikkimään muiden kanssa, kun kierteli kauempana kolmantena pyöränä tutkaillen ja nopeasti käyden haistelemassa toisia. Pahvilla olisi ollut monta kertaa mahdollisuus päästä kunnolla mukaan, kun toiset tulivat luokse, mutta tuo ahdistuikin heti ja kysyi multa mitä pitäisi tehdä. Pahvi mikä pahvi.

 Mutta ei, perjantai ei ollut se otsikossani vilahtanut kamala treeni vaan tämän viime viikon tiistainen! Alkeistunnilta tuttu havanna pääsi aloittamaan jatkokurssin nyt toisella keralla, josta Rud meni täysin sekaisin. Tiedä sitten johtuiko aivot jäi kotiin -meininki perjantain leikkihetkestä vai siitä, että havannalla voisi olla alkamassa juoksut. Onneksi sentään houkutus ja hyppy toimivat kun tulivat uutena treeneihin. Pääaiheena oli ensimmäisen jatkon tapaan seuraaminen, joka tuntuu olevan Rudille ylitsepääsemättömän vaikea hahmottaa. Tassuttelee ajoittain kyllä vierellä kun tarpeeksi monta kertaa ottaa lähdön uudelleen, mutta tassuttelee hieman liian kaukana pään pyöriessä kuin väkkärä. Tosin ennen treenejä Pahvi näytti parhaimman seuraamisen ikinä, jonka toivoin jatkuvan myös illalla. Arvatkaa miten kävi seuraamisen? Mahtavin sivu ikinä, mutta lähdöstä kiidettiinkin suoraa kohti havannaa tai muuta kiinnostavampaa asiaa. Ei naurattanut. Melkein jo itkettää tulevat treenit, jos herra päättää pistää nekin leikiksi, vaikka onhan mulla takataskussa muutama kokeilemisen arvoinen asia jos näin käy.(;