17 heinäkuuta 2016

Pettynyt

Meidän toko historiaan kuuluu kaikenmoisia treenejä ja kokeita. Aika nopeasti tokon aloittamisen jälkeen ilmoittauduin ensimmäiseen tokokokeeseen elokuussa 2014. En oikeastaan odottanut mitään, vaan lähdin positiivisin mielin katsomaan kuinka meille käy, vaikka samalla jännitikin. Luokkavoitto 192p. ja täysi 10 paikallaolosta. Rudi teki todella hienosti siihen nähden, että oltiin meille vieraassa paikassa ja kentällä hyppi sammakoita. Uskaltauduin ilmoittaa meidät vielä kolmeen kokeeseen, mutta heti seuraavassa kokeessa kaikki muuttui. Rudi sai hylätyn sen vuoksi, että lähti yllättäen paikallaolosta ja kahdessa muussakin oli siinä ongelmia. Jäin suosiolla puolenvuoden tauolle tämän vuoksi. Vahvistamaan paikallaoloa sen hetkisellä tiedolla ja taidolla. 

Tauon jälkeen aloin miettimään sitä uskallanko enää ilmoittaa meitä kokeeseen vai pitäisikö jättää kisaaminen kokonaan. En haluaisi pilata muiden paikallaoloa tai vahvistaa Rudille lähtemistä tmv. kisatilanteessa. Treeneissä Rudi on pysynyt hienosti paikallaan. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Toki enimmäkseen ollaan treenattu yksin tai tuttujen koirien kanssa, mutta kuitenkin. Olen käynyt kaikissa lähialueen tokoepiksissä, jotta saisi kisamaisen tilanteen. Rudi pysyi aina niissä paikallaolossa. Välillä saattoi äännellä tai vilkaista ympäristöä, mutta pysyi silti. Lopulta uskaltauduin ilmoittaa, kun rohkaistiin. Seuraavissa kisoissa lähti viereisen koiran luo, vierestä lähteen koiran perässä mun luokse ja kolmannessa nousi kahdesti ylös ja tuli lopulta mun luo. Lopetin sanoihin: en enää ikinä kenenkään kanssa. 

Näiden kahden virallisen kisan välillä (6/2015-7/2016) ei olla treenattu tokon liikkeitä kuin kesäkuun alusta. Toki seuraamista ja asennonvaihtoja yms. tulee rally-tokon puolella. Olen vahvistanut vain paikallaoloa erilaisissa tilanteissa, häiriöissä, hallin käytävällä ja missä ikinä tulikaan mieleen. Treeneissä saatoin jättää Rudin paikallaoloon siksi aikaa, kun kävin tutustumassa rally-tokorataan. Toki välillä kävin palkkaamassa. Käytössä silloin ei ollut virallinen tokon paikallaolon vihje, mutta paikallaan silti. Rally-tokossa tämä vahvistunee jonkin verran käytösruudussa, vaikka koira onkin kytkettynä ja lähellä. Ainoa mitä on paikallaolossa tapahtunut on satunnainen maton nuuskiminen ja vähäinen vinkuminen. Mielestäni Rudilla on ollut nyt rauhallisempi ilme kuin aiemmin. 

Mieleen alkoi yllättäen tulla ajatus siitä, että uskaltaisinko vielä kerran kokeilla koetta. Rudi tosiaan on pysynyt treeneissä ja epiksissä paikallaan, vaikka joku muu ei välttämättä ole. Uskaltauduin kahteen kisamaiseen treeniin ja Rudi pysyi hienosti paikallaan eikä nyt vilkuillut ympärilleen niin paljon kuin aikaisemmin. Tämä kasvatti sen verran luottoa, että uskaltauduin lopulta kysymään olisiko lähikokeessa tilaa ja saatiin paikka.

En oikeastaan jännittänyt ollenkaan. Ennen kisoja kävin vahvistamassa paikallaoloa ja otin kisamaisesti muitakin liikkeitä. Hiukan ennen paikallaoloa alkoi hirveä jännittäminen. Mulla oli jo valmiiksi ahdistunut ja huono olo. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun jätettiin koirat tuli sellainen fiilis, että ehkä se pysyykin. Siihen asti, että Rudi vilkaisi nopeasti vieressä olevaa ja nousi nuuskimaan. Kyyneleet alkoivat puskemaan jo siinä vaiheessa, koska olin niin pettynyt siihen tilanteeseen. Mietin vain sitä, että miksi aina vain kisoissa? Oikeutetusti saatiin 3kk kilpailukielto,  sillä Rudi häiritsi muita.

Olin sanoinkuvaamattoman pettynyt. Koskaan aiemmin minkään epäonnistumisen jälkeen ei ole ollut tämmöinen olo. Uskoin, toivoin ja luotin, että tämä ongelma olisi jo poistunut - ihan vain pettyäkseni taas. En pystynyt pidättelemään kyyneleitä edes ulos asti. Käveltiin Rudin kanssa aika pitkä lenkki ennen kuin pystyin tulemaan takaisin halliin sisälle. Ärsytti ja hävetti. Vielä tätä kirjoittaessakin nousee kyyneleet silmiin, koska on aikalailla huono kouluttaja -olo. 

Tällä hetkellä on sellainen olo, että en todennäköisesti enää pysty kisaamaan tokossa. En enää Rudin kanssa, en ehkä kenenkän kanssa. Uskallus ja epäonnistumisen pelko kasvoi nyt niin suureksi. Ehkä näin on lopulta vain parempi. Miksi harrastaa lajia, jossa kerta toisensa jälkeen pettyy näin pahasti ja josta ei pysty oikeasti nauttimaan? Miksei mulle vain riittäisi se, että tiedän Rudin pystyvän arjessa olemaan paikallaan silloin kun tarvitsee?


2016-07-17_11-28-40

1 kommentti:

  1. Eksyin tänne Kaaponkujalla -blogin kautta ja pakko tulla kommentoimaan tuota paikallamakuuta. Teki mieli jo kommentoida sinnekin, mutta koska siellä tuntui olevan melkoinen lynkkausmeininki päällä kyseisen liikkeen suhteen, niin ajattelin että on parempi osoittaa tämä kommentti vain sinulle. :)

    Mä sanoisin heti alkuun, että leuka ylös ja nenä kohti uusia pettymyksiä! Ymmärrän tosi hyvin miltä susta tuntuu, koska itsekin olen kisannut tokossa koiran kanssa, jonka paikallaolo oli vähän niin ja näin. Treeneissä pysyi hyvin, mutta kisatilanteessa todennäköisyys siihen oli 50/50. Mun koira onneksi lähti vain mun perään, eikä toisten koirien luokse, mutta häiriö mikä häiriö ja kyllä se aina hävetti kun koira lähti.

    Sä olet tehnyt ihan hurjasti töitä paikallaolon suhteen, ja kyllä musta ainakin vaikutti ihan siltä että liike on kisavalmis! Vuoden treenit erilaisissa ympäristöissä ja koira pysyy paikallaolossa hyvin - kyllä tyhmemmänkin pitäisi tajuta, että liike on varma. Valitettavasti vaan näiltä "ärsyttää, kun toisen koira lähti paikallaolosta" -tyypeiltä unohtuu varsin usein se tosiasia, että 100% varma kyseinen liike on vasta sitten, kun koira on haudassa eikä se ole kertaakaan karannut paikallaolosta. Ja vaikka heidän koirat nyt pysyivätkin rivissä, niin ei ole mitään takuita siitä, että näin olisi tulevaisuudessa. Harva meistä enää tulee tokokokeisiin koiran kanssa, jonka tietää lähtevän paikallamakuusta livohkaan. Kuten sinulla, liike tuntui kisavalmiilta ja sitä varmasti olikin, mutta ehkä mukana oli vain huonoa tuuria tai jotain mikä laukaisi sen, että koira lähti.

    En varsinaisesti halua puolustella että paikallaolosta lähteminen olisi hyväksyttävää, mutta mielestäni alokasluokan kisaajille pitäisi antaa ehkä vähän armoa siinä. :) Kukaan ei voi tietää koiran taustoista, treenimääristä ym., helposti vain tuomitaan samantien ja ollaan ärtyneitä.

    Joten, treeniä vaan lisää ja tsemppiä teille hirmuisesti tulevaan! :) Oot tehnyt ihan uskomattoman työn Rudin kanssa, ole ylpeä siitä! Ei kannata antaa yhden pieleen menneen tokokokeen lannistaa teitä, eikä toisten mielipiteiden. Vain sinä tunnet koirasi ja teidän historian ja yhteistyön tiiminä! Jatkakaa treenejä pää pystyssä, kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista