16 syyskuuta 2019

Rally-tokokisat 07.09.

Hyvin pitkän pohdinnan jälkeen ilmoittauduin Lemmikkimessujen rally-tokokisaan. Mietin onko siellä liikaa häiriötä, mutta oikeastaan ainahan Rudi on toiminut parhaiten silloin, kun ympärillä tapahtuu jotain eikä ole täysin kuolemanhiljaista. Toinen mitä pohdin oli se, että kisat tosiaan olivat Pirkkahallissa, joka on tarkoittanut meille vain näyttelyitä. Päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan miten meille käy eikä ollutkaan ihan huono valinta.

Radalla oli ihan perustehtäviä, jonka lisäksi oli putki L-muotoisesti. Ainoastaan U:n muotoisesti oleva putki onnistuu nykyisin hyvin, mutta L:n muotoinen ja etenkin suora putki tuottavat edelleen vaikeuksia sen vuoksi, että Rudi juoksee putken jäätävän lujaa ja ampuu putkesta sellaisella vauhdilla, etten ehdi tulemaan tarpeeksi nopeasti, jonka takia Rudi ehtii kääntymään liikaa mua kohti. Lähestulkoon aina suorasta putkesta tulee -10tvä ja L:n muotoisesta ehkä 50/50 tuleeko jotain -3p. ja -10p. välillä, riippuen kisapäivän nopeudesta. Siksi ehdinkin jo ajatella ratapiirrustusta katsoessa, että siitä mahdollisesti tulee jälleen se -10tvä, vaikka niin ei saisi ajatella. Rataantutustumisessa aloinkin enemmän olemaan sitä mieltä, että se onkin ehkä kuitenkin niin ettei olekaan mitään ongelmaa. Rataantutustumisessa en ollut aivan loppuun asti, sillä olin ensimmäisenä vuorossa ja halusin ehtiä rauhassa tulemaan valmiiksi lähdön lähelle.

Kehään astuessa huomasin, että Rudia jostain syystä alkoi jännittämään, joten odotin hidasta suoritusta. Mahdollisesti jännitys kuitenkin tuli messujen vuoksi, vaikka muuten häiriötä ei ottanutkaan yleisöstä tai radan vieressä olleista poneista ja alpakoista. Päätin, että meni miten meni, niin tsemppaan Rudia niin paljon kuin osaan ja  keskityn selkeästi näyttämään ja kertomaan mitä tehdään niin saadaan jotenkin vietyä rata läpi. Lähdössä jo ajattelin etten uusi mitään, koska se lisää vieläkin Rudin epävarmuutta. Onneksi tosiaan radalla oli perustehtäviä eikä ollenkaan merkkiä tai peruutuksia, jotka mahdollisesti olisivat osaamisesta huolimatta epäonnistuneet, koska Rudi oli epävarma jännittämisestä. Harvoin Rudia on kehässä jännittänyt, oikeastaan en muista sen jännittäneen koskaan aiemmin. Rudi kuitenkin teki kaiken mitä pyysin todella hienosti, vaikka olikin todella todella hidas verrattuna treeneissä nähtävään Rudiin. Hitaus johtui varmasti siitä jännittämisestä, mutta olen erittäin iloinen siitä, että osasin selkeästi tarpeeksi kannustaa ja ohjata Rudia ja että se pystyi kaikesta huolimatta tekemään radan hienosti loppuun asti. Mainitsinkohan tarpeeksi monta kertaa Rudin jännittämisen?

Istu-seiso-maahan, -1p. vino -  Vinous näytti itsestä sen verran isolta, että odotin -3p. vinoa, mutta olikin joko kiltisti tuomaroitu tai sitten näytti vain omaan silmään isommalta. Oikealla tulee herkästi vinoutta, sillä Rudi ei selkeästi vielä ole ihan varma oikeasta paikasta. Täytyy ottaa oikean puolen seuraaminen ja perusasento tehotreeniin!

Spiraali oikealle, -1p. kontrollin puute - Hitusen Rudin huomio herpaantui ihan hetkeksi ja meinasi törmätä muhun. Selkeästi itse en tarpeeksi muistutellut seuraamisesta.

Saatiin tuomaripalkinto sen vuoksi, että ohjasin koiraa niin hyvin, että Rudi pystyi jännittämisestään huolimatta tekemään ja luottamaan siihen etten vie sitä mihinkään kamalaan paikkaan eli kannattaa tulla ja tehdä. Olin jo valmiiksi ihan kyyneleet silmissä 98 pisteestä niin vielä tämä. Olen edelleen hämmentynyt siitä, että kuin yhtäkkiä palaset loksahtivat paikalleen ja pystytään tekemään radat myös kisoissa omassa kuplassa sekä mun jännittäminen on loppunut tai mikäli jotain pientä on niin se on normaalia jännittämistä, joka poistuu lähtöön mennessä.

Tuomari: Pia Heikkinen
Tulos: 98/100p.  (1. valiotulokseen oikeuttava tulos) + Tuomaripalkinto
Aika: 3.35.46
Kommentti: Rauhallista osaamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti