01 heinäkuuta 2016

Rally-Toko tehoryhmä #8: Oikealla puolella työskentely.

Tämän tunnin teema oli meille oikein hyvä. Oikea puoli on vielä jokseenkin epävarma. Tehtiin lyhyempää ja pidempää rataa. Aika usein Rudi jää lähdössä istumaan, kun lähden liikkeelle. Taidan ottaa samaan aikaan askeleen, kun sanon vihjeen seuruulle. Voisi ehkä kokeilla joskus niin, että sanoisi ensin ja lähtisi vasta sitten. Oikealla puolella oikealle 360 ja 270 olivat vaikeat. Lähtiessä tekemään liikettä menee hyvin, mutta sitten jää kiinni mun käteen ja kääntyy vähän töksähdellen. Täytyisi opetella olemaan kumartelematta ja varmistelematta. Ehkä jättää käsimerkki kokonaan pois. Pujottelu juosten oli vaikea, kuten myös tuplasaksalainen. Houkutus ok. Pyörähdyksetkään eivät oikein onnistuneet.



Hyvä pysähdys, jossa alkanut pysähtymään kesken askeleen. Voisi vissiin laittaa tassut vierekkäin, mutta parempi noin. Lähtikin heti mukaan eikä tarvinnut toistaa käskyä kolmesti.

Puolenvaihto takana oli omaan silmään oikein nätti, kerrankin. Puolenvaihdot edestä menivät muutoin hyvin, mutta käväisi hieman kaukana. Tähän täytynee kiinnittää huomiota, kunhan selvitään ensin tästä seuruun/kontaktin tehokuukaudesta.

Hidas ensimmäinen istuminen, muutoin riittävät vaihdot. Nähty nopeampiakin, joten treeniin tämäkin. Eteentulot oli tällä kertaa todella nätit!

Eli näyttäisi siltä, että meillä on enää treenattavana käsimerkkien häivytys pois, kontakti paremmaksi, seuruu tiiviimmäksi sekä liikkeisiin lisää nopeutta, tarkkuutta ja suoruutta. Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti