25 heinäkuuta 2015

Pahvi on kokenut ahaa-elämyksen.




Viime postauksessa mainitsinkin, että myös tutussa paikassa treenaaminen on ollut vaikeaa, vaikempaa kuin oudoissa paikoissa. Rudi aloitti keväällä jäätävän nuuskuttelun hallissa, jota ei ole aiemmin tehty. Toki satunnaisesti saattoi nuuskaista maton tuoksua, mutta jatkoi matkaa käskystä pää ylhäällä. Viimeiset reilu kolmen kuukauden ajan Ruu on rally-tokon ratatreeneissä vain jäljestänyt radan. Tehnyt kyllä kaikki liikkeet, mutta hitaasti jäljestäen. Agilityssä on laittanut jarrut kiinni jääden imppaamaan mattoa, jopa nuolemaan. Eikä ole totellut mitään käskyjä, joita ulkona treenatessa uskoo (esim. ei, jätä, täällä), vaan on täytynyt käydä nyppäämässä kaulapannasta kiinni ja liikuttaa eteenpäin. Siksi viime tunnin aluksi taisin mainita ettei Ruu tulisi toimimaan yhtään tunnilla, sillä juoksuisen nartun lisäksi siellä oli se sama bortsu, joka on kahdesti käynyt Rudin päälle. Oletushan oli se, että Rudi imppaa mattoa ja saataisiin nauttia uudesta lajista nimeltään jälki-agility. Seuraavaksi Rudi huomais sen bortsun, jolle rähjäisi puolet tunnista.


Mutta mitä tekee Rudi? Istuu nätisti vieressä odottamassa omaa vuroaan. Ei vingu, ei hauku eikä nuole mattoa. Istuu rauhallisena katsomassa, kun muut tekevät. Oman vuoron tullessa hämmentyy, että pääsee tekemään. Yrittää pari kertaa nuuskia mattoa, mutta uskoo lähes heti. Jää kahdesti nuuskimaan niin ettei käsky auta ja protestiksi vetäisi vielä pannan pois, mutta antoi kiltisti laittaa heti takaisin. Ei karkaa muiden luo eikä keksi omaa rataa, vaan kuuntelee ja tottelee mitä sanotaan. Tää jos mikä ei oo normaalia Rudia! Saas nähä onko matolääkkeellä vaikutuksensa, jotka ilmenee vasta paria päivää myöhemmin.



Aluksi katsottiin vähän keppejä. Vinkkejä saatuani tulin siihen tulokseen, että Ruulta pitäisi ottaa verkot kokonaan huspois. Rudi kun ei ole sitä(kään) ymmärtänyt oikealla tavalla. Pieni muistutuksen sana niistä kerroista, kun Rudi hyppi verkon yli ja pamautteli jokaisella kerralla monta kertaa verkkoa päin. Lisäksi verkkoja poistaessa on kaveri lähtenyt ensimmäisestä mahdollisesta aukosta ulos.  Tiedä sitten mahtoiko kaveria ahdistaa verkot? Vastassa olikin kepit, joissa oli verkka vain toisella puolella. Mietin uskallanko sanoa, että kaikki vaan pois, mutta mut puhuttiin ympäri kokeilemaan kerran näin. Jännitti älyttömästi mitä kaikkea Ruu tulisi keksimään. Mutta mitäpä tekee Rudi? Pujottelee kepit rytmikkäästi yhdellä käskyllä VIRHEETTÄ läpi. Anteeksi mitä? Sama toiseen suuntaan. Sitten mentiinkin vähän lujempaa ja juuri kun ohjaaja ehti kehua ennen viimeistä keppiä, jätti Ruu sen välistä. Rudia ei näköjään saa kehua yhtään suorituksen aikana. Sama vielä toiseen suuntaan virheettä, jonka aikana toistin kaksi kertaa yksittäisen ”kepit” kun Rudi näytti siltä, että voisi karata seuraavasta ulos. Vau!



Loppu tunniksi olikin luvassa putkeen irtoamista eri suunnista kera namilautasen. Ensiksi pari kertaa suoraa putkea, jonka jälkeen asteittain liikuttiin eri kulmaan, päättyen putken vierelle, ollen about putken puolessa välissä. Ajatuksena taisi pyöriä jotain, että kaveri ei mene kuin korkeintaan suoraa putkea. Katsos kun on pakko päästä muka lyhintä ja nopeinta reittiä namilautaselle. Vaan mitäpä tekee maan urpoin koira? Menee tasan jokaisella kerralla putkeen, kun käskettiin. Okei, myönnän, että yksi ”wtf, mikä oli?” -putki oli, mutta eipäs jäänyt haistelemaan tai juoksennellut koirien luo vaan pinkaisi suoraa mun luo kysymään, että mikä oli. Huippua!

Seuraavaksi yhdistettiin putkeen lähetykseen hyppy, jossa tarkoituksena tosiaan mahdollisimman kaukaa saada koira juoksentelemaan putkeen. Ensiksi testailtiin miten sujuu putkeen irtoaminen esteiltä 1 ja 2. Rudilla ei ollut mitään ongelmia, joskin ensimmäisellä kerralla hieman arpoi kääntyykö takaisin vai ei, mutta putkeenhan tuo päätti suunnata. Kun hypyltä numero kolme piti huudella koira heti hypyltä putkeen, jääden itse samaiseen paikkaan, iski ohjaajalle pieni epätoivo. Ei varmaan mene. Vaihtoehdot olivat a) kääntyy takaisin b) kiertää putken ja tulee luo toiselta puolelta c) lähtee moikkaamaan koirakavereita. Vaan mitäpä tekee taasen Ruu? Menee tasan jokaisella kerralla putkeen. Ensimmäisellä kerralla meinasi mennä vauhdin vuoksi putken suun ohitse, mutta seuraavalla kerralla osasi vähän hidastaa.

Menipä tämä kehumiseksi! En ole tainnut agilityn puolella koskaan kehua Rudia näin hurjasti. Eipä ole ollutkaan näin ihana harrastus koiruus agissa kuin torstaina. Se jääköön nähtäväksi oliko tämä taas vain yhden päivän välähdys ja ensi viikolla on taas normaali hepuliapina, joka tekee kaikkea muuta kuin sitä mitä pyydetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti