19 elokuuta 2015

Johan oli möllit.



Ensimmäisestä agilityn epävirallisista kisoista selvittiin, vaikka sielä tapahtuikin sellaista mitä ei ois tarvinnut. Toisaalta oli ihan odotettua, että jotain tuollaista Ruu keksii, mutta silti. Ei silti harmita, että mentiin, sillä jostain ja joskushan se kisaaminen on pakko aloittaa. Matkaakaan ei hurjasti ollut, kun olivat Hervannassa eikä kolme starttia maksanut hirveästi. Mietin pitkään mennäänkö vain yksi startti vai kolme, lopulta päätyen kolmeen ja hyvä niin.

Yritin mennä ilmoon niin ettei oltais ensimmäisinä lähdössä, mutta niinhän siinä kävi, että oltiin ensimmäisenä lähdössä. En vaan tykkää yhtään aloittaa, kun yleensä jännittää entistä enemmän. Luokat menivät makseista mineihin ja ensin rataantutustumiseen menivät maksit ja medit, jonka jälkeen nämä luokat kisasivat kisansa ja sitten menivät minit. Radalle mennessä alkoi jännittämään, vaikka rata oli älyttömän helppo. Viimeiseen asti jaksoin epäillä, kun muut sano radan olevan helppo, mutta viimeistään kun näki radan oli pakko todeta, että jos tätä rataa ei muista, ei kyllä muista yhtään mitään. Haha.



Tässä rata, helppo kun mikä! Maksien suorituksia kurkkiessa jännitys katosi kokonaan tai niin ainakin luulin. Kun meidät kuulutettiin radalle oli kuin olisi mennyt treenaamaan. Lähdettyä liikkeelle Ruu veti heti puomin ohitse ja huudellessa takaisin kaveri karkasi kehästä ja juoksenteli ympäri kentää, käyden läpi kaikki koirat ja antamatta kiinni. Kävipä Ruu myös radan ulkopuolella olevalla A:lla, kun radalla sitä ei ollut. Sain kuintenkin Ruun takaisin kentälle ja jatkettiin puomilta eteenpäin, kunnes  3. putken jälkeen meni hypyn ohi ja taas lähti. Hain Ruun uudelleen kentälle ja jatkettiin 7. putkelta ja taas lähti. Tässä vaiheessa päätin etten mene enää takaisin radalle ja juuri kun sain Ruun kiinni kuulinkin, kun tuomarikin oli samaa mieltä ja seuraava kuulutettiin radalle. Siinä vaiheessa ilmotin etten todellakaan kehtää enää mennä radalle, mutta mut saatiin ylipuhuttua.

Toiselle radalle lähdettäessä jännitin ja olin varma ettei onnistu. Hyvä ajattelutapa ja sillain. No eipä onnistunut ja kävi samanlailla kuin ekalla radalla, puomin ohitse ja ulos radalta. Ruu palasikin takaisin nopeammin kuin luulin ja jatkettiin puomilta muurille, jossa ohjaus tuli aivan liian myöhään, jonka takia Ruu veti ohi ja karkasi taas. Takaisin radalle ja jatkettiin pyynnöstä seiskaputkelta, josta veti taas ulos. Palasi itse takaisin radalle, joten jatkettiin eteenpäin ja sitten pysähdyttiin renkaalle jumittamaan. Ei millään hypännyt, vaan veti välistä koko ajan. Seuraava ongelma tuli pussilla, kun Ruu ei millään mennyt loppuun vaan palasi monta kertaa takaisin. Outoja ongelmia renkaan ja pussin kanssa, kun treeneissä ei esteillä ole ollut ongelmaa kuin kepeillä. Ratahenkilö tuli sitten nostamaan vähän pussin suuta niin johan meni, vaan mitäpä teki Ruu? Otti kunnon vauhdit ja vikan esteen ohitse. Palasi heti takaisin niin otin vielä vikan hypyn. Sitä se teettää, kun on aina myöhässä ja antaa liikaa löysää tuollaiselle koiralle, joka käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen.




Ennen kolmatta rataa otin vähän rally-tokoa ja otin lelun radalle matkaan. Olin myös enemmän sillä fiiliksellä, että nyt mennään rata loppuun asti ilman karkailuja. Huomasi, että varma fiilis auttoi, kuten myös varmasti lelukin, sillä Ruu kuunteli ja katsoi tarkasti minne mennään. Ainoat virheet tulivat muurilta, jossa valssatessa jätin lelun väärään käteen, jonka takia Ruu meni ohi, mutta palasi heti kutsuessa takaisin ja matka jatkui. Ruu myös irtosi putkelta putkelle huomattavasti paremmin, toisin kuin edellisillä radoilla, joilla jäi jumittamaa väliin "tulin just putkesta??" -fiiliksellä. Tajusin jopa aloitta huutelemaan puolessa välissä putkea "tännetännetänne" niin eipä karannut. Loppuratakin meni hyvin, lukuunottamatta pientä varmistelua ennen pussia. Aloin kyllä huutamaan pussia ajoissa, mutta Ruu katsoi pitkään mua, kuin varmistaen, että "varmasti?". Meinasipa törmätä itse esteeseen, mutta käänsi päänsä juuri ennen ja sujahti pussiin, mennen sen ensimmäisellä. Siitä suoraa vikalle hypylle ja maali! Sitten koittikin supermega-bileet!

Huomasi taas miten oma mieliala ja myöhässä oleminen vaikutti rataan. Ensimmäisellä radalla todennäköisesti jännitin huomaamatta ja lopulta olin ihan kypsä koko juttuun, jonka takia mokailin ja Ruu käytti tilaisuutta hyväksi. Toisella radalla vaan ärsytti niin paljon kun olin varma, että taas lähtee, mutta kolmannella tosiaan olin päättänyt onnistua ja tiesin mitä tehdä ja että ehdin valssata pidemmillä väleillä hyvin niin johan sujui. Eli toisin sanoen Ruun tarvitsee oppia enää ne kepit ja mun täytyis oppia ohjaamaan

17 elokuuta 2015

Kauneuskilpailuissa.




Edellisestä mätsäristä onkin kulunut jo kolmisen kuukautta, joten lähdin vähän extempore eilen Atalaan. Treeni -ja testimielessä käytiin kokeilemassa miten ravi sujuu, kun kaveri on hieman väsyneempi kuin normaalisti on näyttelyissä tai mätsäreissä. Ennen lähtöä ehdin vielä mukavasti läheiselle kentälle heittelemään palloa, jotta pysyisi edelleen hieman väsyneenpänä. Hyvin toimi, sillä Ruu otti ensimmäisen kerran oikeasti rauhallisesti eikä välittänyt edes höristelemällä tai vilkaisemalla muiden haukkua tai menoa ohitse. Ainoa milloin alkoi komentaa oli se, kun vieressä kaverukset alkoivat leikkimään. Ruu oli selkeästi sitä mieltä, että vasta kisan jälkeen on ok leikkiä.

Parikehässä meitä oli vastassa jackrusseli tai parsoni. Näyttää omaan silmään niin samanlaisilta, että en erota. Kerrankin seisottaminen sujui ongelmitta, kun Ruu jaksoi tuijottaa namikättä eikä pahemmin välittänyt ympärillä olevasta. Jos vähän jotain vilkaisi niin käänsi heti pään, kun sanoin nimen tai "täällä". Ravi sujui myös yllättävän hyvin, ei toki ollut parasta, mutta parempaa kuin koskaan ennen kehässä. Pöydällä tosin jännitti tavallista enemmän takapään tutkimista, mutta asia korjaantui kun annoin namin. Saatiin kuitenkin sininen nauha vähäisen hammaskiven vuoksi, mutta turkkia kehuttiin. Todella tarkasti muutenkin tuomari tutki koiran mätsäriksi, oikeastaan ei ole tainnut virallisissakaan katsella noin tarkasti.

Nauhakehässä oli kahdeksan koiraa, rotuina mm. pinseri, havanna, whippet ja havanna. Kerrankin olin ilman jännitystä kehässä, joten pystyin täysin keskittymään Ruun nätisti seisomassa ja pitämässä katseensa oikeassa suunnassa. Kyllä, jännitän myös epävirallisia kisoja. Lyhyen seisotuksen jälkeen meitä juoksutettiin kaksi kierrosta, jonka jälkeen seisotettiin koiria suht pitkä aika. Tämän aikana tippui kolme koiraa ja taas juoksutettiin. Seuraavaksi meitä olikin neljä ja alkoi sijoittaminen. Tuomari mietti hyvin pitkään ja sijoitti yhden neljänneksi ja taas saatiin mennä kierros ympäri. Sitten tuomari kävi katsomassa koirien ilmeitä ja sijoitettiin kolmas. Siinä vaiheessa tuli pieni apua-fiilis. Oikeesti oltiin taas vähintään kakkosia. Sitten saatiin seisottaa todella kauan, jonka jälkeen kierros ympäri, seisotettiin ja uudelleen kierros. Meni älyttömän kauan ennen kuin näin sivusilmällä, kun tuomari lähti kävelemään ja olin varma, että me sijoitutaan toisiksi. Vaan kappas, tuomari menikin kättelemään viereistä eli me napattiin voitto sinisistä!




Katsoin ihan hämmentyneenä enkä ollut uskoa mitä just tapahtui. Huh! Vielä kävellessä seisottamaan Ruuta ykkösen paikalle tuomari sanoi, että Rudin turkki on todella hyvin hoidettu (köhköh), ravaa erittäin nätisti, on miellyttävä luonne ja kaikinpuolin ihana tapaus.  Kerrankin saa näin paljon kehuja kauneuskilpailussa. :D Etenkin kun en ole tehnyt turkille mitään harjausta ihmeellisempää sitten toukokuun ja on tottunut siihen ettei tuo todellakaan ravaa nätisti. No kerrankin niin päin, että meni hyvin! BIS-kehässä ei sitten enää sijoituttu, vaan lähdettiin ensimmäisten joukossa pois. Tyytyväinen olen silti. Näin kun sais virallisissakin menemään niin vois olla saumaa johonkin muuhun kuin erittäin hyvään.

16 elokuuta 2015

Huikea hellepäivä.



Aivan uskomaton viikonloppu! Koettiin sellaisia onnistumisen hetkiä ettei hetkeen ole tainnut tulla koettua. Huh!

Eilen lauantaina lähdettiin kohti Eteläpuistoa, jossa oli Tamskin rally-tokokisa. Lähdettiin metsästämään kolmatta ja viimeistä hyväksyttyä tulosta avoimesta, jotta päästään treenaamaan VOI/MES -luokan liikkeitä eli oikeastaan vain oikealla puolella tassuttelua. Hirveästi kun en ole vielä viitsinyt seuruuttaa oikealla ettei käy niin, että sekoittaisi jonkin sanan toiseen ja lähtisi seikkailemaan oikealle puolelle. Pari hyvää esimerkkiä tästä oli eilen. Saavuttiin paikalle tuntia ennen ilmoitettua avoimen alkamista, joskin sitä aikaistettiin vartilla. Siinä vaiheessa alkoi tulla taas pieni paniikki ja jännitys, jotka äityivät niin pahaksi ettei oksennus ollut kaukana. Tämän vuoksi rataantutustumisessa ei ajatuksen pysyneet kasassa ja alkoi entistä enemmän jännittämään mokaanko itse kuinka paljon radalla. Mun kun täytyisi muistaa ulkoa rata, vaikka kyltit siellä ovat, sillä muuten mokailen järkyttävästi radalla, kun en sisäistä kylttejä kisassa.



Tein kaiken kuten aiemmin, hyvin onnistuneissa kisoissa. Ruu pääsi siis autosta vain pari kertaa nopeasti pissalle, ilman pidempiä nuuskutteluja ja juomaan. Juuri ennen omaa vuoroa otin Rudin autosta, otin muutaman liikkeen ja resutin. Näytti siltä, että tästä tulisi hyvä rata, jossa Ruu olisi kunnolla mukana. Tämän jälkeen mentiin odottelemaan milloin mennään lähtöön.Kisoissa oli tuomariharjoittelija, jonka vuoksi kesti hieman tavallista kauemmin vaihdot. Lähdössä Ruu kuitenkin keskittyi kaikkeen muuhun, eikä meinannut ottaa kontaktia ollenkaan. Seuraamaan ei lähtenyt kuin vasta kolmannella käskyllä. Alkoi taas jännittämään, kun Ruu ei ollut selkeästi kärryllä ollenkaan. Ensimmäinen kyltti oli hitaasti, jossa Ruu edisti ja katseli sinne tänne. Spiraali oli juosten ja vasemmalle. Ruu ei seurannut yhtään, jonka takia ensimmäisessä käännöksessä Ruu kolautti kuonon polveen. Käännöksetkin oli taas tosi neliömäisiä. Pisteitä ei tästä ihme kyllä mennyt, mutta tietää ainakin mitä tulee treenata hurjasti. Viimeinen kyltti oli liikkeestä maahan, jossa ei ole ollut ikinä mitään ongelmaa, koska toko. Jokin aivoipieru kuitenkin tapahtui ja Ruu meni istumaan. Voi olla, että ei kuunnellut käskyä tarkasti, kun näki kehän ulkopuolella jotain ja oletti käskyn olleen istu, kun radalla oli ollut monta istumista ennen tätä. Noh, tajusin edes uusia ja seuraavalla kerralla meni. Seuraaminenkin oli jotenkin todella väljää, jopa Ruulle. Muuten rata oli oikein Rudimainen. Ei parasta Rudia, mutta ei huonokaan.

Käydessä kurkkimassa pisteet yllätyin, vaikka tiesinkin ettei alle hyväksytyn jääty. Toisaalta oletin ettei pisteitä mennyt kuin uusimisesta, mutta toisaalta en uskonut noinkin hyvään pistemäärään, kun kaveri oli taas hieman omissa ajatuksissaan. Oli tuo RTK2 varmentuminen niin yllätys ja hieno juttu, että haliessa Rudia valui kyyneleet silmistä. Osasin odottaa kyllä siirtymistä avoimeen, mutta nouseminen voittajaan tuntui jo hieman epätodennäikösemmältä, vaikka Ruu osaa tasan kaikki avon kyltit. Vaikka toki sitä hiomista edelleen löytyy. Nyt jäädään treenaamaan VOI/MES -luokan kylttejä ja heti kun siltä näyttää olisi tarkoitus korkata voittaja. Molempia treenaillaan siksi, että vaihto luonnistuisi yhtä hyvin kuin alo-avossakin. 




Tuomari: Tiia Hämäläinen
Pisteet: 94p./100p.
Aika: 2:36:34
Sijoitus: 2/12
Muuta: RTK2
Kommentti: "Hieno pyörähdys"

11 elokuuta 2015

09 elokuuta 2015

Yksi pk-koira tänne, kiitos!




Kun on päässyt kokeilemaan ei-oikean koiran kanssa hakua ja jälkeä, on tosisaan alkanut kyteä pieni pk-koirakuume. Eihän me Rudin kanssa niin tavoitteellisesti treenata kumpaakaan, kun ei kisoihinkaan pääse, mutta jos saisi vähän kiinni lajeista ennen truu harrastuskoiran ottamista.

Sunnuntain ensimmäisen jäljetys kokeilun jälkeen innostuin kyllä hurjasti. Meninkin heti maanantaina tekemään jäljen kahdesti, sillä ensimmäisen sotkivat tietämättömät lapset mennessään pelaamaan palloa. Jälki meni huomattavasti paremmin kuin sunnuntaina, sillä annoin jäljen vanhentua puolitoistatuntia eikä kentällä ollut niin hurjasti muita herkullisia tuoksuja, kuten jäniksen papanoita. Tein alun kolmioksi neliön sijaan ja kaverihan lähti hyvin etenemään. Pieni epävarmuus iski muutamaan otteeseen ja palasi pari askeletta taaksepäin ja kysyi usein "vieläkö?". Toisen lyhyen jäljen tein meidän pihaan, joka taas meni vuorostaan huonommin. Ruu meni vain edestakaisin eikä tajunnut yhtään.

Aloin lukemaan tarkemmin jäljestyksestä vasta perjantaina ja huomasin esimerkiksi ettei koiraa saisikaan päästää palamaan takaisin, vaan pyytää jatkamaan eteenpäin. Pientä sisäistettävää vielä on ja täytynee vielä tutkia sääntöjä ennen kuin lähtee tekemään seuraavaa jälkeä. Vaikkei toisaalta niin tarkkaa olekaan, kun vain hauskan vuoksi tätä tehdään.

08 elokuuta 2015

"Miten kukaan voi muistaa näin montaa estettä?"




Huh mitkä treenit torstaina! Ei ollut lähelläkään parhaimpia hetkiä, mutta näitä sattuu jokaiselle. Etenkin näin harrastuksen alkutaipaleella. Rudi kyllä osaisi mennä eikä esteillä ole muuta ongelmaa kuin kepit. Muuten kaikki huuhailu ja väärille esteille meno on vain mun osaamattomuutta. Joko mä jään varmistamaan liian pitkäksi aikaa, että Ruu varmasti menee esteen enkä ehdi seuraavalle tai oletan, että se menee ja jyrään sen tai unohdan radan ja ajatus katkee. Hyvänä esimerkkinä tällä radalla on tuo 4 hypyn jälkeinen takaakierto. Unohdin varmaan viidesti, että sen jälkeen tulee takaakierto, jonka takia juoksin vain suoraa eteenpäin ja vasta juuri ennen estettä muistin, että tosiaan se takaakierto tulee ja yritin epätoivosesti muka pelastaa tilanteen, vaikka eihän koira sellasella ohjauksella tajua sitä. Se ei vaan jotenkin ollut mun aivoille loogista mennä noin. Heti vitoshypyn jälkeen iski paniikki kepeistä, jotka ei suju, joten annoin Ruulle liikaa löysää ja se viiletti aivan eri suuntaan (putkelle päin). Sitten kun sain sen seuraavalla kerralla tulemaan mukana unohdin mitkä kepit on enkä osannut käskyttää vaan näytin suoraa eteenpäin. Saa arvata menikö kepeille! Ei, ei mennyt.

Seuraava ongelma oli putki-rengas väli. En vaan tajunnu sadannellakaan toistolla, että linjaa pitää korjata putken jälkeen. Putkeen lähettäessä (15.) ajattelin etten varmasti ehdi putken suun ohitse ennen Rudia, joten hidastin ja päätin heittää Ruun edestä hypylle (16.). Olisi onnistunut muuten hyvin, mutta Ruu ei mennytkään oletettua vauhtia ohitse, jonka ansiosta meinasin jyrätä Ruun. Seuraavalla toistolla onnistui. Viimeinen ongelma tulikin 18 hypyllä. Takaakierrossa mulla on käskynä "takaaa" ja arvatkaapa vaan mitä kuulee koira, jonka lempieste on A? "...aaa", "selkee!". Saa nähdä mitä meidän (mun) agilitystä tulee.

06 elokuuta 2015

Epävirallisissa treenaamassa.



Lähdettiin eilen treenaamaan LeVekin kentälle, epävirallisen rally-tokon merkeissä. Kisamaiset treenit ovat se mitä Rudi eniten tarvitsee ja epikset ovat juuri sellaiset. Ikinä ei muuten tule lähdettyä lähikenttää kauemmas treenaamaan, kun en ole vieläkään muka ehtinyt laminoimaan kylttejä, eikä muutenkaan yksin viitsi lähteä kokoamaan rataa. Eikä se, että menee yksin tekemään rataa vastaa kisatilannetta.


Saavuttiin LeVekin kentälle heti kuudeksi, kun alokas aloitti. Kun missään ei ollut mainintaa montako koirakkoa on tulossa per luokka ja seuraava luokka alkoi heti edellisen loputtua niin ajateltiin pelata varman päälle. Eihän sitä voinut tietää olisiko alokkaassa ollut esimerkiksi vain kaksi koirakkoa. Ilmon jälkeen kävin lenkittämässä Ruun, jonka jälkeen sai taas olla häkissä siihen asti, että olin käväissyt rataantutustumisessa. Nopea pissalla käynti, parit tahmeasti menneet liikkeet hyvin, resutus ja radalle. Pääsin etenemään reippaalla tahdilla ensimmäistä kertaa. Aina sitä on päättänyt, että nyt mennään lujaa, jotta Ruu ei ehdi keksiä mitään typerää vaan keskittyy tekemiseen, mutta Ruu on jäänyt jälkeen eikä ole lisännyt vauhtia, joten on ollut "pakko" mennä hitaasti. Ruu oli ehkä liiankin innoissaan, jonka vuoksi vinkui ja haukahteli. Pari istumista oli hiukan vinoja sekä istu, maahan, kierrä koira -kyltin maahanmeno oli mielestäni niin vino, että olisi pitänyt lähteä piste. Epiksissä ilmeisesti on löysemmät säännöt mitä oletin. Ainoa piste lähti istu, käännös oikealle, istu -kyltiltä, kun otin huomaamatta ihan miniaskeleen. Tuomarit virallisissa tässä tosi tarkkoja. Tietää mitä pitää vielä treenata ennen ensi viikon virallista!



Tuomari: Pävi Nummi / Lemmikkipalvelu Koiranpäiviä
Tulos: AVOHYV 99p./100p.
Aika: 1:49:01
Kommentti: Huolellista ja hienoa työskentelyä.
Sijoitus: 1/8

Niin sieltä vaan napsahti hyvä tulos, vaikka radan päätyttyä tuntui, että pisteitä meni enemmänkin. Toivottavasti samanmoinen tulos tulisi ensi viikolla virallisissa!


Metsälenkillä

Käytiin pari viikkoa taaksepäin siskon metsässä lenkillä samalla, kun oltiin yö vahtimassa lapsia. Ensimmäinen lenkki käytiin Rudin kanssa kahdestaan, joka hieman jännitti, koska Ruu on antanut taas viitteitä karkailusta. Ei karannut. Illalla lähdettiin lasten ja siskon koirien kanssa metsään. Ruun päästin irti, mutta siskon koiria ei voinut päästää irti, sillä karkaavat lähellä olevan tien toiselle puolelle. Siskon koirat eivät olleet moksiskaan, vaikka Ruu olikin irti, sillä nelitassuinen pysyi kohtuullisen välimatkan päässä eikä poikennut tieltä. Paitsi silloin kun käskin sen menemään tiettyyn paikkaan, jotta nappaan kuvan.




Shelttileiri 2015



Luvassa pientä tekstin tynkää viikonlopun Hämeen Shelttien leiristä, jossa oltiin ensimmäistä kertaa. Viime vuonna kun ei päästy tokokokeen vuoksi, vaikka mielessä kävi kyllä mennä. Ilmeisen sekava teksti tulossa, sillä en kirjoittanut mitään ylös jo leirillä. Ei dementikko nimittäin muista kaikkea, vaikka kyseessä oli vain viikonlopun (kaksi puolikasta päivää ja yksi kokonainen) verran muistamista.


Perjantai


Aamulla alkoi järjettömällä vauhdilla pakkaamisella sekä hurjalla pähkäilyllä puuttuuko jotain. Pyörin useamman hetken ympäriinsä, kun kaikki oli kateissa, vaikka edellisenä iltana muka laitoin kaiken yhteen paikkaan, jotta aamulla ehtisi hyvin pakkaamaan. Mä kun tunnetusti jätän ihan kaiken viimeisille minuuteille. Epäuskoisena kannoin reput valmiiksi odottamaan eteiseen, jotta en unohtaisi niitä astuessa ovesta pihalle. Näin on nimittäin käynyt useamman kerran. Sitten alkoikin pieni jännitys. Enkä tiedä miksi. Viesti kyyditsijältä tuli aiemmin kuin odotin, jonka johdosta iski jännityksen poikasen kaveriksi paniikki. Muistinko varmasti kaiken tarpeellisen? Ovi kiinni ja eikun menoksi.

Kun viisi koiraa, neljä ihmistä ja niiden tavarat iskettiin autoon, tuli tila-autokin hiukka täyteen. Mahduttiinpa me kuitenkin juuri ja juuri. Kierrettiin Valkeakosken kautta, sillä haettiin palkinnot leirinäyttelyä varten.  Varauduin reilun kahden tunnin ajomatkaan, koska Google Maps näin väitti, mutta eipä se matka oikeasti tainnut kestää menomatkalla kuin reilun tunnin verran. Saavuttiin paikalle tarkoituksella puolituntia ennen sovittua aikaa, jotta ehdittiin kurkkia hieman paikkoja ja heittää kamat mökkiin ennen muiden tuloa. Ehtipä Ruu ensimmäisen viiden minuutin aikana tehdä ripulit matolle. Taisi olla aivan liian kamalaa matkustaa Pöppiksen kanssa samassa häkissä. Hirveetä rääkkäystähän se on uroksen matkustaa nartun kanssa samassa häkissä, terveisin Rudin logiikka. :D

Yhteensä meitä koko viikonlopun leireilijöitä oli seitsemän aikuista ja neljä lasta.  Parin tunnin päästä saapumisesta käväistiin iltapalalla, jonka yhteydessä oli pieni esittely kierros. Että mä vihaan sitä, kun pitää esittäytyä! En saa sanoja suusta ulos, vaikka päässä kehittelisin kuinka järkevän parin lauseen esittelyn. No, sain mä jotain epämääräistä sönkättyä. Sitten pyörittiinkin hyvä tovi ulkona, jonka jälkeen siirryttiin mökkeihin. Siinä meni loppuilta Skip-boa pelatessa. Liian koukuttava peli, joka oli pakko ladata puhelimeen viikonlopun jälkeen.

 

Lauantai 


Säpäsähdin aamulla hereille ensimmäisenä varmaan kuudelta aamulla, kun kuulin Rudin tassuttelevan huoneesta ulos. Kuulostelin hetken ettei vaan menisi nostelemaan jalkaa minnekkään. Eipä ihme kyllä käynyt vaan palasi samantien takaisin, oletan käyneen vain tarkistamassa ettei kukaan pääse livahtamaan sen huomaamatta. Sammuin kuitenkin uudelleen ja heräsin uudelleen ehkä puolikasin maissa. Yllättävän aikaisin siihen verrattuna, että oon viimeiset kaksi kuukautta herännyt ehkä 9-10 maissa. Pikaisen aamulenkin jälkeen oli aamiaisen vuoro, joka on tuottanut ongelmia niin kauan kuin muistan. En ole saanut sitten vitosluokan alas aamuisin yhtään mitään. Mitä nyt harvoin joskus jossain yrittänyt jotain syödä.

Sitten olikin tempputuokion vuoro ennen temppurataa. Laitettiin paljon erilaisia temppuja, joita oli aikaa treenata puolitoistatuntia. Käväistiin nopesti kaikki helpot läpi ja jäätiin pitkäksi aikaa jumittamaan takatassut tasapainotyynylle -kyltille sekä etutassut tasapainotyynylle, pyöri -kyltille. Pyöriminen saatiin paremmalle mallille, mutta takatassujen laittaminen tasapainotyynylle oli jotain kamalaa edelleen.
Meidät käskytettiin korkata kymmenen liikkeen temppurata, jossa vaikeuksia tuotti merkin kierto. En ymmärrä mikä siinä oli niin vaikeaa käsittää, kun kuitenkin ollaan treenattu ihan minkä tahansa kiertoa jatkuvasti. Ehkä merkki oli liian huomaamaton, kun ollaan hetki kierretty lähinnä puita ja esteitä?  Ryömiminen meni myös hieman penkin alle, kun takapuoli nousi liiankin korkealle, mutta teki ees ilman murinaa.

Lounaan jälkeen oli vuorossa se kuuluisa leirinäyttely. Jako meni pennut, urokset ja nartut. Pentuja oli kaksi, joten valittiin vain paras pentu. Uroksia oli huikeat neljä kappaletta. Ruu oli pätevämpi kuin koskaan, tietysti heti sen jälkeen kun olin sanonut ettei tassuttelusta tuu mitään. Kuvien perusteella tassutteli pidempää askelta kuin normaalisti. Kehitystä, kehitystä! Pöydällä seisoi tuttuun tapaan nätisti, kunnes kädet alkoivat menemään häntää kohti. Jänskättää hieman edelleen, mutta ei kiemurtele enää kuten joskus muinoin. Seisoipa kaveri nätisti myös maassa ja jaksoi katsella pääosin vain namikättä. Eipä ole tainnut koskaan olla noin rauhallinen kehässä. Täytynee siis kuluttaa edellisenä päivänä viikon energiat jotenkin ja tehdä jotakin energiaa vievää myös ennen kehää, haha. Oltiin yllättäen urosten kakkosia, vaikka ennen kehää sanoinkin tuloksen olevan varma nelonen.

Sitten käytiinkin taas iltapalalla (kyllä, viideltä), jonka jälkeen mentiin jälleen pelaamaan korttia. Kun ei saatu kolmatta kierrosta päätökseen ennen makkaran/lättyjen paistoa (kasilta) niin Heidi kävi huikkaamassa, että vartti vielä vaan eipä saatu siinäkään  ajassa kierrosta päätökseen. Päätettiin jättää kierros kesken. Saatiin lättyjen paiston ajaksi pari arvoitusta mietittäväksi, jotka oli just sellasia "no nii tietenkin". Sitten koirat pääsivät jälleen  lenkille ja korttien pariin, kunnes alkoi silmät menemään väkisin kiinni.



Sunnuntai menikin hyvin nopeasti. Aamulenkin jälkeen pakattiin auto ja siivottiin mökki. Kävi yllättävän nopeasti, joten ehdittiin tekemään tämä ennen aamiaista. Nopean aamiaisen jälkeen lähdettiin tekemään jälkeä läheiselle pellolle. Jälkiviisaana (!:D) olisi voinut käydä tekemässä jäljen jo ennen aamiasta, jotta olisi ehtinyt olemaan tarpeeksi kauan. Esimerkiksi Rudi ei löytänyt ollenkaan jäljen päätä, vaan suunnisti lopulta jäniksen jälkiä pitkin ja söi papanoita. Pääasia kuitenkin oli, että Ruu nappasi idean ja lähti lopulta jäljestämään eteenpäin eikä palannut takaisin tiettyyn kohtaan etsimään namia. Totesin, että syy sille että Ruu viihtyi hyvin kauan alkupisteessä oli nimenomaan sitä, että olen aiemmin heitellyt sille pienelle alueelle namia, joten oletti kaikkien namien olevan vain yhdellä pienellä alueella. Hauskaa tuo kuitenkin oli kokeilla. Sitten olikin jo lounaan vuoro, jonka jälkeen lähdettiin suunnistamaan kotia kohti.

Mielestäni oli oikein onnistunut leiri ja varmasti suunnataan ensi vuonna uudelleen!


02 elokuuta 2015

Mites arki sujuu?



Kirjoitin vuosi sitten katsauksen puolen vuoden muutoksiin, joka oli hurja verrattuna siihen mistä lähdettiin liikkeelle. Nyt aionkin tehdä uudelleen katsauksen, miten arki sujuu vuoden jälkeen siitä, kun tuo on kirjoitettu. Ollaanko kehitytty eteenpäin vai onko tullut hurjasti takapakkia?


Hihnassa kulkeminen

Hihnassa kulkeminen on edistynyt hurjasti ja nykyisin sujuu pääosin hyvin. Enää ei ole jatkuva neliveto päällä, kuten Rudin tullessa. Silloin kun se oli tottunut vain juoksemaan/hölkkäämään niin en ihmettele, että hidas kävelyvauhti hämmästytti. Satunnaisesti tulee tilanteita, joissa vedetään. Muutaman kerran lenkin aikana tulee hetinyttuonne-tuoksu, joka aiheuttaa muutamaan askeleen vetämisen. Myös uusissa paikoissa tupataan edelleen vetää, mutta loppuu nopeammin kuin aiemmin. Koiran näkeminen aiheuttaa myös tietyissä tilanteissa vetämistä, mutta siitä lisää seuraavassa kohdassa.


Koiran ohittaminen

Asia, joka oli puolitoista vuotta sitten täyttä tuskaa. Ainoastaan kolme koiraa (kahden eri omistajan) olivat sellaisia, joista pääsi ohitse haukkumatta ja vetämättä. Ne olivat tuttuja Rudille ennestään. Kun aloitettiin käymään kursseilla ja ohitettiin säännöllisesti eri näköisiä koiria, alkoi rähjääminen hiljalleen loppua. Nykyisin rähjätään ainoastaan yhdelle taistelukoiramixille ja kahdelle (saman omistajan) vehnäterrierille. Satunnaisesti myös yksi sakemanni tuottaa ärsytystä, samaten tanskandoggi sekä kerran nähty todennäköisesti portugeesi. Satunnaisesti mennään tiettyjen koirien ohitse siinä tilassa, että pienikin virhe (katse) niin Ruu räjähtää. Olen tullut siihen tulokseen, että nämä tietyille koirille rähjääminen (paitsi taistelukoiramix) ja räjähdyspisteessä ohitse tassuttelu on vain sitä, että kaverilla on liikaa energiaa, koska tätä tapahtuu vain silloin kun ei olla tehty pariin päivään tarpeeksi energiaa kuluttavaa treeniä tms. Treenattavaa toki vielä hieman on, mutta uskaltaisin silti väittää menevän jo aika hyvin.


Autossa kulkeminen

Pelotti hirveästi, tärisytti ja läähätytti. Piiloon piti mennä milloin jalkojen alle, milloin penkin alle. Kunnes sain ostettua autoon häkin, jossa Ruu saisi vihdoin matkustaa. Siihen päättyi autossa pelkääminen. Häkkiin hypättiin oikein mielellään, sinne jäätiin mammimaan oikein tyytyväisenä ja rauhallisena odottelemaan minne mennään. Sinne ollaan myös kahdesti nukahdettukin. Vieraan autossa tosin jänskättää edelleen ja kun tuli vaihdettua autoa niin sinne meno jännittää. Nyt kun kaveri mahtuu peräluukkuun, täytyy nelitassuinen sinne nostaa. Häkkiin päästyään rauhoittuu taas.


 

Haukkuminen sisällä


Sheltit on tunnetusti haukkuherkkiä koiria, jolta tosin saattaa välttyä, jos pentuna tottuu. Siskon sheltti asui ensimmäiset 8 vuotta kerrostalossa, ennenkuin muutettiin rivariin, eikä haukkumisen kanssa ollut ongelmia. Rudi taas on asunut ensimmäisen kahden vuoden ajan omakotitalossa, jonne ei ole kuulunut tien äänet ja auton kuuleminen on aina tarkoittanut sitä, että joku tulee sisälle. Eipä tarvitse kamalasti miettiä mitä tapahtuu, kun kaveri tulee yht'äkkiä rivariin, jonne kuuluu hyvin naapureiden autojen äänet, pihalla olevien ihmisten äänet, muiden (sisällä olevien) koirien haukunta ja muut kamalat äänet. Kaikkea ja kaikkia haukuttiin ja haukutaan edelleen. Ei tosin niin pahasti kuin ennen, mutta kuitenkin vielä aika paljon. Ei varmaan oo asiaa muutaa tuon kanssa kerrostaloon..


Luoksetulo

Rudia ei voinut puolitoista vuotta sitten päästää irti, koska se ei antanut kiinni muuten kuin vahingossa. Ei ollut kuin yksi vaihtoehto: ostaa 30 metrinen ohut nauha, mennä kentälle ja treenata. Kuukauden joka päiväisen treenin jälkeen menin kentälle tuttuun tapaan palloilemaan, mutta päätinkin ettei välissä oliskaan sitä tuttua 30m nauhaa vaan päästän koiran irti. Kaksi vaihtoehtoa, Rusi antaa kiinni tai sitten juoksen taas kaksi tuntia sen perässä, kun se juoksee pää viidentenä jalkana huudoista huolimatta eteenpäin eikä vahingossakaan vilkaisekaan taakse, jotta voisi juosta toiseen suuntaan ja saada sen tulemaan luokse. Eipä karannut, vaikka en hirveästi luottanut.

Koiralaumassa on edelleen vaikeuksia tulla luokse, koska ei olla päästy kamalasti treenaamaan tätä. Muuten kyllä on tullut luokse aina pyydettäessä, muutamia karkuun lähtöjä lukuunottamatta. Silloinkaan ei ole mennyt kuin nostamaan jalkaa ensimmäiseen puskaan ja tullut heti luokse. Okei, ei saisi tehdä sitäkään, mutta pidän sitä silti positiivisena asiana. Ei ainakaan enää lähde juoksentelemaan sinne sun tänne, antamatta kahteen-kolmeen tuntiin kiinni.



Treenattavaa on vielä, mutta alkaa olemaan pääosin vain viilausta. En tiedä sainko sitä kirjoitettua niin, että se myös kuulostaisi siltä. Olen pelkästään näihin vuodessa saavutettuun kehitykseen tyytyväinen, sillä oletin kestävän kauemmin saada Ruu tottelemaan edes näin hyvin. En nimittäin olisi uskonut, että kahdeksan kuukauden jälkeen kehtaisin vielä lähteä virallisiin näyttelyihin ja yhdeksän kuukauden päästä uskaltaisin päästää Rudin irti virallisessa tokokokeessa. Tai että Rudi olisi näin nopeasti kisaamassa rally-tokossa ja olisi päässyt ilman mun mokailuja ja jalan murtumaa jo voittajaan asti ajat sitten. Tai että vain 12 agility tunnin jälkeen uskaltaisin ees miettiä agility epiksiä tai virallista agility kisaa (hyppyrata). Sitä en tosin tiedä milloin uskallan ees epiksissä alkaa kisaamaan.