* Postauksessa olevat kuvat © Aura Sainio

Pitkästä aikaa istuuduin alas kirjoittamaan tännekin! Taukoa olen pitänyt hyvän tovin somesta, joka on tullut kyllä tarpeeseen, tämän hurjan vuoden jälkeen. Silti on ollut ikävä kirjoittamista, vaikka mitään ihmeellistä ei olekaan tauon aikana tapahtunutkaan. Melkolailla vain perusarkea ja katsomista, miten Rudin tassut kestää sitä. Onneksi pian vaihtuu vuosi, enkä usko ensi vuoden olevan yhtä kamala kuin tämä kulunut vuosi.
Yksi ainoista asiosta oli meidän viimeisin kisaviikonloppu, jolloin olivat meidän ensimmäiset isot kisat. Pitkään ne olivat jokseenkin salaisena haaveena, mutta viime vuoden syksyn valioitumisen ja sitä kautta hienojen tulosta myötä uskaltauduin pohtia asiaa jopa ääneen. Vaan en olisi koskaan uskonut, miten tämä vuosi tulee muuttamaan asioita. Minä kun toivoin niin paljon, että Rudin sairastelut olisivat olleet hetkeksi siinä. Miten väärässä olinkaan..

Ensin olimme kisatauolla tammikuusta heinäkuuhun sappilääkkeen vuoksi. Kesäkuun alussa ehdin jo iloita hyviä uutisia sapesta ja siitä, että kuukauden varoajan jälkeen päästäisiin taas kisaamaan. Näistä tunnelmista vain viikkoa myöhemmin Rudi alkoi ontumaan pahasti etutassuaan eikä liukastuminen luontopolun korkealta lankulta auttanut yhtään asiaa. Kun mikään vinkki ei helpottanut Rudin oloa niin päätin kuvauttaa Rudin uudelleen. Halusin kuvat lonkista, polvista, kyynäristä ja ranteista. Näistä en valitettavasti muistanut pyytää kuvia matkaan, mutta täytynee kysäistä, kun seuraavan kerran käydään niin voin jakaa tännekin. Luulin olevani täysin asennoitunut siihen, että sieltä löytyy vastaus, mutta tulokset kuultuani menin täysin palasiksi ja olen sitä edelleen. Toki oli helpottavaa löytää syy, mutta en silti olisi halunnut kuulla sitä, että jo valmiiksi ykkösen kyynäriin oli tullut melko paljon nivelrikkoa. Olin täysin varma ettei minulla olisi enää Rudia kesän jälkeen. Onneksi tilanne alkoi mennä parempaan suuntaan. Oletettavasti tippumisesta oli tullut myös lihasvenähdys, joka alkoi helpottamaan. Uskaltauduin kokeilemaan kipulääkkeen määrän tiputtamista ja lopulta jättämään kokonaan pois. Rudi oli täysin normaali iloinen itsensä.
Pohdin viime minuuteille asti uskallanko ollenkaan ilmoitaa Rudia SM-kisoihin ja piirimestaruuksiin, jos alkaisi keventämään tai olisi liian rankka viikonloppu. Useiden ihmisten kanssa puhuttuani totesin itselleni sen saman, mitä muutkin olivat todenneet. Mikäli jättäisin ilmoittamatta eikä Rudi alkaisi ontumaan niin mua tulisi harmittamaan todella paljon. Päädyin ilmoittamaan meidät molempiin kisoihin enkä osannut jännittää ollenkaan itse kisoja vaan vain sitä alkaisiko Rudi keventämään tassuaan. Toki Rudin hyvinvointi on tärkein asia ja menee ihan kaiken edelle, mutta en silti voi väittää ettenkö olisi ollut surullinen siitä ettei oltaisi päästy osallistumaan, sillä tämä oli todennäköisesti viimeinen mahdollisuus osallistua niihin. Nimittäin nimenomaan Rudin kanssa oli ihan parasta osallistua ensimmäistä kertaa SM-kisoihin. ♥
