17 joulukuuta 2015

Nättiä näytelmöintiä ja surkeaa agiliitoa



Marraskuun lopun kunniaksi käväistiin viimeisenä sunnuntaina mätsäreissä kotihallilla. Se olikin taasen yksi niistä vuoden viimeisimmistä. Haikeaa ajatella, että tämä vuosi on kahden viikon päästä ohitse, vastahan se alkoi. Tällä kertaa apukäsiä ei tarvittu, joten olin vain ns. pakollisen ajan. Toki vapaaehtoisesti oon tarjoutunut apuun ja on ollut mukava olla avuksi, vaikka mokiakin on tullut, että ei sillä.  Tuttujakin oli paikalla, kun Jenni* tuli molempien koirien kanssa pyörähtämään kehässä. Hassua miten Rudi on aina Dinassa kiinni, kuin sillä olisi aina juoksut, mutta esimerkiksi vieressä ollut oikeasti juoksuinen sheltti ei kiinnostanut yhtään. Vielä nauhakehässä sattui menemään meidän edellä. Haha! Toisaalta tuohan on pelkästään hyvä asia!

Parikehässä meitä vastassa taisi olla harmaa gorgi. Tuttuun tapaan mentiin kaksi kierrosta ympäri, molemmat pöydälle, edestakaisin sekä uusinta kierros ravia sekä seisotusta. Rudi oli yllättävän rauhallinen, vaikka hetki sitten oli mennyt kuppi nurin Dinan vuoksi. Pöydällä jännitti taasen takapäätään. Alan kallistumaan siihen suuntaan vahvasti, että jokin jumi sielä on, joka pistää jännittämään osuuko kipeään kohtaan. Nimittäin se jännittäminen, joka johtui käsittelemättömyydestä on ollut jo jonkin aikaa poissa. Saa nähdä mihin suuntaan meno kallistuu, kun herra pääsee lauantaina ensimmäistä kertaa hierottavaksi. Malttoi Ruu jopa seistä pahemmin vilkuilematta ympärilleen. Saatiin taasen punainen nauha, joka pistikin vähän jänskättämään. Nauhakehässä pyörittiin muistaakseni kolmisen kierrosta ympäri, jonka jälkeen alkoi se tuttuakin tutumpi pieni jännityksen poikanen, kun alettiin keräämään sijoittujia. Kun vierestä pääsi yksi koira sijoittuneiden joukkoon olo oli kutakuinkin se, että mehän ei sijoituta. Mun aikana koskaan ei ole vierekkäisiä otettu tähän ryhmään mukaan, vaan kappas mehän päästiin myös! Melkeinpä heti päästiin sijoittumaan eli PUN4 oltiin. Huikeeta sijoittua jo toistamiseen peräkkäin punaisissa, kun ei me koskaan aiemmin olla sijoituttu tässä värissä. Huh.





Viime kuun aksailuistakin voisi vähän näpytellä, kun on jokaiselta kuukaudelta vähän turinoinut ylös mokailuja. Puolessa välissä kuuta päästiin tekemään oikein mukaisaa rataa, joskin mitään havaintoa siitä miten mahtoi mennä, ei ole. Varmaankin aika normisettiä eli koira menee, mutta mä en. Halusin silti tunkea tämän ratapiirroksen mukaan, jotta voi joskus tulevaisuudessa palailla kurkkimaan mitä ollaan tehty.

Hypätään viikolla eteenpäin tunnille, josta löytyykin jopa video, kun rullailee alas asti. Myöskin melko kiva rata, jonka ohjaajakin muisti. En vaan osaa vieläkään käyttää rintamasuuntaa ja huudella käskyjä ajoissa, joten suoritukset venähtivät ties kuinka pitkiksi. Lisäksi Ruu päätti muutamaan otteeseen jäädä nuuskimaan, kun kyllästyi mun huonoihin ohjauksiin. Melko hyvin päästiin kuitenkin etenemään, kun jäätiin jumittamaan vain kepeille ja 4-5 väliin. Nauratti tuo 16-17 väli, kun ensimmäisellä kerralla Ruu meni vahingossa oikein, vaikka olin myöhässä, mutta toiselle kertaa jäi kyttäämään mihin jään/ minne mennään ja lopulta takaakiertona yli. Luoja!! Video ehkä kertoo enemmän kuin tylsähköt sanat.

Alinta rataa päästiin hieman extempore juoksemaan mätsärin jälkeen Tamskille, kun Heidi* kyseli treenaamaan ennen sen vetämiä tunteja. No mikä ettei, kun isolla kentällä on tullut treenattua niin vähän ja sen kyllä huomasi. Eipä herra "irtoan hallin toisesta päästä toiseen puomille" enää isolla kentällä meinannut irrota sitäkään vähää, mitä kotihallilla. Komensi vaan, kun ei malttanut. Oisko lisää irtoamistreeniä? Ehkä. Videota en kehtaa edes laittaa, vaikka olisikin se paremman radan versio. Ensimmäisellä kun meni suunnat sekaisin ja ajatus katkesi. Keinusta oon ilonen, kun ei tullut kisakorkuisella enää sitä lentokeinua vaan maltettiin tassutella nätisti. Kepit taasen olivat pienoinen pettymys, kun ei onnistunut millään ja hajut tuntuivat olevan se hauskempi juttu. Kepit onkin tuottaneet ongelmia aina muualla kuin kotihallilla. Treeniä lissää? Ehkä.

Btw, huomasin että näihin videoihin on jäänyt loppuun "pääosissa" yms. tekstit, kun ensimmäistä kertaa käytin movie makeria enkä moista tajunnut. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti