05 elokuuta 2016

Voispa aina kesä olla.




Ehdittiinpä me kerran käydä siskon mökillä chillailemassa. Ennen sitä vahdin hetkisen siskoni lasta ja sain kunnian viedä siskoni koiria ja totutella kolmen koiran kanssa lenkkeilyyn. Kerran vuodessa kun tarttuu kolmen koiran hihnoihin samanaikaisesti ei hirveän hienosti pärjää niille. Joskin käväistiin kunnon metsälenkki, jolloin Rudin pystyi vapauttamaan, siskon koirat kun tuppaavat lähteä jahtailemaan metsäneläimiä.



Heidän mökkinsä on muutaman sadan metrin päässä heidän kodistaan, joten tassuteltiin Rudin kanssa sinne. Hetken matkaa autotienylityksen jälkeen soopeli pääsi jälleen kirmailemaan villinä ja vapaana mökkitietä. Soopeli juoksenteli ihan onnessaan sinne tänne, pitäen kuitenkin jatkuvasti silmällä etten pääse katoamaan näköpiiristä. Maksimi etäisyys taisi olla kymmenisen metriä ja tiellä oli pakko pysyä. True citykoiralle kun se on pakollinen! Metsässä kun on möykkyjä, risuja ja tassut painautuvat hiukan syvemmälle kuin tiellä.





Mökin pihassa soopeli sai juoksennella pallon perässä, lekotella auringossa, harjoitella ohjauskuvioita putkeen, nuuskia tuoksuja ja käydä laiturilla sekä kastamassa rannassa tassut. Polviin asti sai vesi nousta ennenkuin iski paniikki. Ehkä viidesti soopeli suostui tulemaan veteen, kahdella viimeisellä jo hiukan rauhallisemmalla mielellä. Laiturilta oli hauskaa tuijottaa vastakkaiselle rannalle. Taisipa sieltä kerran kuulua pieni murahdus. Siskon koirat kun saapuivat alkoi armoton laumanvahtiminen. Millään ei enää olisi tahtonut rauhoittua lekottelemaan. Illan kohokohta oli ehdottomasti ruokailu. Grillissä paistui makkara, lihapiirakat, nyyttejä sekä pihvejä. Pöydässä oli seitsemän ihmistä, joista kaksi lapsia. Helppoja herkkupaloja odotellessa! Lopulta soopeli nukahti tuolin alle.



Yhtenä kesäisenä keskiviikkona meillä oli rallyn treenit Eteläpuistossa. Vielä illallakin oli äärettömän kuuma, kun aurinko sattuu sinne paistamaan melkosen pitkään. Eipä Rudi tainnut olla ainoa, joka läähätteli kuumuutta ja oli hiukan vaisu. Tai no Rudiksi vaisu, mutta oikeastaan vain normaalin rauhallinen. Keskittyikin ehkä jopa paremmin olemaan kuulolla, kun ei jaksanut kuumuudelta alkuhepuloida. Treenin päätteeksi käytin soopelia vielä hiukan lenkillä venerannassa, josta bongasin matalan kohdan. Kävin nappaamassa taskun täyteen namia ja kastumisvaarasta huolimatta kameran.

Rudi oli ensiksi aivan paniikissa. Ilmeisesti huonot kokemukset väkisin veteen laittamisesta olivat tuoreessa muistissa. Päätin, että vaikkei tuo edes koskisi veteen niin pääsee soopeli vasta sitten rannasta pois, kun on rauhallinen. Kun huomaa ettei kukaan ole väkisin sitä kiskomassa veteen. Ensin namit sylkäistiin pois ja yritettiin väkisin peruutella pois. En luovuttanut vaan odottelin rauhallisena ja puhuin. Hetken päästä näytin namin uudelleen ja soopeli nappasi namin, oli hiukan rauhallisempi. Kun namit maistuivat houkuttelin sen hakemaan namin hiukan lähempänä vettä. Hiljalleen siirsin namikättä lähemmäs vettä, sitä mukaan kun Rudi näytti rauhallisemmalta ja luottavaisemmalta.



Lopulta oltiinkin veden rajassa ja pieni aalto hipaisi tassua. Hiukan hätkähti tilannetta ja palasi niin pitkälle kuin hihnaa riitti. Pyysin hakemaan uudelleen namin ja Rudi jäikin viereen seisomaan. Siinä katseltiin vettä ja namia sai reilusti. Kokeilin antaa namin niin, että Rudin tassu osuisi hiukan veteen. Ilmeestä huomasi ettei ollut varma mitä ajatella, joten lisäsin namien määrää käteen ja aloin taas puhumaan enemmän. Tuossa vaiheessa puhe kun oli ollut "tule vain hakemaan nami" -tyylistä. Soopeli huomasi ettei siinä ollutkaan mitään hirveetäkamalaa ja lähti itse kahlaamaan. Siitä megasuperbileet! Tästä Rudi innostui ja käveli viitisen kertaa ihan itse, ilman nameja tai muita houkutteluja veteen ja haukkasi / pamautti tassulla aaltoja. Jee! Siihen lopetettiin.


Käväistiinhän me myös katsomassa miten hurjasti siskon metsästä löytyy mustikoita. Soopeli pääsi mukaan metsäretkelle, vaikka  se meneekin lähinnä meidän paimentamiseen. Yhtään askelta ei tämä soopeli liiku ellei ihmisetkin liiku enempää kuin hiljalleen askeleen tai kaksi. Ei mene tuoksujen perässä, ei katsele juurikaan ympärilleen tai kuuntele ääniä. Tuijottaa vain ihmisiä ja vahtii ettei jouduta erilleen. Edetessä oikeasti eteenpäin Rudi ravailee maksimissaan kymmenen metriä edessä tai kävelee vierellä niin, että meinaa päälle astua. Liian kauaksi joutuessaan kääntyy katsomaan, että varmasti päästään maksimi rajan sisäpuolelle ennen kuin suostuu jatkamaan. Nykyisin siis melko tunnistettava paimen!

Kun oltiin pääsemässä takaisin metsätielle sattuikin pieni välikohtaus. Käveltiin eteenpäin metsässä tiheän pusikon läpi, kun ei osattukaan navigoida ihan oikein eri reittiä takaisin. Rudi näki jonkin pienen eläimen juoksevan naaman edestä ohitse ja paimen lähti perään. Onneksi tällä eläimellä oli kolo tms. jossain siinä lähellä, kun mennyt paria hassua metriä kauemmas perässä oksien alle. Kanssa samoilija oli nähnyt sen menevän älyttömän lujaa ja olevan pieni musta eläin. Varmaksi ei osannut sanoa mikä se oli, kun tilanne meni niin nopeasti. Kaiken kukkuraksi Rudi oli ehtinyt sen verran nopeasti matkaan mukaan, että oli kääppäisyt sen ympäri. Siellä sitten karjuttiin "Jätä, irrrti nyt", mahtoivat mahdolliset kuulijat pohtia mitä siellä tapahtuu, haha. Pahempaa ei siinä tapahtunut, Rudi ei saanut sitä vahingoitettua eikä se tehnyt mitään Rudille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti