09 helmikuuta 2018

Jokaisen talven löytö.

Aina talvella mieleeni muistuu läheinen luontopolku, jonka takia käydään siellä enemmän talvella kuin muina vuodenaikoina. Keväällä ja syksyllä nyt muutenkin se on aina todella kurainen, mikäli sattumalta kesän aikana kuivuu niin siellä kasvaa kasvit niin korkeiksi ja pitkospuiden yli ettei edes viitsi sinne mennä. Sotkeentuu vaatteet, kompastelen kasveihin ja ne punkit.

Talvisin siellä on myös ihanat maisemat, kun järvikin on ihan vieressä, jonne voi samalla lenkillä piipahtaa, mikäli jäälle uskaltaa mennä. Mä olen sen verran arka menemään jäälle, että harvemmin uskallan mennä jäälle, vaikka kuinka olisi jään paksuus mitattu vaikka 3-metriseksi. Viime talvena taisin uskaltautua pikaisesti käymään jäällä kahdesti tai kolmesti. Silloinkin niin, että koiran kanssa vastaan tullut ehdotti annetaanko koirien hetki leikkiä jäällä. Rudi harvemmin innostuu tuntemattomien koirien kanssa leikkimisestä, mutta sai tutustua kivoihin koiriin ja itselleen itsevarmuutta.

Tänään ehdittiin tekemään noin puolentunnin lenkki luontopolulla, ennen töihin lähtöä. Siksi on kiva mennä iltavuoroon, kun voi lähteä aamupäivällä valoisan aikaan, sillä silloin voi napata myös kameran mukaan. Oli sitten lenkki, treenit tai muuten vain napata kuvia satunnaisista kohteista. Täytyisi nyt erittäin huonosti liikutun tammikuun jälkeen lähteä taas tassuttelemaan niitä meidän normaaleja lenkkejä ja alkaa ulkoiluttamaan kameraa enemmän.


Uskaltaiduin päästää Rudin irti luontopolulla pitkästä aikaa, kun aina ei voi olla varma minkälaisia koiria sattuu vastaan tulemaan. Rudikaan kun ei aina tottele käskyä niin hyvin kuin osaisi, jos toteaa koiran olevan sen mielestään kiva. Siksi välttelenkin pitämästä Rudia irti paikoissa, joissa on mahdollista tulla yllättäen koira vastaan tai on muuten ahdasta ohittaa. Nykyisin kun Rudi tahtoo mennä kovin kaukana musta ja tuolla mutkaisella luontopolulla ei niin helposti kaukaa huomaa toista koiraa. Yleensä tulee nimittäin huudeltua todella ajoissa Rudi luokse ja hihnaan. Kun en itsekään tykkää, että Rudin iholle ryntää tuosta vain koira niin en myöskään tykkää siitä, että Rudi tekee niin muillekaan.




05 helmikuuta 2018

Match Show 02.02.2018

Perjantaina lähdettiin Riian ja sen siskon kanssa kohti Your Dogin mätsäreitä Lempäälään. Edellisistä mätsäreistä taitaa olla seitsemän kuukautta ja virallisista näyttelyistä kolmisen kuukautta. Tykkään enemmän mätsäreistä kuin virallisista näyttelyistä niiden tunnelman vuoksi. Eikä enää oikein innosta lähteä virallisiin näyttelyihin, kun on vielä vähemmän merkitystä itselle kuin aiemmin. Mätsäreistä taasen taitaa tulla jälleen jonkinmoinen harrastus meille.

Paikkana Your Dog on pieni, jonka takia luulin siellä menevän yksi kehä kerrallaan. Sainkin matkalla tietää siellä pyörivänkin kaksi kehää yhtä aikaa, pienen odottelutilan kera. Pohdin ainakin mielessäni, että onneksi Rudi osaa nykyisin käyttäytyä. Kunnes päästiin pieneen odottelutilaan odottamaan pienten aikuisten kehää. Rudi haukahteli sattumanvaraisesti muutamalle koiralle ja etenkin yhdelle tietylle, joka haukahteli muille. Tiedä sitten puolustiko Namua, kun on ihan rakastunut siihen, puolusti kenties mua vai mikä oli.

Rudilla oli onneksi oikein ruhtinaallisesti aikaa hiukan katsella ympärilleen ja rauhoittua. Pienten aikuisten kehä kun taisi alkaa vasta suunnilleen puoli kahdeksalta ja me päästiin parikehään melko tarkkaan tuntia myöhemmin. Kehässä Rudi oli oikein nätisti, mitä nyt korvat tahtoivat taas olla vain luimussa eikä nätisti pystyssä. Pöydällä ei aristellut ollenkaan ja siinä kohtaa näytti jopa korvatkin. Ravikin oli suhteellisen nättiä, vaikka kuvaan sattuikin juuri se kohta, kun taisi olla vähän turhan hauskaa. Saatiin punainen nauha ja nauhakehässä käteltiin toisina pois. Tyytyväinen olen Rudiin silti, kun pystyi alkuhepuloinnin jälkeen olemaan nätisti kehässä. 


Kuvat © Riia & Tiia




.