 |
| Karjuva lammakoira (c) Jenni Nurmi |
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa shelttileiri. Kolmas leiri jolle me osallistuttiin. Ensin alkoi näyttämään vähän siltä ettei päästä, mutta onneksi asiat järjestyivätkin. Tällä kertaa ei ollu sitä jännittävää fiilistä, jollainen oli edellisinä vuosina ollut.
Majoittuminen tapahtui tutusti perjantaina, joskin tällä kertaa tultiin hiukan myöhässä. Hyvin kuitenkin ehdittiin heittämään tavarat huoneeseen ja koiruudet pikaisella lenkillä ennen illan pientä ohjelmaa. Ennen iltapalaa joku heitti idean tutustumisleikistä, johon heitin, että nimilaput kun on niin jokainen voisi napata yhden ja viedä oikealle henkilölle. Laput vielä väärinpäin niin ei ole houtusta napata henkilön lappu, jonka varmasti tietää.
Tämän jälkeen päästiinkin kuuntelemaan erittäin hämmentävää ja mielenkiintoista luentoa "Avoilta apua koiraharrastukseen", jossa selvitettiin erilaisin hämmentävin jutuin esim. kummalla puolella koiran on parempi olla (= ymmärtää paremmin ohjaajan kehonkielen), pää ylhäällä vai alhaalla, motorinen olkapää ja mitä kannattaa ennen lähtöä tehdä, jotta saa yhteyden koiraan. Voin sanoa, että iho oli kananlihalla luennon jälkeen.
Majoittuminen tapahtui tutusti perjantaina, joskin tällä kertaa tultiin hiukan myöhässä. Hyvin kuitenkin ehdittiin heittämään tavarat huoneeseen ja koiruudet pikaisella lenkillä ennen illan pientä ohjelmaa. Ennen iltapalaa joku heitti idean tutustumisleikistä, johon heitin, että nimilaput kun on niin jokainen voisi napata yhden ja viedä oikealle henkilölle. Laput vielä väärinpäin niin ei ole houtusta napata henkilön lappu, jonka varmasti tietää.
Tämän jälkeen päästiinkin kuuntelemaan erittäin hämmentävää ja mielenkiintoista luentoa "Avoilta apua koiraharrastukseen", jossa selvitettiin erilaisin hämmentävin jutuin esim. kummalla puolella koiran on parempi olla (= ymmärtää paremmin ohjaajan kehonkielen), pää ylhäällä vai alhaalla, motorinen olkapää ja mitä kannattaa ennen lähtöä tehdä, jotta saa yhteyden koiraan. Voin sanoa, että iho oli kananlihalla luennon jälkeen.
Agilitykuva (c) Jenni Nurmi
Lauantaina itsellä ei ollut muuta tehtävää kuin tehdä sopivassa välissä temppurata nurmikentälle, jossa ensin kaikki halukkaat tekivät jäljen. Tänä vuonna me ei Rudin kanssa menty tekemään tuota jälkeä. Aiemmasta viisastuneena koin ettei Rudi ainakaan tuolla ympäristössä amatöörinä kykene keskittymään tarpeeksi. Aamupäivästä keskityttiin agilityyn ja rally-tokoon, käytiin me pyörähtämässä näyttelyopastuksessakin. Samalla Rudi pääsi kampaajan tuoliin, jotta näyttäisi vähän enemmän nätiltä. Hyvä sauma saksia, kun viikon päästä oli näyttelyt. Iltapäivällä kävin tekemässä temppuradan, kävin opastamassa ja pyörin kameran kanssa.
Pian koittikin jo leirinäyttelyn aika. Rudi oli älyttömän väsynyt kaikesta tekemisestä ja vain oleskelusta, että uskalsin sen jättää kiinni siivekkeeseen, pelkäämättä sen karkaamista. Kuvailin sen minkä itse pystyin näyttelykoiruuksia ja urosten ajan oli kamera muualla. Onneksi oli joku jolle heittää kamera, kun itse juoksee kehään. Rudi esiintyi todella kivasti, mitä väsyneempi ennen näyttelyä sitä parempi. Täytynee oikeasti alkaa väsyttämään tuo kunnolla ennen näyttelyitä, haha. Rudi oli lopulta urosten 2. eikä ollut kaukana sijoittuminen ensimmäiseksi. Voittajalla oli ollut hiukan paremmat takaliikkeet. Kaksi kertaa kun vielä tehtiin samanaikaisesti edestakaisin liike, olisi mun kannattanut olla juoksematta niin olisi Rudi ottanut leveämmin askeleita. Hieno oli Ruu kuitenkin!
Pian koittikin jo leirinäyttelyn aika. Rudi oli älyttömän väsynyt kaikesta tekemisestä ja vain oleskelusta, että uskalsin sen jättää kiinni siivekkeeseen, pelkäämättä sen karkaamista. Kuvailin sen minkä itse pystyin näyttelykoiruuksia ja urosten ajan oli kamera muualla. Onneksi oli joku jolle heittää kamera, kun itse juoksee kehään. Rudi esiintyi todella kivasti, mitä väsyneempi ennen näyttelyä sitä parempi. Täytynee oikeasti alkaa väsyttämään tuo kunnolla ennen näyttelyitä, haha. Rudi oli lopulta urosten 2. eikä ollut kaukana sijoittuminen ensimmäiseksi. Voittajalla oli ollut hiukan paremmat takaliikkeet. Kaksi kertaa kun vielä tehtiin samanaikaisesti edestakaisin liike, olisi mun kannattanut olla juoksematta niin olisi Rudi ottanut leveämmin askeleita. Hieno oli Ruu kuitenkin!
 |
| (c) Jenni Nurmi |
Sunnuntaina kierrettiin toko, nose ja verijälki. Rudista huomasi selkeästi väsymyksen, joten en vaatinut liikaa. Heti ensimmäiseksi pyörähdettiin tokossa, jotta saisi lisää ohjeita paikkamakuun ja seuruun parantamiseksi. Ne kun ovat meille ne kestovaikeat liikkeet. Rally-tokossa seuruu on parantunut huomattavasti, eikä kontakti enää tipu, mutta tokossa tippuu samantien. Selkeästi Rudi aistii niiden eron jo lähdössä. Rallyssä pysyy paremmin juuri sen takia (ansiosta?), että siinä saa halutessaan höpöttää koiralle vaikka koko radan, saa kertoa jokaisessa kohdassa mitä pitää tehdä useammankin kerran, tehtäviä on koko ajan eikä se ole niin vakavaa. Tokossakin saa kertoa muuten joka kohdassa, mutta ei seuruussa istumisten kohdalla. Mikäli toistaa käskyn lähtee heti miljoona pistettä pois jne. Silti haluaisin vielä jonain päivänä saada Rudille TK1. Se oli mun tavoite saada silloin kun aloitettiin. Koin, että se olisi Rudin taustoista huolimatta kohtuullisen helppo saada, vaan mitä vielä. Onneksi Rudi täyttää vasta (jo!!) kuusi, joten vielä ehtii!
Seuraavaksi pyörähdettiin noseworkissä. Viime vuonna Rudi innostui niin paljon siitä, että mietin ihan kurssiakin, mutta se sitten jäi vain miettimisen tasolle. Viime vuoden hajua en enää muista, mutta tänä vuonna hajuna oli kaneli. Eroa edelliseen vuoteen oli vielä se, että viimeksi ohjaajat treenasivat itsekseen, vaan tänä vuonna kouluttaja näytti sillä koiralla. Rudia kehuttiin todella nopeaksi oppijaksi. Sitä on välillä kyllä itsekin miettinyt, miten tuo voi oikeasti ymmärtää kaikki uudet jutut niin nopeasti. Samalla kuitenkin osaa välillä vähän hupsuillakin.
Viimeisenä käytiin vielä pyörähtämässä verijäljellä, vaikka sitä pohdinkin kannattaako sittenkään mennä. Rudi oli aika väsynyt viikonlopusta ja edellisenä päivänä olin sitä mieltä ettei kannata ainakaan perinteiselle jäljelle viedä. Hiukan näkyi väsymys jäljen hukkaamisella ja jalannosteluilla, mutta meni kuitenkin paremmin kuin viime vuonna. Olin vähän yllättynyt! Viime vuotisen tapaan lopussa ollutta sorkkaa ei edes huomannut, käveli vain ohitse.
Seuraavaksi pyörähdettiin noseworkissä. Viime vuonna Rudi innostui niin paljon siitä, että mietin ihan kurssiakin, mutta se sitten jäi vain miettimisen tasolle. Viime vuoden hajua en enää muista, mutta tänä vuonna hajuna oli kaneli. Eroa edelliseen vuoteen oli vielä se, että viimeksi ohjaajat treenasivat itsekseen, vaan tänä vuonna kouluttaja näytti sillä koiralla. Rudia kehuttiin todella nopeaksi oppijaksi. Sitä on välillä kyllä itsekin miettinyt, miten tuo voi oikeasti ymmärtää kaikki uudet jutut niin nopeasti. Samalla kuitenkin osaa välillä vähän hupsuillakin.
Viimeisenä käytiin vielä pyörähtämässä verijäljellä, vaikka sitä pohdinkin kannattaako sittenkään mennä. Rudi oli aika väsynyt viikonlopusta ja edellisenä päivänä olin sitä mieltä ettei kannata ainakaan perinteiselle jäljelle viedä. Hiukan näkyi väsymys jäljen hukkaamisella ja jalannosteluilla, mutta meni kuitenkin paremmin kuin viime vuonna. Olin vähän yllättynyt! Viime vuotisen tapaan lopussa ollutta sorkkaa ei edes huomannut, käveli vain ohitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti