23 syyskuuta 2014

Tampere RN 2014





Lauantaina oli tämän vuoden toiseksi viimeinen näyttely. Aiemmin viikolla kävin näyttelytreeneissää, jossa pääsin valvovan silmän alla kokeilemaan meille sopivaa vauhtia. Viime hetken treenit! Yksin kun on vähän hankalaa katsoa kaukaa millaista ravia Rudi menee. Vielä pitäisi keksiä, miten saisin Rudin keskittymään kehänauhojen sisällä katsomaan namikättä korvat ylhäällä. Helposti alkaa katselemaan ympärilleen tai ottaa katsekontaktin muhun ja tuomarin tullessa korvat menevät sivulle. 

Näyttelyissä meni kokonaisuutena paremmin kuin aiemmin, vaikka treenattavaa vielä onkin. Päästiin vielä kasvattajakehäänkin, mutta siellä alkoi olla Rudilla jo vähän väsy. 


"Hyvä pää, jossa hyvät mittasuhteet. Hienot silmät. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman lyhyt lantio. Sopiva luuston vahvuus. Normaalit kulmaukset kauttaaltaan. Liikkuu hieman lyhyin, korkein askelin sivusta hyvä silhuetti. Hyvin esitetty"
AVO-ERI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti