02 toukokuuta 2016

Muutoksen tuulia.

Niin toukokuu vaihtui ihan huomaamatta! Lempparivuodenaika lähenee kiitettävää vauhtia. Toukokuu on ollut jo muutaman vuoden se kuukausi, jolloin kalenteri on ollut ihan täynnä kaikkia kivoja koirajuttuja. Sitä se on myös tänä vuonna! Tänä vuonna se tarkoittaa, että jatketaan kesäkausi agilityssa maanantaisin ja päästin kesäkaudeksi myös rally-tokon tehoryhmään, jossa treenaillaan keskiviikkoisin. Lisäksi toukokuuhun mahtuu näyttelyt, kisoja ja ylimääräiset rallytreenit.

Sunnuntaina tosiaan ehdittiin käymään jo mainitsemassa Tampere KV:ssa. Edellisestä näyttelystä onkin kulunut jo useampi kuukausi. Alkoi hieman jännittämään ennen omaa vuoroa. Rudi oli pöydällä kohtalaisesti, mutta korvat eivät meinanneet pysyä pystyssä. Tuomarin vinkulelu oli tosin varsin hauska juttu ja meinasi haluta sen itselleen. Ravi oli kohtalaista ja viimeisessä seisotuksessa jo nosteli vähän korviaan. Arvostelu ja tulos alapuolella.

Tuomari: Kresten Scheel, Tanska

"4 years, good size and body proportion. Nice head and sweet expression. Wellset ears, correct bite. Good neck and topline. Well angulated front and behind. Stacels (??) in a nice coat. Nice movement, good lenght of step."

AVO-ERI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti