05 helmikuuta 2018

Match Show 02.02.2018

Perjantaina lähdettiin Riian ja sen siskon kanssa kohti Your Dogin mätsäreitä Lempäälään. Edellisistä mätsäreistä taitaa olla seitsemän kuukautta ja virallisista näyttelyistä kolmisen kuukautta. Tykkään enemmän mätsäreistä kuin virallisista näyttelyistä niiden tunnelman vuoksi. Eikä enää oikein innosta lähteä virallisiin näyttelyihin, kun on vielä vähemmän merkitystä itselle kuin aiemmin. Mätsäreistä taasen taitaa tulla jälleen jonkinmoinen harrastus meille.

Paikkana Your Dog on pieni, jonka takia luulin siellä menevän yksi kehä kerrallaan. Sainkin matkalla tietää siellä pyörivänkin kaksi kehää yhtä aikaa, pienen odottelutilan kera. Pohdin ainakin mielessäni, että onneksi Rudi osaa nykyisin käyttäytyä. Kunnes päästiin pieneen odottelutilaan odottamaan pienten aikuisten kehää. Rudi haukahteli sattumanvaraisesti muutamalle koiralle ja etenkin yhdelle tietylle, joka haukahteli muille. Tiedä sitten puolustiko Namua, kun on ihan rakastunut siihen, puolusti kenties mua vai mikä oli.

Rudilla oli onneksi oikein ruhtinaallisesti aikaa hiukan katsella ympärilleen ja rauhoittua. Pienten aikuisten kehä kun taisi alkaa vasta suunnilleen puoli kahdeksalta ja me päästiin parikehään melko tarkkaan tuntia myöhemmin. Kehässä Rudi oli oikein nätisti, mitä nyt korvat tahtoivat taas olla vain luimussa eikä nätisti pystyssä. Pöydällä ei aristellut ollenkaan ja siinä kohtaa näytti jopa korvatkin. Ravikin oli suhteellisen nättiä, vaikka kuvaan sattuikin juuri se kohta, kun taisi olla vähän turhan hauskaa. Saatiin punainen nauha ja nauhakehässä käteltiin toisina pois. Tyytyväinen olen Rudiin silti, kun pystyi alkuhepuloinnin jälkeen olemaan nätisti kehässä. 


Kuvat © Riia & Tiia




.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti