02 heinäkuuta 2016

Miten saamme tämän jatkumaan?

No nyt oltais kiritty vihdoin kaikki listan postaukset kiinni, huurray! Kannattaa inspiroitua näpyttelemään keskellä yötä kaikki miljoona vuotta kirjoittamista odottaneet turinoinnit kerralla, huomaten aamuyöstä kellon kulumisen nopeuden ja pian herätyskellon soivan. Päätä vielä fiksusti lähteä samoilla silmillä uuteen päivään ja olla megaväsy, jotta saisit vielä hiukan turinoida lisää. Pohdi loppupäivä miksi käyt niin hitaalla ja kaadu päivän päätteksi sänkyyn nukahtaen tipahtaessasi. Eikun..


Kesäkuun puolessa välissä napattiin paikka ratatreeniin, sillä kaikki mahdolliset rallytreenit on käytettävä hyväkseen. Jospa joskus häiriöherkkä koiruus seuraisi äänistä ja liikkeistä huolimatta hyvällä kontaktilla ja vireellä, että saataisiin joskus oikeasti meidän tasoa vastaava tulos. En nyt sano, että oltaisiin täyden sadan pisteen suorittajia, ei todellakaan. Siihen tarvitaan edelleen pientä viilausta myös teknisessä osaamisessa eikä vain siinä kontaktissa, jotta alettaisiin olemaan niin hyviä. Kuitenkin olettaisin olevan sellainen 90 pisteen koirakko, mutta nyt keräillään reilusti alle 0-tuloksen tuloksia, kun koira on täysi lahna eikä halua kisassa tehdä enää mitään. Sitten tulee vielä ne ohjaajan huolimattomuusvirheet, kun alkaa hermostumaan lahnailuun.

Treeneissä kuitenkin meno näyttää aikalailla tältä. Koira on ehkä vähän liiankin innokas, jonka vuoksi lentelee vähän liikaakin esim. vaihtaessaan puolta edessä. Putki ja hyppy ovat edelleen vaikeita siinä mielessä, että tuo tulee aina liian vauhdikkaasti eikä ehdi kunnolla seuraamaan ennen seuraavaa kylttiä. Monesti on tullut tämän vuoksi pisteenmenetyksiä. Täytyisi lähteä treenaamaan noiden jälkeistä seuruuta hurjasti ja käyttää eri sanaa kuin agissa.

Spiraalissa ja pujottelussa ongelmana on ollut nuo kaarrokset. Koiran ollessa ulkopuolella kaartaa se hiukan kaukaa (siinä ja siinä onko yli ½m) ja sisäkurvissa käännös on töksähtelevä. Käännöksissä, joissa istutaan lopuksi Ruu hakee paikkaa vielä aika vahvasti. Niistä ei ole hirveän usein pisteenmenetyksiä tullut ja silloin kun on tullut korkeintaan -1tvä. Eteentulot ovat edelleen hiukan vinoja ja/tai sivusuunnassa oikeassa reunassa. En tiedä missä vaiheessa tuo sen keksi, mutta puututtava nopeasti. Ja se peruutus, mitä tuohon nyt vois sanoa? Kun ennakoi käskyä lähtee se peruuttamaan odottamatta mua ja pysähtyy odottamaan siihen asti, että olen sen kohdalla. Kun en ennakoi on hiukan wtf, mutta hyvällä tuurilla peruuttaa melko suoraan. Kun käytän varmuudeks/en käytä käsimerkkiä käy noin. *Hakkaa päätä seinään*. Koira eteen, peruuttaa 3 koiran mittaa on kanssa hyvin mielenkiintoinen liike - välillä sujuu, välillä ei ole kuullutkaan koko liikkeestä. Asennonmuutokset ovat yleensä hiukan vinoja, koska ahdistaa tehdä lähellä. Kaikki voi/mes luokan puolenvaihto liikkeet ja saksalaiset sekoittuvat toisiinsa, kun tuo seuraa yleensä vain käsiä.



Ratatreeneistä viikkoa myöhemmin oli vuorossa tuplakisat Lempäälässä. Iloisen ja kerrankin positiivisena ajattelin mennä parantamaan tulosta edellisistä kisoista (72p. & 86p.). Rataantutustumisessa tunne vielä vahvistui, sillä etenkin A-rata olisi ollut sellainen, josta olisi pitänyt helposti napata vaikka se tasan sata. Vielä kehän ulkopuolella megainnokas soopeli aloitti hyvin, mutta muutaman kyltin jälkeen näin sen tutun lahnan ja tiesin ettei loppuradasta tule mitään. Eikä tullutkaan, vaikka hammasta purren yritin keskittyä ajattelemaan, että selvitään radasta ettei soopeli ota vielä enemmän itseensä. Niinhän siinä kävi, että saatiin jo A-radalta kaikkien aikojen huonoimmat pisteet (52p.). Aluksi ajattelin etten edes mene B-radalle, mutta sieltähän mut löysi samaisen lahnakoiran kanssa, koska en viitsinyt maksettua kisaa jättää välistä. Ei inspannut kyllä yhtään ja sen näki myös koirasta. Samalla tehtiin uusi ennätys huonoimpiin pisteisiin (43p.). Oon ihan sanaton, vaikka toisaalta sanat ei riitä kuvaamaan sitä fiilistä mikä noiden ratojen jälkeen oli. Ainoa magee asia koko radoilta oli käytösruutu, jossa Rudi oli todella magee! Tää oli tosissaan se kuuluisa paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Jotenkin Rudi muuttui silloin, kun päästiin MES-luokkaan ja aloitettiin kisaamaan siinä toukokuussa. Kisoissa se ei ollut enää se sama tuttu Rudi, jonka oli tottunut näkemään. Vaikka jäätiin alle tuloksen oli tuo innoissaan tekemään tehtäviä ja virheet johtuivat liiasta innokuudesta (kohelsi), ohjaajan mokasta tai katsoi juuri jotakin muuta eikä kuullut ja arpoi. Nyt Rudi kävelee koiran mitan perässä, tekee tehtävät juuri ja juuri. Juuri mitään kontaktia ei koiraan saa ja aidosti iloinen kannustaminen saa koiran vain olemaan entistä surkeampi. Mä en tajua mitä helmi-toukokuun aikana tapahtui, en todellakaan tajua.

Pidettiin tuo väli taukoa, jonka ansiosta treeneissä oli supermegailoinen Rudi, joka sai seurata (!!) ja tehdä tehtäviä. Kaikki oli hauskaa ja vähän liiankin lennokasta. Kisoissa kävelee koira, jolla ei ole yhtään hauskaa eikä kiinnostusta. Ainoa asia mikä (itsessä) muuttui oli mun jännityksen katoaminen. En enää jännitä kisoissa kuin maksimissaan (ilmeisesti) normaalia jännitystä, joka poistuu kun astutaan radalle. Eikai se voi noin vaikuttaa koiraan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti