11 toukokuuta 2016

Luotu oon kiitämään.



Pyörähdettiin TamSkin iltakisoissa maanantaina vain agilityradalla, kun se nolla jo hyppäriltä on.

Rataantutustumisessa tuntui siltä, että on melkoisen helppo rata, kunhan vain neloshypyltä selvitään. Se  nimittäin oli niin mukavasti, että Rudin olisi hyvin hyvin helppo karata siitä vasemmalle, kun matka jatkuisi oikealle. Vaan mepä ei ehditty edes sinne asti, kun Rudi toiselta hypyltä lähti kiitämään ihan muualle, kun olin jäljessä. Korvat ei tosin toiminut kakkos hyppyä hypätessä, sillä toistin sille useamman kerran tässä-käskyä, joka on saanut ennen tuon pään kääntymään. Soopeli juoksi kaarroksen kautta pyrkimään väkisin radalta pois, mutta palasi takaisin suht nopeasti, joten päätin antaa yhden mahdollisuuden. Vaan eipä päästy taas kuin kaksi estettä, kun tuo lähti radalta taas. Käskin takaisin, nappasin koiran kainaloon ja suoraa häkkiin yksin odottamaan. Tästä eteenpäin soopeli pääsee häkkiin odottelemaan yksin, jos lähtee rallattelemaan. Päätin samalla, että jätetään miettimättä kesäkisat ja katsellaan sitten, kun tuo pysyy menossa mukana eikä lähde kaartelemaan.

Jännä miten tuo karkailu on taasen vain lisääntynyt, vaikka alkoi pitkästä aikaa menemään parempaan suuntaan. Vähenemään ja alkoi tulemaan luokse yhdestä tai ihan viimeistään toisesta käskystä. Mikäli soopeli paineli esteen ohitse, ei se enää lähtenyt juoksemaan ympäriinsä hepulissa vaan kaarsi mahdollisimman pienen lenkin, tullakseen heti takaisin. Eikä nuuskuttelukaan ole ollut pahemmin ongelmana, paitsi pienellä kentällä.

Aloittaessa kisaamaan hepulointi oli silloin vielä melko normaalia, mutta alkoi hiljalleen kisoissakin vähentyä ja pysyi kuulolla ensimmäisen tai viimeistään toisen karkaamisen jälkeen. Nyt kuitenkin kaksissa viimeisimmissä kisoissa se on ollut aivan kamala ja fiilis kisaamiseen meni siinä. Sen oikein näki silmistä, että tulee karkaamaan. Ei mua haittaisi hieman pitkäksi venyneet käännökset, mikäli hylly tulisi mun ohjausvirheestä tai koiran inhimillisestä mokasta, kunhan se pysyisi matkassa mukana eikä menisi yrittämään väkisin radalta pois ja/tai jäisi rallattelemaan ikuisuudeksi uskomatta käskyjä. Se tässä on se kaikista ärsyttävin juttu! Agilityssä kun (vielä) kestäisin myös sen hyllyn, jos voisin olla muuten tyytyväinen rataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti