08 elokuuta 2015

"Miten kukaan voi muistaa näin montaa estettä?"




Huh mitkä treenit torstaina! Ei ollut lähelläkään parhaimpia hetkiä, mutta näitä sattuu jokaiselle. Etenkin näin harrastuksen alkutaipaleella. Rudi kyllä osaisi mennä eikä esteillä ole muuta ongelmaa kuin kepit. Muuten kaikki huuhailu ja väärille esteille meno on vain mun osaamattomuutta. Joko mä jään varmistamaan liian pitkäksi aikaa, että Ruu varmasti menee esteen enkä ehdi seuraavalle tai oletan, että se menee ja jyrään sen tai unohdan radan ja ajatus katkee. Hyvänä esimerkkinä tällä radalla on tuo 4 hypyn jälkeinen takaakierto. Unohdin varmaan viidesti, että sen jälkeen tulee takaakierto, jonka takia juoksin vain suoraa eteenpäin ja vasta juuri ennen estettä muistin, että tosiaan se takaakierto tulee ja yritin epätoivosesti muka pelastaa tilanteen, vaikka eihän koira sellasella ohjauksella tajua sitä. Se ei vaan jotenkin ollut mun aivoille loogista mennä noin. Heti vitoshypyn jälkeen iski paniikki kepeistä, jotka ei suju, joten annoin Ruulle liikaa löysää ja se viiletti aivan eri suuntaan (putkelle päin). Sitten kun sain sen seuraavalla kerralla tulemaan mukana unohdin mitkä kepit on enkä osannut käskyttää vaan näytin suoraa eteenpäin. Saa arvata menikö kepeille! Ei, ei mennyt.

Seuraava ongelma oli putki-rengas väli. En vaan tajunnu sadannellakaan toistolla, että linjaa pitää korjata putken jälkeen. Putkeen lähettäessä (15.) ajattelin etten varmasti ehdi putken suun ohitse ennen Rudia, joten hidastin ja päätin heittää Ruun edestä hypylle (16.). Olisi onnistunut muuten hyvin, mutta Ruu ei mennytkään oletettua vauhtia ohitse, jonka ansiosta meinasin jyrätä Ruun. Seuraavalla toistolla onnistui. Viimeinen ongelma tulikin 18 hypyllä. Takaakierrossa mulla on käskynä "takaaa" ja arvatkaapa vaan mitä kuulee koira, jonka lempieste on A? "...aaa", "selkee!". Saa nähdä mitä meidän (mun) agilitystä tulee.

4 kommenttia:

  1. Nyt ei lannistuta! Teillä menee hyvin ja sulla pysyy kerta toisensa jälkeen ajatus paremmin kasassa, kyllä se siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään! Viime tunti meni omasta mielestä itellä kyllä ihan penkin alle. :D Ruu kyllä osaa, mut mä oon kujalla.. Mutta ehkä se joskus alkaa sujuun. :)

      Poista
    2. Hyvin se meni, mulla oli agilityn suhteen paljon kivisempi tie aikoinaan... nimim. koordinaatio-ongelmainen

      Poista
    3. Kai se on sit uskottava kouluttajaa ;)

      Poista