25 syyskuuta 2017

Shetlanninlammaskoiran siistiminen.

Pyörähdettiin eräänä toukuisena keskiviikko-iltana shelttitapaamisessa, kun aiheena oli sheltin trimmaaminen. Melkoisen kylmä ja vaihtelevasti lumisateinen ja poutainen. Jokainen halukas sai laittaa shelttinsä pöydälle saaden neuvot juuri oman sheltin siistimiseen. Näpyttelin sormet kohmeessa samantien muistiinpanot puhelimeen, jotta mitään oleellista ei unohdu. Vihdoin sain aikaiseksi ne näpytellä myös koneelle, joskin pieniä lisäyksiä tullut muiltakin neuvojilta. Lisäksi saatiin muutenkin vähän vinkkejä miten valmistautua näyttelyyn.



• Kun korvia haluaa lähemmäs leikkaa reunoilta eikä oteta korvien välistä (leveä kallo).
• Kun korvien väliä haluaa suuremmaksi leikataan niiden välistä eikä sivuilta ollenkaan.
• Pään reunoilta ei välttämättä tarvitse leikata ollenkaan.
•  Korvien reunoilta kärkikolmannekselta reilusti. Leikataan niin, että jää n. puolisenttiä ihoon.
• Korvien sisäpuolelta vain mikäli on raskaat korvat. Korvan voi taittaa myös puoliksi ja leikata tasaisiksi niin samalla tulee leikattua sisäpuolelta yli tulevat karvat tasaiseksi myös.
•  Kintereissä karvaa maksimissaan jalan paksuus. Leikataan suoraan, vinottain tai pyöreästi riippuen kulmauksista. Rudilla pyöreästi, koska hieman korkea kinner.
•  Harjataan jalkojen etupuolelta karstalla karvat ylöspäin, jotta näyttää paksummilta. Rudilla ei välttämättä tarvitse.
•  Tassut ovat aina soikeat, joten leikataan sen mukaisesti. Painetaan kynsiä vähän alaspäin ja leikataan. Päältä nostetaan karvoja ja laiketaan viistosti.
• Jarruvarpaaseen asti leikataan viistoon laittamalla karvat suoraan isoon anturaan asti. Näin yhdistyy nätisti pitkiin karvoihin.
• Tassuvälit leikataan anturoiden yli tulevat karvat. Estää tulehduksia ja vähän myös liukastumisia sisällä.
•  Turkkia ei saisi harjata koskaan kuivana, koska se katkeilee. Se kastellaan aina hieman suihkuttamalla suihkupullolla ennen harjausta.
• Hyvä trimmausväli on kaksi viikkoa ja viimeistään viikkoa ennen näyttelyitä ettei näytä liikaa trimmatulta.

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti