06 tammikuuta 2020

Vuosikatsaus 2019

Taasen on vuosi ehtinyt kääntyä uuteen ja vielä uuteen vuosikymmeneen. Jälleen olisi aika aloittaa uusi vuosi perinteisesti tekemällä pienoinen kooste edellisestä vuodesta. Luvassa on myös tuttu alkuvuoden postaus tavoitteista, mutta tänä vuonna koirakulut jäävät valitettavasti väliin. Reilu puolet kirjatuista kuluista hukkuivat enkä kirjannut lopulta enää loppuvuodesta. Tänä vuonna kirjaillaan ehkä vähän paremmalla tuloksella!

Tammikuussa Rudin eturauhanen alkoi oireilemaan* uudelleen, jonka vuoksi saatiin puolenvuoden kilpailukielto, sillä kokeilin vielä tablettilääkkeen. Pääsimme myös Hannele Pirttimaan koulutukseen*, kun tuli kouluttamaan rally-tokovalkkua.

Helmikuussa oli vuorossa Pia Heikkisen koulutus*, joka oli valmennusryhmän toinen koulutus. Hämeen Shelttien vuosikokouksessa Rudi oli vuoden rally-tokosheltti 1. sekä minut valittiin uudelleen hallitukseen. 

Maaliskuussa pyörähdettin epävirallisissa rally-tokokisoissa* ettei kisaaminen ihan unohdu monen kuukauden tauon aikana. Tai varsinkaan itseäni ala vain jännittää enää. Käytin myös tokon kokeenomaisissa treeneissä* sekä paikallaolon teematunnilla*.

Toukokuussa oli Hämeen Shelttien makkaranpaistolenkki*, pyörähdettiin pitkästä aikaa mätsäreissä*sekä oli kahdet rally-tokoepikset*.  Kesäkuussa pyörähdettin myös rally-tokoepiksissä*. Heinäkuussa mökkeiltiin* ja päästiin vihdoin vuoden ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihin*. Heinä-elokuussa oli kahden kerran koiravalokuvauskurssi*. Elokuuhun mahtui vielä rally-kisat ja tokokoe* hyvän tovin jälkeen.

Syyskuuhun mahtui kahdet kisat rallya, ensin aivan uudessa ympäristössä Pirkkahallissa* ja Ylöjärvellä*. Pyörähdettin me myös tokon ALO-luokkaan tähtäävässä koulutuksessa*sekä aloitettiin toinen vuosi rally-tokon valmennusryhmässä*. Elo-syyskuussa käytiin tutustumassa meille vielä melko uuteen lajiin, koiratanssiin*. Mahtuihan kuukauteen myös vielä rally-tokoepikset!* Varsin toiminnallinen kuukausi.

Lokakuussa oli järjestämäni Hämeen Shelttien rally-tokokoulutus*sekä Liedon tupla rally-tokokisa*, jossa Rudi valioitui jo muutenkin hienon syksyn päätteeksi!

Marraskuussa oltiin pitkästä aikaa tokokurssilla*, jonka aikana iski pienoinen halu tehdä myös jonkinmoinen suunnitelma tokon suhteen. Pyörähdettiin myös tokon kisanomaisessa treenissä* sekä tehokkaan palkkaamisen teematunnilla.  Rally-Tokon valkkuryhmää tuli kouluttamaan Csilla Bakos*Tässä vielä pienoinen kooste loka-marraskuun kisoista!

Joulukuussa oli vielä yhdet rally-tokokisat *sekä kahdet epikset (, joista vieläkin kirjoittamatta!). Nappasin myös yhden tokotunnin, kun oli myynnissä. Melkoinen pikkujoulumeininki oli eräällä nelitassuisella. Koko vuoden ajan Rudi kävi kerran kuussa hierojalla sekä pari kertaa kraniossa. Toinen kerta osui hieman ennen joulua, jolloin meille määrättiin lomaa seuraavaan kranioon asti (28.1.).  Rudi oli melkoisen jumissa lonkista ja etupäästä sekä yleisesti kovin ylirasittuneen oloinen., eikä ihme, sillä syksy oli varsin raskas. Ilmottuihin kisoihin oli ok mennä, mutta muuten ei yhtään rallya/tokoa, mutta muuten saa olla normaalisti. Varsin hyvä ajoitus lomailulle, jos jotain positiivista!

Huippua alkanutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti