06 elokuuta 2014

"Täällä on kaikki pörröset"



Sunnuntaina lähdin toistaiseksi viimeisiin mätsäreihin varmistelemaan, että miten meidän tassuttelut onnistuvat. Viralliset näyttelyt, kun alkavat lähesytyä kovaa vauhtia. Itseäni on alkanut jännittää aivan liikaa, vaikka ei saisi jännittää.

Parikehässä Rudi haukahti meidän parille, sillä se ohitti meidät aika läheltä pöydälle mennessään. Harvemmi Rudi on haukkunut kehänauhojen sisällä, vaikka sen ulkopuolella tai treeneissä onkin haukkunut. Kokonaisuutena meni varsin kivasti, ehkä jopa parhaiten kuin aiemmin. Ainoa moka oli omani, kun menin laittamaan Rudin pöydälle väärinpäin, kun pöydän sijoittelu hämäsi. 

Nauhakehää ei tarvinnut hirveän kauan odottaa, sillä koiria oli varsin vähän. Ennen sitä ehdin kuitenkin käydä suunniteltua pidemmällä lenkillä, kun vierestä löytyi kiva maastopolku. Hyvin ehdin vielä leikittää Rudia ennen kehää. Toinen kierros meni hurjasti paremmin kuin ensimmäinen, vaikka ei sijoityksille päästykään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti