12 tammikuuta 2016

Rally-tokokisoja


Viime viikolla oli vuorossa vuoden ensimmäiset rally-tokokisat. Jostain syystä jännitän rally-tokokisoja todella paljon jo päiviä ennen kuin koe edes on. Kyseessä ei ole se, että täytyisi voittaa, vaan enemmänkin sellainen ei saa mokata -fiilis. Ahdistaa se, kun kaikki katsoo ja arvioi osaamista yhden hetken ajan. Jännittäminen menee ihan yli ja on fiilis ettei osata yhtään mitään. En saa nukutuksi kunnolla ja koepäivänä on todella huono olo, joka pahenee oman vuoron lähestyessä. Pohdin ollaanko treenattu liian vähän vai liikaa. Jos Rudin yksi karva on vinossa tai teen pienen ylimääräisen liikkeen niin ettei se edes vaikuta arvosteluun, on silti koko rata pilalla. Jännittäminen vaikuttaa Rudiin niin, että se alkaa nuuskimaan ja tekeminen hidastuu. Aika usein on sellainen fiilis, että olisi parempi, jos ei kisattaisi ollenkaan.  





 Ensimmäinen rata ei mennyt kovin hyvin. Rudi meinasi lähteä nuuskimaan ja kiertämään yhden pujottelun kartioista väärältä puolelta. Seuraava kyltti suoritettiin väärin ja jouduin antamaan seiso-käskyn kolmesti, hukkasin koiran ja uusin turhaan spiraalin sekä menin ottamaan liikaa askelia peruutuksessa. Harmitti ihan hirveästi, kun oli taas niin paljon omia mokia. Toinen rata meni huomattavasti paljon paremmin, kun ei enää jännittänyt niin paljon. Voisi kyllä siis hyödyntää näitä tuplakisoja enemmänkin. 

A-rata

Tuomari: Tytti Lintenhofer
Tulos: 71 pistettä 4/14
Aika: 2:54:81
Kommentti: Taitava koira, jolla on todella hienoa osaamista. Kiinnitä huomiota omiin virheisiin, niin teitä ei pysäytä mikään.
Virheet: Pujottelu -1 kontorllin puute
Koira eteen, oikealta sivulle, istu -10 väärin suoritettu tehtävä (käskin koiran vasemmalta sivulle)
Spiraali vasemmalle -3 uusiminen turhaan
Koira eteen, oikealta oikealle, istu -1 epätarkasti suoritettu tehtävä, -3 uusiminen
Peruuttaminen 3 askelta, -10 väärin suoritettu liike (neljä askelta)

B-rata


Tuomari: Iiris Harju
Tulos: 95 pistettä 1/18
Aika: 2:53:25
Kommentti: Erinomaista työskentelyä.
Virheet: Askeleet eteenpäin -1 vino
Pujottelu edestakaisin -1 AS (kävi 0,5m päässä, PY -1
Käännös oikealle, oikealla -1 epätarkasti suoritettu liike
Houkutus -1 puutteellinen yhteistö (meinasi karata houkutukselle)



Keskiviikon toisen radan onnistumisen ansiosta lauantain kisa ei jännittänyt niin paljon. Yleensä, kun olisin jännittänyt etukäteen monta päivää. Nyt jännittäminen alkoi vasta, kun saatiin lupa tuomarilta aloittaa rata. Rudia alkoi myös ahdistaa, jonka vuoksi nuuski maata ja tassutteli jossain muualla kuin piti. Jännityksessäni menin myös tekemään kaksi täyskäännöstä väärinpäin eli kun piti kääntyä oikeaan, käännyin vasempaan ja toisinpäin. Tulosta ei näiden mokien myötä tullut, sillä pisteitä jäi vain 63.

2 kommenttia:

  1. Vautsit, mielettömän hieno startti vuodelle ollut teillä! Ja niin lähellä tuo kolmaskin tulos :D Oli muuten tosi kivan näköistä tekemistä ja upeeta tuo Rudin takapään käyttö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hyvin alkoi vuosi! Meillä jää aina ihan muutamasta pisteestä kiinni ( aiemmin 67-69p.) :D Ilman mun kahta isoa mokaa oltais saatu 83 pistettä, mutta tuolle nyt ei enää mitään voi. Etenkin tuo b-rata oli melkosen nättiä, ensimmäinen rata virallisissa, johon oon itse tyytyväinen. Kiitän! :)

      Poista