08 toukokuuta 2015

Tokotreenien muistiinpanot

Me ollaan jo vähän kokeiltu merkin kiertoa, sillä se on tulossa avoimeen luokkaan. Toki vielä ollaan alokasluokassa, mutta kiva välillä treenailla ylempien luokkien liikkeitä. Muutaman kerran vähän avustin kädellä, jotta saa ideasta kiinni. Melko nopeasti ymmärsi  idean ja alkoi itse kiertämään merkkiä ihan läheltä. Kerran menin kokeilemaan myös perusasennosta perusasentoon, vain todetakseni sen olevan aivan liian aikaista. Jospa saisi jostain ohjaajallekkin malttia.

Paikallaolossa on ollut hieman lisähaastetta, kun Rudia on vienyt nyt tuoksut melko tehokkaasti. Varmasti tähän vaikuttaa myös se, että yhdellä koiralla on juoksut. Tauolla Rudi on alkanut ääntelemään ja nenä on melkein koko ajan maassa. Muut koirat ovat myös harjoitelleet luoksetuloa samalla, kun yksi tekee paikallaoloa. Hyvää treeniä jos joskus paikallaolosta lähtee koira omistajan luo. Rudi on pysynyt hienosti paikallaan, mutta saattanut vilkaista ja haukahtaa kerran.

Luoksetulossa myös ovat tuoksut vieneet Rudia melkoisesti. En ole ehtinyt ottaa kolmea askelta enempää Rudin luota, kun nenä on jo maassa. Kutsuessa ei tule enää samanlaista hepulikiitoa kuin aiemmin, vaan ravailee pitämättä kiirettä ja poikkeaa reitiltä nuuskimaan mattoa matkalla. 

Ruutua ollaan tehty myös muutaman kerran. Aluksi palkkailin siitä, että meni vahingossa nauhojen sisäpuolelle. Tämän jälkeen "lähetin" ihan läheltä ruutuun vain vapauttamalla Rudin ja sen mennessä nauhojen sisäpuolelle palkkasin.

Seuraaminen on ollut nyt myös treeneissä huonoa, joten on täytynyt aloittaa palkkailemaan taas vain perusasennosta, lähdöistä ja parin askeleen seuraamisista. Ehkä sekin tästä ajan kanssa taasen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti