21 elokuuta 2020

Kevään koiratanssi-kurssit

Vihdoin vuorossa olisi lyhyehkö tiivistelmä kevään koiratanssi-kursseista, vaikka eivät ihan tuoreessa muistissa enää olekaan. Kävimme samaan aikaan kaksi eri kurssia, kahdessa eri paikassa. Toinen kesti viisi kertaa ja toinen kolme kertaa. Viime syksynä kävimme alkeiskurssin, jonka aikana tehtiin jonkinmoinen hieman reilun minuutin pituinen ohjelmaa, jota pystyi hyödyntämään näillä kursseilla. Aluksi hieman muokattiin tuota ohjelmaa, jonka jälkeen piti aloittaa treenaamaan ja hiomaan ohjelmaa ihan lopulliseen muotoonsa. 

Rudi on varsin haukkuherkkä koira, kun kierrokset nousevat hauskoista jutuista. Ohjelmaan kuului hauskoja temppuja putkeen ja musiikki tuntui myös saavan nelitassuisen haukkumaan entistä helpommin. Siksi kurssien loput tunnit menivät oikeastaan vain siihen, että pohdittiin miten saadaan Rudi toimimaan hiljaa ja sitten tehtiin hieman alkua ohjelmasta. Oletan haukkumiseen olevan syynä kiihtymisen lisäksi oma epävarmuus, epäselkeys ja jännittäminen uuden lajin kohdalla, jossa täytyy muistaa ohjelma niin ulkoa, että jos tulee kesken ohjelman jotakin osaan jatkaa siitä eteenpäin. Taisin joskus aikanaan sanoa agilityn olevan vaikeaa, kun pitää muistaa 20 estettä ulkoa, mutta kyllä tämä vie ainakin vielä voiton tuossa. Oma epävarmuus tarttuu hyvin herkästi Rudiin eikä se siedä yhtään sitä, että ohjaaja on epäselkeä. Samantien saa palautteen asiasta.

Yksi vaihtoehto oli opettaa ohjelma koiralle takaperin, jolloin oppii muistamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Tätä ei kokeiltu toistaiseksi, sillä tuntuu vaikealta muistaa ohjelmaa edes oikeinpäin. Otin sitten käyttöön sen mitä muissakin lajeissa on ollut käytössä eli kun alkaa haukkumaan keskeytän treenin ja käsken Rudin maahan rauhoittumaan. Mikäli ei auta tai jatkuu hirveänä poistutaan kentältä hetkeksi eikä kentälle mennä haukkumalla tai vapaana vaan käskyn alla.

Kokeiltiin myös meille uutta tapaa! Ensin lähdin kävelemään ympäri hallia odottaen, että koira tulee seuraamaan kummalle puolelle tahansa. Käveltiin hyvä tovi hallia ympäri, tehden käännöksiä, kaarroksia ja täyskäännöksiä. Aina kun Rudilla oli hyvä asenne/ilme kouluttaja naksautti ja koira palkattiin peruuttamalla taaksepäin kehuen ja antaen nami. Sopivan ajan jälkeen (itse määriteltävissä) mentiin aloituspaikalle ja haukkumattomuudesta samanmoinen palkka. Jatkettiin tovi seuruuttamista, jonka jälkeen kokeiltiin jälleen aloituspaikkaa samanmoisella palkalla. Sitten aloitettiin lisäämään aloituspaikan jälkeen yksi liike kerrallaan ja väliin seuruuttamista. Aina treenien aluksi tehtiin tuota seuruuttamista sopivan aikaa. Tällä tavalla päästiin tekemään  ohjelmasta viisi ensimmäistä liikettä ilman haukkumista. Tehtiin myös ilman musiikkia ja vähän lyhyemmällä matkalla kuin mitä olin alunperin ajatellut. Matkaa voi hiljalleen pidentää tai vaihtoehtoisesti vain jättää vähän lyhyemmäksi. Mahdollisen takapakin tullessa helpotetaan treeniä. Tällä vinkillä voitaisiin hyvinkin saada tehtyä ohjelma ilman haukkumista.

Me ei päästy aivan sille tasolle, että olisin saanut taltioitua videolle meidän ohjelman. Olisin halunnut sen muistoksi, vaikka hieman raakileena. Onneksi sille näyttäisi olevan ehkä mahdollisesti mahdollisuus, jos Rudin tilanne pysyisi samanmoisena vielä hetken aikaa. 



18 elokuuta 2020

Rudin tassun kuulumiset

Olen pitkään pohtunut mun some-tilien kohtaloa, sillä olen aina ollut kovin hiljainen kaikkialla. Tosin aikanaan tämä blogi oli jokseenkin aktiivinen, mutta ei enää hyvään toviin. Kesän aikana on ollut havattavissa pientä aktivoitumista Instan puolella, mutta oikeastaan pelkkiä kuvia. Se ei ole ollut koskaan paikka, jonne olisin osannut kirjoittaa pitkiä tekstejä kuten tänne, vaikka monet ovatkin siirtyneet sinne blogin jälkeen. Harmittaa etten ole kovin aktiivisesti enää kirjoittanut mihinkään ylös asioita, sillä haluaisin että olisi paljon muistoja kuvien ja tekstien muodossa. Siksi olen miettinyt kannattaako pitää tilejä, joita päivittää hyvin harvakseltaan vai vain hyväksyä asia ettei enää ole niin aktiivinen kuin ennen. Ylianalysoija? En nyt sanoisi. Tulin siihen tulokseen, että ehkä hyväksyn sen asian etten ole enää niin aktiivinen vaan päivittelen silloin kun siltä tuntuu. Ehkä tämä Rudin nykyinen tilanne sai enemmän pohtimaan asiaa, josta onkin nyt luvassa pieni päivitys.


Aiempi postaus aiheesta täällä*

Rudi sai tosiaan ensimmäisen Cartrophen-pistoksensa samana päivänä, kun otettiin luustokuvat (3.7.). Seuraavana päivänä Rudi vaikutti hieman iloisemmalta vaikkei pistos täysin keventämistä saanutkaan pois. Tarkoitus oli antaa kipulääkettä ensimmäisen ja toisen pistoksen välissä (pistospäivinä ei saa antaa), jonka jälkeen vain tarvittaessa kolmen päivän kuureina, kun tietää tulevan hieman rankemman päivän tai mikäli tulee tarvitsemaan jatkuvaa lääkitystä niin hiljalleen vähentää annosta tiettyyn pisteeseen asti. Neljä päivää pistoksesta Rudi pääsi liukastumaan luontopolun "pitkospuilta" alas (n. 40cm), ilmeisesti jonkinlaisesti vääntäen pahempaa etutassua. Tämän jälkeen oli lähes kolmijalkainen kahden ja puolen viikon ajan. Ehdin olla täysin varma siitä ettei Rudi tule tuosta paranemaan eikä olisi enää kuin yksi ikävämpi vaihtoehto. 

Päätin katsoa pistosten ajan miten tassulle käy eli paraneeko se yhtään vai pysyykö samana tai paheneeko se. Rudi sai pistokset lääkärissä, joten stressaja pääsi viikoittain kysymään mielipidettä tassun tulevaisuudesta. Sielä rauhoiteltiin, että tuommoisen jälkeen voi kestää viikkoja ennen kuin palautuu, kun nivelrikko varmasti ottanut itseensä siitä ja mahdollisesti lihaskin voinut venähtää. Silti aina kaikista pahinta miettiessä pohdin kuinka kauan voin odottaa, sillä en haluaisin Rudin joutuvan kärsimään turhaan.

Ennen viimeistä pistosta (24.7.) tapahtuikin käänne parempaan! Maanantaina aloin laittaa kylmää kahdesti päivässä ja keskiviikkona Rudi kävi hierojalla. Saatiin laser lainaan, jota olen antanut kahdesti päivässä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hieronnan jälkeen Rudi oli hieman pahempi kuin aiemmin, mutta seuraavana päivänä ei ontunut enää. Ehkä pientä kankeutta oli parin päivän ajan, joka sekin on toki huono asia, mutta itselleni ontumisen loppuminen oli silti iso edistysaskel. Tuon päivän jälkeen Rudi on kerran hieman keventänyt (nurmikolla) viime lauantaina, kun otettiin kaverini kanssa siitä kuvia, jonka vuoksi ulkoillessa meni kolmisen tuntia. Rudi pääosin poseerasi ja tauoilla käveli ja kevyesti ravaili, mutta otti omasta halustaan pari pientä matkaa laukaten. Elokuun alussa uskaltauduin myös aloittaa vähentämään kipulääkettä enkä ole huomannut muutosta huonompaan muuten kuin tuon lauantain osalta.

Tällä hetkellä näyttäisi omaan silmään melko hyvältä, mutta tulevaisuus näyttää mihin suuntaan tämä menee.