28 heinäkuuta 2015

Hitaasti, mutta varmasti.



Kulutettiin heinäkuun ehkä ainut kesäinen päivä kisojen parissa. Ei sillä, tilasinkin nimenomaan aurinkoisen ja lämpöisen päivän, joka ihme kyllä toteutui. Viime rally-kisat kun menivät kaatosateessa, eikä samanlaista järviseikkaulua halunnut ihan heti kokea uudelleen. Kisapaikkana tällä kertaa oli Rantaperkiön kenttä Tampereella, jossa ei olla aiemmin käytykään. Oikein mukava paikka oli kyllä ja iso plussa oli hiekkakenttä. Rudi toimii parhaiten nimenomaan hiekalla, toki nurmikenttäkin menee, mutta Ruu alkaa helposti laiduntamaan eikä mene kunnolla käännöksiä vasemmalle nurmella. Tietää taas mitä tarvitisis todella treenata ensi kesää varten ettei jää edistyminen tuosta kiinni. Avoimessa oli tällä kertaa 17 koirakkoa, joista neljä oli shelttejä. Yhteensä shelttejä kaikissa luokissa taisi olla seitsemän, jotka molemmat ovat meidän kisauran aikana ennätyksiä.

Päätin testata uudelleen samaa taktiikkaa kuin viime kisoissa pakosta eli autosta suoraan radalle. Tämä toimi viimeksi, mutta sen verran usein on saanut huomata ettei sama taktiikka toimikaan enää uudelleen, että menin hieman varauksella kentälle. Toki käytin vielä nopealla pissalla, jonka jälkeen resutin ja otin parit liikkeet (vaikeimman ja palkkioksi lempparin). Radalla Ruu oli taas hieman omissa ajatuksissaan ollen hieman hidas, mutta teki kuitenkin kaikki liikkeet varmasti. Vaikea rata ei ollut ollenkaan, ainoastaan seiso -käsky on päässyt unohtumaan jostain syystä eikä meinaa onnistua treeneissäkään. Hieman jännitti tuo istu-hyppy väli, kun Rudi on päässyt agilityn makuun. Agissa lähdetään myös aina istumisesta niin en olisi ollut yhtään yllättynyt mikäli Ruu ois lähtenyt ilman lupaa hyppäämään. Eipä lähtenyt vaan tuli kiltisti vierellä ja näytti mutisevan matkalla jotakin ”eikö pääsekään hyppään” tyylistä. Käsky olikin hepuliapinan radan kohokohta ja suorastaan lensi hypylle, mutta pettyi jälleen kun ei ollutkaan yhtä hyppyä enempää. Houkutuksessa oli kaksi lelua, joista toinen oli Ruun yksi lempileluista, possu. Arvatkaa kuka ajatteli, että tässä viimeistään hankitaan se ensimmäinen -10 houkutukselta vaan eipä nelijalka vilkaissutkaan leluihin.




Pisteitä lähti huikeat kaksi pistettä, joka tarkoitti meidän parasta tulosta virallisissa. Toinen yhden pisteen virhe lähti spiraalilta, joka oli ohjaaja virhe enkä yhtään tiedä mistä se lähti, kun en mielestäni mitään siinä tehnyt. No tuomari huomasi jotain pientä ja that's it. En muista mistä toinen piste lähti, kun paperia en tähän hätään löytänyt, mutta oletan sen tulleen juurikin istu, seiso, kierrä koira -kyltiltä, kun jouduin sanomaan kolmesti seiso ennen kuin herra suvaitsi nousta ylös. Hieman ärsyttää tämän vaikeus, sillä kesä alussa saatiin kehuja siitä miten hienosti Ruu tekee tämän tehtävän. Eipä auta muu kuin treenata vähän lisää, jotta vältytään mahdollisesti ensi kisoissa pisteen menetyksiltä.

Päästiin maaliin kuitenkin ilman suurempia vaikeuksia ja tulokseksi tuli 98 pistettä. Startattiin kymmenentenä, joten saatiin seitsemän koiran verran jännittää kuinka korkealle pisteet riittää. Mentiin nimittäin sillä hetkellä kärkeen. Viimeisen koiran aloittaessa oltiin edelleen kärjessä (, jota en olisi uskonut) ja niin siinä kävi, että koirakko uusi yhden neljänneksi viimeisen kyltin, joka tarkoitti meidän voittavan kisan. Huh! Eipä ole tätä ennen tarvinnut virallisissa jännittää päästäänkö sijoituksille asti. Yleensä kun meidän tuloksen on pyörineet 67-93 pisteen välillä.

25 heinäkuuta 2015

Pahvi on kokenut ahaa-elämyksen.




Viime postauksessa mainitsinkin, että myös tutussa paikassa treenaaminen on ollut vaikeaa, vaikempaa kuin oudoissa paikoissa. Rudi aloitti keväällä jäätävän nuuskuttelun hallissa, jota ei ole aiemmin tehty. Toki satunnaisesti saattoi nuuskaista maton tuoksua, mutta jatkoi matkaa käskystä pää ylhäällä. Viimeiset reilu kolmen kuukauden ajan Ruu on rally-tokon ratatreeneissä vain jäljestänyt radan. Tehnyt kyllä kaikki liikkeet, mutta hitaasti jäljestäen. Agilityssä on laittanut jarrut kiinni jääden imppaamaan mattoa, jopa nuolemaan. Eikä ole totellut mitään käskyjä, joita ulkona treenatessa uskoo (esim. ei, jätä, täällä), vaan on täytynyt käydä nyppäämässä kaulapannasta kiinni ja liikuttaa eteenpäin. Siksi viime tunnin aluksi taisin mainita ettei Ruu tulisi toimimaan yhtään tunnilla, sillä juoksuisen nartun lisäksi siellä oli se sama bortsu, joka on kahdesti käynyt Rudin päälle. Oletushan oli se, että Rudi imppaa mattoa ja saataisiin nauttia uudesta lajista nimeltään jälki-agility. Seuraavaksi Rudi huomais sen bortsun, jolle rähjäisi puolet tunnista.


Mutta mitä tekee Rudi? Istuu nätisti vieressä odottamassa omaa vuroaan. Ei vingu, ei hauku eikä nuole mattoa. Istuu rauhallisena katsomassa, kun muut tekevät. Oman vuoron tullessa hämmentyy, että pääsee tekemään. Yrittää pari kertaa nuuskia mattoa, mutta uskoo lähes heti. Jää kahdesti nuuskimaan niin ettei käsky auta ja protestiksi vetäisi vielä pannan pois, mutta antoi kiltisti laittaa heti takaisin. Ei karkaa muiden luo eikä keksi omaa rataa, vaan kuuntelee ja tottelee mitä sanotaan. Tää jos mikä ei oo normaalia Rudia! Saas nähä onko matolääkkeellä vaikutuksensa, jotka ilmenee vasta paria päivää myöhemmin.



Aluksi katsottiin vähän keppejä. Vinkkejä saatuani tulin siihen tulokseen, että Ruulta pitäisi ottaa verkot kokonaan huspois. Rudi kun ei ole sitä(kään) ymmärtänyt oikealla tavalla. Pieni muistutuksen sana niistä kerroista, kun Rudi hyppi verkon yli ja pamautteli jokaisella kerralla monta kertaa verkkoa päin. Lisäksi verkkoja poistaessa on kaveri lähtenyt ensimmäisestä mahdollisesta aukosta ulos.  Tiedä sitten mahtoiko kaveria ahdistaa verkot? Vastassa olikin kepit, joissa oli verkka vain toisella puolella. Mietin uskallanko sanoa, että kaikki vaan pois, mutta mut puhuttiin ympäri kokeilemaan kerran näin. Jännitti älyttömästi mitä kaikkea Ruu tulisi keksimään. Mutta mitäpä tekee Rudi? Pujottelee kepit rytmikkäästi yhdellä käskyllä VIRHEETTÄ läpi. Anteeksi mitä? Sama toiseen suuntaan. Sitten mentiinkin vähän lujempaa ja juuri kun ohjaaja ehti kehua ennen viimeistä keppiä, jätti Ruu sen välistä. Rudia ei näköjään saa kehua yhtään suorituksen aikana. Sama vielä toiseen suuntaan virheettä, jonka aikana toistin kaksi kertaa yksittäisen ”kepit” kun Rudi näytti siltä, että voisi karata seuraavasta ulos. Vau!



Loppu tunniksi olikin luvassa putkeen irtoamista eri suunnista kera namilautasen. Ensiksi pari kertaa suoraa putkea, jonka jälkeen asteittain liikuttiin eri kulmaan, päättyen putken vierelle, ollen about putken puolessa välissä. Ajatuksena taisi pyöriä jotain, että kaveri ei mene kuin korkeintaan suoraa putkea. Katsos kun on pakko päästä muka lyhintä ja nopeinta reittiä namilautaselle. Vaan mitäpä tekee maan urpoin koira? Menee tasan jokaisella kerralla putkeen, kun käskettiin. Okei, myönnän, että yksi ”wtf, mikä oli?” -putki oli, mutta eipäs jäänyt haistelemaan tai juoksennellut koirien luo vaan pinkaisi suoraa mun luo kysymään, että mikä oli. Huippua!

Seuraavaksi yhdistettiin putkeen lähetykseen hyppy, jossa tarkoituksena tosiaan mahdollisimman kaukaa saada koira juoksentelemaan putkeen. Ensiksi testailtiin miten sujuu putkeen irtoaminen esteiltä 1 ja 2. Rudilla ei ollut mitään ongelmia, joskin ensimmäisellä kerralla hieman arpoi kääntyykö takaisin vai ei, mutta putkeenhan tuo päätti suunnata. Kun hypyltä numero kolme piti huudella koira heti hypyltä putkeen, jääden itse samaiseen paikkaan, iski ohjaajalle pieni epätoivo. Ei varmaan mene. Vaihtoehdot olivat a) kääntyy takaisin b) kiertää putken ja tulee luo toiselta puolelta c) lähtee moikkaamaan koirakavereita. Vaan mitäpä tekee taasen Ruu? Menee tasan jokaisella kerralla putkeen. Ensimmäisellä kerralla meinasi mennä vauhdin vuoksi putken suun ohitse, mutta seuraavalla kerralla osasi vähän hidastaa.

Menipä tämä kehumiseksi! En ole tainnut agilityn puolella koskaan kehua Rudia näin hurjasti. Eipä ole ollutkaan näin ihana harrastus koiruus agissa kuin torstaina. Se jääköön nähtäväksi oliko tämä taas vain yhden päivän välähdys ja ensi viikolla on taas normaali hepuliapina, joka tekee kaikkea muuta kuin sitä mitä pyydetään.

24 heinäkuuta 2015

Kerrankin valvovan silmän alla.



Pitkästä aikaa käytiin treenaamassa rallya valvovan silmän alla. Viimeksi taidettiin olla toukokuun lopussa ohjatussa treenissä. Onneksi nuo rally-tokon liikkeet ovat pääosin sellaisia, joita pystyy hyvin itsenäisestikin treenaamaan. Lähinnä käyn säännöllisen epäsäännöllisesti valvovan silmän alla sen vuoksi, että saadaan vinkkejä miten saadaan viilattua liikeet vielä hienommaksi ja varmemmaksi. Tietysti myös siksi, että saa palautetta kokonaisuudesta ja mihin erityisesti täytyisi kiinnittää enemmän huomiota. En koe ainakaan toistaiseksi tarvetta jatkuvalle ryhmälle, vaikka Rudin kannalta olisi varmaan hyvä treenata porukassa. Ehkä mä katson taas niin kauan, että Ruu keksii jotain todella tyhmää rallykisoissa.



Treenit pidettiin Hervannan ammattikoululla, joka on tuttu jo epävirallsesta rally-toko cupista. Eipä tarvinnut jännittää mitä Ruu mahtaa tuumata uudesta paikasta. Yleensä kun Ruu pälyilee vain ympärilleen hyvän tovin ennen kuin malttaa keskittyä itse asiaan. Toisaalta taas myös tututssa ympäristössä treenaaminen on ollut viime aikoina tajuttoman vaikeaa. Tunnin vetäjäkin oli jo keväällä tutuksi tullut Päivi Nummi (http://www.koiranpaivia.fi/), jonka olen todennut hyväksi kouluttajaksi. Huomattavasti enemmän on mennyt ja jäänyt infoa päähän kuin aiemmilla tunneilla. 



 
 
Kaksi tuntinen koulutus aloitettiin jälleen tekemällä yhdessä rata, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti itse asiaan. Rata koostui pääosin alokasluokan kylteistä, sillä oltiin Rudin kanssa anoita avossa kisaavia. Toki olisin saanut tilalle vaikeampia liikkeitä, jos vain olisin halunnut, mutta päätin kuitenkin mennä muiden kanssa samaa rataa. Ollaan nyt väännetty niin paljon avoimen luokan kylttä (hyppyä lukuunottamatta), että oli vain hyvä tehdä välillä rataa, jossa on enemmän alokaan liikkeitä. Mukaan mahtui yksi mestariluokan kyltti (istu-seiso-situ) sekä yksi avoimen kyltti (pyörähdys). Paljon oli radalla käännöksiä, molemmat askeleet, spiraali vasemmalle juosten, istu-seiso- kierrä koira ja kaikkea muuta hauskaa. Sinällään helppo 15 liikkeen rata.



Rudi oli lähtövuorossa toisena, joka oli selkeästi aivan liikaa, sillä Ruu ehti aloittaa vinkumisen ja oli aika levoton. Olen huomannut Ruun olevan rallyssa parhaimmillaan silloin, kun sen ottaa autosta juuri ennen omaa vuoroa ja leikityttää resulla hetken. Siksi taisi olla virhe hakea se autosta jo ennen kuin ensimmäinen aloitti. Rata meni kuitenkin yllättävän hyvin, vaikkakin hitaasti, kun tuoksu otti alussa vallan. Ennakointi puuttui multa taas täysin ja kävelin taas nojaten Rudiin. En ymmärrä mikä siinä on etten saa tuota nojaamista pois. Ehkä mä sit vaan kävelen normaalistikin niin vinossa? Spiraalin käännökset olivat Rudilla täysin hukassa, vaikka itsestä kerroin sille ajoissa ja selkeästi tulevasta käännöksestä. Muuten rata meni hienosti ja Rudi pysyi kuuliaisena hajuista huolimatta. Se jos mikä on positiivista. 


 


Ehdittiin tekemään rata vielä toistamiseen, joka tosin meidän kohdalla meni omasta mielestä huonommin kuin ensimmäinen. Se on aina niin, että ensimmäinen rata menee hyvin tai niin hyvin kuin sinä päivänä tehdään ja muut suoritukset menevät huonosti. Yleensä sen kai pitäisi mennä toisinpäin. Itsellä ei pysynyt kummallakaan radalla ajatus kasassa, kun jotenkin jännitin tilannetta. Varmaan siksi, että oltiin Rudin kanssa muita edellä ja oletin muiden olettavan meidän menevän automaattisesti paremmin eikä virheitä saisi tulla. Sitten vielä Ruu haistaa jonkun ihanan tuoksun, jonka vuoksi ei tee parastaan. Siinä sitä sitten taas oltiin. Saatiin me kyllä kehuja siitä, miten hyvin vasemmalle käännökset menevät ja yleisesti takapään käytöstä sekä pyörähdyksen käsimerkistä, joka on siis vain etusormen pieni pyörähdys. Treenattavaksi saatiin ennakointia ja spiraalin/pujottelun treenaamista. Käännökset kun ovat näissä vaikeat, joista Rudi hämmentyy. Täytynee käydä vielä vähän treenaamassa ennen lauantaina kisoja, jos saisi edes pientä varmuutta lisää niihin. Ei tietenkään ihmeitä pysty kahdessa päivässä tekemään.



Koulutuksesta jäi kuitenkin positiivinen fiilis käteen, vaikka Ruu ei ihan parhaimmassa terässä ollutkaan. Vinkkejä tuli taas hyvin ja sain riittävästi infoa siitä mihin täytyy toistaiseksi kiinnittää huomiota. Pääsipä Ruu kaksi kertaa karkaamaan pissalle, mutta ei juossut toisten koirien luo ja antoi kiltisti kiinni. Näitä ei vain saisi pahemmin päästä tapahtumaan, kun tuo karkaaminen oli todella suuri ongelma reilu vuosi sitten. Rudi vaan ei tottele mitään käskyä, vaikka huutaisi kuinka ennen kuin ehtii sulkea korvansa. Tietääpä ainakin lisää treenattavia asioita.

22 heinäkuuta 2015

19 heinäkuuta 2015

Yökylässä.



Lähdettiin eilen pitkästä aikaa yökyläilemään Rudin kanssa. Sisko kun lähti festareille niin meidät nakitettiin lastenvahdeiksi ja koiranhoitajiksi. Hieman jännitti mennä, kun viimeksi Ruu ei millään antanut väsylle periksi, vaan tassutteli vahtien siskon koirien puuhia. Jopa sitä nukkumista, joka jäi nelitassuisella silloinhieman vähiin. Ihmetteli pitkään myös sitä, miksi vain minä jäin keskikerrokseen koirien kanssa. Sattuipa kaveri lirauttamaan pissat lattialle viimeksi kun käytiin kylässä. Eipä ole pitkään aikaan merkkaillut kylässä ollessa.

Rudi päätti kerrankin yllättää positiivisesti. Kun ylisosiaalisena Rudi oli käynyt vaatimassa rapsutukset ja oli nuuskutellut talon läpi, ilman merkkailua, meni kaveri nukkumaan. Nukkumaan! Kaatosateen yllättäessä siskon koirat haettiin jo normaalia aiemmin sisälle, ei Rudi menny Hillyn hännässä kiinni koko iltaa vaan kävi moikkaamassa ja meni takaisin mammimaan (näyttääpä tyhmältä kirjoittaessa). Nousihan se sieltä hieman useammin kurkkimaan koiria, mutta ei niin usein kuin yleensä. Kaveri kun tahtoo usein ahdistella liikaa koiria, kun haluaisi vain haistella. Eikä edes haukkunut, vaikka varmasti kuuli aukinaisista ikkunoista erilaisia ääniä kuin kotona. Onkohan vieraskorea vai mahtaako oikeasti osata joskus käyttäytyä?

Yö meni myös mukavasti nukkuessa, vaikka siskon koirat kolistelivat, tassuttelivat ja söivät luita. Siskon isompi lapsi oli kuulemma myös nähnyt itkuista unta ja puhunut unissaan eikä siihenkään ollut reagoinut ollenkaan. Lasten ääni on Rudille edelleen vierasta öisin, kun ei olla usein oltu yökylässä lapsiperheessä eikä meillä ole ollut lapsia yökylässä.

Ilmeisesti Rudia vähän jännitti olla vieraassa paikassa sen verran, että tämä päivä on silti kerätty vain voimia eli kuorsattu koko päivä. Okei, kyllä se innostu vähän liikaakin, kun kuuli mun laittavan aktivointipalloon namia. Iltalenkillä pääsi myös etsimään "äitiä" ja juoksemaan muutaman kerran 50 metrin väliä. Etsiessä mua juoksentelun jälkeen alkoi hieman hiipua vauhti, vaikka hepuli tulikin aina kun mut löysi. Katsellaan löytyykö huomenna taas vauhtia, kun mennään treenailemaan pitkästä aikaa kavereiden kanssa.



18 heinäkuuta 2015

17 heinäkuuta 2015

Koira vailla vertaa.

Joka ei katso ohitseni poissaolevana,
omia asioitaan ajatellen, vaan on läsnä tässä hetkessä, on minua varten.
Joka ei vaihda minua nuorempaan,kauniimpaan, henkevämpään.
Jota ei haittaa vähääkään,jos olen liian lihava, laiha, pitkä, lyhyt
tai sairaudet ovat jättäneet minuun lähtemättömät jälkensä.
Sinä olet sinä, sen palvovat silmät sanovat.

Jolle olen aurinko, kuu ja tähdet, kertakaikkisen ylivertainen ja täydellinen,
maailman keskipiste.
Tämä ihailu tekee minusta ehkä paremman ihmisen.
Joka tulee lähelle, sydämeen asti, kun kärsin. Sinä suret, minäkin suren.
Jonka silmät nauravat, kun nauran.Sinä olet onnellinen, minäkin olen.

Joka rakastaa tänään, eilen, huomenna, aina uskollisesti, täydellisesti, ihanasti.
Joka antaa hyvinvointinsa, terveytensä, henkensä minun käsiini.

Minun koirani.

Rudi♥

20150714_142206

15 heinäkuuta 2015

Pomppii kuin kumipallo ympäriinsä.




Ainahan Rudi on ollu kuin kumipallo, joka pomppii ympäriinsä, mutta etenkin agilityssä se on vain korostunut. Välillä menee hyvin ja pompitaan sinne minne pyydetään, mutta välillä nuuskitaan tai pompitaan omaa rataa. Tuttua varmaan monelle, mutta Rudilla se menee toistaiseksi vielä osaamattomuuden ja uhman piikkiin. Saas nähä miten käy, kun on tarpeeksi läksyttänyt ja uhma ohtise. Mutta mites meillä sujuu esteet nyt?

A lähti sujumaan tosi hyvin, mutta namilautasen lisäämisen jälkeen alkoi hyppiä juuri ennen huippua alas. Luuli kai pääsevänsä herkuttelemaan nopeammin. Kun siitä ongelmasta päästiin yhden tunnin jälkeen, kun huutelin A:n jälkeen "menemenemene" niin tämä on ehdoton lemppari, jonne hyökätään aina kun on pienikin sauma.

Hyppy itsessään ei ole koskaan ollut ongelma. Niitä 20cm hyppyjä aloitetaan hyppäämään 2m ennen ja alas tullaan metrin jälkeen. Se onkin toinen asia miten päin ja mistä suunnasta. Etenkin takaakierto ja välistäveto ovat täysin hukassa. Lisäksi Hepuliina tarvitsee viedä kädestä pitäen jokaiselle esteelle, kun ei irtoa sitten millään. Näin tosin on jokaisella esteellä. Paitsi A:lla ja puomilla, joita ei tarvitse kuin ajatella niin kaveri menee jo.

Kepit ovat alkaneet sujumaan yllättävän hyvin. Mikäli vertaa miten pujotteli aluksi. Verkkoa päin pamauteltiin vaikka kuinka monesti ja hypittiin jopa verkon yli. Rytmi on alkanut hiljalleen löytyä, joskin vielä vähän parannettavaa löytyy. Verkkoja on otettu pari pois eikä enää ole hurjasti karkaillut kesken pois. Ellei satu kokeilemaan ottaa lisää pois. Silloin Ruu ei vaan keskity tarpeeksi menemään keppejä. Saattaa kokea myös "ihan sama" hetken, jos rytmi vähääkään sekoaa. Ehkä joskus.

Keinu on ollut myös hyvin hauska juttu, joka ei ole hurjia tilanteita rakastavalle Ruulle pelottava. Viime tunnilla päästiin kokeilemaan keinua niin, että pamahti omalla painollaan alas, josta ei pelästytty yhtään. Ongelmana on sama kuin puomilla, että tahdotaan hypätä pois ennen kuin on sallittua. Täytynee vahvistaa tupla tai tripla odota -käskyllä.

Puomia rakastetaan myös, vaikka kesken puomi hypittiinkin vielä vähän aika sitten pois. Oletan johtuneen taas siitä kirotusta namilautasesta. Ruu alkoi kuitenkin hyppiä juuri ennen kontaktia alas, mutta korjaantui hidasta -käskyllä - hetkeksi. Sitten alkoikin taas se hyppiminen, vaikka kuinka jankutti hidasta. Etenkin jos vähääkään saan sitä kiinni puomilla menee turbo päälle.

Pussista oletin tulevan yksi lemppareista, sillä Rudi rakastaa tunkea päätään mm. viltin alle, josta puskee tiensä toiselle puolen. Eikä aluksi ollutkaan mitään ongelmaa, mutta siinä vaiheessa kun laitettiin pussin suu kiinni, ei enää uskaltanutkaan mennä läpi. Tähänkin tepsii, kun hutaa menemenemene, joten eiköhän kohta mene pelkästään pussilla.


 

Putki ei ole tuottanut mitään ongelmaa ja tykkää mennä putkeen, mutta mikäli mahdollista menee mielummin puomille tai A:lle. Sekoittaa siis hyvin herkästi putki -käskyn puomiin. Täytynee keksiä uudet sanat näille kolmelle pu alkuiselle esteelle, jotta vältyttäisiin näiltä "hups ei ollutkaan" väärinkäsityksille.

Rengas ei ole tuottanut ongelmia ollenkaan ja hypätään varmasti, kunhan vain sanotaan. Jättää siis mielellään välistä ellei käskyä kuulu. Hyvä vain kun jättää välistä eikä mene hyppimään itsekseen.

Pituuskaan ei ole tuottanut sen suurempia ongelmia. Itseasiassa näyttää olevan vain hauskempaa mitä pidempi este on. Saas nähdä miten kauan menee, että keksii hypätä pituuden välikeppien välistä. En nimittäin yllättyisi yhtään, jos (ja kun) näin käy.

Muurista varoitettiin, että saattanee olla vaikea koiralle kun ohjaaja katoaa hetkeksi näkyvistä, mutta eipä tuo sitä ees näyttänyt huomaavan, kun edessä näkyi heti seuraava este. No problem siis.

Helpolla ollaan tähän asti päästy esteiden kanssa. Kunhan nyt oppisi esteiden nimet ja lähtisi irtoamaan enemmän. Eikä hyppisi kontakteiden yli. Eikä karkaisi A:lle ja keskittyisi keppeihin tarpeeksi. Täytynee antaa hieman anteeksi näitä, kun vastahan aloitettiin agi. Katsellaan sitten miltä alku vuonna meno näyttää.

13 heinäkuuta 2015

12 heinäkuuta 2015

Hienohelma kaatosateessa.

Suuntana Ylöjärvi ja rally-tokokisat. Kolmannet avoimen kisat, joiden jälkeen piti suunnitelmien mukaan siirtyä voittajaan. Historia toistikin ainakin sen verran itseään, että kävi kuten alossa eikä saatu ensimmäisestä kahdesta hyväksyttyä. Eihän sitä vielä tiedä tulevista kisoista, mutta tämän päiväisen perusteella saadaan hyvin helposti hyväksytyt.

Matkalla Ylöjärvelle alkoi jo hieman tihuttaa vettä, joka tosin ehti laantua ennen paikalla tuloa. Sade alkoi uudelleen alkupuhetta pitäessä ja yltyi kaatosateeksi jo kun käytiin vasta tuomarin kanssa kylttejä läpi. Meidän vuoro oli vasta yhdentenätoista, joten ehtipä tulla läpimärkänä odotellessa kylmä, kun autoa ei saanut parkkeerattua niin, että olisi nähnyt kentälle. Eikä tietenkään tullut otettua mukaan mitään sadevaatetusta tai edes sateenvarjoa, koska "Forecan mukaan ei sada". Fiksua, mutta empä ollut ainoa. Pian rata alkoi muisutttaa enemmän järveä kuin hiekkakenttää. Toiveet hyväksytystä karsiutuivat mielestä aika nopealla vauhdilla pois. Hienohelma kun ei voi mennä edes istumaan, kun maa on vähääkään märkä.

Hain Rudin autosta juuri ennen omaa vuoroa. Päätin testata sitä kuuluisaa autosta suoraan kisaan taktiikkaa. Resuttelin hetken kauempana kentästä, josta matka jatkui lähtö -kyltin läheisyyteen. Ruu oli todella outo eikä halunnut oikein resutella eikä hepuloinut yhtään, vaikka yritin sitä vielä virkistää sillä juuri ennen kehään astumista. Jännitys lähti siinä vaiheessa, kun veikkasin ettei tule mitään. Heti toisella kyltillä (istu, käännös vasempaan) lähti ensimmäiset pisteet (TVÄ -10), koska Ruu oletti sen olevan 360 vasempaan ja peruutteli oikealle puolelle asti. Houkutukselta lähti kontrollin puutteesta -3, vaikka mielestäni Ruu ei siinä mitään tehnyt. Pujottelusta lähti myös pisteitä (3x -1, tempo, py, ov), kun puolet pujottelusta oli kauheassa lammikossa. Hienohelma Ruu kun vihaa märässä tassuttelua. Viimeisellä tötsällä ennen takaisin pujottelua Ruu pysähtyi, yritti oikaista, mutta pysähtyikin mun taakse ja raapi mun jalkaa. Olin jo luovuttamassa, kun sainkin Ruun kävelemään eteenpäin. Ymmärrettävästi tuli toki puutteellinen yhteistyö, vaikka selkeästi näki ettei Ruu vaan halunnut kahlata lätäkössä. Tiedä sitten mistä tuo ohjaaja virhe tuli, kun en mielestäni ohjannut sitä menemään väärältä puolelta, vaan nimenomaan yritin, että jatkaisi matkaa vasemmalla.

Yhden pisteen tvä virhe tuli muistaakseni kyltiltä istu, maahan, istu, jossa tuli käveltyä ensin kyltin eteen ja siitä oikeaan kohtaan. Lisäksi menin käskyissä sekaisin ja Ruukin oli vähän mitä tapahtuu, mutta selvittiin. Viimeinen virhepiste (-1 ov) lähti ilmeisesti houkutukselta, jossa mielestäni olin ihan ajoissa huutelemassa Rudille pyörähdystä, mutta ei reagoinut niin nopeasti kuin yleensä. Spiraalissa meni todella kauas, mutta pisteitä ei onneksi enempää lähtenyt.

Palkintoja jaettaessa kolmanneksi kuulutettiin Rudi ja multa taisi päästä pieni "Mitä? Eikä?!". Silmät suurina menin hakemaan kisakirjaa ja pokaalia. Ei nimittäin mun lyhyen kisauran aikana ole kukaan päässyt 82 pisteellä palkintosijoille. Vitsailinkin kotiin lähdettäessä, että täytyykin tulla aina kaatosateeseen kisaamaan, kerta Ruu on enemmän kuulolla kuin normaalisti.


10 heinäkuuta 2015

Ongelmallinen helppo koira.



 Huomatessa Rudin taloon tulessa, ettei se osaa muuta kuin istua käskystä, iski pieni paniikki. Toivoin sen olleen peruskoulutettu, jotta olisi ehkä helpompi lähteä uuteen arkeen. Eikä välttämättä olisi tarvinnut kestää sitä parin kuukauden haukkua toisille koirille. Toisaalta taas sai aloittaa ns. puhtaalta pöydältä omilla käskyillä eikä koira menisi ehkä niin sekaisin. Kun Rudi alkoi oppimaan huikaa vauhtia eikä se rähjääminen kestänyt niin kauaa kuin se olisi voinut kestää, alkoi kytemään pientä toivoa saada siitä kunnon koirakansalainen. Ensimmäisen huikean tokokokeen jälkeen iski hämmennys. Näinkö helppoa se onkin? Voiko koira oppia näin nopeasti uutta ja totella myös? Miten osuikaan näin helppo koira heti ensimmäiseksi koiraksi? - Sitten alkoikin se kuuluisa ala-mäki, joka jatkuu tavalla tai toisella edelleen.


Ensin alkoi paikkamakuusta lähtemiset jokaisessa tokokokeessa. Se johti siihen, että viimeisetkin pienet fiilikset kohtaan häipyivät eivätkä varmaan ennen seuraavan koiran tuloa tule takaisin. Rehellisesti voin myöntää sen, että mulla ei riittäisi hermot hioa tokoa niin älyttömästi (ainakaan tällä hetkellä), kuin Rudi vaatii. Jälkeenjäänyt juoni koira, joka on saanut kaksi vuotta tehdä mitä haluaa ja jolle on tullut vasta yli kolme vuotiaana uhma on aika haastava kouluttaa. Ainakin näin kokemattoman kuin minä. Vaikka se toisaalta onkin muka niiiin helppo koira, joka pelkästä katseesta tietää mitä pitäisi tehdä ei se joko a) tee sitä, koska hajut b) tee sitä, koska ei huvita c) tee sitä, koska uhma d) tee sitä, koska juonii miten pääsee helpommalla. Toisaalta uhman jälkeen voisi ehkä kokeilla taas tai ehkä eläkkeellä voisi kokeilla myös Ruulla tokoa, mutta jääköön nähtäväksi.



Seuraavaksi tulivat hallin vaikeudet. Hajut, hajut ja hajut. Kun treenailtiin vielä vanhalla hallilla eivät hajut haitanneet ylitsepääsemättömästi. Satunnaisesti jäätiin nuuskimaan jotain tuoksua, mutta lähti heti jatkamaan kun pyysi, normaali uros siis. Nykyisin nuuskiminen on mennyt täysin yli. Keväällä selviydyttyäni murtumasta jatkoin uudella hallilla (, jossa tosin alkuvuodesta ehdittiin käymään eikä ollut ongelmia silloin), Ruu on jäänyt vain nuuskimaan tiettyä tuoksua eikä liiku mihinkään. Ennen selviydyttiin siitä niin, että kutsuin Rudia tai hihkaisin jotain muuta hauskaa tai vingutin lelua ja matka jatkui. Esimerkiksi rallyn ratatreenit menivät penkin alle, koska kaveri jäljesti koko radan. Viimeisimmät rallykisat (hallissa) menivät penkin alle, koska kaveri jäljesti koko radan, jonka seurauksena luovutin ja huitelin vahingossa kyltin ohitse. Olin varma, että viimeistään agility tunneilla unohtuisi nuuskiminen, koska se on kuitenkin kaikkea mitä Ruu rakastaa: hauskaa, vauhdikasta ja jossa saa hyppiä. Olin varma, että agilityssä hallikisat eivät olisi esteenä kisaamiselle, koska ei ehtisi nuuskuttelemaan, mutta olin väärässä. Toki parhaiten tähän ongelmaan auttaisi se, että käytäisiin useammin kuin kerran viikossa treenaamassa hallissa, mutta opiskelijana ei hirveästi käydä joka päivä treenaamassa.. Joten päätin, että hallikisat on nyt unohdettu siksi aikaa, että saisi edes tuon kiukku-uhman pois.

Nyt Ruu on ilmeisesti aloittanut taas karkailun, sillä eilen agitunnin jälkeen kyyditsijäni päästi Ruun (hihnassa) irti ja kutsuin Ruun luokse. Kehuin hurjasti palkan kera, jonka jälkeen Ruu lähti parin metrin päähän, joten tokaisin "Hei!". Tämäpä johti siihen, että kaveri lähti juoskemaan ja vilkaisi vielä taakseen, lähdenkö perään. Meni nostamaan jalkaa ja nuolemaan ruohikkoa. Yritin sitä kuuluisaa "Heippa!" ja lähden juoksemaan erisuuntaan, mutta eipä tepsinyt. Lähdin sitten kävelemään kohti, kun näytti pysyvän paikallaan nuolemassa samaa kohtaa, jotta ei tarvitsis päivää huudella. Ruu huomasi ja lähti karkuun, joten lähdin samantien toiseen suuntaan juoksemaan ja huusin "Heippa Ruuu". Samassa kuulin kun Ruu juoksi perässä, mutta pyyhkäisikin ohitse seuraavalle puskalle. Käännyin samantien toiseen suuntaan ja huusin uudelleen "Heippa". Kuullessani Ruun juoksevan kohti käännyin, menin kyykkyyn ja Ruu pysähtyi luokse. Kehuin toki hurjasti ja sitten autoon. Eipä ole tuollaista karkumatkaa tehnyt sitten viime vuoden tammikuun.

Saa nähdä johtuuko kaikki tämä vain siitä, että Ruulla on tosiaan vasta nyt uhma, jonka takia juonii itsensä mahdollisimman helpolla tilanteista pois, karkailee eikä tottele mitään. Mites teillä on selätetty uhma?

08 heinäkuuta 2015

Rally-Hilppa selvisi alkeiskurssista.

Eilen oli Hilpan viimeinen tunti rally-tokon alkeiskurssilla, joten näpyteltäköön siitä hieman. Hilppa on kehittynyt hurjasti rallyssa viimeisen kuuden viikon aikana. Toki mukaan mahtui hetkiä, jolloin tuoksut menivät edelle. Välillä näytti olevan pahempi nuuskuttelemaan kuin Rudi. Pää ei noussut millään ylös eikä liikkunut eteenpäin, kun taas Ruun saa nostamaan pään (treenissä) namilla ja matka jatkuu. Toki Ruu saattaa jatkaa matkaa jäljestyksestä huolimatta, mutta tehtävät tehdään hitaasti.  Tähänkin on toisaalta ns. järkevämpi syy kuin Ruun "naisten tuoksut", sillä Hilppa on arka ja ahdistuu liian lähellä muita koiria. Sitten alkavat nämä nuuskuttelut ja tuijottelut. Kaikki alokasluokan kyltit käytiin ensimmäisen kolmen kerran aikana ja viimeisten kolmen tunnin aikana kokeilivat ratoja ja mukaan mahtui myös ihan täysmittainen rata. Hilppa selviytyi radasta todella hyvin, verrattuna aiempaan. Kannatti kerrankin ottaa kuvien sijasta videota!

Hilppa tosiaan tuijotti kaksi ensimmäistä tuntia pahiten eikä meinannut keskittyä millään. Muutamat haukutkin kuultiin. Toinen/kolmas kierro meni aina parhaiten, kun oli ehtinyt tarpeeksi skannata tovereit kivoiksi ja ympäristön vaarattomaksi. Onneksi nämä ensimmäiset tunnit käytettiin alokkaan (yksittäisten) kylttien treenaamiseen eikä varsinaista rataa vielä tehty. Loput tunneista sujuivat hetkittäin huomattavasti paremmin. Vielä kun namit olivat kohdallaan ja kehuja kuultiin tarpeeksi näkyi radalla loistavia hetkiä. Kontakti pysyi ja tehtävät suoritettiin hienosti. Aina kun meni liian lähelle muita Hilly tosiaan ahdistui, jonka vuoksi jäi vain tuijottelemaan muita eikä "osaanut" mitään. Silti huomasi ison eron viimeisen ja ensimmäisen tunnin välillä.  Tarkoitus olisi jatkaa kesä rallyn parissa niin, että Ruu pakataan autoon ja mennään tekemään Hilpan ja Keken kansa alo/avo tasoista rataa. Tai vaihtoehtoisesti haettaisiin siskon koiruudet tänne ja mentäisiin läheiselle kentälle treenamaan kera kultsu toverin. Ruu näyttäisi toivon mukaan mallia ja neuvoisin tarpeen tullen. Heti kun on ehtinyt laminoida avon kyltit ja keksiä millä pysyisivät pystyssä tai maassa paikallaan.



Muriseva kääpiö.



Tulipa kirjoitettua älyttömän pitkä teksti, jonka onnistuin hävittämään. Eikun uudelleen näpyttelemään tiivistetty versio..

Rudi on herkkä koira, jolle jää helposti pitkäski aikaa huonot kokemukset mieleen, niin ihmisten kuin koirienkin kanssa. Hyvä esimerkki on, kun yhdellä korvaavalla agitunnilla bc pääsi lähtemään Ruun kimppuun. Olin lähtenyt hitaasti kävelemään kohti tehtävää, jossa bc vielä oli, mutta tarkoituksena pysähtyä turvavälin päähän. Enhän itsekään tykkää, että tullaan liian lähelle. Välimatka oli bortsulle ilmeisesti liian pieni, sillä sepä lähti juoksemaan Ruun päälle. Vastaavanlaisessa tilanteessa en ennen ole ollut, joten en osannut reagoida muutoin kuin irrottamalla hihnan. Ruu peruutteli hetken, mutta samassa olikin jähmettyneenä bortsun alla. Vammoilta onneksi vältyttiin, mutta Ruu alkoi tapahtuneen jälkeen katsoa kaikkia bortsuja kieroon, mutta haukkuu vain tälle yhdelle. Onneksi! Tämäkin vain siksi ettei heti tunnin alussa voitu sanoa, että kannattaa pitää oikeasti reilu väli sen koiran kanssa.

Iltapäivälenkillä tapahtui taas. Ei murinaa pahempaa, mutta saattaa jäädä tapaus Ruun mieleen niin, että seuraavalla kerralla alkaa haukkumaan jo kaukaa. Meitä vastaan tuli nainen kolmen pienen koiran kanssa, joista kaksi oli irti (taajamassa). Toivoin naisen ottavan koiransa kiinni, kun huomasi etten halua sen koirien tulevan haistelemaan. Laitoin nimittäin Ruun lyhyelle oikealle puolelle, sillä puolen kun käveltiin. Lisäksi menin reilusti nurmikon puolelle, joskaan tarkoituksenani ei ollut kiertää koiria kilometrin päästä, vaan nainen koirineen täytti koko asfaltoidun tien. Aluksi koirat näyttivät tottelevaisilta, joten tuli pieni huh -fiilis, mutta samassa yksi koirista ampaisi meitä kohti muristen. Tässä vaiheessa Ruu ei sanonut mitään, katsoi vain hämmästyneenä jatkaen matkaansa. Ruun reagointi ihmetytti itseänikin, sillä yleensä tuossa vaiheessa on alkanut haukku. Ohitettiin muriseva koira, joka jatkoi meidän perässä muristen. Ruu alkoi jo hermostumaan ja kurkkimaan taakse, taisi kerran oikeutetusti murahtaakin. Koira tuli vielä Ruun naaman eteen murisemaan, josta ärsyyntyneenä vilkaisin omistajaa vihaisesti. Eipä sieltä tullut kuin "Tulisitko Sesse pois sieltä", joka ei koiraan tehonnut. Otin Ruun toiselle puolen ja päästiin ohittamaan koira, joka ei enää lähtenyt seuraamaan. En tosin katsonut jäikö itse vai ottiko omistaja kiinni, mutta puhe jatkui tähän tapaan: "Miten sä nyt noin murisit, tuhmaa". Plaah.

07 heinäkuuta 2015

05 heinäkuuta 2015

Namijäätelöä nassuun.

Viimeisten päivien aikana on ollut muka hurjan kiireistä enkä ole ehtinyt juurikaan koneella pyörähtää. Siksi onkin tullut iskettyä vain videota tai lyhyttä tekstiä ilmoille. Muutenkin kun on istahtanut koneelle on tuntunut ettei tekstin näpytteleminen luonnistu yhtään. Vaikkei muutenkaan tekstit oo olleet niin julkaisu kelpoisia kuin voisi olla. Täytynee ehkä jättää ns. turhat postaukset julkaisematta ja keskittyä enemmän laatuun kuin määrään.

Kun ilmasto on muutamana päivänä ollut jo hieman enemmän kesäinen, oli aika jälleen tehdä parit namijäätelöt pakastimeen. Liikaa toki ei saa tehdä, sillä Ruu on tarkka siitä kuinka kauan ne ovat pakastimessa olleet. Eipä näyttänyt oikein kelpaavan viikon verran ollut namijäätelö kun taas edellisenä päivänä tehty maistui huomattavasti paremmin. Kuumalla ilmalla tai treenien yhteydessä Ruu ei juo sen enempää kuin normaalistikaan. Kupilla käydään tavallisena päivänä joko useamman kerran päivänä aikana lipaisemassa tai pari kertaa juomassa kerralla enemmän. Siksi viime kesänä kokeilin sheltti-ryhmästä bongattua namijäätä, joka osoittautui ohuellakin kerroksella muka liian kovaksi. Kokeilin viime kuussa laittaa puolet jogurtti purkista (75g) pakastusrasaan, jonka joukkoon paloittelin muutaman palan makkaraa. Seuraavana päivänä sattui olemaan 29 asteen hellepäivä, joten iskin jäätelön naaman eteen ja kappas. Kaveri veti jäätelön minuutissa naamariin.

Varmasti tämä vesiversio olisi parempi vaihtoehto, mutta Ruun ollessa älyttömän nirso kaikkea kovaa pureskeltavaa kohtaan oli pakko keksiä hieman pehmeämpi versio. Namijäätä kun ei millään voi hiljalleen nuolla kuten muut vaan se olisi saatava hetinyt palasiksi, jotta sisältä saisi kerättyä vain namit.  Saa silti edes hieman viilennystä kuumana päivänä myös tästä toisesta versiosta.


04 heinäkuuta 2015