30 marraskuuta 2015

Haasteena haukkuminen toisille.

Jokunen ehkä muistaa, kun viime vuonna näpyttelin tekstin* arjen ongelmista. Oli autossa jännittämistä, vetämistä, sisällä äänille haukkumista ja vaikka mitä. Alku oli aivan jäätävää aikaa, mutta Rudi otti nopeasti jättimäisen harppauksen parempaan, mutta jäätiin pitkäksi aikaa junnaamaan paikalleen. Valitsin nyt yhden näistä aiheista. Mistä lähtökohdista lähdettiin ja missä vaiheessa nyt ollaan?

Toissa vuodenvaihteen paikkeilla käytiin katsomassa Rudia kahdesti ennen kuin pakattiin se tavaroineen autoon. Silloin ei tietenkään tajuttu kysyä esimerkiksi sitä, miten tulee toimeen toisien koirien kanssa. Lähinnä jännitti miten tuo tulee toimeen kissojen kanssa tai toisinpäin, kun Rudi ei koskaan ollut nähnyt kissoja ja meillä kissat olivat tottuneet jo koirattomaan elämään. Se meni onneksi melkein ongelmitta. Jotenkin tuo muiden koirien kanssa tuleminen oli niin itsestäänselvyys, etten tajunnut sitä kysyä. Vaan kuinka väärässä olinkaan! Täällä on hyvin tavallista, että lenkeillä ei koiria tule vastaan, vaikka hurjasti koiria täällä asustaakin. Siksi menikin muutama viikko ennen kuin törmättiin ensimmäiseen koirakkoon. Tein samanlailla kuin ennenkin muiden koirien kanssa, otin Rudin lyhyelle ettei pääsisi toisen koiran luo, jos sitä yrittää. Yrittihän se! Hieman ennen koirakon ohittamista Rudi hyökkäsi koiraa kohti, ei päässyt yhtä hyppyä pidemmälle, ja rähisi niin vihaisesti etten


Toissa vuodenvaihteen paikkeilla käytiin katsomassa Rudia kahdesti ennenkuin pakattiin se tavaroineen autoon. Kysymykset olivat lähinnä onko ollut terve enkä ollut tajunnut kysyä esimerkiksi miten tulee toimeen muiden koirien kanssa. Lähinnä vain jännitti  miten suhtautuu kissoihin, kun aiemmin ei ollut kissoja nähnyt. Jotenkin tuo muiden kanssa toimeen tuleminen oli niin itsestäänselvyys etten tajunnut kysellä. Vaan miten väärässä olinkaan. Täällä on hyvin tavallista ettei yhtään koirakkoa tule vastaan, vaikka täällä hurjasti koiria onkin. Siksi meni varmaan muutama viikko ennenkuin törmättiin lenkillä ensimmäiseen koirakkoon. Tein samanlailla kuin muidenkin koirien kanssa, eli otin Rudin lyhyelle ettei pääsisi koiran luo, jos sitä yrittää. Yrittihän se. Nimittäin hieman ennen kuin koirakko oli kohdalla Rudi hyökkäsi (ei päässyt kuin mun eteen) koiraa kohti ja rähisi niin vihaisesti etten ollut koskaan kuullutkaan. Tämän jälkeen aloin itse jännittämään ohituksia, joka tietenkin vain pahensi asiaa.

Namit eivät tähän hätään auttaneet, koska ei ollut ikinä ennen saanut namia. Nami oli pakko väkisin tunkea suuhun ja aluksi ne sylkäistiin pihalle, kysyen mikä ihme tuo on. Vasta vuosi sitten Rudi alkoi todella ymmärtämään namin idea. Aloin sitten laittaa Rudin istumaan hieman ennen kriittistä välimatkaa ja kuono pysyi useimmiten kiinni. Kesään mennessä maksimissaan itsensä kokoiset koirat olivat kivoja eikä niille tarvinnut enää rähjätä, joten päästiin kävelemällä ohitse. Ainut ongelma oli neliveto, joka on aina välillä edelleen. Joskin se johtui siitä, että halusi päästä moikkaamaan koiria eikä syömään.

Ensimmäiset kurssit (arkitottelevaisuus ja näyttely) menivät vain jatkuvaan haukkumiseen. En vain ymmärrä miten tuo jaksoi haukkua koko tunnin putkeen. Ensiksi se oli vain sitä, että suuri hämmennys valtasi Rudin, kun niin monta koiraa oli samassa pienessä tilassa. Ehkä vähän jännittikin moinen. Sitten se alkoi olemaan siltä ettei muut koirat olisi saaneet tehdä mitään, vaan Rudin olisi pitänyt olla aina päätähtenä. Lopulta tunneilla odottaminen oli niin tylsää, että piti alkaa komentamaan mua, "tehdääään! HETI!!!". Haukkuminen tunneilla loppui kuin seinään, kun kerran sain sen kiinni ruoan varastamiselta ja keskeytin homman. Sen jälkeen suostui odottamaan kohtuu hiljaa mun kanssa, vaikka edelleen on kaikki hetinyt-poika. Joskin vähääkään mun mennessä kauemmas, alkoi komennus ja vinkuminen. Nykyisin Rudi on ihan huippu! Osaa odottaa häkissä hiljaa vaikka kuinka kauan ja esimerkiksi eilen treeneissä jätin Rudin sermien taakse odottamaan, kun tehtiin agirata ja oli muuten hiljaa! Poikkesi vähän aiheesta.

Vielä viime (2014) syksynä koirat olivat kamalia, joita piti lenkeillä haukkua. Treeneissä ja kisoissa käyttäytymisessä olikin hurja ero. Sielä osattiin pysyä hiljaa, kunhan ei tultu liian lähelle. Hiljalleen alkoi myös lenkeillä isojen koirien hyväksyminen. Toki mulla oli namit käytössä ja tungin ruokaa suuhun lopettaen heti, jos kuului yksikin haukahdus. Tammikuussa oltiin siinä pisteessä, että vain taistelukoiramix ja vehnäterrierit olivat haukkumisen arvoisia. Tosin ylienergisenä saattaa huudella vielä muillekin, mutta menee ihan hepulin piikkiin. Tämä vuosi ollaan työstetty sitä, että kävellään näidenkin koirien ohitse hiljaa. Jos törmättäisiin useammin kuin keskimäärin kerran viikossa niin olisi varmasti jo mennyt nopeammin ohitse. Jätin kesällä namipalkan pois, mutta palasin kuukausi sitten namipalkkaan, koska selkeästi niiden koirien ohittaminen oli edelleen vaikeaa. Kehuin ja palkkasin ensin jokaisella askeleella (eli noin 10-15 askelta) ja nyt mennään niin hienosti, että ei ole tarvinnut kuin kehua ja palkata kerran tai kaksi. Viimeisen kuukauden aikana nimittäin ollaan törmäilty huomattavasti useammin kuin normaalisti.

Vielä tosiaan olisi pientä hienosäätöä, mutta on tuo edistynyt hurjasti eikä uskoisi samaksi koiraksi. Suuri muutos on tapahtunut, vaikka ei sitä aina muistakaan, kun joka päivä tuon kanssa on.

29 marraskuuta 2015

Luukku 1: Vuoden ikimuistoisimmat hetket.

Tänä vuonna vuorossa onkin adventtikalenteri, sillä viime vuoden väkisin väännetyn koko 24 päivän joulukalenterin jälkeen, ei ollut hinkua suunnitella enää niin monen kohdan kalenteria. Tämä varmasti sopii hyvin tulevinakin vuosina. Ensimmäisessä luukussa muistellaankin mennyttä vuotta, vaikka vuodenvaihteessa tuleekin vielä erillinen vuosikooste. Tässä kuitenkin pienen tekstin kera viisi ikimuistoisinta hetkeä tältä vuodelta, joskin niitä tuli ainakin kymmenen kertaa enemmän.



• Kevään shelttilenkki

Tänä vuonna aktivoiduttiin Hämeen Shelttien järkkäämissä tapahtumissa ja keväinen shelttilenkki oli niistä ensimmäinen. Kohteena oli Katajajärven laavu, jossa grillailtiin makkaraa ja hengailtiin. Rudi pääsi ensimmäistä kertaa olemaan noin isossa laumassa irti, hauskaa näytti pojalla olevan. Lenkiltä löytyi myös se elämänsä rakkaus, jonka satunnaisesti nähdessään ei pysy ollenkaan housuissaan. Sain ikuistettua ehkä söpöimmän kuvan ikinä tästä parista ja se onkin ollut esillä ainakin tuhat kertaa.




• Shelttileiri

Shelttileirille piti lähteä jo viime vuonna, mutta tokokoe sattui samalle viikonlopulle. Vaan tänä vuonna laitettin se heti kalenteriin, kun siitä päätettiin jottei kävisi samanlailla. Hieman jännitti jos sattuu rallykisa olemaan samana viikonlopouna lähellä, koska olisi pitänyt puntaroida tarkaan kumpi on tärkeämpää. Shelttileirille päästiin ja sinne myös ensi vuonna suunnataan, jos vain aikatauluihin sopii.



• Shelttien paimennuspäivä

Kovin shelttimäiseksi menee, mutta eipä tuo haittaa. Paimennustakin piti lähteä jo viime vuonna kokeilemaan, mutta kappas vaan taisipa silloinkin olla tokokoe. Hiukan jännitti mitä tuo arvaamaton raivoapina keksii, kun pääsee lampaiden kanssa samalle puolen aitausta. Kävin läpi pahimmat ajatukset, mutta kaveri olikin jotain aivan muuta. Coolisti tassutteleva lammaskoira tiesi heti mitä piti tehdä. Hieman meni överiksi, kun piti lähteä mahdollisimman läheltä paimentamaan eikä meinannut malttaa lopettaa. Mutta silti tähän hetkeen sopi täydellisesti eräästä biisistä tuttu lause: "Sussa on kipinä, sen kanssa synnytään". Huikee!♥




• Rally-tokossa edistyminen

Saavutettiin RTK1 ja RTK2. Tuomaripalkinto sekä muutamat sijoitukset. Epävirallisen rally-toko cupin voitto. Uskaltauduttiin jopa kolmeen voittajan kisaan, jotka jäivät aina pisteen verran alle hyväksytyn. Pientä viilausta liikkeisiin ja ohjaaja tarkemmaksi, vaikka menisikin kentälle pelonsekaisin fiiliksin niin se on siinä. On tuo vaan huippu koira, vaikka välillä tuota katsellessa miettii onko sillä aivoja ollenkaan.



• Ensimmäinen agilityepis.

Tätä ei kyllä mielellään muistele enää koskaan! Noloin hetki ikinä. Näitä toki sattuu paremmillekin koirakoille, mutta silti. Ilmosin kolmelle radalle, joista kahdella karkasi yhteensä 12 kertaa omille teille, eikä tullut takaisin tai antanut kiinni. Suuttui kun radalla ei ollut lemppariestettä, A, joten lähti hurjastelemaan ulkopuolella ollutta A:ta. Kolmas kerta toden sanoi ja päästiin jopa maaliin. Saldona yhden riman pudotus ja kartturin mokan vuoksi kielto. Kyllä me ehkä kehdataan ens vuonna mennä virallisia kokeilemaan. 


Muistatteko nämä postaukset? Mitkä ovat olleet teidän ikimuistoisimpia hetkiä tänä vuonna?

08 marraskuuta 2015

Oon nelivuotias, oppimaan innokas.


Rudi "oppimaan innokas" Luuppanen täytti eilen neljä!


01 marraskuuta 2015

Oikein nättiä näytelmöintiä.



Kun mätsärit ovat niinkin lähellä kuin muutaman hassun kilometrin päässä "kotihallilla" täytyi sinne lähteä päiväksi. Ensiksi oli tarkoitus lähteä rallyn tuplakisoihin Jyväskylään, josko vihdoin olisi saanut hyväksytyn voittajasta. Päätettiin kuitenkin hyvin fiksusti jättää tämä kisa välistä ja jäädä treenaamaan Riihimäen kisaa varten. Vaan enpä tullut näpyttelemään rallysta vaan aivan jostain muusta. Aamulla tuli tuttuun tapaan pieni kiirus, kun kirjuri meni jättämään puolikoirapesun aamuksi ja vieläpä nukkui pidempään kuin kello halusi. Onneksi sentään kaikki muu oli valmiina laukussa. Pienten aikuisten arvioitu ajankohta oli kahdeltatoista, mutta minäpä kiiruhdin kohti ilmoa ennen puolta yhdeksää. Aina yhtä jännää istua ilmossa koomapotilaana, kun joku tulee aina ilmoamaan pari koiraa viidenkympin setelin kera. Ja aina tulee vähintään yksi "et osaa kirjottaa koiran nimee, etkö osaa englantia" tapaus. Muutenkin on aina tajuton paniikki missä tahansa kassalla, koska inhoon pienintäkin jonoa. Aina tulee semmonen "helvetin nopeesti nyt", jonka takia lagaa vielä enemmän. Ilmosta kuitenkin selvisin eikä jäänyt sen enempää traumoja kuin muualtakaan. :D

Ruu oli ihan hassu tapaus. Otin kaverille tuttuun tapaan häkin mukaan, joskaan hepuliina ei ole koskaan malttanut häkkiin rauhoittua. Aina on tarvinnut pään pyöriä kuin pöllöllä ja vinkua minkä ehtii, koska hirveesti on ihania koiria ja ihmisiä ympäriinsä ja kovasti haluaisi tekemäänkin jo. Vaan herra Ruskea odotti isoimman ruuhkan kiltisti hiljaa häkissä. Häkin luukku sai olla jopa auki eikä tuo tullut sieltä tassuttelemaan kuin muutaman kerran ja meni aika nopeasti takaisin häkkiin rauhoittumaan. Tätäkö on nyt sen (melkein) normaalin koiran kanssa? Ehkä se vielä jossain aina muistuttelee vanhoista. Kehässäkin Ruu alkaa olemaan jo rauhallinen ja malttaa seistä huomattavasti pidemmän ajan kääntämättä katsettaan muualle. Ravia tai no etutassujen liikettä pitäisi saada vielä hieman paremmaksi, vaikka tänään sanottiinkin esiintymisen olleen puhdasta. Täytynee kokeilla auttaisiko, jos saisi pidempää liikettä etutassuihin, kun itse ottaisi pidempää askelta. Vaan saatiin silti päästiin tassuttelemaan punaisiin ja nauhakehässä sijoituttiin toisiksi. Huippua!