25 toukokuuta 2015

Taas treenataan rallya.

Pyörähdettiin jälleen rallyn ratatreeneissä samaisen ohjaajan opissa kuin edellisillä kerroilla. Aluksi ryhmiä piti olla ALO-AVO ja VOI-MES tasoiset, mutta ne lopulta yhdistyivät. Pienoinen apua -olo tuli, kun mietin meidät radalle pohtimaan ylempien luokkien tehtäviä. Hirveästi en ole niihin tutustunut, vaan aikalailla mennyt luokka kerrallaan. Rally-toko oli itselle täysin vieras laji vielä pari vuotta sitten, niin olen kokenut helpommaksi opetella luokka kerrallaan. 

Radalle laitettiin ylempien luokkien kylttien viereen vaihtoehtoinen tehtävä alemmissa luokissa kisaaville. Rudia vei nenä jälleen todella vahvasti, kuten yleensäkin hallissa. Silti yleensä rallyssa Rudi malttaa seurata hieman paremmin, tuoksuista huolimatta. Nyt Rudi teki tehtävät heti ensimmäisellä käskyllä. Varmasti Rudiin vaikutti myös se, että itse olin vähän pihalla enkä meinannut muistaa mitä kyltillä piti sanoa. Lisäksi menin liian lähelle kylttejä. Päästiin kokeilemaan ensimmäistä kertaa myös kahden minuutin käytösruutua vapaavalintaisella liikkeellä. Kokeilin seisomista, kun istuminen ja makaaminen ovat ne helpoimmat. En ajatellut sen olevan niin vaikea, etenkin nyt kun nenä vei niin helposti. Nimittäin Rudi lähti tassuttelemaan tuoksujen perässä.

Toisella kierrokdella päätin keskittyä seuraamisen parantamiseen hallissa. Mentiin radasta vain käännökset ja mulle huudeltiin aina, kun seuruu oli hyvää, jonka yhteydessä palkkasin. Alkoi menemään heti hurjasti paremmin. Sain vinkiksi sen, kun koira esim. lähtee nuuskimaan niin jatketaan hiljaa eteenpäin, kunnes katsekontakti palautuu niin kehutaan koiraa palkan kera. Aiemmin olen saanut vinkin toistaa vain seuraamisen käskyä. Tämä uusi vinkki toimi selvästi paremmin. Toinen vinkki oli se, etten antaisi namia lattialta vaan vain kädestä ja jos nami sattuu tippumaan, ottaa uuden namin taskusta ja nappaa lattialle tipahtaneen namin takaisin taskuun. Yksi treenivinkki oli myös sellainen, että pyytää koiran makaamaan ja laittaa nameja koiran ympärille, mutta antaakin nameja vain kädestä ja kerää namit pois lopuksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti