09 tammikuuta 2017

Loppiaisena mölli-tokoillaan.



Loppuvuodesta pääsi yllättäen pienenpieni tokokärpänen puraisemaan. Tarkoituksena treenailla ihan vain omaksi iloksi, joskin kuitenkin sen verran tavoitteellisesti, että käytäisiin  mölleissä kokeilemassa. Tuskin kuitenkaan tähdätä virallisiin asti. Enemmänkin kiinnostaa opettaa Rudille kaikki liikkeet, jotta on vähän kärryllä, kun seuraavaa alkaa kouluttamaan. Tapahtuipa sitten yhtenä joulukuisena päivänä extempre ilmoittautuminen mölli-tokoon heti alkuvuodelle. Kerran kun niinkin lähellä kuin Wuffilla*. Loppiainen kun oli, olin melko varma, että sinne tulisi melkoisesti koiria. Alossa kuitenkin oli vain viisi koirakkoa.

Asetin tavoitteeksi saada sen flown päälle, jonka sain muutamissa agilitystarteissa ja kerran rally-tokossa viime vuonna. Se, että on omassa kuplassaan keskittyen omaan suoritukseen, välittämättä tuomarista ja yleisöstä.  Sekä sen, että Rudi pysyisi paikkamakuussa. Mitään odotuksia numeron suhteen ei ollut kuitenkaan eli mahdollisesta pienestä nuuskimisesta, vinkumisesta tai levottomuudesta vähennetty pisteet eivät olisi haitanneet. Treenattua kun ei ole tullut sitten viime kesän. Paikkamakuuta tosin olen vahvistanut aktiivisesti, yrittäen saada vähentämään vinkumista ja nuuskuttelua.

Viime kokeen jälkeen aloin pohtimaan mitä teen paikkamakuun kanssa. Tai lähinnä löytää ratkaisua sille, minkä vuoksi Rudi alkoi lähtemään vain kisoissa. Yhdeksästä kokeesta Rudi on tosiaan lähtenyt neljässä ilman ylimääräistä häiriötä. Mikään ei mölleissä tai kokeenomaisissa treeneissä viitannut ole viitannut lähtemiseen, vaan siellä on pysytty tarkkaavaisesti tuijottaen mua. Oletettavasti liike kuitenkin on muiden koirien läsnäollessa hiukan epävarma, jonka takia Rudi tarvitsisi multa vielä tukea liikkeessä. Eikä sitä tule ohjaajalta, joka panikoi, jännittää ja epäilee omaa sekä koiran osaamista. Todennäköisesti myös korkea vire vaikuttaa siihen ja pitäisikin treenata enemmän paikallaoloa korkeassa vireessä. Siksi ajattelin kokeilla saada Rudin virettä laskettua, josko se auttaisi. Tästä lisää myöhemmin.

Kun ilmosta oltiin päästy odottelemaan nakkiluokan loppumista, aloitin kotona aloitettua vireen laskua. Rudi oli selkeästi korkeammassa vireessä kuin kotoa lähdettäessä, sillä alkoi tuttu piippaaminen eikä kaveri meinannut pysyä paikallaan, vaan kaikkia koiria olisi pitänyt päästä moikkaamaan. Koirien luo Rudi ei päässyt eikä pääse koskaan ennen omaa vuoroaan. Aiemmin tein sen virheen, että joskus päästin moikkaamaan eikä kisasta tullut mitään. Piippaaminen jatkui, mutta huomasin Rudin olevan kuitenkin rennompi kuin yleensä. Ehdin jo vähän tuulettamaa, että sainhan mä virettä vähän laskettua, kunnes huomasin lapun jossa mainittiin liikkeiden järjestys. Paikkamakuu viimeisenä, yksilöliikkeen ensimmäisenä. Tätä mun tuuria! Noh, päätin ettei tarkistukseen ainakaan nosta takaisin virettä ylös, kun tuppaa piippaamaan siinä melkoisesti, kuten teki nytkin. Tämän jälkeen yritin saada virettä korkeammaksi, mutta Rudi oli koko suorituksen täysi laama. Nuuski, hidasteli, piippasi, haukkui ja haukotteli. Sain ainakin sitä mitä tilasin! Taisi vähän vaikuttaa sekin ettei oikein tajunnut mitä mennään tekemään, vaan oletti sen olevan agia. Yksilöiden jälkeen oli neljä koirakkoa ennen paikkamakuuta, enkä tehnyt enää muuta kuin annoin kaverin hengata rauhassa. Piippailu, kyttääminen ja nuuskuttelu loppui kehän ulkopuolella. Taisi vähän väsähtääkin.  Paikkamakuun ohjeita kuunnellessa Rudi keskittyi nuuskutteluun, joten ei huomannut, että taakse tuli avustaja ottamaan hihnan. Sinällään hyvä idea tuo, että kaikille tuli avustaja pitämään hihnasta. Ei ainakaan häiritse muita, jos sattuisi nousemaan. Lähinnä ajattelin, että Rudi nousee, kun ei olla hetkeen muiden koirien kanssa treenattu paikkista.





Tarkistus/luoksensapäästävyys - Rudi oli levoton ja vinkui hurjasti. Ei millään olisi malttanut odottaa tekemisen alkua, luuli todennäköisesti pääsevänsä agia. Lopetti vinkumisen kun tuomari tuli moikkaamaan, on se vaan hauskaa, kun rapsuja tulee.

Luoksetulo, 9 - Ensimmäinen kerta kun saatiin huonompi kuin 10. Nuuski ja siirtyi lähdössä, hämmentyi mihin lähdin,  hidasti vähän ja nuuski sivulle tulossa. Aiemmin ollut kuin tatti odottaessaan kuin kuuta nousevaa päästä juoksemaan niin lujaa sivulle, ettei ehdi jarruttamaan.

Seuraaminen, 6,5 - Ehkä hirveintä seuraamista ainakin reiluun vuoteen. Ajattelin lemppariliike luokarin innostavan Rudin seuraamaan paremmin. Liian laama seuratakseen nätisti. Joskin huomaa ettei olla treenattu kuin paikkamakuuta puoleen vuoteen.

Liikkeestä maahanmeno, 7,5 - Fokus oli täysin raossa, josta mentiin ulos/sisään kentälle. Aivan törkeän hidas ja ruma maahanmeno. Ei tainnut tokossa koskaan mennä istumisen kautta maahan.

Estehyppy, 9.5 - Hiukan hidas istuminen, eikä ollut ihan Rudimaisen nopea, muuten aika nätti!

Kauko-ohjaus, 10 - Melkoisen hidasta, osaisi tehdä nopeamminkin. Ilmeisesti oltaisiin saatu oikeutetusti huonompi numero, mutta liikkurin käskiessä tehdä avo-luokan kaukot saatiin ylimääräisestä suorittamisesta kymppi. Ei siinä mitään, hyvää treeniä vaan! Hämmennys iski kartturille, kun tuli toistamiseen istu-kyltti, haha.

Nouto-esineen pito, 10 - Ennen omaa vuoroa kävin nappaamassa Wuffilta omaan varastoon pienimmät ohjatunnoudon ja noutokapulan, kun omat olivat turhan isoja Rudille. Fiksu päätös, sillä nappasin pikkuisen ohjatun kapulan kehään ja Rudi jopa otti katsekontaktia! Ehkäpä nätein suoritus!

Paikkamakuu, 10!! - Ohjeita annettaessa Rudi tosiaan vielä vähän piippasi ja nuuskutteli. Kun tuli hiljaista Rudi nosti päänsä ylös ja otti kontaktia yllättävän hyvin. Tutusti yhdellä käskyllä maahan, mutta myös ensimmäisellä käskyllä ylös! Aiemmin on hämmentynyt muiden käskyistä niin, ettei ole ollut enää varma sanottiinko sille käsky. Rudi näytti jopa vähän järkyttyneeltä, kun lähdin kävelemään pois. Kääntyessä koiraan päin tuli pieni epäusko, joten silmät kiinni ympäri ja aukaistua ne odottikin näky, jossa Rudi tuijottaa edelleen maassa tarkkaavaisena. Pysyy tarkkaavaisena hyvin, lukuunottamatta kolahduksen kurkkaamista. Pääsin itse kuitenkin siihen flow-tilaan, jossa oli vain minä ja Rudi. Pystyin antamaan sen tarvitseman tuen, koska en itse jännittänyt yhtään vaan luotin ja tiesin sen osaavan. Aikaa huudellessa kuitenkin pelästyin silti, kun Rudi ei ollutkaan lähtenyt. Tätä fiilistä lähdettiin hakemaan paikkamakuuseen, se saavutettiin eikä muulla ollut väliä. Rudi<3

Kokonaisvaikutus, 9 - Lopuksi kommentoitiin vain pienestä haukkumisesta ja miten Rudi on kehittynyt sitten viime näkemän. Itsehän olisin tuosta laamailusta antanut ehkäpä 8, kun itse tietää miten innoissaan tuo osaa olla.

Tuloksena ALO1 178.5p./200p., 2. sija.  Kävi niin, että saatiin ykkösen kanssa samat pisteet, joten laskivat yhteen kokonaisvaikutelman, seuruun ja luoksarin pisteet, jotta saatiin erotettua. Voitto oikeutetusti todella hienolle koirakolle! Pakko kyllä olla tyytyväinen tulokseen, kun ei tosiaan olla puoleenvuoteen treenailtu kunnolla kuin paikkamakuuta. Pääasia toki oli se, etten jännittäisi yhtään ja flow-tila pysyisi koko suorituksen ajan. Olisi hauskaa tuli mitä tuli, joka onnistui toista kertaa tokourallaan, jos lasketaan möllit ja viralliset. Ehkä sekin auttoi kun päätin, että en katso kisan aikana mitä numeroita saadaan. Mitä seuraaviin mölleihin/kisanomaisiin treeneihin niin kannattaa kurkata/kysyä millä järjestyksellä mennään ettei tule vietyä toista kertaa laamaa yksilöihin. Seuruuta aletaan nyt ihan rallynkin vuoksi treenata, aloittaen ihan alkeista. Sen verran unohtunut tuo ainakin hallissa. Myös lisää nopeutta kaukoihin ja maahanmenoon. Hyppy ja luoksari takaisin Rudimaiseksi sekä kapulanpitoon kontakti koko ajaksi. Paikkamakuusta nuuskiminen ja piipaus pois. Tarvitsis myös saada kavereita samaan riviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti