15 heinäkuuta 2015

Pomppii kuin kumipallo ympäriinsä.




Ainahan Rudi on ollu kuin kumipallo, joka pomppii ympäriinsä, mutta etenkin agilityssä se on vain korostunut. Välillä menee hyvin ja pompitaan sinne minne pyydetään, mutta välillä nuuskitaan tai pompitaan omaa rataa. Tuttua varmaan monelle, mutta Rudilla se menee toistaiseksi vielä osaamattomuuden ja uhman piikkiin. Saas nähä miten käy, kun on tarpeeksi läksyttänyt ja uhma ohtise. Mutta mites meillä sujuu esteet nyt?

A lähti sujumaan tosi hyvin, mutta namilautasen lisäämisen jälkeen alkoi hyppiä juuri ennen huippua alas. Luuli kai pääsevänsä herkuttelemaan nopeammin. Kun siitä ongelmasta päästiin yhden tunnin jälkeen, kun huutelin A:n jälkeen "menemenemene" niin tämä on ehdoton lemppari, jonne hyökätään aina kun on pienikin sauma.

Hyppy itsessään ei ole koskaan ollut ongelma. Niitä 20cm hyppyjä aloitetaan hyppäämään 2m ennen ja alas tullaan metrin jälkeen. Se onkin toinen asia miten päin ja mistä suunnasta. Etenkin takaakierto ja välistäveto ovat täysin hukassa. Lisäksi Hepuliina tarvitsee viedä kädestä pitäen jokaiselle esteelle, kun ei irtoa sitten millään. Näin tosin on jokaisella esteellä. Paitsi A:lla ja puomilla, joita ei tarvitse kuin ajatella niin kaveri menee jo.

Kepit ovat alkaneet sujumaan yllättävän hyvin. Mikäli vertaa miten pujotteli aluksi. Verkkoa päin pamauteltiin vaikka kuinka monesti ja hypittiin jopa verkon yli. Rytmi on alkanut hiljalleen löytyä, joskin vielä vähän parannettavaa löytyy. Verkkoja on otettu pari pois eikä enää ole hurjasti karkaillut kesken pois. Ellei satu kokeilemaan ottaa lisää pois. Silloin Ruu ei vaan keskity tarpeeksi menemään keppejä. Saattaa kokea myös "ihan sama" hetken, jos rytmi vähääkään sekoaa. Ehkä joskus.

Keinu on ollut myös hyvin hauska juttu, joka ei ole hurjia tilanteita rakastavalle Ruulle pelottava. Viime tunnilla päästiin kokeilemaan keinua niin, että pamahti omalla painollaan alas, josta ei pelästytty yhtään. Ongelmana on sama kuin puomilla, että tahdotaan hypätä pois ennen kuin on sallittua. Täytynee vahvistaa tupla tai tripla odota -käskyllä.

Puomia rakastetaan myös, vaikka kesken puomi hypittiinkin vielä vähän aika sitten pois. Oletan johtuneen taas siitä kirotusta namilautasesta. Ruu alkoi kuitenkin hyppiä juuri ennen kontaktia alas, mutta korjaantui hidasta -käskyllä - hetkeksi. Sitten alkoikin taas se hyppiminen, vaikka kuinka jankutti hidasta. Etenkin jos vähääkään saan sitä kiinni puomilla menee turbo päälle.

Pussista oletin tulevan yksi lemppareista, sillä Rudi rakastaa tunkea päätään mm. viltin alle, josta puskee tiensä toiselle puolen. Eikä aluksi ollutkaan mitään ongelmaa, mutta siinä vaiheessa kun laitettiin pussin suu kiinni, ei enää uskaltanutkaan mennä läpi. Tähänkin tepsii, kun hutaa menemenemene, joten eiköhän kohta mene pelkästään pussilla.


 

Putki ei ole tuottanut mitään ongelmaa ja tykkää mennä putkeen, mutta mikäli mahdollista menee mielummin puomille tai A:lle. Sekoittaa siis hyvin herkästi putki -käskyn puomiin. Täytynee keksiä uudet sanat näille kolmelle pu alkuiselle esteelle, jotta vältyttäisiin näiltä "hups ei ollutkaan" väärinkäsityksille.

Rengas ei ole tuottanut ongelmia ollenkaan ja hypätään varmasti, kunhan vain sanotaan. Jättää siis mielellään välistä ellei käskyä kuulu. Hyvä vain kun jättää välistä eikä mene hyppimään itsekseen.

Pituuskaan ei ole tuottanut sen suurempia ongelmia. Itseasiassa näyttää olevan vain hauskempaa mitä pidempi este on. Saas nähdä miten kauan menee, että keksii hypätä pituuden välikeppien välistä. En nimittäin yllättyisi yhtään, jos (ja kun) näin käy.

Muurista varoitettiin, että saattanee olla vaikea koiralle kun ohjaaja katoaa hetkeksi näkyvistä, mutta eipä tuo sitä ees näyttänyt huomaavan, kun edessä näkyi heti seuraava este. No problem siis.

Helpolla ollaan tähän asti päästy esteiden kanssa. Kunhan nyt oppisi esteiden nimet ja lähtisi irtoamaan enemmän. Eikä hyppisi kontakteiden yli. Eikä karkaisi A:lle ja keskittyisi keppeihin tarpeeksi. Täytynee antaa hieman anteeksi näitä, kun vastahan aloitettiin agi. Katsellaan sitten miltä alku vuonna meno näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti