03 helmikuuta 2020

Rally-Tokokisat 4.1.

Heti tammikuun ensimmäisenä lauantaina lähdettiin kohti rally-tokokisoja. Voisi sanoa olevan varsin täydellisen matkan päässä oleva kisapaikka, sillä matkaan meni vain kolmisen minuuttia. Virallisesti olimme lomalla, joten ennen kisoja ainoa treeni oli pari viikkoa aiemmin olleet rally-tokoepikset. Ensimmäistä kertaa luotin siihen, että ilman säännöllistä treeniä voimme silti selviytyä radalta hengissä.

Ratapiirrosten tultua seinälle tuli melkoinen auts -olo. Ensimmäisenä tehtävänä sarjahyppy pitkillä väleillä ja minulla kovin hepulissa oleva nelitassuinen. Ennakko-odotuksena oli varsin hallitsematon sarjahyppy, jonka jälkeen villilaukassa seuraavat kuusi kylttiä. Rataantutustumisen lähdössä taisin olla kovin mietteliään näköinen, kun tuttu totesi jotenkin, että taitaa tulla vähän hepulialoitus. Vastauksena paino sanalla vähän, joka sai myös toisenkin tutun nauramaan. Kyllä vain Rudin hassuttelut tiedetään. Vaan ei ihan mennytkään kuin ajattelin, vaan olikin Rudiksi varsin hyvä sarjahyppy. Tämä sai hitusen herpaantumaan, jonka vuoksi seuraava kyltti ei ollut niin hieno kuin yleensä on.Tästä taasen huomasi ettei kannattaisi ajatella kisatilanteessa ettei varmasti onnistu. Alun sarjahypyn jälkeen ei enää jännittänyt ja Rudikin oli yllättäen varsin iloisella mielellä liikkeellä. Liikkeestä maahanmeno -kyltillä näytti mun kulmasta ja mielestäni myös videolta katsottuna, että Rudi menisi istumisen kautta maahan. En kuitenkaan uskaltanut uusia, sillä kaikesta huolimatta Rudi oli sellaisessa mielentilassa, että liike olisi mennyt huonommin kuin tuossa hetkessä. Onneksi en uusinut, sillä tuomarin silmin ei näin käynyt. Vahingossa varsin fiksu päätös.

360 vasempaan -1p. koira pois asennosta enemmän kuin 0.5m - Oma herpaantuminen hypyllä aiheutti sen, että Rudi pääsi käväisemään hitusen liian kaukana leveys suunnassa, kun lähestyttiin seuraavaa kylttiä, jonka vuoksi myös itse liike oli tavallista kamalamman näköinen.

Molemmat täyskäännös oikeaan -1p. koira pois asennosta enemmän kuin 0.5m ja -1p. epätarkasti suoritettu tehtävä - Mikäli oikein tulkitsen niin Rudi jäi tuijottamaan kameraa, minkä takia jäi jälkeen.

Istu, maahan, istu -1p. epätarkasti suoritettu tehtävä - Ensin Rudi haki oikeaa paikkaa ennen istumista ja maassa ollessaan meinasi nuuskia maata.

istu, täyskäännös oikeaan -1p. koira pois asennosta enemmän kuin 0.5m. - Oletan sen tulleen hitusen liian kauaksi jääneestä istumisesta. Juuri kun oltiin lähestymässä kylttiä alkoi kuulua tulostimen ääni, jota Rudi jäi ihmettelemään.

Vielä erikseen kylteiltä 270 oikeaan (4. kyltti) ja 270 vasempaan (14. kyltti) oli maininta "Hieno!".

Tuomari: Maria Riski
Tulos: MES95 (/100p.) ja 3. sija
Aika: 2.06.57
Kommentti: Hieno rata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti