Rally-tokon SM -ja PiirM -kisat 2020

* Postauksessa olevat kuvat © Aura Sainio

Pitkästä aikaa istuuduin alas kirjoittamaan tännekin! Taukoa olen pitänyt hyvän tovin somesta, joka on tullut kyllä tarpeeseen, tämän hurjan vuoden jälkeen. Silti on ollut ikävä kirjoittamista, vaikka mitään ihmeellistä ei olekaan tauon aikana tapahtunutkaan. Melkolailla vain perusarkea ja katsomista, miten Rudin tassut kestää sitä. Onneksi pian vaihtuu vuosi, enkä usko ensi vuoden olevan yhtä kamala kuin tämä kulunut vuosi.

Yksi ainoista asiosta oli meidän viimeisin kisaviikonloppu, jolloin olivat meidän ensimmäiset isot kisat.  Pitkään ne olivat jokseenkin salaisena haaveena, mutta viime vuoden syksyn valioitumisen ja sitä kautta hienojen tulosta myötä uskaltauduin pohtia asiaa jopa ääneen. Vaan en olisi koskaan uskonut, miten tämä vuosi tulee muuttamaan asioita. Minä kun toivoin niin paljon, että Rudin sairastelut olisivat olleet hetkeksi siinä. Miten väärässä olinkaan..

Ensin olimme kisatauolla tammikuusta heinäkuuhun sappilääkkeen vuoksi. Kesäkuun alussa ehdin jo iloita hyviä uutisia sapesta ja siitä, että kuukauden varoajan jälkeen päästäisiin taas kisaamaan. Näistä tunnelmista vain viikkoa myöhemmin Rudi alkoi ontumaan pahasti etutassuaan eikä liukastuminen luontopolun korkealta lankulta auttanut yhtään asiaa. Kun mikään vinkki ei helpottanut Rudin oloa niin päätin kuvauttaa Rudin uudelleen. Halusin kuvat lonkista, polvista, kyynäristä ja ranteista. Näistä en valitettavasti muistanut pyytää kuvia matkaan, mutta täytynee kysäistä, kun seuraavan kerran käydään niin voin jakaa tännekin. Luulin olevani täysin asennoitunut siihen, että sieltä löytyy vastaus, mutta tulokset kuultuani menin täysin palasiksi ja olen sitä edelleen. Toki oli helpottavaa löytää syy, mutta en silti olisi halunnut kuulla sitä, että jo valmiiksi ykkösen kyynäriin oli tullut melko paljon nivelrikkoa. Olin täysin varma ettei minulla olisi enää Rudia kesän jälkeen. Onneksi tilanne alkoi mennä parempaan suuntaan. Oletettavasti tippumisesta oli tullut myös lihasvenähdys, joka alkoi helpottamaan. Uskaltauduin kokeilemaan kipulääkkeen määrän tiputtamista ja lopulta jättämään kokonaan pois. Rudi oli täysin normaali iloinen itsensä.

Pohdin viime minuuteille asti uskallanko ollenkaan ilmoitaa Rudia SM-kisoihin ja piirimestaruuksiin, jos alkaisi keventämään tai olisi liian rankka viikonloppu. Useiden ihmisten kanssa puhuttuani totesin itselleni sen saman, mitä muutkin olivat todenneet. Mikäli jättäisin ilmoittamatta eikä Rudi alkaisi ontumaan niin mua tulisi harmittamaan todella paljon. Päädyin ilmoittamaan meidät molempiin kisoihin enkä osannut jännittää ollenkaan itse kisoja vaan vain sitä alkaisiko Rudi keventämään tassuaan. Toki Rudin hyvinvointi on tärkein asia ja menee ihan kaiken edelle, mutta en silti voi väittää ettenkö olisi ollut surullinen siitä ettei oltaisi päästy osallistumaan, sillä tämä oli todennäköisesti viimeinen mahdollisuus osallistua niihin. Nimittäin nimenomaan Rudin kanssa oli ihan parasta osallistua ensimmäistä kertaa SM-kisoihin. ♥

Lauantai-aamuna oli luvassa erittäin aikainen aamu, koska arpaonni oli suosinut aamu-unisia niin mukavasti, että olimme ensimmäisessä lähtöryhmässä eli elinlääkärintarkastus oli 7:15 alkaen. En ollut varannut paikkaa missä yöpyä lähempänä Lietoa, vaan lähdin sinne erittäin aikaisin reilun kahden tunnin ajomatkan päästä. Paikka oli onneksi meille sen verran tuttu, että kävimme siellä melko tarkaan vuotta ennen SM-kisoja valioitumassa ja nappaamassa tuplavoiton. Paineita ei kuitenkaan ollut, sillä jännitin oikeastaan vain lääkärin tarkastusta ja alkaisiko Rudi keventämään tassuaan sopivasti vasta juuri ennen meidän vuoroa. Lääkärintarkastuksesta pääsimme läpi eikä enää jännittänyt ennne kuin rataantutustumisen alkaessa tuomari totesi, että tänään kannattaa vain nauttia, sillä olette suomen 60 parhaan koirakon joukossa. Toisaalta tuli vähän ehkä tippa linssiin, kun en ollut osannut ajatella mun pääsevän niihin kisoihin koskaan minkään koiran kanssa, kunnes meillä olikin mahdollisuus päästä, mutta Rudin tassun vuoksi sai jännittää aivan viime metreille asti. 

Jännittäminen vain kasvoi ennnen omaa vuoroa, vaikka yritin päästä siitä eroon. Tiesin sen vaikuttavan Rudiin ja sen vuoksi Rudi olikin alussa kovin tahmea ja jouduimme uusimaan kyltin jo melko alussa. Onneksi uusimisen jälkeen ei enää jännittänyt niin Rudikin oli heti rennompi ja pystyin nauttimaan siitä, että pääsimme vielä ylipäätään tekemään tuon radan. Asennonvaihto-kyltillä Rudi alkoi kovin nuuskimaan mattoa, jonka vuoksi jouduin käyttämään melko isoa käsimerkkiä ja näin saatiin vähennyksiä -6p. yhteensä. En muista milloin viimeksi Rudi olisi noin vahvasti alkanut nuuskimaan mattoa. Saatiin vielä pienestä hitaasta lähtemisestä -2 pistettä. Tulokseksi saatiin siis 89 pistettä, joten ei mitään mahdollisuuksia finaaliin. Tämä ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä tiesin syyn sille miksi saatiin "vain" tuon verran pisteitä ja olin onnellinen jo pelkästään siitä, että pystyimme osallistumaan karsintaan. Kesän jälkeen alkoi kyllä katsomaan asioita entistä enemmän erilailla kuin vaikka kolme vuotta taaksepäin. Rata oli tiivis, mutta todella kiva kuitenkin. Ihan Rudin rata!

 

Sunnuntaina puolestaan oli vuorossa piirimestaruuskisat naapurikaupungissa Tampereella. Matkan puolesta onneksi näin päin ja vielä kun sai nukkuakin pitkään rankan päivän jälkeen, kun paikalla piti olla vasta puolenpäivän jälkeen. Kisapaikalla ei jännittänyt yhtään koko aikana ja sen huomasi hyvin niin Rudista kuin omasta tekemisestäkin. Tämän vuoksi olisi ollut hyvä saada yksi  kisa alle ennen SM-kisoja, jolloin siellä ei olisi ehkä jännittänyt itse kisaaminen ja näin oltaisiin oltu omalla tasollamme, vaikka melko lähellä sitä oltiinkin. Kisassa oli muutenkin oma tunnelmansa, sillä olin vähän niin kuin sanonut niiden olleen meidän viimeiset kisat. No, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan! 

Tehtiin kovin hieno rata enkä voisi olla ylpeämpi Rudista. Yksi pieni -6 pisteen moka tehtiin, kun liikkestä maahan, kierrä koira-kyltillä Rudi nousikin ylös kesken kaiken ja uusiessa menin näyttämään turhan suuresti. Näitä sattuu vieläkin satunnaisesti, kun menen helposti varmistelemaan huomaamatta. Lisäksi yksi -1 vino saatiin sivuaskel-tehtävästä, kuten melko usein kisoissa saadaan. Tulokseksi saatiin hienot 93 pistettä! Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä kehuin Rudia poistuessa radalta, koska olin vain niin onnellinen siitä, miten hieno Rudi oli ja päästiin vielä tämä viikonloppu kokemaan yhdessä. ♥

Mahtoikohan kukaan päästä tänne asti? Ja lukeekohan kukaan enää näin hiljaista blogia tai blogeja ylipäätään? Ehkä sitä voisi koettaa olla hieman aktiivisempi ensi vuoden puolella vai kiinnostaako meidän jutut enää?

Makkaranpaistolenkki

Tänä vuonna ollaan käyty kahdesti makkaranpaistolenkillä paikallisella laavulla. Loppukeväästä sekä heinäkuussa. Suunnitelmissa oli käydä kesällä ainakin yhdellä vähän pidemmällä lenkillä, mutta harmillisesti kesä menikin parannellessa tassua. Onneksi tassun tilanne on ollut hyvän tovin parempi. Toivon mukaan tilanne jatkuisi tämänmoisena vielä pitkään.

Keväällä aikalailla lumien sulamisen jälkeen tassuteltiin ensimmäisen kerran laavulle. Tämänlaiselle kirjurille, joka on aina jäässä oli vielä varsin kylmä eikä hirveän kauaa viihdytty tuolla pienoisella "retkellä", vaikka itsellä hirveän vaatekerroksen lisäksi viltti olikin matkassa mukana. Rudillekin nappasin takin sekä lämpöalusta mukaan ettei tulisi pysähdyksen aikana kylmä. Nelitassuinen tärisikin aivan jostain muusta syystä kuin kylmästä, sillä jo puiden sytyttäminen sai pienen vinkumisen aikaiseksi.

Heinäkuussa mentiin lyhyemmän mahdollisen reitin kautta, joka oli saman pituinen kuin sen hetkiset lyhyet lenkit olivat, sillä Rudi kevensi tuolloin tassuaan. Olin tuolloin melko varma ettei Rudia ole pian enää, joten halusin vielä kerran viedä Rudin yhteen sen lempipaikoistaan. Tuolloin olikin jo huomattavasti lämpimpämpi eikä tarvinnut minunkaan jäätyä, vaikka varjoinen paikka onkin. Tuttu näky keväältä toistui, kun melko suuri tärinä ja vinkuminen alkoi heti puita sytyttäessä, kun matkassa oli mukana melkoisen malttamaton sheltti. Onneksi nuo päivät eivät olleetkaan vielä viimeiset päivät, vaan ollaan saatu vielä muutamia lisäpäiviä. Toivon mukaan niitä saataisiin vielä reilusti lisää.

Kevään koiratanssi-kurssit

Vihdoin vuorossa olisi lyhyehkö tiivistelmä kevään koiratanssi-kursseista, vaikka eivät ihan tuoreessa muistissa enää olekaan. Kävimme samaan aikaan kaksi eri kurssia, kahdessa eri paikassa. Toinen kesti viisi kertaa ja toinen kolme kertaa. Viime syksynä kävimme alkeiskurssin, jonka aikana tehtiin jonkinmoinen hieman reilun minuutin pituinen ohjelmaa, jota pystyi hyödyntämään näillä kursseilla. Aluksi hieman muokattiin tuota ohjelmaa, jonka jälkeen piti aloittaa treenaamaan ja hiomaan ohjelmaa ihan lopulliseen muotoonsa. 

Rudi on varsin haukkuherkkä koira, kun kierrokset nousevat hauskoista jutuista. Ohjelmaan kuului hauskoja temppuja putkeen ja musiikki tuntui myös saavan nelitassuisen haukkumaan entistä helpommin. Siksi kurssien loput tunnit menivät oikeastaan vain siihen, että pohdittiin miten saadaan Rudi toimimaan hiljaa ja sitten tehtiin hieman alkua ohjelmasta. Oletan haukkumiseen olevan syynä kiihtymisen lisäksi oma epävarmuus, epäselkeys ja jännittäminen uuden lajin kohdalla, jossa täytyy muistaa ohjelma niin ulkoa, että jos tulee kesken ohjelman jotakin osaan jatkaa siitä eteenpäin. Taisin joskus aikanaan sanoa agilityn olevan vaikeaa, kun pitää muistaa 20 estettä ulkoa, mutta kyllä tämä vie ainakin vielä voiton tuossa. Oma epävarmuus tarttuu hyvin herkästi Rudiin eikä se siedä yhtään sitä, että ohjaaja on epäselkeä. Samantien saa palautteen asiasta.

Yksi vaihtoehto oli opettaa ohjelma koiralle takaperin, jolloin oppii muistamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Tätä ei kokeiltu toistaiseksi, sillä tuntuu vaikealta muistaa ohjelmaa edes oikeinpäin. Otin sitten käyttöön sen mitä muissakin lajeissa on ollut käytössä eli kun alkaa haukkumaan keskeytän treenin ja käsken Rudin maahan rauhoittumaan. Mikäli ei auta tai jatkuu hirveänä poistutaan kentältä hetkeksi eikä kentälle mennä haukkumalla tai vapaana vaan käskyn alla.

Kokeiltiin myös meille uutta tapaa! Ensin lähdin kävelemään ympäri hallia odottaen, että koira tulee seuraamaan kummalle puolelle tahansa. Käveltiin hyvä tovi hallia ympäri, tehden käännöksiä, kaarroksia ja täyskäännöksiä. Aina kun Rudilla oli hyvä asenne/ilme kouluttaja naksautti ja koira palkattiin peruuttamalla taaksepäin kehuen ja antaen nami. Sopivan ajan jälkeen (itse määriteltävissä) mentiin aloituspaikalle ja haukkumattomuudesta samanmoinen palkka. Jatkettiin tovi seuruuttamista, jonka jälkeen kokeiltiin jälleen aloituspaikkaa samanmoisella palkalla. Sitten aloitettiin lisäämään aloituspaikan jälkeen yksi liike kerrallaan ja väliin seuruuttamista. Aina treenien aluksi tehtiin tuota seuruuttamista sopivan aikaa. Tällä tavalla päästiin tekemään  ohjelmasta viisi ensimmäistä liikettä ilman haukkumista. Tehtiin myös ilman musiikkia ja vähän lyhyemmällä matkalla kuin mitä olin alunperin ajatellut. Matkaa voi hiljalleen pidentää tai vaihtoehtoisesti vain jättää vähän lyhyemmäksi. Mahdollisen takapakin tullessa helpotetaan treeniä. Tällä vinkillä voitaisiin hyvinkin saada tehtyä ohjelma ilman haukkumista.

Me ei päästy aivan sille tasolle, että olisin saanut taltioitua videolle meidän ohjelman. Olisin halunnut sen muistoksi, vaikka hieman raakileena. Onneksi sille näyttäisi olevan ehkä mahdollisesti mahdollisuus, jos Rudin tilanne pysyisi samanmoisena vielä hetken aikaa. 

Rudin tassun kuulumiset

Olen pitkään pohtunut mun some-tilien kohtaloa, sillä olen aina ollut kovin hiljainen kaikkialla. Tosin aikanaan tämä blogi oli jokseenkin aktiivinen, mutta ei enää hyvään toviin. Kesän aikana on ollut havattavissa pientä aktivoitumista Instan puolella, mutta oikeastaan pelkkiä kuvia. Se ei ole ollut koskaan paikka, jonne olisin osannut kirjoittaa pitkiä tekstejä kuten tänne, vaikka monet ovatkin siirtyneet sinne blogin jälkeen. Harmittaa etten ole kovin aktiivisesti enää kirjoittanut mihinkään ylös asioita, sillä haluaisin että olisi paljon muistoja kuvien ja tekstien muodossa. Siksi olen miettinyt kannattaako pitää tilejä, joita päivittää hyvin harvakseltaan vai vain hyväksyä asia ettei enää ole niin aktiivinen kuin ennen. Ylianalysoija? En nyt sanoisi. Tulin siihen tulokseen, että ehkä hyväksyn sen asian etten ole enää niin aktiivinen vaan päivittelen silloin kun siltä tuntuu. Ehkä tämä Rudin nykyinen tilanne sai enemmän pohtimaan asiaa, josta onkin nyt luvassa pieni päivitys.

Aiempi postaus aiheesta täällä*

Rudi sai tosiaan ensimmäisen Cartrophen-pistoksensa samana päivänä, kun otettiin luustokuvat (3.7.). Seuraavana päivänä Rudi vaikutti hieman iloisemmalta vaikkei pistos täysin keventämistä saanutkaan pois. Tarkoitus oli antaa kipulääkettä ensimmäisen ja toisen pistoksen välissä (pistospäivinä ei saa antaa), jonka jälkeen vain tarvittaessa kolmen päivän kuureina, kun tietää tulevan hieman rankemman päivän tai mikäli tulee tarvitsemaan jatkuvaa lääkitystä niin hiljalleen vähentää annosta tiettyyn pisteeseen asti. Neljä päivää pistoksesta Rudi pääsi liukastumaan luontopolun "pitkospuilta" alas (n. 40cm), ilmeisesti jonkinlaisesti vääntäen pahempaa etutassua. Tämän jälkeen oli lähes kolmijalkainen kahden ja puolen viikon ajan. Ehdin olla täysin varma siitä ettei Rudi tule tuosta paranemaan eikä olisi enää kuin yksi ikävämpi vaihtoehto. 

Päätin katsoa pistosten ajan miten tassulle käy eli paraneeko se yhtään vai pysyykö samana tai paheneeko se. Rudi sai pistokset lääkärissä, joten stressaja pääsi viikoittain kysymään mielipidettä tassun tulevaisuudesta. Sielä rauhoiteltiin, että tuommoisen jälkeen voi kestää viikkoja ennen kuin palautuu, kun nivelrikko varmasti ottanut itseensä siitä ja mahdollisesti lihaskin voinut venähtää. Silti aina kaikista pahinta miettiessä pohdin kuinka kauan voin odottaa, sillä en haluaisin Rudin joutuvan kärsimään turhaan.

Ennen viimeistä pistosta (24.7.) tapahtuikin käänne parempaan! Maanantaina aloin laittaa kylmää kahdesti päivässä ja keskiviikkona Rudi kävi hierojalla. Saatiin laser lainaan, jota olen antanut kahdesti päivässä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hieronnan jälkeen Rudi oli hieman pahempi kuin aiemmin, mutta seuraavana päivänä ei ontunut enää. Ehkä pientä kankeutta oli parin päivän ajan, joka sekin on toki huono asia, mutta itselleni ontumisen loppuminen oli silti iso edistysaskel. Tuon päivän jälkeen Rudi on kerran hieman keventänyt (nurmikolla) viime lauantaina, kun otettiin kaverini kanssa siitä kuvia, jonka vuoksi ulkoillessa meni kolmisen tuntia. Rudi pääosin poseerasi ja tauoilla käveli ja kevyesti ravaili, mutta otti omasta halustaan pari pientä matkaa laukaten. Elokuun alussa uskaltauduin myös aloittaa vähentämään kipulääkettä enkä ole huomannut muutosta huonompaan muuten kuin tuon lauantain osalta.

Tällä hetkellä näyttäisi omaan silmään melko hyvältä, mutta tulevaisuus näyttää mihin suuntaan tämä menee.

Eläinlääkärissä - Tassun ontumisesta uusintakuviin

Tänä vuonna ollaankin käyty Rudin kanssa enemmän eläinlääkärissä kuin koskaan aiemmin. Tähän asti ollaan selvitty aikalailla vain rokotuksilla, luustokuvilla sekä kahdella käynnillä eturauhasen vuoksi. Lääkärissä käynnit myös päättyivät nyt melkein huonoimpaan mahdolliseen tilanteeseen.

Huomasin reilu kaksi viikkoa sitten (11.6.), että Rudi keventää oikeaa etutassuaan. Lääkäri oli varattuna jo muusta syystä muutaman päivän päähän (15.6.), joten päätin odottaa siihen asti ellei tilanne pahene. Se ei ollut kuitenkaan mitenkään hirveän pahaa keventämistä ja näytti ottavan askeleen parempaan suuntaan viikonlopun aikana. Lääkäri katsoi molempien etutassujen anturoiden olevan kovin kuluneet ja molempiin oli tullut ylimääräistä anturaa (astuu karvalliselle alueelle, josta lähtee karvat ja siihen kasvaa "anturaa"), joka voisi mahdollisesti selittää keventämisen. Rudi kun on ollut aina herkkätassuinen. Mainitsi Rudilla olevan 1/1 kyynärät, joten lääkäri vielä venytteli vähän tassuja eikä Rudi reagoinut siihen mitenkään. Nappasin mukaan varmuuden vuoksi kipulääkettä, jos keventäminen johtuisi kuitenkin nivelistä.

22.6. soitin uudelleen, koska keventäminen ei ollut loppunut kokonaan. Rudi oli syönyt kipulääkettä tuolloin kuusi päivää, joten sen olisi pitänyt ehtiä vaikuttamaan. Olin huomannut myös pienen pienen haavan oikean tassun isoimman anturan sivussa. Joskus Rudi on myös keventänyt ja peitsannut lihasjumin vuoksi, hieroja Rudilla olisi ollut sen viikon torstaina. Saatiin neuvoksi odottaa hierojaan asti ja käydä hakemassa apteekista Betadinea ja Vetramilia sekä jatkaa kipulääkkeen antamista. Pidin lepoa, puhdistin tassuja, rasvasin, käytin tossuja ulkona ja Rudi kävi hierojalla, joka myös venytteli tassuja eikä Rudi reagoinut vieläkään mitenkään. Mikään ei siis auttanut. 29.6.  soitin lääkäriin ja kerroin haluavani kuvauttaa Rudin uudelleen, jos kyynärissä on kuitenkin jotakin uutta. 

Viime viikon perjantaina Rudi kävi kuvissa, joissa katsottiin kyynärät, ranteet/varpaat, lonkat sekä polvet. Lonkat olivat ensimmäisellä kuvauskerralla B/D + alkavaa nivelrikkoa ja näytti melko tarkkaan samalta kuin aiemminkin. Ranteet, varpaat ja polvet olivat kaikki oikein hienot - kumpa kaikki näyttäisikin samalta kuin ne. Nimittäin keventäminen todella löytyi kyynäristä, joihin oli tullut nyt nivelrikkoa melko paljon. Oikeassa enemmän kuin vasemmassa. Rudille kokeillaan Cartraphen-pistokset, joista ensimmäisen Rudi sai heti lääkärissä. Nappasin myös lisää kipulääkettä mukaan, jota otetaan näiden ensimmäisten kahden pistoksen välissä. Sen jälkeen tarvittaessa ja rankan päivän jälkeen 3-4 päivän kuureina. Lääkärin mukaan kipulääkkeen pitäisi viedä kyllä kaikki kivut 11 päivässä pois, joten mahdollisesti keventäminen voisi johtua myös motorisesta syystä. Sen kun vain varmaksi voisi tietää ettei kyse ole edelleen kivusta. Joskin ensimmäisen pistoksen jälkeen Rudi on ollut iloisempi ja taas hakenut mulle leluja, jotta alkaisin leikkimään sen kanssa. 

Tätä olin oikeastaan odottanut siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran kuvat otettiin lähes kolme vuotta sitten. Toivoin silti ettei tämä olisi mennyt ihan näin. Olisin halunnut vielä tämän syksyn kisata Rudin kanssa rallyssa, kun oltaisiin hyvin todennäköisesti päästy SM-kisoihin, jota seuraavana päivänä olisi ollut myös piirimestaruuskisat. Enemmän kuin mitään olisin halunnut päästä kokemaan "isot kisat" nimenomaan Rudin kanssa, kun vihdoin viime syksynä kaikki alkoi sujumaan niin hienosti. Selkeästi sille oli tarkoitus miksi viime syksynä Rudista tuli valio niin nopealla tahdilla. Jokin suurempi voima tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Toki lääkäri ei varsinaisesti kieltänyt jatkamasta rallyn harrastamista, mutta mun tuurilla en vain jaksa uskoa siihen, että mikään enää helpottaa Rudin oloa. Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa - kuten Haloo Helsingin biisissä lauletaan.

Suuria edistysaskeleita koirauinnissa

Rudi on käynyt ahkerasti uimassa, joskin aina puolentoista-kahden viikon välein. Kehitystä on tapahtunut näinkin lyhyessä ajassa tai no vähillä kerroilla yllättävänkin paljon. Toivoin Rudista ihan vain kahlailijaa, jotta sillä olisi hieman helpompaa paikoissa, joissa on järvi lähellä. Aiemmin kun aina hirvitti pelkästään veden ääni eikä 5 metriä lähemmäs vettä uskaltautunut mennä. Nyt onkin alkanut näyttää siltä, että tulisiko Rudista sittenkin ihan uimari, jos vain ei pääse pelästymään uudelleen! Hyvin mielenkiintoista on ollut seurata Rudin matkaa, jossa jokaisella kerralla on tullut jonkinmoinen askel eteenpäin. Oli se sitten ennen tai jälkeen uinnin tai ihan siellä altaassakin.

5.5. uimalaan tullessa ei ollut niin paniikissa kuin aiemmin ja kaikki oli melko hyvin siihen asti, kunnes mentiin ylös altaan reunalle. Omaa vuoroa odottaessa oli vielä kohtalainen jännitys siitä, milloin joutuu uimaan. Koirakavereiden kanssa ollaan tehty tosiaan niin, että kaksi ui ensin ja Rudi saa rauhassa pyöriä altaan ympärillä. Tämän jälkeen Rudi menee altaaseen, ensimmäiselle kierrokselle napataan altaan reunalta, sillä ensimmäinen kerta rampille mennessä on ollut vielä sen verran jännittävää. Rudi ui pienillä tauoilla putkeen oman aikansa, jonka jälkeen pääsee takaisin altaan reunoille katselemaan. Uidessa Rudi oli ehkä hieman rauhallisempi kuin aiemmin, mutta aina ramppia kohden tuli hieman kiire. Oman vuoronsa jälkeen Rudi alkoi haukkumaan koirakavereille yllättävänkin paljon. Olin hieman hämilläni tästä enkä oikein tiennyt mistä se voisi johtua, kun ei ole aiemmin tätä tehnyt. 

24.5. oli Rudin neljäs kerta uimassa tänä vuonna ja oli samalla kovin yllätyksellinen uinti! Ensimmäistä kertaa Rudi ui rauhallisella ilmeellä eikä sillä ollut uidessa kiire mihinkään. Mitä nyt ehkä ensimmäisillä kierroksilla jälleen rampille, mutta sekin mielestäni tasoittui loppua kohden eikä se ollut samanmoista laukkauintia kuin ihan ensimmäisellä kerralla. Tapahtuipa jotain jota en osannut odottaa, sillä Rudi lähti jokseenkin itse rampilta uimaan! Kunhan vain uittaja käveli vieressä altaaseen ja ehkä vähän auttoi hihnalla, mutta kuitenkin. Eikä yrittänyt tauoilla paniikinomaisesti kaivautua verkkoaidasta läpi, kuten aiemmilla kerroilla on ollut tapana vähän aina yrittää. Huippua!

13.6. Rudi pääsi ihan yksin uimalaan, kun koirakaverit eivät päässeet mukaan. Halusin silti varata ajan, sillä edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo kolme viikkoa enkä halunnut uintien välille kamalan pitkää väliä. Olin ajatellut, että käytäisiin alkuun maksimissaan kahden viikon välein, koska ajattelin Rudin ottavan askeleen taaksepäin, mikäli taukoa tulisi hirveästi. Toisaalta oli myös mielenkiintoista nähdä miten Rudi reagoi siihen, että onkin uimalassa yksin. Täytynee sanoa, että Rudi se vain aina osaa yllättää!

Kun mentiin ovesta sisään Rudi yritti kerran palata takaisin, jonka jälkeen tassutteli kiltisti kohti porttia, josta mennään pesupaikalle. Kun vaihdoin kenkiä ehti Rudi mennä lyhyen hihnan verran kohti ovea, mutta palasi itse takaisin melkein jopa ollen innoissan. Jouduimme hetken aikaa odottamaan oman vuoron alkua, sillä olimme melko ajoissa paikalla. Ehdin ajatella Rudin alkavan yrittää päästä pois paikalta, mutta alkoikin haukkumaan altaasta kuuluville äänille eikä pelosta vaan kuin halutakseen myös jo altaalle.

Siellä tapahtuikin jotain jota kukaan ei osannut odottaa! Ensimmäisen kierroksen Rudi meni tuttuun tapaan niin, että otettiin veteen altaan reunalta eikä rampilta. Tämän kierroksen jälkeen, kun Rudi oli hetken aikaa hengähtänyt päätti Rudi lähteä itsenäisesti ylhäältä kohti vettä ja lähteä itsekseen uimaan - tästä eteenpäin joka kierroksella! Toki uittaja oli mukana vedessä, sillä kukaan ei tätä tosiaan osannut odottaa eikä tästä huolimatta Rudi ole vielä valmis olemaan ilman uittajaa. Nimittäin muutaman kerran iski pieni epävarmuus, kun oli lähtenyt jo tulemaan kohti vettä, jolloin uittaja ei päästänyt Rudia takaisin ylös, vaan pysäytti siihen kohtaan mihin asti oli tullut ja matka jatkui siitä, kun oli pitänyt pienen mietintätauon. Pari kertaa tulivat myös ylhäältä yhdessä, kun iski pieni jännitys, mutta oli oikeastaan vain henkinen tuki. 

Koko puoltatuntia Rudi ei uinut vaan vain sen aikaa, kun jaksoi. Mahdollisesti jotain 12-15-min välillä, johon sisältyi myös sen pituiset tauot kuin Rudi halusi pitää. Rudista selkeästi aina näki, kun alkoi pohtimaan uimaan tuloa. Joko lähti itse tulemaan vettä kohti pienen kannustamisen kera tai alkoi menemään rampin reunaa leveyssuunnassa edestakaisin tullen joko houkuttelulla tai uittajan pienellä avustuksella. Viikonkin jälkeen olen edelleen erittäin hämmentynyt tästä! Toivottavasti Rudi pääsee mahdollisimman pian uudelleen yksin tai koirakavereiden kera, vaikka taisi tehdä välillä hyvää käydä ihan vain yksinäänkin.

Harmillsesti videota on vain kaksi lyhyttä hetkeä, jotka Instagramin stooriin laitoin, mutta niissä näkyy juurikin se iso askel, jonka Rudi otti.

Eläinlääkärissä - Sappirakon 2. kontrolliultra

Edelliset postaukset aiheesta täällä* ja täällä*

Kolme kuukautta meni varsin nopeasti, vaikka ollaankin melkolailla vain otettu rennosti tämä aika. Ensin jouduimme pitämään taukoa jumien vuoksi ja kun vihdoin saatiin lupa treenata niin kahden kerran jälkeen hallit sulkeutuivat koronan vuoksi eikä lopulta kotonakaan hirveästi treenattu. Tämän kuun alussa treenit alkoivat jälleen pyöriä normaalisti, oli kyllä huippua päästä taas treeneihin! Kisoihinkin olisi jo vähän ikävä, sillä viimeisimmät kisat olivat tammikuussa.

15.06. Rudilla oli toinen sappirakon kontrolliultra, kun edellisestä kontrollista oli kulunut noin kolme kuukautta ja ensimmäisestä ultrauksesta neljä ja puoli kuukautta. Tuttuun tapaan aloin jännittämään päivän aikana melkoisesti, sillä olin täysin varma, että Rudi täytyisi leikata, vaikka mitään oireita ei ollutkaan ilmaanutunut. Toki tiedostan sen, että joillain on oireettoman koiran sappi ollut melko paha. Tällä kertaa täytyi myöntää, että hyvin satunnaisesti taitaa se aurinko risukasaankin paistaa! Nyt sappi näkyi huomattavasti paremmin kuin viimeksi ja siellä näkyi normaalikokoinen sappi, jossa ei enää ollut sakkaa! Ennen ultraa otettiin varmuuden vuoksi vielä verikoe, josta katsottiin laajemmin maksa-arvot, jotka olivat kaikki viitearvoissa. 

Rudille ei tarvitse enää antaa lääkettä, joten kuukauden "varo-ajan" jälkeen voisi miettiä kisojakin!  Täytynee mainita tähän väliin etteivät kisat ole se tärkein asia vaan se, että Rudi on terve. Kysyttäessä vielä seuraavasta kontrolliultrasta lääkäri oli vähän sitä mieltä ettei välttämättä tarvitsis käydä, mutta koska sheltti niin halutessani voin viedä 3-6kk päästä. Aion kyllä ehdottomasti käyttää, ihan jo vain oman mielenrauhani/mielenkiinnon vuoksi. Ainakin toistaiseksi saadaan olla normaalisti, mitä nyt vielä se varo-aika. Tosin tälle lääkkeelle ei ole vielä virallista varo-aikaa, mutta sanottiin, että kuukauden pitäisi riittää. Kisoihin meillä ei ole kiire, sillä melkoisen ruosteessa ollaan pitkän treenitauon jälkeen, joten aikaisintaan elokuulle voisi harkita kisoja. 

Pitkästä aikaa koirauimalassa

Hyvin hyvin pitkästä aikaa Rudi pääsi käymään koirauimalassa vähän polskimassa! Tätä edellinen kerta taisi olla melko tarkalleen kaksi vuotta sitten ja sitä edelliset kerrat tuosta edellisestä aikajanalla kahdesta kolmeen vuotta taaksepäin. Rudille tekisi kyllä hyvää käydä säännöllisesti uimassa, mutta se on jäänyt pitkään vain ajatuksen tasolle. En ole ollut täysin varma miten toimia asian kanssa. Lähinnä siis varatako aikaa vai enkö enää varaa. 

Nimittäin yksi useamman vuoden takainen huono kokemus sai Rudille varsin suuren trauman vettä kohtaan, jonka vuoksi tuon jälkeen uimalareissut olivat jokseenkin kamalia. Ja nimenomaan vettä kohtaan eikä vain uimalaa kohtaan. Nimittäin ihan vain kotona tassupesulla ollessa Rudi oli hyvin pelokas, koska yhdisti sen todennäköisesti uimalaan. Sen lisäksi Rudi ei uskaltanut enää mennä mökillä laiturille, rannassa ennen vedenrajaan asti suostuneena pysähtyi kuin seinään viiden metrin päähän sekä sateen jälkeen kierteli lätäköt turhankin laajalla kaarroksella. Toki mikään näistä ei ole ollut varsinaisesti Rudin lempipuuhaa, vaan on mielellään jättänyt hyvin väliin, mutta tuollaista pelkoreaktiota ei ole edellä mainittuihin asioihin liittynyt. Rudi on muutenkin melko herkkä eikä sen kanssa saa edetä liian vauhdilla, mikäli jokin asia arveluttaa sitä yhtään tai käy juurikin näin. Kuitenkin melko nopeasti uimalatauon aikana kotona pesulla olon pelko hävisi hiljalleen eikä mökillä saanut hepulia vettä nähdessään vaan pystyi menemään kohtalaisen läheltä vettä, mutta  kutsuessa kohti vettä jatkoi vain matkaansa tai pysähtyi tulematta yhtään lähemmäs. Edelleen jonkinmoinen pelko itsensä kastamista/uimista kohtaan oli/on, mutta asian kanssa alkoi pärjäämään. 

Kaksi vuotta sitten sain lahjakortin koirauimalaan, jonka ansiosta Rudi pääsi silloin kahden vuoden tauon jälkeen muistuttelemaan millaista polskiminen on. Melkoisen pelokas kaveri oli aina ovelta altaaseen asti, mutta uittaja oli nyt aidosti läsnä ja auttoi Rudia aivan koko uinnin ajan. Siellä mentiin tiukasti Rudi kainalossa aina vedessä ollessaan. Jokseenkin positiivisen, vaikka edelleen hitusen pelottavan kokemuksen jälkeen tämä ei aiheuttanut kuitenkaan samanmoista reaktiota kuin pelottavan kokemuksen jälkeiset uinnit. Tuolloin piti aloittaa käymään edes vähän säännöllisemmin uimalassa, jotta päästäisiin mahdollisesti edes siihen tilanteeseen, että kesällä Rudi uskaltautuisi kastamaan itsenäisesti tassunsa rannassa.Itselleni riittäisi siis vain se ettei vesi olisi enää niin hurjan pelottava asia, vaan muuttuisi sellaiseksi, että Rudi uskaltaisi halutessaan käydä itsenäisesti rannassa vähän kastamassa tassujaan tai vaikka jopa viilentäytymässä vatsaan asti kuumana kesäpäivänä. Eli mitään jokaiseen pieneen mutalammikkoon kiskovaa vesipetoa ei todellakaan tarvitse tulla. Se kuitenkin taasen jäi, kun olin silloin jalka kipsissä ja muutenkin vielä vähän muiden kyytien varassa.

Kaksi viikkoa takaperin siskoni kysyi, olisinko kiinnostunut alkaa käymään säännöllisesti koirien kanssa uimalassa, sillä myös siskoni toiselle koiralle tekisi erittäin hyvää käydä säännöllisesti uimassa. Asiaa tovin pohdittuani päädyin vastaamaan, että olen kyllä hyvin kiinnostunut asiasta. Kaverin kanssa tulisi varmasti paremmin lähdettyä sinne kuin yksin. Yhdelle koiralle kun tuo puolituntinen on aivan liikaa ja etenkin tuollaiselle pelkäävälle nelitassuiselle, jolle riittäisi alkuun maksimissaan se kymmenenminuuttinen. Nyt menee kivasti kolme koiraa samalla kertaa ja kaikille on sopivasti aikaa sekä pystytään vähän jakamaan kulujakin ja on seuraa.

Tosiaan tarkoituksena on käydä säännöllisesti uimalassa, mahdollisuuksien mukaan kerran viikkossa. Nämä kaksi ensimmäistä kertaa menivätkin sopivasti suunnitelman mukaan, mutta viime viikolla vappu taisi vähän sotkea suunnitelmia, joten uimalassa käynti jäi väliin. Tällä viikolla ollaan taasen menossa ja toivon mukaan tästä eteenpäin jälleen viikoittain. 

Ensimmäisellä kerralla Rudi oli niin iloinen pelkästään jo mukaan pääsemisestä ettei tuntunut haittaavan minne mennään, kunhan vain mennään jonnekkin. Harvemmin kun on nyt päässyt mukaan mihinkään, sillä treeneihin ei pääse ja ollaan lenkkeiltykin pääsääntöisesti vain tutuissa maisemissa. Kohteessa Rudi ei tunnistanut paikkaa vaan lenkilläkin oli varsin iloinen nelitassuinen. Vielä ovesta sisään mentiin melkoisella vauhdilla, kunnes tajusi missä ollaan. Melkoinen yrittäminen takaisin kohti ulko-ovea alkoi eikä päättynyt ennen kuin päästiin altaalta uudelleen pesutiloihin. Silti Rudi ei ollut niin paniikissa kuin muistin sen aiemmin olleen. Ennen pesupaikkaa, pesupaikalla ja altaan reunalla oli kuitenkin kovin jännittynyt, mutta pystyi kurkkimaan muiden uintia ja pitämällä tietyn välimatkan ramppiin oli hitusen vähemmän jännittynyt. 

Hirveästä jännittämisestä huolimatta rampilta veteen meneminen onnistui mun silmin paremmin kuin moneen kertaan aiemmin. Rudille riitti vain se, että uittaja kävelee vieressä veteen, pitäen toki pelastusliivien kahvasta kiinni. Aiemmin kun vedenrajaan on tehty pysähdys. Vähän Rudi ui hätäisesti, mutta vesi ei sentään lentänyt ympäriinsä samanmoisesti kuin silloin heti pelästyksen jälkeisinä kertoina. Sen verran nelitassuinen aina kierroksesta uupui, että rampille palattuaan aina puuskutti kovin voimakkaasti eikä jalat meinanneet kantaa. Rudi kävi kolmesti altaassa, mutta aikaa meni yhteensä alle kymmenen minuuttia. Toisen kerran suihkutellessa ei enää ollut kiire mihinkään, vaikka varmasti vähän vielä jännittikin paikkaa. Tiesi kuitenkin ettei enää joudu altaaseen, vaan pääsee pois. Kokonaisuutta ajatellen olen kyllä positiivisesti yllättynyt siitä, millainen Rudi oli uimalassa! Tietenkään mitään ihmeparantumista ei ole tapahtunut vaan hiljalleen pääsee varmasti kyllä traumastaan edes jonkin verran yli, toivottavasti ainakin.

Rudi on siitä ihana, että se lähtee aina yhtä innoissaan mukaan, vaikka edellisellä kerralla olisi käyty vähän epämiellyttävässä paikassa. Eikä paikanpäällä lenkilläkään ollut vielä mitään apua -oloa, vaikka varmasti tunnisti nyt paikan. Sisälle meni taasen vauhdilla, mutta huomatessaan minne joutui niin vahvaa halua ulko-ovelle ei ollut kuin viimeksi. Takkeja riisuessa Rudi kävi ehkä kolmesti hihnan päässä kokeilemassa pääseekö, mutta palasi aina takaisin hetkeksi. Pesupaikalla pestessä seisoi nyt yhtä nätisti kuin kotonakin, joskin oli ehkä vähän harmistuneemman oloinen. Pelastusliiviä ottaessa ja laittaessa päälle sekä odottaessa pääsyä ylös, Rudi kokeili tassullaan kaksi kertaa melko voimakkaasti, kykeneekö avaamaan portin päästäkseen kohti ulko-ovea. Noustessa ylös meni reippaasti siihen asti, kunnes jouduin hidastamaan, jolloin Rudi yritti vielä kerran pelastautua kohtaloltaan, mutta vain kutsusta palasi takaisin ylös. Saatiin tovi katsella muita hieman kauempana rampista, joka sopi kovasti Rudille. Se alkoi jopa ensimmäistä kertaa vähän komentamaan siskon toista koiraa, joka menee itsenäisesti lelujen perässä uimaan. Hämmentävää! 

Ensimmäisen kierroksen Rudi pääsi tekemään niin ettei mennyt rampilta, vaan uittaja nappasi sen altaan reunalta uimaan. Siinä tuli Rudille pienoinen mites tämä nyt näin -olo, mutta selviytyi tästä hengissä. Uiminen oli tuttuun tapaan melko hätäistä, etenkin poispäin rampilta, mutta kääntyessään takaisin kohti ramppia meno hieman rauhoittui. Seuraavat kaksi kertaa Rudi pääsi rampin kautta, jotka menivät aikalailla samanmoisesti kuin viimeksikin. Alla oleva video on viimeiseltä kierrokselta, jossa olikin itseasiassa toisinpäin, jo valmiiksi vähän hätäinen meno vain kiihtyi kohti ramppia. Silti Rudi sai mennä lopussa hetken matkaa niin ettei uittaja pitänyt ollenkaan kiinni! En kyllä osannut odottaa, että noin nopeasti päästää Rudista irti, mutta se näytti ettei se vaikuttanut Rudin tekemiseen mitenkään. Sitä en tietenkään tiedä mitä nelitassuinen tilanteesta ajatteli, kun ilmettäkään en kunnolla nähnyt. Alhaalle tai ylipäätään ulos ei ollut uimisen jälkeen oikeastaan edes kiire. Kuivatessa puhaltajalla Rudi alkoi komentamaan mua, joka oli ensimmäinen kerta koskaan! Sellaisen päätelmän voisi sanoa, että mahdollisesti taisi mennä hitusen paremmin kuin edellinen kerta. 

Rally-Tokon ratatreenit 27.02.

Ennen tätä ehdittiin myös pyörähtää helmikuun lopulla Akaan Koirahallilla, kun kaverini piti siellä ratatreenit. Pursuileva energia, täysin vieras halli sekä ohjaajan jännitys näkyivät hyvin Rudissa. En musita milloin viimeksi olisi käynyt katsomassa houkutuksen esineet tai merkillä häiriö olisi vaikuttanut noin vahvasti. Itse mokailin tuplasaksalaisen jännittämällä etukäteen lyhyttä kylttiväliä ja olinhan myös myöhässä enkä näyttänyt kunnolla. Rudilta tuli tottakai palautetta huonosta ohjaamisesta. Tuon jälkeen lähtikin vähän keulimaan. Hyviäkin hetkiä mahtui radalle ja yleisesti jäi melko tyytyväinen fiilis. Rudille on aina ollut hankalaa uudessa hallissa ja toki myös se, että itseäni jännittää. 

Eläinlääkärissä - Sappirakon kontrolliultra

Niin minä ehdin ajatella, että olisin näpytellyt nyt kaikki kirjaamatta olleet tekstit sapen ultrien välissä, jotta tekstiä tulisi jonkin verran monipuolisemmin kuin vain sapesta eikä tulisi jälleen jättimäisiä taukoja. Vaan kuinkas taasen kävikään! Ehkä on vain pakko myöntää se ettei osaa enää olla niin aktiivinen kuin joskus aiemmin on ollut, vaikka onkin aina mukava palata kirjoittamaan kuulumisia tänne. Sappi on myös kummitellut takaraivossa niin ettei ole oikein osannut keskittyä muuhun kuin sen pohtimiseen - silloin kun pohtii koiramaisia asioita. Mikäli positiivisesti haluaa ajatella niin tämän kontrolliultran lähestymien ei saanut samanmoista reaktiota aikaan kuin se ensimmäinen ultra. Ehkä mahdollisesti nyt olisi kuitenkin se kuuluisa the hetki kirjaamatta jääneiden asioiden kirjoittamiseen, kun hyvin paljon tapetilla ollut Korona on saanut jäihin toistaiseksi kaikki hallitreenit sekä ainakin toukokuun loppuun asti kisat. varovaisesti kun suunnittelin palaamista kisakentille toukokuussa, mikäli sapen tilanne olisi antanut myöden. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut tehnyt mitään sen suurempaa suunnitelmaa kuin tiedostanut toukokuun kisat ja päättänyt miettiä niitä seuraavan kerran sitten, kun tiedän mitä sapelle kuuluu.

Josta puheenollen sekä mahdollisesti myös otsikosta voi päätellä, Rudi kävi maanantaina 23.3. sapen kontrolliultrassa, kun aikaa on kulunut ensimmäisesta ultrasta 7,5 viikkoa. Rudin käyttäytymisessä en ole huomannut mitään erityistä muutosta, samanmoinen hepuli kuin tähänkin asti - ellei sitten hitusen iloisempi, joka voi johtua myös ylirasitus-tilan poistumisesta ja isojen jumien aukeamisesta. Ruoan ja namien jälkeinen röyhtäily on jatkunut kuin myös satunnainen sohvan nuoleminen. Ne kun olivat oikeastaan ainoat asia, joita yritin yhdistää sappeen, mun olemattoman päättelykyvyn sekä kuulemani perusteella. Sappi on kuitenkin siitä hankala, että se oireilee niin erilaisesti tai on kokonaan oireilematta. Siksi olin täysin varma siitä, että tulisin jännittämään tätä päivää vähintään yhtä paljon kuin ensimmäistäkin ultraa, mutta oikeastaan odotinkin mielenkiinnolla miltä siellä näyttää.

Odotushuoneeseen asti pääsin jännittämättä, kunnes muutamaa minuuttia ennen meidän aikaa, alkoi aivan järkyttävä jännitys. Meidän aika oli vielä 25 minuuttia myöhässä, joten hyvän tovin ehdin tuolissa jännittää. Sappea kurkkiessa meni 40 minuuttia, sillä sitä ei saatu yrityksestä huolimatta kunnolla näkyviin eli tarkkaa infoa sen tilanteesta ei tullut. Se kuitenkin näkyi, että edelleen siellä sitä sakkaa on, jonka olisi tässä ajassa pitänyt vähentyä. Tarkkaa määrää ei kuitenkaan pystynyt näkemään. Koska Rudi kuitenkin on täysin normaali itsensä lääkekuuria jatketaan vielä ja käydään 3kk päästä uudelleen kontrolliultrassa. Toki aiemmin mikäli vointi huononee. Kesäkuussa siis viimeistään kontrolliin ja toivon mukaan sitä ennen olen saanut bloginkin ajantasalle. Voihan sappi!

Mutta myös jotain positiivistakin! Rudi on käynyt niin hierojalla kuin kraniossakin ja saanut sieltä positiivista palautetta. Syksyinen ylirasitustila on vihdoin selätetty eikä Rudi ole enää ollut kuin ns. normaalisti jumissa, miten nyt luustonsa vuoksi aina vähän on tietyistä paikoista, jotka lähtevät aina auki, kun käy säännöllisesti hierojalla tai kraniossa.

Rally-tokon valmennusryhmän treenit 19.02.

Nyt olisi melkoisen harvinaista videomateriaalia rally-tokon valkkuryhmän treeneistä! Olen tainnut hurjat kaksi kertaa aiemmin napata videota treeneistä silloin, kun on ollut ulkopuolinen kouluttaja. Tällä kertaa oli tiedossa sellainen ratatreeni, josta halusin muistoksi vähän videomateriaalia, joten miksei samalla voisi julkaista niitä myös täällä.

Alkuksi oli keskittymistä vaativia tehtäviä, joiden jälkeen oli lähes kaikki mieleiset kyltit putkeen, joiden jälkeen täytyi jälleen keskittyä ja kuunnella. Melkoinen meteli kuului radalta, kun alkuun Rudi suoritti noin suunnilleen, jotta pääsisi mahdollisimman nopeasti etenemään lempikylteille, joista villiintyneenä voi jatkaa huutamista ja kuuntelemattomuutta ihan viimeiselle kyltille asti. Aikalailla sellainen suoritus kuin osasin odottaa, vaikka olihan siellä molemmilla kerroilla hyviäkin kohtia. Hiljattain päättynyt treenitaukokin varmasti vaikuttaa vielä etenkin tuohon huutamiseen, sillä Rudi on varsin hepulissa jo hallille vievällä tiellä. Täytyisi varmaankin käydä hallilla taasen muutaman kerran itsekseen. Tosin videolta treeni näyttää hurjasti paljon 

Eläinlääkärissä - Hammaskivepoisto ja sappirakon ultraus

Viime viikon torstaina oli päivä, joka oli kaksi viikkoa ollut melkoinen mörkö. Stressi, jännitys sekä ahdistus olivat hyvin hyvin tuttuja vieraita, päivä päivältä enemmän. Alunperin mun piti varata aika vain hammaskiven poistoon, mutta muutamaa päivä ennen kuin ryhdistäydyin asian kanssa, tuli isompaan tietoon shelttien sapivaivat. Päätin, että samalla kyllä katsotaan se sappikin, vaikka mitään varsinaisia oireita en ollut huomannut. Halusin mielenrauhan asian suhteen, vaikka samalla ahdisti päivä päivältä enemmän. Pitkään olin enemmän positiivisesti kiinnostunut löytyykö jotain vai eikö löydy. Kuitenkin edeltävänä viikonloppuna alkoi aivan tajuton jännitys ja stressi asian suhteen enkä saanut enää nukutuksi kunnolla. Etukäteen ei kannattaisi ajatella aina ensin pahinta ja ylistressata asiaa, koska eihän se pahenna tai paranna tilannetta.

Torstai tuli hyvin hyvin nopeasti enkä ollut varma uskallanko viedä Rudia sinne, mutta päivän aikana jostakin syystä tilanne kääntyi takaisin lähtöpisteeseen, positiiviseesti odottavaan olotilaan. Muistin jälleen sen, että aina mennään terveys edellä eikä siinä vaiheessa oikein voinut enää skipata asiaa. Ultraus tehtiin onneksi ennen kuin jätin Rudin hammaskiven poistoon. Kuten ehdin jo arvata niin me ei vältytty sappivaivoilta. Sapessa oli 1/4 sakkaa, joka ei kuitenkaan ollut kiinnittynyt seinämiin, kuten ilmeisesti yleensä on. Tässä vaiheessa pystyin jo myöntämään itselleni, että tulos oli parempi mitä odotin, sillä pelkäsin Rudin jäävän tuolle matkalle. Tottakai paras vaihtoehto olisi ollut ettei mitään olisi löytynyt, mutta mikäli katsoo siltä kannalta kuin sitä katsoin.

Samalla Rudilta otettiin myös verikoe: kolesteroli 6 (raja on 8) ja sappiarvo 25 (rajaa en tiedän, mutta hieman koholla). Adursal-lääkityksellä mennään pari kuukautta, jonka jälkeen on kontrolli ja jatkoa katsotaan sen mukaan. Hammaskiveä ei ihan hirveästi ollut eikä yhtäkään hammasta tarvinnut poistaa, mutta useammassa hampaassa on kiillevaurio. Johtunee yleensä ilmeisesti jostain iskusta tai purrut jotakin kovaa. En muista tilannetta, jossa olisi saanut kovaa iskua kuonoonsa (, joskin johonkin tuolinjalkaan tmv. hepulissaan vahingossa kolauttanut muttei kovin lujaa) tai purrut muuta lujaa kuin lelujaan tai luitaan.

Rally-Tokokisat 4.1.

Heti tammikuun ensimmäisenä lauantaina lähdettiin kohti rally-tokokisoja. Voisi sanoa olevan varsin täydellisen matkan päässä oleva kisapaikka, sillä matkaan meni vain kolmisen minuuttia. Virallisesti olimme lomalla, joten ennen kisoja ainoa treeni oli pari viikkoa aiemmin olleet rally-tokoepikset. Ensimmäistä kertaa luotin siihen, että ilman säännöllistä treeniä voimme silti selviytyä radalta hengissä.

Ratapiirrosten tultua seinälle tuli melkoinen auts -olo. Ensimmäisenä tehtävänä sarjahyppy pitkillä väleillä ja minulla kovin hepulissa oleva nelitassuinen. Ennakko-odotuksena oli varsin hallitsematon sarjahyppy, jonka jälkeen villilaukassa seuraavat kuusi kylttiä. Rataantutustumisen lähdössä taisin olla kovin mietteliään näköinen, kun tuttu totesi jotenkin, että taitaa tulla vähän hepulialoitus. Vastauksena paino sanalla vähän, joka sai myös toisenkin tutun nauramaan. Kyllä vain Rudin hassuttelut tiedetään. Vaan ei ihan mennytkään kuin ajattelin, vaan olikin Rudiksi varsin hyvä sarjahyppy. Tämä sai hitusen herpaantumaan, jonka vuoksi seuraava kyltti ei ollut niin hieno kuin yleensä on.Tästä taasen huomasi ettei kannattaisi ajatella kisatilanteessa ettei varmasti onnistu. Alun sarjahypyn jälkeen ei enää jännittänyt ja Rudikin oli yllättäen varsin iloisella mielellä liikkeellä. Liikkeestä maahanmeno -kyltillä näytti mun kulmasta ja mielestäni myös videolta katsottuna, että Rudi menisi istumisen kautta maahan. En kuitenkaan uskaltanut uusia, sillä kaikesta huolimatta Rudi oli sellaisessa mielentilassa, että liike olisi mennyt huonommin kuin tuossa hetkessä. Onneksi en uusinut, sillä tuomarin silmin ei näin käynyt. Vahingossa varsin fiksu päätös.

360 vasempaan -1p. koira pois asennosta enemmän kuin 0.5m - Oma herpaantuminen hypyllä aiheutti sen, että Rudi pääsi käväisemään hitusen liian kaukana leveys suunnassa, kun lähestyttiin seuraavaa kylttiä, jonka vuoksi myös itse liike oli tavallista kamalamman näköinen.

Molemmat täyskäännös oikeaan -1p. koira pois asennosta enemmän kuin 0.5m ja -1p. epätarkasti suoritettu tehtävä - Mikäli oikein tulkitsen niin Rudi jäi tuijottamaan kameraa, minkä takia jäi jälkeen.

Istu, maahan, istu -1p. epätarkasti suoritettu tehtävä - Ensin Rudi haki oikeaa paikkaa ennen istumista ja maassa ollessaan meinasi nuuskia maata.

istu, täyskäännös oikeaan -1p. koira pois asennosta enemmän kuin 0.5m. - Oletan sen tulleen hitusen liian kauaksi jääneestä istumisesta. Juuri kun oltiin lähestymässä kylttiä alkoi kuulua tulostimen ääni, jota Rudi jäi ihmettelemään.

Vielä erikseen kylteiltä 270 oikeaan (4. kyltti) ja 270 vasempaan (14. kyltti) oli maininta "Hieno!".

Tuomari: Maria Riski
Tulos: MES95 (/100p.) ja 3. sija
Aika: 2.06.57
Kommentti: Hieno rata!

Kuuden viikon loma

Rudi on jo pitkään käynyt säännöllisesti hierojalla ja kraniosakraaliterapiassa, joka Rudin kohdalla tarkoittaa kerran kuukaudessa hierojalla ja silloin kun tarvitsee kranio. Satunnaisesti kuukauden aikana molemmat, kuten nyt ainakin joulukuusta helmikuuhun. Muuten Rudi on hyvin hyvin jumissa.

Viikkoa ennen joulua käytiin kraniossa, jossa suositeltiin pitämään seuraavaan hoitkokertaan asti täyslepoa. Olin ehtinyt varaamaan hieroja sopivasti ennen näyttelyä, joten seuraava kranio olisi vasta kuuden viikon päästä. Saimme kuitenkin luvan osallistua ilmottuihin kisoihin, rally-tokoon ja näyttelyihin, mutta mielellään ei treenattaisi ollenkaan. Kyseessä on kuitenkin tosiaan rally-toko, jossa Rudilla on jo sen verran vahva osaaminen ettei ihan heti unohdu vaikkei hetkeen treenaisikaan. Näyttelyissä huomasi ettei olla ylläpidetty sitä taitoa ja olisi tarvinnut hitusen enemmän treenata, sillä ihan hirveästi en uskaltanut muistutella. Ne eivät selvästi niin vahvana osaamisena ollutkaan, mutta tulos kuitenkin yllätti varmasti kaikki.

Taukoon syynä oli pahasti jumissa olleet takajalat ja etupää sekä yleinen ylirasitustila. Enkä toisaalta ihmettele varsin rankan syksyn jälkeen. Ihan niin rankkaa syksyä en ollut suunnitellut, mutta sai ainakin huikeita muistoja kerättyä. Tuohon väliin olin ehtinyt jo suunnittelemaan taukoa, sillä seuraavana päivänä ollut treeni jäisi hoidon vuoksi väliin, sitten olisi joulutauko sekä uusi vuosi, jolloin ei Rudin kanssa voisi mennä rakettien vuoksi. En kuitenkaan ihan näin pitkää, mutta mielummin vähän liiankin pitkä kuin liian lyhyt. Saatiin myös hierojalta lainaan laaseri, jotta saisin itse laaseroitua pahimpia paikkoja.

Tauko meni lopulta varsin nopeasti eikä Rudi alkanutkaan hyppimään seinille, vaikka näin alkuun odotinkin. Hyvin ilmeisesti olen saanut keksittyä muuta aktivointia! Epäilys oli tästä kovin suuri. Täytynee kuitenkin myöntää, että taidetaan molemman aika paljon jo kaivata treenejä, vaikka mennäänkin aina terveys edellä!

Hieroja oli vähän sitä mieltä, että hyvin todennäköisesti saataisiin lisää lomaa. Kraniossa kävimme eilen ja saimme hyviä uutisia! Rudi oli paljon paremmassa kunnossa kuin kuusi viikkoa aiemmin, mutta olisi hyvä olla rennosti noin pari viikkoa, jonka jälkeen voidaan aloittaa taas treenaamaan. Katsotaan uskaltaisinko kuitenkin ensi viikolla käydä pyörähtämässä hallilla kääntymässä. Ehkä. Täytynee vielä katsoa, mitä huomenna selviää eläinlääkärissä, sillä samalla kun Rudi käy hammaskivenpoistossa ultrataan myös sappi. Sen verran hurjasti nyt alkuvuodesta paljastui sappivaivoja shelteillä.

Lahti RN 19.01.

Siitä onkin aikaa kun viimeksi ollaan oltu näyttelyissä, reilu kaksi vuotta sitten. Silloin päätin ettei enää käydä näyttelyissä, sillä se ei kuulu ihan mun lemppari harrastuksiin eikä Rudi taida olla ihan näyttelykoirakaan. Kun Rudi alkoi hiljalleen lähestymään veteraani-ikää päätin, että kyllä me nyt voidaan yksissä näyttelyissä käydä pyörähtämässä veteraanikehässä. 

Aloin jo edeltävänä päivänä jännittämään näyttelyä, sillä olin varma etten osaisi olla kehässä enää. Matkaan lähdettiin porukalla, jossa yksi oli juoksuinen ja sai Rudin olemaan kehänlaidalla todella hepulissa enkä saanut Rudia edes seisomaan nameilla. Olin itse hyvin hermostunut, stressaantunut, jännittynyt sekä panikoin hyvin hyvin paljon. Päädyin menemään kehän vieressä ahtaalla käytävällä edes takaisin. 

Kuva: Riia B.

Rudi oli ainut veteraaniuros enkä tiedä helpottiko vai pahensiko se tilannetta. Ainakaan ensin pyydettu edestakainen liike meni täysin penkin alle, kun Rudi kiemurteli ja lopulta halusi yrittää moikkaamaan kehän sisäpuolella istumassa olleen omistajan kanssa olevaa shelttiä. Pöydällä Rudi oli yllättävän hienosti! Liikkeet katsottiin uudelleen, jonka jälkeen seisottaessa Rudi alkoi vinkumaan melko reilusti. Tulokseksi näytettiin erinomainen SA:n kera ja valehtelematta tuijotin pari sekuntia suu auki. Kovasti tuomari näytti tykkäävän Rudista, kun ei niin täydellisellä suorituksella saatiin tuommoinen tulos. Vielä kun mainitsi hampaista juuri kun pari päivää aiemmin olin varannut ajan hammaskiven poistoon. 

"8 v. Erinomainen koko. Hyvät ääriviivat. Tasapainoisesti kulmautunut. Avoimet kyynärpäät. Hyvä pää ja ilme. Alaetuhampaat tarvitsevt hoitoa. Erinomainen turkki. Hyvä hännänasento liikkeessä. Liikkuu hieman löysästi edestä. Hyvä sivuaskel. Onnittelut omistajalle koiran hyvästä huolenpidosta. Esitetään hyvin."

VET-ERI VEK1 SA PU4 VET-VSP

Tuomarina: Tuire Okkola

Loppuvuoden rally-tokon epikset ja tokotreenit

Olen ollut varsin hiljainen somessa jo oikein hyvän tovin. En ole enää pitkään aikaan oikein osannut istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan mistään tai lähteä valokuvaamaan, kuvien muokkaamisesta puhumattakaan. Tosin nykyisillä taidoillani, kamerallani tai ilmaisohjelmalla ei kovin puhuttelevia kuvia saa, mutta parempia voisi tulla mikäli keskittyisi ja ottaisi vain sen ajan entiseen tapaan. Lisäksi on kovin vaikeaa aina aloittaa pitkien taukojen jälkeen, joka vain vaikeutuu mitä kauemmin aikaa kuluu. 

Haluaisin kyllä ylläpitää tasaisesti päivittyvää blogia, mutta silti aina aikaa kuluu valtavasti postauksien välillä. Satunnaisesti sitä on miettinyt, että pitäisikö vain heittää hanskat tiskiin, kun ei vain muka onnistu. Erittäin itsekriittisenä näkee suunnilleen kaikki postaukset varsin huonoina muiden postauksiin nähden, vaikka ei saisi verrata muihin eikä näin oikein pääse kehittymäänkään, kun en uskalla julkaista postauksia.

Ehkä itselleni voisi tälle vuodelle asettaa itselleni tavoitteeksi opetella olemaan hieman armollisempi ja positiivisempi eikä aina ajatella kaikista pahinta vaihtoehtoa.

Ennen kuin päivitän tämän vuoden kuulumisia niin pyörähdetään vielä nopeasti loppuvuoden kuulumisissa. Kahdet rally-tokoepikset sekä tokotreenit olisivat vielä päivittämättä. Mahdollisesti myös muistiinpanot yhdestä teematunnista, mikäli vielä puhelimen kätköistä löytyy.

21.12. 

Harvoin enää Rudin kanssa käydään rallyepiksissä, kun on sen verran kokenut sekä vihdoin löytyi se oikea fiilis tekemiseen ja näin parannettiin suorituksia kisoissa. Ainoastaan silloin käydään, mikäli kisoista on kovin pitkään. Syksyn aikana hienojen suoritusten väliin mahtui myös muutama nuuskimisen vuoksi huonosti mennyt kisa. Tämän vuoksi halusin käydä kokeilemassa millaista suoritusta voi odottaa meille lähes uudessa hallissa, kun kaksi viikkoa epiksistä olisi samaisessa hallissa viralliset kisat. Matka kun oli melko täydellisen matkan päässä kotoa, noin kolme minuuttia.

Paikanpäällä hieman hirvitti miten mahtaa käydä, sillä tilat ovat varsin ahtaat, kun molemmissa halleissa oli samaan aikaan epikset. Alkuun näytti siltä ettei pystyisi lämmittelemään mitenkään aiemmin mainitun syyn vuoksi. Näiden hallien välissä kun on kovin vähän tilaa. Jouduin myös tilanteeseen, jossa saman talouden ihmiset ohittivat meidät molemmin puolin enkä päässyt väistämään. Toinen lastenvaunujen kanssa oikealta, koirallinen vasemmalta ja pysähtyi todella lähelle meitä, kun ei päässyt ohittamaan, kun minä odotin lastenvaunujen kanssa menijän ohitusta. Hänen koiransa alkoi haukkumaan vihaisesti, jollaiseen Rudi heräksti vastaa. Mikäli molemmat olisivat ohittaneet samalta puolen, ei olisi tuossa tilanteessa oltu, mutta en sitten tiedä olettiko mun kiertävän Rudin kanssa heidän välistään.

Onneksi agilityepikset loppuivat sopivasti ennen VOI-luokan alkua (ylin luokka näissä epiksissä), jolloin pääsimme lämmittelemään vapautuneeseen tilaan. Lämmittelyssä Rudi oli varsin pätevä ja iloinen eikä missään liikkeessä ollut mitään erityistä ongelmaa. Lähtöön mennessä huomasin Rudin alkaneen jälleen jännittämään, joka näkyi myös radalla eikä tsemppaaminen tuntunut auttavan. Varsin tahmeaa ja hitaantuntuista suorittamista, joskin nuuskuttelua ei kuitenkaan ollut niin hurjasti kuin ajattelin jännityksen vuoksi tulevan. Nimittäin ainakin jonkinnäköinen yhteys nuuskuttamisen ja jännittämisen kanssa on, mutta ei aina. Maaliin tulon jälkeen nappasin lelun mukaan ja lähdin palkkaamaan viereiseen halliin. Palkkaamisen jälkeen kokeilin pari liikettä, jotka teki häntä heiluen. Täytyisi keksiä miksi Rudia alkaa noin hurjasti jännittämään

Tulos: VOI 99/100p. ja 1. sija

28.12.
Lähdettiin toisiin epiksiin Hyvinkäälle kaverini kanssa. Mietin pitkään kannattaako niin pitkän matkan päähän vain epiksiin, mutta päädyin lopulta ilmoittaa meidät sinne, sillä siellä oli tuomarina virallinen rallytuomari Hannele Pirttimaa. Halli oli täysin uusi meille ja Rudia jännitti jo lämmittelyssä. Rata meni yllättävänkin huonosti, sillä itseäni alkoi myös jännittämään, kun rata ei tuntunut etenevän ollenkaan ja uusimisen jälkeen Rudilta meni täysin fiilis tehdä. Harmikseni en enää löytänyt videota tältä radalta.

Tulos: MES 74/100p.
Kommentti: Rauhallista osaamista


19.12.

Pitkästä aikaa ehdin napata paikan tokotreeneihin, joissa oli vähän kuin pikkujoulut. Rudikin oli lopulta melkoisen pikkujoulutunnelmissa. Varsin vähän tehtyä ruutua päästiin tekemään, ensimmäisellä toistolla vähän mikä homma -fiiliksellä. Saatiin kuitenkin paljon onnistuneita toistoja, vaikka lopulta kuuluikin vähän turhan usein "hau" lähtiessään sivulta. Toinen mitä päästiin tekemään oli kaukot niin, että putki oli välissä. Saatoin ehkä vähän odottaa jotain muuta kuin onnistuneita toistoja, mutta niin vain kävi ettei Rudi varastanut kertaakaan putkiin vaan teki mitä käskettiin ja vasta vapautuksella pääsi putkeen. Merkin kierrossa kerran karkasi putkeen, kun oli sopivasti linjalla.

Tavoitteet 2019 ja 2020

Taasen olisi aika kerrata miten meidän viime vuoden tavoitteille oikein kävikään sekä asettaa tulevalle vuodelle uudet tavoitteet. Vuosien mittaan olen huomannut ettei tavoitteet aina toteudu ihan niin kuin olisi halunnut, monistakin syistä. Siksi olen yrittänyt olla viimeistään viime vuodesta eteenpäin hitusen armollisempi niiden suhteen, vaikka toki aina tavoitteita kohti mennään parhaamme mukaan.

Tavoitteet 2019

• Kehittyä rally-tokossa ja tokossa paremmaksi ja varmemmaksi.

- Löydettiin oma kupla, joka paransi vähän kuin itsestään molempia. Selkeästi kuitenkin huomaa, että rally-toko on meille se vahvempi laji ja hiomista riittää tokossa huomattavasti enemmän. 

• Käydä yhdellä päiväretkellä jossain.

- Ei käyty taaskaan ei. Yksin ei oikein tule lähdettyä eikä oikein ole kaveria, joka lähtisi.

• Rally-Tokon piirimestaruuskisat ja tavoitellaan SM-kisoihin pääsyä.

- Alkuvuoden sairastumisen vuoksi saatiin puolenvuoden karenssi päälle, joten SM-kisoista oli turha haaveilla, kun kahdella alle 90p. tuloksella ei sinne päästä. Piirimestaruuskisatkin jäivät väliin, sillä varoaika päättyi viisi päivää myöhemmin.

• Kokonainen kisakausi kolmeen vuoteen.

- Kokonaista kisakautta ei saatu, sen alkuvuoden sairastumisen vuoksi ja loppuvuodesta Rudi joutui treeni/kisalomalle kuudeksi viikoksi, joka loppuu aikaisintaan tammikuun lopussa.

• Kunnonkohotusta niin nelitassuisella kuin ohjaajalle.

- Paremmin olisi voinut mennä.

• Pysyä terveenä

- Ei ihan pysytty. Rudin sairastelut tulikin mainittua ja itse jouduin flunssan vuoksi muutamaksi päiväksi sairaalaan.

Tavoitteet 2020

• Pysyä terveenä koko vuoden ajan.

• Rally-Tokon PiirM, SM ja shelttien rotumestaruus 

• Uskaltautua tokokoeeseen tai kahteen

• Uskaltautua tehdä uusi aluevaltaus

• Muutamat veteraanikehät

• Muistaa myös lomailla säännöllisesti ja muistaa tehdä myös arjessa hauskoja juttuja!

Vuosikatsaus 2019

Taasen on vuosi ehtinyt kääntyä uuteen ja vielä uuteen vuosikymmeneen. Jälleen olisi aika aloittaa uusi vuosi perinteisesti tekemällä pienoinen kooste edellisestä vuodesta. Luvassa on myös tuttu alkuvuoden postaus tavoitteista, mutta tänä vuonna koirakulut jäävät valitettavasti väliin. Reilu puolet kirjatuista kuluista hukkuivat enkä kirjannut lopulta enää loppuvuodesta. Tänä vuonna kirjaillaan ehkä vähän paremmalla tuloksella!

Tammikuussa Rudin eturauhanen alkoi oireilemaan* uudelleen, jonka vuoksi saatiin puolenvuoden kilpailukielto, sillä kokeilin vielä tablettilääkkeen. Pääsimme myös Hannele Pirttimaan koulutukseen*, kun tuli kouluttamaan rally-tokovalkkua.

Helmikuussa oli vuorossa Pia Heikkisen koulutus*, joka oli valmennusryhmän toinen koulutus. Hämeen Shelttien vuosikokouksessa Rudi oli vuoden rally-tokosheltti 1. sekä minut valittiin uudelleen hallitukseen. 

Maaliskuussa pyörähdettin epävirallisissa rally-tokokisoissa* ettei kisaaminen ihan unohdu monen kuukauden tauon aikana. Tai varsinkaan itseäni ala vain jännittää enää. Käytin myös tokon kokeenomaisissa treeneissä* sekä paikallaolon teematunnilla*.

Toukokuussa oli Hämeen Shelttien makkaranpaistolenkki*, pyörähdettiin pitkästä aikaa mätsäreissä*sekä oli kahdet rally-tokoepikset*.  Kesäkuussa pyörähdettin myös rally-tokoepiksissä*. Heinäkuussa mökkeiltiin* ja päästiin vihdoin vuoden ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihin*. Heinä-elokuussa oli kahden kerran koiravalokuvauskurssi*. Elokuuhun mahtui vielä rally-kisat ja tokokoe* hyvän tovin jälkeen.

Syyskuuhun mahtui kahdet kisat rallya, ensin aivan uudessa ympäristössä Pirkkahallissa* ja Ylöjärvellä*. Pyörähdettin me myös tokon ALO-luokkaan tähtäävässä koulutuksessa*sekä aloitettiin toinen vuosi rally-tokon valmennusryhmässä*. Elo-syyskuussa käytiin tutustumassa meille vielä melko uuteen lajiin, koiratanssiin*. Mahtuihan kuukauteen myös vielä rally-tokoepikset!* Varsin toiminnallinen kuukausi.

Lokakuussa oli järjestämäni Hämeen Shelttien rally-tokokoulutus*sekä Liedon tupla rally-tokokisa*, jossa Rudi valioitui jo muutenkin hienon syksyn päätteeksi!

Marraskuussa oltiin pitkästä aikaa tokokurssilla*, jonka aikana iski pienoinen halu tehdä myös jonkinmoinen suunnitelma tokon suhteen. Pyörähdettiin myös tokon kisanomaisessa treenissä* sekä tehokkaan palkkaamisen teematunnilla.  Rally-Tokon valkkuryhmää tuli kouluttamaan Csilla Bakos*.  Tässä vielä pienoinen kooste loka-marraskuun kisoista!

Joulukuussa oli vielä yhdet rally-tokokisat *sekä kahdet epikset (, joista vieläkin kirjoittamatta!). Nappasin myös yhden tokotunnin, kun oli myynnissä. Melkoinen pikkujoulumeininki oli eräällä nelitassuisella. Koko vuoden ajan Rudi kävi kerran kuussa hierojalla sekä pari kertaa kraniossa. Toinen kerta osui hieman ennen joulua, jolloin meille määrättiin lomaa seuraavaan kranioon asti (28.1.).  Rudi oli melkoisen jumissa lonkista ja etupäästä sekä yleisesti kovin ylirasittuneen oloinen., eikä ihme, sillä syksy oli varsin raskas. Ilmottuihin kisoihin oli ok mennä, mutta muuten ei yhtään rallya/tokoa, mutta muuten saa olla normaalisti. Varsin hyvä ajoitus lomailulle, jos jotain positiivista!

Huippua alkanutta vuotta!