30 heinäkuuta 2014

Se kuuluisa namijää.




Shelttien facebook-ryhmässä joku mainitsi tehneensä mun uudelleen nimeämää namijäätä. Itse olen harvinaisen huono keksimään edes mitään näin yksinkertaista asiaa. Harvinaisen helppo ohje namijäähän on tosiaan se, että kaadat vettä pakastuksen kestävään rasiaan ja tiputtelet herkkuja (meillä ollut nakkeja) veden joukkoon, jonka jälkeen laitat sen pakastimeen. Seuraavana päivänä nelitassuista kaveria odottaa herkullinen namijää. Tämän hellejakson ajan olenkin antanut päivittäin Rudille namijäitä joita se on jopa pureskellut luiden tapaan, vaikka aiemmin mikään kova herkku ei ole mennyt alas koska sitä pitää pureskella kunnolla. Onneksi sentään tämä herkku näyttäisi kelpaavan!


26 heinäkuuta 2014

Ehkä mä en parin lipsahduksen takia täysdementikko ole.



 
Avicii - Wake Me Up

Heinäkuu on otettu kyllä niin rennosti, että pitänee aloittaa kunnon treenit taas kun helteet hieman tästä väistyvät. Mutta mitä on kuuluu meidän leppoisaan heinäkuuhun? - Temppuilua ja oleskelua pihassa namijään kanssa. Vautsi miten aktiivista elämää.



Okei, kyllä me käytiin yksissä mätsäreissä muistelemassa mitä kehässä tehdään, kun virallisetkin ovat pian. Edellisestä näytelmöinnistä mätsäreissä onkin jo muutama kuukausi aikaa, joten tänään oli aika lähteä kohti Atalaa. Haettiin taas vain hieman kokemusta kehässä tassutteluun eikä mitään odotuksia sijoittumisen suhteen ollut. Kunhan Rud vain osaisi käyttäytyä kehässä. Kun ilmasto on luokkaa kasvihuone ja mittari näyttää sopivasti (varjossa) 31.5 astetta, näkyy se heti ainakin Rudissa. Yritin kyllä pitää nelitassuista mahdollisimman varjoisessa paikassa ja heitin häkkiin muutaman kylmäkallenkin viilentämään. Silti toinen väsähti kuumuudesta niin, että ei oikein jaksanut keskittyä.

Parikehässä Rud ei keskittynyt yhtään vaan kuikuili muualle, vaikka paljon pidettyjä tuplaässiä sisältäviä sanoja yritin kuiskia. Keulimista ja laukkaamista korvat kiinni ja yhteiskierroksella rähähti viereisessä kehässä menevälle, jota ei ole ikinä aiemmin tehnyt. Viimeisessä seisotuksessa väänsi itseään jatkuvasti s-mutkalle, joten oikeutetusti meille sininen nauha. Ennen sinisten kehää vaihdoin namit niin johan alkoi kaveri keskittymään! Kehässä olisin halunnut nähdä pidempää askelta, mutta parikehässä laukattiin kun juoksin, joten en ottanut sitä riskiä uudelleen. Muuten Rud oli varsin pätevä ja jaksoi odottaa nätisti eikä yrittänyt tarjota istumista, kuten yleensä pitkään seistessä. Otsikko siis viittanee tähän, kiitos Heluna. Koirakoiden vähentyessä ja mun edelleen kehässä pysyessä alkoi armoton jännittäminen, oisko Rudilla mahiksia jopa sijoittua. En tosin tiedä miksi kun mätsärit nyt ei vaikuta mihinkään mitenkään. Noh, kävi niin että koirakoiden vähetessä ja sijoittuessa huomasin pian olevani kahden parhaan joukossa ja me voitettiin! Valehtelematta seisoin silmät suurina suurinpiirtein suu auki, kun tuomari kävi sanomassa viereiselle koirakolle heidän olevan kakkosia. Huh.  Saa nähdä miten kolmen viikon päästä jännitän virallisissa, jos alkaa näyttää hyvältä!



Laitettakoon vielä loppuun pienoinen ilmoitus arvonnasta!

 

22 heinäkuuta 2014

Temppu -ja aktivointikurssilla.



Dregen - Just Like That

Kun ollaan kahlattu läpi näyttely-, arkitottelevaisuus-, sekä rally-tokon alkeis- ja jatkokurssit, unohtamatta muutaman viikon tiivistä tokoilua, on hyvä pitää pienoinen loma kaikesta vakavasta ja lähteä temppuilemaan. Eikö? Kahlattiin läpi neljän kerran temppu -ja aktivointikurssi, josta Rud tapansa mukaan piti hurjasti. Näyttää siltä, että mikä tahansa harrastus on hauskaa, kunhan siinä saa vain tehdä ihmisen kanssa paljon. Rudin oppiminen on myös jotain hurjaa! Tuntuu etten pysy enää perässä siinä mitä kaikkea Rud osaa, kun aina uutta opettaessa (vai "opettaessa") nelitassuinen tuntuu jo osaavan sen.




Ensimmäiseksi käytiin läpi etsiminen ja paperinpalaan koskeminen nenällä ja/tai tassulla. Rudi oli aivan pihalla paperinpalan kosketuksessa, mutta sain sen viikon aikana koskemaan nenällä niin paperinpalaan kuin ämpärin kanteen. Tassukosketus osataan käteen ja nenällä tuupitaan palloa ilman, että olisin niitä sille opettanut. Nenää Rud ei ole koskaan osannut käyttää vaan aina namia etsiessä se on pitänyt nähdä. Helpossa piilossa (metrin päässä näkyvillä karvamatolla) ollutta namia etsittiin yhden nuuhkaisun verran, jonka jälkeen tultiin itkemään ettei mitään löydy. Samaisella viikolla kaveri kuitenkin löysi vihdoin nenänsä ja namien etsiminen meinaa mennä jopa jalkkiksen edelle ja se on paljon.




Seuraavaksi kyseltiin mitä temppuja haluaisi opettaa joten heitin peruuttamisen ja kurren. Peruuttamisen idean Rud tajusi sielä heti, vaikka kotona aiemmin kokeillessa  sitä ei ymmärretty ollenkaan. Aina on vain käännytty ympäri ja lähdetty karkuun.  Muutaman onnistuneen peruutuksen jälkeen lisäsin käskyn peruuta, joka olikin ilmeisesti liian läheinen sana pyörimisen kanssa, kun alettiinkin pyörimään. Kotona kokeillessa pakki-käskyä eikä yritetty enää pyöriä, joten tämä jäi sanavarastoon.  Tosin Rud keksi istahtaa, jos olin liian lähellä pyytäessa peruuttamaan. Kurresta oltiin aluksi hieman hämillään ja Rud yritti ottaa namia vain venyttämällä kaulaa, mutta lopulta uskaltautui nostamaan tassuja. Tunnilla päästiin siihen, että Rud nostaa tassunsa ylös, mutta jää roikottamaan niitä eikä ole kyllä kurrea nähnytkään! Kahden päivän intensiiviisen kurren opettelun jälkeen tämä alkoi onnistua käsimerkillä sekä käskyllä, yhdessä ja erikseen.


Viime kerralla treenailtiin aiemmin opetettuja temppuja ja kurrekin tosiaan edistyi meillä siihen, että se toteltiin käsimerkillä - niin ettei tarvinnut pitää kättä pään yläpuolella. Ehdin kyllä epäröidä ehtiikö temppu kehittymään niin vahvaksi, että saisin liitettyä sarjatehtävään kolmen sijasta neljä temppua! Lisäksi uusina tulivat kieriminen, kuole! sekä hyppy syliin. Rudi osaa valmiiksi kierimisen, joten keskityttiin vain syliin hyppäämiseen ja (kamala sana) kuolemiseen. En vielä tiedä lähdenkö viemään syliin hyppäämistä eteenpäin, sillä Rud jännittää vieläkin sylissä tajuttomasti eikä haluaisi olla ollenkaan sylissä. Kuolemista en taida tuolla nimellä opettaa, mutta "ihan selälleen" on kuitenkin hyvä osata kun vien Rudin jossain kohtaa hierojalle.

Äskettäin viimeisellä tunnilla aloitettiin työstämään sarjatehtävää, johon sai valita kaksi tai kolme temppua. Valitsin tempuiksi pyörimisen, kurren sekä pakittamisen.  Jos sattuu, että sarja eksyy joskus videolle niin saattaa tänne ilmestyä meidän hieno sarja. Lopuksi kokeiltiin vielä yhtä temppua: etutassujen laittamista esineen päälle. Rudi sai laittaa tassujaan muovikorin päälle ja oppi sen käsimerkillä jo muutamasta kerrasta. Kokeili se kyllä muutamaan kertaan mennä neljällä tassulla korin päälle, jos sattuisi saamaan enemmän namia. Fiksu kaveri(; Mutta oli kyllä mukaisa kurssi!

16 heinäkuuta 2014

Paimenpoika moikkaamassa paimennettavia.





Christina Grimmie - Somebody I Used To Know

Harvinaisen toiminnallisen viikonlopun päätteeksi päätin sunnuntaina vielä piristää Rudia viemällä sen moikkaamaan lampaita. Ensimmäistä kertaa ikinä. Ei tainnut nelitassuinen ehtiä edes ladattua akkujaan täyteen, kun jo innostin sitä hyppäämään autoon. Tai oikeasti ei tarvinnut edes hirveästi innostaa, mutta väsyltä poika hieman kyllä näytti. En ihmettele miksi kaverilla meni päivät sekaisin, kun selkeesti odotti pääsyä temppuilemaan.

Kolme lammasta odottivat aitauksessa rapsutuksia ja herkkuja, kun yksi paimenpoika huomasi toverit. Lampaat olivat hyvin kiinnostavia ja tuttavuutta olisi pitänyt päästä tekemään hurjasti. Aidan sisäpuolelle olisi Rud halunnut päästä niin kovasti, että haukahti kerran kun kaverit lähtivät liian kauas. Ei kyllä haukku auttanut saamaan tovereita takaisin aidalle. Ilokseen Rud pääsi vielä hetkeksi tervehtimään niitä kun houkuttelin ne takaisin herkuilla. Ei muuten olis millään halunnut lähteä kotiin.


Myös kanat ja kukko kiinnostivat ehkä liikaakin, kun oli osallistuttava keskusteluun eivätkä nämä saaneet mennä liian kauas. Pakko myöntää, että olivat nuo aika söpöjä hapsujalkoineen.


12 heinäkuuta 2014

Mökkielämää koirien tapaan.





Calvin Harris - Summer


Tämä ilta oli uskomaton. Ollaan siskon mökillä kun pyydettiin ja Rudi pääsi tänne ensimmäistä kertaa. Uskaltauduin päästämään Rudin irti, vaikka tammikuinen karkaaminen kummittelee edelleen takaraivossa. Eihän tuo ole lähtenyt sen jälkeen kuin kaksi kertaa parinkymmenen metrin päähän pysähtyen katsomaan mitä tapahtuu. Paimenkoirahan tuosta on hiljalleen kuoriutunut eikä enää pääse kauas kun tuo on jo perässä(;

Rudi on ollut aivan onnessaan kun pääsi luonnon keskelle juoksentelemaan kavereiden kanssa. Haastoi itse jopa leikkiin mukaan. Uskaltautui tassutella laiturille katselemaan järveä. Pallokin kelpasi leikkikaveriksi. Kaiken hauskan lisäksi otin muutaman metrin seuruita ja paikkamakuuta kun kerrankin oli koirahäiriötä. Rud teki kaiken yhtä hienosti kuin aiemmin yksin treeneissä. Huikeeta! 



Kun aamulla herään 
Mä tuntee voin sen
 Tää on kaunis päivä 
Mä oon onnellinen


 
Sama mulle vaik satais
Taivas ois pilvinen
Tää on kaunis päivä
 Mä oon sopivasti onnellinen.

08 heinäkuuta 2014

Kesän paluun kunniaksi palloilemaan.





Anna Abreu - Kylmästä Lämpimään

Kesän paluun kunniaksi raahattiin dementiavanhus Mumu virkistäytymään ulos meidän kanssa, kun leikittiin Rudin kanssa hetki pallolla. Millään ei oltaisi haluttu lopettaa, vaikka varjosta huolimatta oltiin ihan poikki muutaman minuutin leikin jälkeen. Korvaukseksi lyhyestä palloilusta käytiin iltalenkin jälkeen vielä vähän tokoilemassa. Siinä vielä pieni kuvatulva leikeistä.






Kiitos ja kumarrus!

06 heinäkuuta 2014

Sit vielä se vapautus.





Nickelback - How You Remind Me

Niin pieni ja helposti unohtuva asia, mutta hyvin tärkeä monessa lajissa, erityisesti tokossa. Vapaa.

Mulla on huono tapa jättää vapauttamatta Rud niissä treeneissä, joissa on ohjaaja mukana. Missä tahansa muualla kuin ohjaajan valvovan silmän alla muistan aina liikesarjoja tuosta vain, lukea rallylaput kunnolla tai ihan mitä vain. Tietysti tärkeimpänä: vapauttaa aina. Sitten tulee taas se treenipäivä ja unohdan tehdä puolet tehtävästä tai vähintään vapauttaa. Rud kyllä tietää ettei ilman vapauttavaa käskyä saisi lähteä, mutta uskoo sitten urpoa omistajaa, kun tarpeeksi monta kertaa sanon muuta. Viime tiistaina tajusin oikeasti miten usein unohdan vapauttaa Rudin, vaikka kuinka päättäisin tunnin alussa että tänään mä muistan. Aina. Kokeiltiin tiistaina tunnin päätteeksi tokohyppyä ehkä viisi kertaa joista kolmella kerralla mulle huomautettiin vapauttamisen puuttumisen. Plaaaah. Oonkohan mä huomaamatta niin jännittynyt tai "pakko osata" -fiiliksellä, että sen vuoksi unohdan vai mitä tää on?

05 heinäkuuta 2014

Meidän ensimmäinen yökyläily.




Katy Perry - Last Friday Night

Yökyläilyä ei olla pahemmin harrasteltu Rudin kanssa, kun ongelmana on ollut merkkaaminen. Toisaalta eihän sitä saa pois kuin viemällä Rudia vierailuille, mutta ei tee mieli ottaa nelitassuista mukaan kun harvoin käyn jossain ja jäädä sitten vielä pitkäksi aikaa siivoilemaan. Eikä siitä toinenkaan ole kamalan mielissään jos merkkailun kohteena on vaikeampi pestävä, kuten sohva tai sänky. Ilmeisesti merkkailu kuitenkin jää vain yhteen kertaan kun paikka on täysin vieras, mutta silti ei ole usein käynyt mielessä ottaa tuota mihinkään sisätiloihin mukaan, treenejä lukuunottamatta, vaikka olisi tilaisuus. Tosin niitä tilaisuuksia ei ole hirveästi edes tarjoutunut. Paitsi tänään.

Siskoni lähti miehensä kanssa katsomaan miltä E-type ja Scooter näyttää livenä ja minä lupauduin tulemaan yöksi tänne. Mun vastuualueena toimii koirat samalla kun äitini vahtii lapsia. Okei, kyllä mä siskon vanhemman tytölle laitoin Topin ja Tessun tulemaan ja luin iltasadun - onhan se mun kummilapsi. Tähän asti on mennyt älyttömän hyvin, Rud ei ole pahemmin haukkunut Kekelle eikä ole kertaakaan nostellut jalkaa, vaikka talossa on juuri juoksunsa lopettanut koiruus. Oletin toverin nostelevan jalkaa tai vähintään olevan tosissaan kiinnostunut Hillystä, mutta parempi näin. Pakko myöntää tähän väliin, että oikeasti Rud oli aika kamala ensimmäisen vartin. Se yritti hyökätä Kekeä kohti, jos yritti vähääkään tulla mun luokse. Saakelin paimennusvietti. Onneksi Rud lopulta kehtasi myöntää ettei koiruudet olekaan vihollisia vaan tovereita. En olisi uskonut vielä kolmannella näkemisellä nelitassun muuttavan mielipidettään, varsinkaan noin lyhyessä ajassa. Onhan se malttanut jopa nukahtaa, vaikka koirilla on portin verran näkäyhteyttä.

Hector, tutummin Keke
Hilly
Toimin siis koiravastaavana ja jonka ansiosta sain melkein viedä kolmea koiraa kerralla. Huh. Yksi alkaa painimaan muiden kanssa, toinen alkaa vetämään ja kolmas tunkee väkisin selän takaa väärälle puolelle. Kolme Rudia tai Hillyä menisi kyllä, mutta tuon painijakoiran kanssa aloin miettimään mitä vielä tapahtuu. Onneksi äitini tuli mukaan lenkille kera lasten niin hän otti Painija-Keken matkaansa. Seuraavaksi Rud keksii hauskan jutun: heitänpä kaikki hiekat perässä hiihtävän Hillyn naamalle. Haha, tosi hauskaa. Lopuksi Keke vielä keksi lähteä kiskomaan Hilyä kohti painit mielessä. Innolla odotan aamulenkkiä kun pitäisi oikeasti pärjätä  yksin noiden hepuleiden kanssa.





En muista mainitsinko blogin puolella siitä kun siskoni kissa Smirre alkoi meillä asuessaan kiusata Rudia, mutta sen kahdeksan vuotta kestäneen vierailun jälkeen se pääsi vihdoin oikeaan osoitteeseen asumaan. Tämän muutaman kuukauden jälkeen on tapahtunut jotain ja Rudista ja Smiusta on tullut toverit eikä Rud malttanut lähteä odottamasta milloin kaveri taas kiipeää keskikerrokseen oleskelemaan.

Pakko mainita, että uskaltauduin ensimmäistä kertaa järkkärin astuttua taloon kokeilla kuvata manuaalilla nuo sisäkuvat. Vähän tuli tummia näistä ja iskin vielä huonoimmat otokset. Ehkä mä vielä joskus opin.. Mutta sellainen ensimmäinen yökyläily! Vieressä kuorsaa todiaan yksi soopeli, joten pitäisi kai munkin tästä kiiruhtaa nukkumaan, että ehtisi nukkumaan muutaman tunnin ennen pienempien heräämistä.

03 heinäkuuta 2014

Katsaus puolenvuoden muutoksiin.



Ihan rehellinen ollakseni on pakko myöntää etten tammikuussa uskonut miltä meidän meno heinäkuussa näyttää tai mitä suunnitelmia meillä on loppuvuodelle. Ai miksikö? - Valaisen hieman!




YKSIN KARKUTEILLÄ

Ovi oli mennyt huonosti kiinni eikä Mumis (kissa) voinut vastustaa kiusausta avata ovea. Eikä mennyt montaa sekuntia kun Rud paineli yksistään ympäriinsä eikä antanut kiinni. Fiksuna kaverina se vain paimensi meitä eikä onnistuttu yhdessäkään huijausyrityksessä. Pahvi teki kuitenkin pienen virheen ja meni lenkiltä tutun toverin avoinna olevasta ovesta sisälle. Haha. Rudia ei missään tapauksessa voinut päästää enää irti enkä sen jälkeen ennen toissaviikkoa ole edes uskaltanut ajatella. Ei se ainakaan haistelemaan, ihmisten tai lintujen perään lähtenyt ja antoi heti kiinni. Edistyy, edistyy! Mulle tullessan Rud ei muutenkaan osannut istumista enempää käskyjä. Tuntuu aika hullulta miten paljon se on oppinut puolessa vuodessa, kun kaiken oppimisen lisäksi samalla vaihtui koti, omistaja ja päivän rytmit. Fiksu kaveri.


 LENKILLÄ

Autoja katsottiin alusta asti kieroon, mutta viimeinen pisara oli täysillä popittava mauto jota Rud pelästyi niin, että alkoi haukkumaan autoja. Tästä päästiin kuitenkin nopeasti eroon, hieman alle kahdessa viikossa, kun autoja sattuu tulemaan lenkin varrella niin paljon, että kaveri alkoi hiljalleen taas tottumaan autoihin. Enää ei tarvitse edes vilkuilla ohitse huristelevia autoja. Paitsi sillalla kävellessä tapahtuu vielä aivan käsittämättömiä: autoja menee ohitse ja alta! Huh.

Hihnassa vedettiin aivan tajutonta vauhtia eikä henkeä meinannut saada, kun piti juosta uusien hajujen perässä. Pysähtely tuntui vain pahentavan asiaa, joten päädyin pilkille. Muutos tapahtui nopeasti, mutta edelleen on havaittavissa pientä satunnaista vetoa. Onneksi on olemassa hidasta-käsky, jota totellaan mukisematta. Pääsikö tästä oikeasti niin nopeasti eroon?

Pahinta lenkeillä kuitenkin on ollut vastaan tulevat koirat. Tammikuusta huhtikuuhun haukuttiin tasan jokaiselle vastaantulevalle koiralle. Ei ollut väli oliko koira itseä pienempi vai isompi, uros vai narttu. Huhtikuussa Pahvin aivoissa tapahtui ja kuono pidettiin kiinni pientä koiraa ohittaessa ensimmäistä kertaa! Nykyisin huudellaan vain itseään isommille koirille, jos kävellään ohitse. Yleensä pistän kaverin istumaan niin pysyy kuonokin kiinni. Tähän asti kehityttiin tajuttomalla vauhdilla, mutta nyt ollaan jääty jumittamaan isoille koirille haukkumisen kanssa. Tosin viime viikolla ohitettiin tassuttelemaalla ajokoira kolmesti ilman haukkua. Ehkä se sittenkin edistyy, mutta mä olen liian malttamaton viimeisen etapin saavuttamiseen.


AUTOLLA KURSSILLE

Autossa pelättiin aluksi aivan tajuttomasti. Keinolla millä hyvänsä oli pakko päästä penkin alle piiloon. Täristiin ja luimisteltiin. Hidasteltiin mahdollisimman pitkään hyppyä autoon. Vaan eipä tarvinnut montaa kertaa lähteä autoilemaan, kun Pahvista alkoi olla sittenkin kivaa nousta autoon kun se tiesi jotain hauskaa. 

Apua! En halua ees muistella millaista oli ensimmäisillä tunneilla. Alkoi hävettämättän (ja hävettää edelleen) kaverin loppumaton rähjääminen niin paljon, että teki mieli jättää kurssit kesken tai vähintään iskeä pussi päähän tunneille mentäessä. Arkitottelevaisuus ja näyttelykurssin tunneista puolet (vai enemmän?) kului siihen, että Rud haukkui pää punaisena eikä puhumisesta tullut mitään. Ärsytti aivan tajuttomasti muidenkin puolesta kun Rudin takia muut eivät voineet keskittyä kunnolla. Tehtävät kyllä tehtiin haukkumatta, ellei tarvinnut tassutella näyttelykurssilla, mutta heti kun pidettiin vähän taukoa alkoi taas se liiankin tuttu haukku. Alkoi tuntumaan aika epätoivoiselta kun mitään muutosta ei tapahtunut parempaan. Vielä kun Pahvi keksi kääntää hiljaisuudesta palkkaamisenkin haukkumisen voitoksi. Hauku » ole hiljaa » tarjoa katsekontakti » saa nami » saa haukkua! Huoh. Yhtenä iltana tapahtui muistuttaminen siitä, että uhma on kakaroiden juttu, jonka seurauksena Pahvin ego koki pahan kolauksen ja uhma laantui. Seuraavan päivän treenit olikin aika hiljaiset ja siitä alkoi Pahvin hiljeneminen etenemään vauhdilla. Nyt ollaankin hienosti hiljaa.


MÄTSÄREISSÄ

Räyhä-Rudista Yllättäjä-Rudiin. Taisin mainita kyseisessä postauksessa moneen kertaan miten yllättynyt olin Rudin käytöksestä mätsäreissä. Kehän ulkopuolella huudeltiin tuttuun tapaan muille, vähentäen sitä väsyessään. Olin täysin varma ettei kehässä liikkumisesta tulisi yhtään mitään, kaveri vain pyörisi ympyrää tehden täyspysähdyksen haukkuen samalla pää punaisena. Kehässä oltiinkin aivan hiljaa eikä välitetty ollenkaan muista koirista. Hämmennyin siitä niin paljon, etten katsonut yhtään miten rumasti Rud seisoi tai menikö se edes näteintä raviaan. Sama tapahtui muutamaa päivää myöhemmin toisen kerran. Sitten aloin jo hieman luottaa siihen, että nelitassuinen osaa käyttäytyä halutessaan oikeassa tilanteessa. Miten tämäkin kävi niin nopeasti?


MILTÄ MENO NÄYTTÄÄ TÄNÄÄN?

Tänään Rudi tassuttelee nätisti lenkeillä tutussa ympäristössä, satunnaisia puskaan vetohetkiä lukuunottamatta, mutta silloin totellaan kiltisti käskyä hidasta. Samankokoiset ja itseään pienemmät ohitetaan nätisti hihna löysällä poistumatta omalta puolelta. Itseään isompien koirien ohitse kävellessä alkaa vieläkin tajuton rähinä, mutta istuen osataan olla hiljaa. Saa nähdä miten tilanne kehittyy eteenpäin. Kursseilla Rudi oli pitkään oikea riiviö, jota kukaan ei jaksanut katsella, mutta nyt osataan olla haukkumatta muille ellei satu tulemaan uusia kavereita tunneille, joille pitää varmuuden vuoksi huudella. Autoon juostaan jo rakettina kun heittää ilmoille kommentin treeneihin lähdöstä. Ennen sitä stepataan edestakaisin eteissä ja vingutaan hermostuneesti kun mitään ei tapahtunutkaan. Peruskäskyt alkavat olla vihdoin hallussa, tosin tänne-käskyä ei vielä malteta totella muiden koirien lähellä. Tokoa ollaan opiskeltu alokkaan ja avoimen verran, noutoa lukuunottamatta, sekä rally-tokoa alokasluokan ja muutaman ylemmän luokan liikkeiden verran. Näyttely kaarroksetkin alkavat sujua hienosti. Fiksu kaveri kun on oppinut kodinvaihdoksesta ja uhma-ikäisenä nollasta lähtevänä vielä kokemattoman ihmisen kanssa näinkin hurjasti asioita. Vielä kun saisi isoille koirille rähjäämisen, treeneissä tmv turhan kuumiamisen sekä tyhjästä saapuneet pelkotilat pois niin alkaisi meno olla aika hyvää!

En oikein tiedä mitä kaikkea olisi pitänyt verrata kun ei ole kokemusta näpytellä tämänlaisia postauksia, mutta tässä kai oli ne tärkeimmät vertaukset. Jos kuitenkin haluaa kuulla jostain vielä niin kommenttia kehiin niin lisätään postaukseen!

01 heinäkuuta 2014

Sisällä täyspahvi, ulkona lähes pätevä.



 Heikki Kuula - Koirakaveri

Otsikko kertonee jotakin siitä miksi teksteissä vilahtaa välillä Rudin sijasta Pahvi. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana Rudilla oli vaihe, jonka aikana mitään opittua ei näytetty muille. Ulkona oli turha huudella kuurolle uhmalle mitään ja treeneissä keskityttiin ensiksi haukkumaan ja myöhemmin vinkumaan tyttöjen perään. Kotona, vain kotona, haluttiin näyttää ehkä liikaakin mitä kaikkea ja miten hienosti osataan. Hurraa. Saa nähdä miten meidän käy tunnin päästä kun aloitetaan temppu -ja aktivointikurssi! Tänään ollaan ainakin tähän asti pahveiltu kolmen viikon edestä. Pahvi kun päätti olla ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon täyspahvi myös ulkona. "Mikä seuraa? Pitiks siinä jotenki sua kattoo vai?", "Olihan se niin, et luoksetulossa vedetään suoraan ohi hajuille?". Jaa-a, paha sanoa.


Se sama laiska bloggaaja joka esittäytyi pari postausta takaperin, ei ole viikon aikana tehnyt muuta, kuin käynyt kaksi kertaa pelaamassa jalkkista kera Rudin, mutta halusi silti postasta. Eikä edes saanut raahattua puhelinta parempaa kameraa mukaan, siksi taattua puhelinlaatua. Ensimmäistä ja toivon mukaan viimeistä kertaa.

Jalkkis on treenien ohella maailman hauskinta ja jota täytyy käydä pelaamassa vähintään kerran viikossa. Nyt kun uskaltaa viimeinkin päästää nelitassuisen gerbardi-Pahvin irti on se vielä hauskempaa kuin juoksennella 30 metrin naru kaulassa. Vielä tosin ei voi sanoa tuon olevan täysin varma, mutta pakko se on joskus päästää irti ja harjoitella ilman narua. Mutta lisättäköön vielä vähän videon pätkää palloilusta. Ensimmäinen video taitaa olla huhtikuulta ja toinen eiliseltä. Myöskin taattua puhelinlaatua, joka näytti puhelimessa vielä ihan siedettävältä.