05 kesäkuuta 2016

Rally-toko tehoryhmä #4: Jäävät liikkeet.

Tällä kertaa vuorossa oli ratatreenit, jonka teemana olivat jäävät liikkeet. Taasen hyvä aihe meille, sillä Rudille maahanmeno on vahvin liike, joten saattaa seiso -tai istu-vihjeelläkin mennä maahan. Koulutaja ehdotti niihin käsimerkkiä, mutta itse en ole kovin innostunut lisäämään käsimerkkejä. Etenkin, kun Rudi saattaa vielä seuraamisen yhteydessä vilkaista muualle juuri, kun annan vihjeen/käsimerkin niin olisi hyvä, että osaisi tehdä myös pelkällä vihjeellä.

Muutoin rata meni omaan silmään ihan perushyvin. Alussa Rudi vähän hepulihaukkui eikä meinannut pystyä tekemään. Tähän kouluttaja antoi uudenlaisen vinkin. Lähtee seuruuttamaan esim. viiden kyltin verran, jonka jälkeen pyytää tekemään jonkun helpon vahvan liikkeen, joka ei aiheuta lisää haukkumista. Kokeilin tätä muutaman kerran ja toimi hyvin eikä haukkumista kuulunut. Ensimmäisellä kierroksella ei tehty putkea, sillä nostaisi Rudin virettä sen verran, että varmasti haukkuisi. Näin saatiin tehtyä rata hienosti vain yksittäisillä haukahduksilla. Toisella kierroksella sai tehdä myös putken eikä haukkunut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti