23 lokakuuta 2016

Kartturille vauhtia, kiitos!


Ja niin ehti talvikausikin alkaa jo lähes kolme viikkoa sitten ja vasta mä olen näpyttelemässä treeneistä. Joskin en taidakaan jokaisista treeneistä yksistään enää näpytelläkkään, vaan juurikin vähintään kaksista ja enintään kuukauden treeneistä. Täytyypä kysellä heti näin alkuun, että näkyykö teillä nämä videot ihan normaalivauhdilla vai hidastetusti? Omalla hitaalla koneella/netillä videot näkyvät satunnaisesti hidastettuna/pätkivänä, haluan siis tietää näkyvätkö normaalisti vai olenko sattunut nappaamaan hitaamman muistikortin matkaan.




Tehtiin rataa kahdessa pätkässä ja lopulta jätettiin kepit välistä, kun olivat jotenkin todella tahmeat. Alussa taisi hämmentää menosuunta seinään päin ja toisella pätkää ilmeisesti vaikea keppikulma tai en jättänyt tarpeeksi tilaa.

Mukavasti sitä tuli tsempattua 2-3 väli ettei soopeli pujahda putkeen, joten 3-4 väliin melkoista kaartoa ja lopulta koira takaisin kakkoshypylle sen putken sijasta. Noita kaarroksia pitäisi saada kyllä vähenemään noita kauheita kaarroksia. Aiemmin Rudi on tullut sellaista vauhtia putkesta ettei tämänmoinen hidas juoksija ehdi edes ajatella sokkaria, mutta nykyisin tuo viipyy siellä niin pitkään ettei ollut mitään ongelmia. Epäilen vahvasti tuon kaatuneen muutaman kerran putkessa, kun ei tuo osaa varoa mitään joten ei myöskään hidastele ja siksi tulee nyt vähän iisimmin. Seiska hypyllä taas alkuun julmettu kaarros, tähän taltioitu oli jo hyvä. Kepeille ei tahtonut mennä millään, vaan putki oli kivempi. Valitessaan kepit jätti ne kesken. Ei tainnut seinää kohti pujottelu houkutella.

Toinen osuus oli itsestä kivempi versio. Joskin 2-3 hypyllä taasen melkoinen kaarros, josta sinkosi pari kertaa putkeen eikä muuten kuunnellut yhään. Valssissa tuli muutamaan otteeseen kiirus varmistelun vuoksi, joten Rudi tuli vasemmalle tai oli menossa suoraa Aalle. Mutkaputki tuolta puolelta ja hyvin ennakoivasti meni hyvin. Hetken piti muistella miksi keinulle teki äkkipysähdyksen, mutta aiemmalla kerralla tuli melko lujaa jota taisi pelästyä. Melkoinen kaarros 10-11 hyppyjen välissä ja kerran taisi mutkaputki olla houkuttelevampi. Melko nätisti varmistelusta huolimatta ehdin tehdä sokkarin tuohon väliin ja taas ei-niin-houkuttelevat kepit, jonka jälkeen  se THE mutkaputki, jossa ei ikinä onnistuta. Oisko mutkaputrkitreeni vai mutkaputkitreeni?




Magee putkeen meno! Soopeli on nimittäin saattanut kiertää tuollaisenkin putken ulkokautta. Seuraavaan hyppy-putki väliin valssi oli melkoisesti myöhässä ja vielä melkoisen epämääräinen. Tarvitsis tehdä rytmitys huomattavasti paremmin, vähän kun tahtoo tulla oikea tai muka kiirus tehdä ja tulee aaapua, en ehi -fiilis. Kerrankin ehdin hyvin puomin päähän samoihin aikoihin tai hiukkasen ennen Rudia, mutta 6-7 hypyn takaakierto oli seuraava ongelma. En tyrkännyt tarpeeksi selkeästi, jonka jälkeen taas se kuuluisa EnkäEhdi-valssi. No mutta tuossa ei ole edes se pahin. Takaakierto-twisti oli myöskin muka haastava, pitäisi peruutella nopeammin alta pois ja näyttää oikeilla käsillä. Seuraava kiirus tuli pussilla, kun jäi varmistelemaan Aan jälkeistä hyppyä vähän liiaksikin. Viimeisin ongelma tulikin päällejuoksussa. Yllättävän haastava Rudille! Jatkettiin lopuksi vielä pelkästään tuolta vaikealta päällejuoksu hypyltä kepeille ja oli muuten sekin vaikea keppikulma. Perskule kun on taas vaikeeta. :D

17 lokakuuta 2016

No, jos sitä meiltä kysytään, hautaan asti hauskaa pidetään


Nyt kun on vain yhdet treenit viikossa ja toisesta lajista pidetään taukoa, on pitänyt miettiä mitä muuta sitä oikein tekisi viikon aikana. Kuten on varmasti monesti tullut mainittua, Rudi on koira, joka haluaa tehdä jotakin lenkkiä ihmeellisempää useammin kuin kerran viikossa. Rudista huomaa heti ettei aktiviteettia ole ollut tarpeeksi, kun lelut, vaatteet, kengät ja ties mitkä muut alkavat kasaantua keoksi.

Viime päivinä ollaan tehty pidempiä lenkkejä kuin hetkeen ollaan tehty. Viikonloppuna tehtiin kahdestikin päivässä. Viime aikoina ollaan menty ihan minimaalisella lenkkeilyllä, sillä kaikki päivän lenkit ova olleet maksimissaan parinkymmenen minuutin luokkaa. Aivan liian vähän, mutta eiköhän tämä ajanjakso ala hiljalleen päättyä. Ollaan käyty muutaman kerran palloilemassa sekä antanut juosta villinä ja vapaana isoimmat hepulit pois. Sinällään on ollut vapauttavaa, että on yhdet treenit ja pidetään taukoa rallysta niin voidaan tehdä muutakin, jotta päästään ahdistuskierteestä eroon.

Rallysta puheenollen, ollaan käyty nyt kolmesti itseksemme treenailemassa vähän. Siskon koirat tulivat tänne lenkkeilemään ja samalla otettiin viiden alo-kytin verran rataa. Oli askel oikealle, istumisesta juosten, käännös oikeaan, 270 oikeaan ja saksalainen. Unohtamatta olematonta "normaali vauhti" -kylttiä ennen 270 asteen käännöstä. Lisäksi otin seuraamista eri vauhdeissa. Vähän tuli tokoiltuakin, kun otettiin tokon jääviä sekä luoksaria pysätyksineen. Kahdesti tuli otettua paikkamakuutakin, jossa Rudi pääsi keskelle. Tapahtuikin ylläri, sillä soopeli lähti! Treeneissä Rudi ei ole lähtenyt sitten ihan ensimmäisten treenien yli kaksi vuotta sitten.

Kahdesti ollaan saatu käydä kurkkimassa vähän oman paikkakunnan yhdistyksen treeneissä. Montaa kertaa ei kyllä kuitenkaan enää tulla käymään. Ihan fiiliksen mukaan mennään ehkä vielä kerran, ehkä ei mennä enää. Enää ei kuitenkaan tehdä kuin yksittäisiä liikkeitä. Tässä sitä taas näkee, kun sanoo jotakin muttei kuitenkaan malta olla tekemättä. Muutoin ei olla rallya treenailtu ja hiljalleen jäädäänkin sille treenitauolle. Kuinka pitkään ja mitä sen jälkeen - siitä olisi tulossa postaus, kunhan saan pähkäiltyä tekstin kokoon.

Vaihtelua on tuonut ulkokenttä ja hiljalleen tuleva pimeys. Ei olla ihan hirveästi aiemmin treenailtu pimeässä, joten teki vain hyvää. Tehtiin pääosin lyhyttä alon rataa ja hiukan yksittäisiä liikkeitä. Merkkiä, eteentuloja, jääviä, puolenvaihtoa edessä. Pidettiin hauskaa. Radallakin oli nyt fiilis kohdillaan eikä haitannut ettei mennyt ihan täydellisesti. Vähän oli vinoja istumisia, nuuskuttelua ja tötsäkin kaatui. Mutta tuo kontakti, tuo fiilis. Juuri se mitä ollaan pitkään etsitty. Nyt on hyvä jättää radat sikseen, treenata yksittäisiä liikkeitä, jos treenataan ja aloittaa vihdoin se tauko. 

05 lokakuuta 2016

Pitkän pitkän tauon paikka.

 Nimittäin rally-tokossa. En olisi tätä koskaan uskonut sanovani, mutta niin se vain on. Nyt olisikin vuorossa kaunistelematta fiilikset, eikä niinkuin ennen hiukan kaunistellen. Kuten mainitsinkin täällä*, ollaan menty tässä lajissa takapakkia ja hirveällä kaasulla. Tuntuu ettei osata enää yhtään mitään. Ollaan täysin jumahdettu siihen, että koira komentaa eikä reagoi käskyihin ja ohjaajalla kärstää vaikkei saisi. Kummallakaan ei ole ollut enää pitkään aikaan hauskaa. Harrastamisen kuuluisi olla kivaa, eikä pitäisi mennä väkisin vääntämiseksi. Tästä syystä jätettin ihan suosiolla sittenkin talvikauden tehoryhmä ja pidetään kunnon tauko.

Saatetaan me silloin tällöin itsekseen vähän treenailla kun siltä tuntuu. Vähän tekniikkaa, seuraamista ja ihan mini ratoja. Kuitenkin pääasia on nyt nollata hetki ja aloittaa hiljalleen uudelleen. Sitten kun siltä tuntuu palailla kisoihin ja mahdollisesti ohjattuun treeneihin. Ehkä aikaisintaan ensi keväänä/kesällä, jotta ehditään rauhassa vahvistella uudelleen liikkeitä ja ollaan taas omalla tasolla. Mutta miten, milloin ja miksi tähän ollaan päädytty? Se on muovautunut hiljalleen tälläiseen muotoonsa ja miksi? Sitä yksittäistä syytä pohdin itsekin, jotta saisin korjattua asian. Kerrataan nyt kahden ja puolen vuoden historia treenit, kisat ja itse ongelma osioilla.


TREENIT

Aloitettiin laji sattumalta vahingossa huhtikuun lopussa 2014. Lajiin tuli hurahdettua täysillä heti ensimmäisistä treeneistä, eikä loppua näkynyt. Meidän ensimmäinen varsinainen harrastus. Heti alkeiskurssin päätteeksi koutsi sanoin, että voitaisiin hyvin kokeilla kisoja jo kesällä, mutta päätin ettei todellakaan vielä mennä. Treenaillaan nyt rauhassa  ainakin jatkokurssin verran. Treenailtiin vielä toisenkin jatkokurssin verran. Oli aina hauskaa, ilman suorituspaineita ja muita turhia juttuja.

Tammikuussa 2015 jäätiin pois viikkottaisista treeneistä. Aloin opettelemaan itse. katsoin videoita, kyselin tutuilta ja luin netistä suoritusohjeita. Muutaman kerran käytiin pienellä porukalla treenailemassa ja loppukeväästä pyörähdettiin ratatreeneissä näyttämässä mitä osataan. Rudi oppi asioita ehkä vähän turhankin nopeasti eikä ehkä jääty tarpeeksi hinkkaamaan liikkeitä. Tuli ehkä vaadittuakin vähän liian vähän. Takapäätä tuo osasi alusta asti käyttää hyvin eikä ole tarvinnut ylempiin luokkiin pahemmin treenailla lisää. Tehtiin jo alokasluokassa samanmoisia käännöksiä mitä mestarissa tarvitaan. Tästä ollaankin saatu kehuja paljon eri ihmisiltä. Treenasin kuitenkin luokka kerrallaan.

Seuraavan kerran tänä kesänä pohdin pitäisikö mennä taas johonkin ryhmään. Pääsisi taasen valvovan silmän alle, saaden vinkkejä suorituksen parantamiseen. Hain ja sain paikan tehoryhmästä kesäkaudeksi. Oltiinhan me tietty käyty niillä muutamilla ratatreeneillä tämä puolitoista vuotta, mutta muuten ihan keskenään treenailtiin. Tehoryhmään asti treeneissä oli kivaa ja sinne meni aina innolla. Rudikin oli innolla mukana tekemässä. Nyt kesäkaudella sain kasattua itselleni hirveät suorituspaineet myös treeneihin, joka paheni kerta kerralta. Viimeisimmät kaksi kuukautta olivat kaikista phimmat. Pienikin virhe ja mulla kärtsäs heti. Se mitä ei ikinä ikinä ikinä saisi tapahtua. Koira alkoi vain komentamaan eikä enää reagoinut käskyihin. Kartturi on ihan loppu, koira on ihan loppu. Peruuteltiin lähtöruutuun semmoista vauhtia etten olisi ikinä uskonut.

Siksi päädyinkin siihen ettei jatketa sittenkään talvikaudella treeneissä. Treenaillaan ulkona niin kauan kun siellä viitsii treenailla. Silloin kun/jos siltä tuntuu. Sitten pidetään ainakin kuukauden-kahden pituinen tauko ettei treenata ollenkaan. Koirkeintaan vahvistetaan seuruuta ja katsekontaktia. Palaillaan sitten kun siltä tuntuu.


KISAT


En ole oikeastaan koskaan liiemmin pitänyt kisapäivistä. Olen aina ennen kisaa stressaantunut, ahdistunut ja jännittynyt. Aivan liikaa. Alokkaan ja avoimen kisoissa alkoi jännittäminen aina viikkoa ennen kisaa, joka oli niin pahaa, että olisi voinut oksentaa. Siitä voi miettiä miten hurjasti jännitti itse suorituksen aikana! Ei muuten tullut mitään. Tein itse tyhmiä mokia, koska en pystynyt keskittymään täysillä ja siksi tulikin reippaasti 0-tuloksia. Tuntui, että saatiin ihan vaan tuurilla niitä yli 90 pisteen suorituksia. Tietysti jonkinmoisena perfektionistina meille ei tietenkään olisi kuulunut tuommoisia pisteitä. Eihän olisi pakko kisata todellakaan, mutta en osaisi treenata ns. kunnolla kun ei treenaa tavoitteellisesti.

Aloitettiin kisaamaan tammikuussa 2015. Napattiin koulutustunnukset maaliskuussa ja elokuussa 2015 sekä helmikuussa ja elokuussa 2016. Sinällään melkoisen hyvä suoritus siihen nähden, miten ollaan treenattu ja tuon jännittämisen takia.

Tämän vuoden tammikuussa käytiin hakemassa tuplakisoista tulokset, ei mua jännittänyt enää niin hurjasti. B-radalta tehtiin ensimmäin kisasuoritus johon olen itse oikeasti tyytyväinen. Kahta päivää myöhemmin taas jännitti niin paljon ettei mitään rajaa ja mestariluokkaan pääsy siirtyi kuukaudella. Kun seuraavaksi päästiin mestariin oli sellainen fiilis ettei jännittäisi enää. Eikä jännittänytkään. Tulin vain entistä kriittisemmäksi suorituksia kohtaan, jos vain voi. Nimittäin toukokuussa ensimmäisissä mestari-luokan kisoissa lähestulkoon itkin kun halusin päästä radalta pois. Sen jälkeen kaksi superhuonoa starttia lisää, kunnes napattiin tulokset melko mielenkiintoisilla suorituksilla. Pidettiin lyhyt kisatauko kesällä. Viimeisimmät kisat olivat elokuussa, joista ensimmäisissä jouduin uusimaan heti ensimmäisen kyltin jälkeen ja pakka levisi täysin. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin kokeilla vielä tuplakisat, josko saataisiin RTK4 vielä tälle vuodelle ja saatiinpa me juuri ja juuri hyväksytyt molemmista.

Olen sitä mieltä, että meidän olisi kannattanut jäädä pidemmälle tauolle jo tuon ensimmäisen toukokuun kisan jälkeen eikä venyttää sitä niin kauan, kunnes saadaan RTK4. Tilanne on ehtinyt pahentua entisestään ja varmasti vaikeampi päästä takaisin entiselle tasolle. Omasta fiiliksestä puhumattakaan.


ONGELMAT


Alokkaan ja avoimen kisoissa Rudi toimi melko hyvin, vaikka itsestä tuntui ettei toimi yhtään. Oltiin kuitenkin vielä sillä omalla tasolla ja napattiin niitä yli 90 pisteen tuloksia. Mitä vähemmän aloin itse olemaan jännittämättä, ahdistumatta ja stressaantumatta sitä enemmän lahna tuo kisoissa alkoi olemaan. Lopulta tuo sama lahnailu ja älytön häiriöherkkyys tuli myös treeneihin. Ihan viimeisimmät treenit olivat täyttä tuskaa. Kartturi oli jo valmiiksi kärttyinen eikä sietänyt yhtäkään virhettä ja koira vain komensi eikä reagoinut käskyihin juuri ollenkaan. Burnout? Sitä se teettää kun on treenaillut ja kisannut kaksi vuotta pitämättä sen suurempia taukoja.

En tiedä sainko näinkään pitkään tekstiin ilmaistua kunnolla kaikkea sitä mitä piti ja niin, että muutkin ymmärtäisivät. Fiilikset nyt ovat nämä ja tästä ei voi olla kuin suunta ylöspäin. Ainakin toivon niin, sillä seuraava tavoite kun olisi napata ne kolme 95 pisteen tulosta. Tästä syystä päätin tehdä jonkinmoisen "postaussarjan" rallyn kylteistä ja pohtia kyltti kyltiltä mikä siinä on hyvää ja mitä pitäisi vielä treenata juuri sillä kyltillä.