21 joulukuuta 2020

Rally-tokon SM -ja PiirM -kisat 2020

* Postauksessa olevat kuvat © Aura Sainio

Pitkästä aikaa istuuduin alas kirjoittamaan tänne! Olen pitänyt taukoa someta ja oikeastaan kaikesta muustakin lokakuun puolesta välistä lähtien. Tauko on kieltämättä tehnyt erittäin hyvää tämän hirmuisen vuoden jälkeen, vaikka vielä tuntuukin etten ole täysin palautunut kaikesta siitä, mitä vuosi toi tullessaan. Silti on ollut jokseenkin ikävä kirjoittamista, vaikka oikeastaan mitään erikoista kirjoitettavaa ei olekaan ollut. No, onneksi pian vaihtuu vuosi enkä haluaisi uskoa sen voivan olla ainakaan tätä kulunutta vuotta pahempi. Tästä vuodesta ei kyllä hirveästi mitään jää kaipaamaan.

Yksi ainoista asiosta oli meidän viimeisin kisaviikonloppu, jolloin olivat meidän ensimmäiset isot kisat.  Pitkään ne olivat jokseenkin salaisena haaveena, mutta viime vuoden syksyn valioitumisen ja sitä kautta hienojen tulosta myötä uskaltauduin pohtia asiaa jopa ääneen. Vaan en olisi koskaan uskonut, miten tämä vuosi tulee muuttamaan asioita. Minä kun toivoin niin paljon, että Rudin sairastelut olisivat olleet hetkeksi siinä. Miten väärässä olinkaan..

Ensin olimme kisatauolla tammikuusta heinäkuuhun sappilääkkeen vuoksi. Kesäkuun alussa ehdin jo iloita hyviä uutisia sapesta ja siitä, että kuukauden varoajan jälkeen päästäisiin taas kisaamaan. Näistä tunnelmista vain viikkoa myöhemmin Rudi alkoi ontumaan pahasti etutassuaan eikä liukastuminen luontopolun korkealta lankulta auttanut yhtään asiaa. Kun mikään vinkki ei helpottanut Rudin oloa niin päätin kuvauttaa Rudin uudelleen. Halusin kuvat lonkista, polvista, kyynäristä ja ranteista. Näistä en valitettavasti muistanut pyytää kuvia matkaan, mutta täytynee kysäistä, kun seuraavan kerran käydään niin voin jakaa tännekin. Luulin olevani täysin asennoitunut siihen, että sieltä löytyy vastaus, mutta tulokset kuultuani menin täysin palasiksi ja olen sitä edelleen. Toki oli helpottavaa löytää syy, mutta en silti olisi halunnut kuulla sitä, että jo valmiiksi ykkösen kyynäriin oli tullut melko paljon nivelrikkoa. Olin täysin varma ettei minulla olisi enää Rudia kesän jälkeen. Onneksi tilanne alkoi mennä parempaan suuntaan. Oletettavasti tippumisesta oli tullut myös lihasvenähdys, joka alkoi helpottamaan. Uskaltauduin kokeilemaan kipulääkkeen määrän tiputtamista ja lopulta jättämään kokonaan pois. Rudi oli täysin normaali iloinen itsensä.

Pohdin viime minuuteille asti uskallanko ollenkaan ilmoitaa Rudia SM-kisoihin ja piirimestaruuksiin, jos alkaisi keventämään tai olisi liian rankka viikonloppu. Useiden ihmisten kanssa puhuttuani totesin itselleni sen saman, mitä muutkin olivat todenneet. Mikäli jättäisin ilmoittamatta eikä Rudi alkaisi ontumaan niin mua tulisi harmittamaan todella paljon. Päädyin ilmoittamaan meidät molempiin kisoihin enkä osannut jännittää ollenkaan itse kisoja vaan vain sitä alkaisiko Rudi keventämään tassuaan. Toki Rudin hyvinvointi on tärkein asia ja menee ihan kaiken edelle, mutta en silti voi väittää ettenkö olisi ollut surullinen siitä ettei oltaisi päästy osallistumaan, sillä tämä oli todennäköisesti viimeinen mahdollisuus osallistua niihin. Nimittäin nimenomaan Rudin kanssa oli ihan parasta osallistua ensimmäistä kertaa SM-kisoihin. ♥



Lauantai-aamuna oli luvassa erittäin aikainen aamu, koska arpaonni oli suosinut aamu-unisia niin mukavasti, että olimme ensimmäisessä lähtöryhmässä eli elinlääkärintarkastus oli 7:15 alkaen. En ollut varannut paikkaa missä yöpyä lähempänä Lietoa, vaan lähdin sinne erittäin aikaisin reilun kahden tunnin ajomatkan päästä. Paikka oli onneksi meille sen verran tuttu, että kävimme siellä melko tarkaan vuotta ennen SM-kisoja valioitumassa ja nappaamassa tuplavoiton. Paineita ei kuitenkaan ollut, sillä jännitin oikeastaan vain lääkärin tarkastusta ja alkaisiko Rudi keventämään tassuaan sopivasti vasta juuri ennen meidän vuoroa. Lääkärintarkastuksesta pääsimme läpi eikä enää jännittänyt ennne kuin rataantutustumisen alkaessa tuomari totesi, että tänään kannattaa vain nauttia, sillä olette suomen 60 parhaan koirakon joukossa. Toisaalta tuli vähän ehkä tippa linssiin, kun en ollut osannut ajatella mun pääsevän niihin kisoihin koskaan minkään koiran kanssa, kunnes meillä olikin mahdollisuus päästä, mutta Rudin tassun vuoksi sai jännittää aivan viime metreille asti. 


Jännittäminen vain kasvoi ennnen omaa vuoroa, vaikka yritin päästä siitä eroon. Tiesin sen vaikuttavan Rudiin ja sen vuoksi Rudi olikin alussa kovin tahmea ja jouduimme uusimaan kyltin jo melko alussa. Onneksi uusimisen jälkeen ei enää jännittänyt niin Rudikin oli heti rennompi ja pystyin nauttimaan siitä, että pääsimme vielä ylipäätään tekemään tuon radan. Asennonvaihto-kyltillä Rudi alkoi kovin nuuskimaan mattoa, jonka vuoksi jouduin käyttämään melko isoa käsimerkkiä ja näin saatiin vähennyksiä -6p. yhteensä. En muista milloin viimeksi Rudi olisi noin vahvasti alkanut nuuskimaan mattoa. Saatiin vielä pienestä hitaasta lähtemisestä -2 pistettä. Tulokseksi saatiin siis 89 pistettä, joten ei mitään mahdollisuuksia finaaliin. Tämä ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä tiesin syyn sille miksi saatiin "vain" tuon verran pisteitä ja olin onnellinen jo pelkästään siitä, että pystyimme osallistumaan karsintaan. Kesän jälkeen alkoi kyllä katsomaan asioita entistä enemmän erilailla kuin vaikka kolme vuotta taaksepäin. Rata oli tiivis, mutta todella kiva kuitenkin. Ihan Rudin rata!


 

Sunnuntaina puolestaan oli vuorossa piirimestaruuskisat naapurikaupungissa Tampereella. Matkan puolesta onneksi näin päin ja vielä kun sai nukkuakin pitkään rankan päivän jälkeen, kun paikalla piti olla vasta puolenpäivän jälkeen. Kisapaikalla ei jännittänyt yhtään koko aikana ja sen huomasi hyvin niin Rudista kuin omasta tekemisestäkin. Tämän vuoksi olisi ollut hyvä saada yksi  kisa alle ennen SM-kisoja, jolloin siellä ei olisi ehkä jännittänyt itse kisaaminen ja näin oltaisiin oltu omalla tasollamme, vaikka melko lähellä sitä oltiinkin. Kisassa oli muutenkin oma tunnelmansa, sillä olin vähän niin kuin sanonut niiden olleen meidän viimeiset kisat. No, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan! 

Tehtiin kovin hieno rata enkä voisi olla ylpeämpi Rudista. Yksi pieni -6 pisteen moka tehtiin, kun liikkestä maahan, kierrä koira-kyltillä Rudi nousikin ylös kesken kaiken ja uusiessa menin näyttämään turhan suuresti. Näitä sattuu vieläkin satunnaisesti, kun menen helposti varmistelemaan huomaamatta. Lisäksi yksi -1 vino saatiin sivuaskel-tehtävästä, kuten melko usein kisoissa saadaan. Tulokseksi saatiin hienot 93 pistettä! Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä kehuin Rudia poistuessa radalta, koska olin vain niin onnellinen siitä, miten hieno Rudi oli ja päästiin vielä tämä viikonloppu kokemaan yhdessä. ♥



Mahtoikohan kukaan päästä tänne asti? Ja lukeekohan kukaan enää näin hiljaista blogia tai blogeja ylipäätään? Ehkä sitä voisi koettaa olla hieman aktiivisempi ensi vuoden puolella vai kiinnostaako meidän jutut enää?

2 kommenttia:

  1. Blogeja on kiva lukea! Itseäni harmittaa kun blogi toisensa jälkeen lopettaa tai siirtyy Instagramin puolelle. Itse en jotenkin jaksa kirjoittaa tai lukea pitkiä tekstejä instassa, blogeja on siinä suhteessa miellyttävämpi lukea. Harvempi päivitystahti ei ainakaan itseäni haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että vielä on blogia lukevia! Olen huomannut saman ilmiön, joka on kyllä harmi. Itsekin mielummin tykkään lukea/kirjoittaa pidemmät tekstit näin blogissa kuin instassa. Toki olen kyllä harvakseltaan laittanut hitusen pidemmän tekstin myös instaan, mutta pääsääntöisesti niitä laitan kyllä tänne, vaikka nykyisin niin harvakseltaan kirjoittelenkin.

      Poista