14 kesäkuuta 2017

Demokoirakkona agilityn koulutusohjaajakurssilla.

Jestas miten menikään hermot editoida ja ladata videot Youtubeen. Ensin eilen editoitu video ei Youtubelle kelvannut, koska oli muka väärässä muodossa. Sitten alkoi Elokuvatyökalu herjata ettei videonpätkät kelpaa. Useampaan kertaan pamautti myös ettei kykene pyörittämään ohjelmaa. Pariin kertaan sai käynnistellä konekin uudelleen. Eikä pelkästään noin 15 minuutin pätkä kestänyt lyhentää reiluun kahteen minuuttiin mennyt kuin kaksi tuntia. Siihen vielä latausaika Youtubeen.

Pyörähdettiin reilu kaksi viikkoa sitten TamSkin agilityn koulutusohjaajien kurssilla, demokoirakkona. Piti mennä jo aiemmalla kerralla, mutta osuipa silloin samaiselle päivälle jotakin muuta. Rudi kun kaipaa myös tekniikka/ohjauskuvio/erottelu/hallinta/jne treenejä ainaisen ratatreenin lisäksi. Näitä myös kyseisenä päivänä saatiinkin tehdä.


Erottelu oli Rudille todella vaikeaa, joka ei yhtään yllättänyt. Rudi on usein mennyt kaavalla "kun äskenkin niin nytkin" eikä reagoi ohjaukseen tai käskyyn vaan menee vain murinan tai haukun kera.  Ehkäpä pitäis oikeasti alkaa treenaamaan? Jotenkin Rudille oli myös todella vaikeaa se, että lelu oli jollain muulla kuin mulla. Eipä ole Rudia tainnut noin pahasti koskaan häiritä tuo kuin nyt, kun ei meinannut edes keksittyä tehtävään, kun piti vahtia lelua.  Vaikeaa Rudille oli myös hakeutua itsenäisesti sivuttain olevalle hypylle (= ulkona otetussa videossa putki-hyppy), kun tuli samaa puolta mun kanssa. Soopeli meni joko viime tipassa toiselta puolelta tai tykitti vain mun perässä. Kun siihen lisättiin mun esteeseen päin liikkuminen niin johan onnistui. Tulipa tosiaan sopivasti juuri niitä asioita treenattua, jotka ovat Rudille vaikeita!

Ensimmäistä kertaa muuten pyörähdettiin myös ulkona treenaamassa, sitten viimeisten kisojen viime vuonna. Nehän päättyivät Rudin karkaamiseen kehästä koirien tervehtimisen kautta autotielle eikä antanut kiinni saatika tullut takaisin ennen kuin itse oli valmis. Toisella kertaa mutkaputki oli liian tylsä, joten juostiin suoraa kehästä pihalle niin kauas kuin pääsi ja nostamaan jalkaa. Ihan viimeisimällä kerralla pysyi juuri ja juuri kentällä, mutta korvat eivät toimineet yhtään ja päästiin ehkä joka kolmas este oikein. Pikkuisen hirvitti mennä heti ensimmäiseksi ulos, sillä salaa toivoin aloitusta sisällä mikäli käydään sekä ulkona että sisällä. Asennoiduin siihen, että haen Rudia jostain Niihaman metsästä monta tuntia, mutta kaverihan pientä pyörähdystä lukuunottamatta pysyikin kentällä!! Täytynee olla tyytyväinen jo pelkästään siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti