31 joulukuuta 2015

Vuoden viimeisiä treenejä.



Vuoden viimeisenä sunnuntaina lähdettiin vielä kokeilemaan miten sujuu kisamaiset treenit agilityepiksissä. Ajatuksena hiukan jännitti, mutta kisapaikalle saavuttua ei enää tuntunut jännitystä missään. Hyvä näin! Yleensä tuo jännitys tunkee viimeistään siinä vaiheessa, kun oma vuoro lähestyy ja on nähnyt muiden loistavia suorituksia. Loistavaksi suoritukseksi lasketaan myös ne, jotka nappaisivat jokaiselta esteeltä virheitä ja vaikka koira karkaisi kehästä.

Möllirata oli tuttuun tapaan harvinaisen helppo ja looginen rata, jonka jopa tämänmoinen huonomuistinen dementiavanhuskin muisti helposti. Toki muistamista auttoi myös se, että katsottiin minit ensin. Samalla pystyi käyttämään muiden suorituksia hyväkseen sillä, että kurkki mitä ohjauskuvioita muut käyttivät. Lähinnä jännitti muutama kohta, miten ehdin ohjailemaan koiraa, kun itse oon älyttömän hidas. Ongelmanratkaisu oli tällä kertaa lukuisat takaaleikkaukset, joskin vähän jännitti miten hakee esteet isolla radalla. Sielä kun ei yleensä irtoa niin hyvin kuin kotihallin pienellä radalla.

Ensimmäinen vitonen napsahti heti kakkosputkella, kun Rudi veti ohitse. Lähtipä heti rallattelemaan, mutta palasi pian takaisin ja suoraan putkeen. Putkesta taasen rallattelemaan, joskin tuli luokse ja mun mokan takia hyppäsi esteen väärinpäin. Tyhmänä kun odotin kolmoshypyn takana enkä tajunnut ohjata takaakierroksi. Ois voinut jopa pelastaa tilanteen. Ehkä niistä virheistä oppii. Muutama este hyvin ja seiska hypyltä taas rallattelemaan. :D Viimenen takaakierto putkelle taisi ollakin virhe, kun Rudi oli menossa väärästä päästä putkeen tai sitten moka vain oli mun kun menin vähän liian lähellä. Olisin ehkä jopa ehtinyt valssata 12-13 välissä pitkän kaarroksen vuoksi ja olisin saanut helpommin tuon menemään oikeasta päästä putkea heti. Hupsista.

Kisaavienradan ensimmäiset esteet olivat samanmoiset, joten oletan Rudin muistaneen sen ulkoa. Se kun muistaa helposti radat, joita treeneissä toistetaan. Taisinpa näyttää hiukan selkeämmin putken pään, kuin ensimmäisellä radalla. Keinu meni jälleen lentokeinuksi, kun jatkoin matkaa enkä odottanut Rudia. En ees tajunnut toistaa sille sanaa "odota", vaikka hidastamaan muistin huudella. Täytynee muistaa pysähtyä siksi aikaa, että keinu on maassa ja käskyttää, josko sitten pysyisi tarpeeksi pitkään. Mikään kiire kun ei olisi ollut seuraavalle esteelle, kun takaaleikkausta käytin, joten melkein törmäsin koiraan. Tällä kertaa Ruu pelasti ja nätisti hyppäsi esteen, kun normaalisti olis hurauttanut ohitse. Eipä tarvinnut taas kuin ajatella A:ta niin kaveri oli jo siellä. Kepeiltä tulikin sitten vitonen, vissiin kaksikin kun mokoma kartturi ei toistanut tarpeeksi kaukaa ja tiheästi kepikepiä, jonka takia kävi moikkaamassa ihmisiä. Tilanne olisi ollut pelastettavissa, jos olisin malttanut pysyä sadasosasekunnin kauemmin paikallani vaan meninpä liikahtamaan kriittisessä kohtaa ja Luuppis veti kakkosvälistä. Mutta sitten kun se sinne meni niin vetikin huikeimmat kepit koskaan! Hyvällä ohjauksella ois mennyt tuostakin kulmasta oikein nätisti eikä olla edes taidettu koskaan tuosta kulmasta treenata. Mieletön koiruus! Ohjaaja meni ihan pähkinöiksi, joten unohdin valssata keppien jälkeen. Sepä kostautuikin putkella, kun takaaleikkaus ei mennytkään kuten piti. Pelkäsin älyttömästi puomin jälkeistä putkea sekä A:n alittavaa putkea. Olin ihan varma ettei Luuppa tule menemään oikeasta päästä sisään, vaikka olinkin paremmalla puolella. Seuraavaksi olin varma, että Ruu valitsee mielummin A:n kuin putken, onhan A lempparieste, mutta putkiputki jankutus ja käsien taputus teki tehtävänsä. Sitten taas oltiin sillä ongelmaputkella! Silloin ärsytti, mutta nyt naurattaa. Rudilla oli jo pää putkessa, mutta palasikin kysymään olinko tosissani, kun en jatkanut käskytystä. Aikamoisen huono ohjaaja!

Noin muutoin oli aivan loistavat radat ja ihan huikeaa olla radalla! Rudi 7kk agia harrastanut koira olis näillä näkymin kisavalmis, mutta ohjaaja tekee vielä kriittisissä paikoissa virheitä. Joskin virheet, etenkin kisaavien radalla, oli just niissä kohtaa, kun keskittyminen rakoili ja tuli minijännitys.




Eilen puolestaan oltiin piiitkästä aikaa rally-tokon irtotunnilla, jotta saisi vähän palautetta miten treenit kotona ovat tuottaneet tulosta. Toivoin vaikeaa rataa (lähinnä voi-luokan kylttejä), mutta rataantutustumisessa iski pieni epäilys osaamisesta, kun oli hurjasti MES-luokan liikkeitä. Ei olla pahemmin vielä treenattu MES-luokan kylttejä, sillä Rudi sekoittaa asiat niin nopeasti, että täytyy harkita tarkkaan mitä elettä/merkkiä ja sanaa käyttää.

Ensimmäistä rataa mentiin kahdesti, toista rataa kerran ja lopuksi valittiin joko koko rata tai osa tehtävistä. Radat menivät todella hyvin, vaikka ongelmia olikin oikealla puolella oikealle kääntymisissä, jotka ovat tosiaan niitä vaikeimpia. Askel oikealle oikealla oli myös vaikea ja hämmentävä, joskaan ei olla koskaan sitä tehty. Houkutuksessa katsoi kieroon itseään isompaa nallea, mutta jatkoi matkaa kunnes huomasi kapulan ja lähti nuuskimaan. Palasi kuitenkin seuraamaan ensimmäisellä käskyllä. Peruuttaminen meni kahdesti suoraan, kolmannella lopussa hieman vinoon ja uusimisella nätisti suoraan. Hieman on kaveri kehittynyt tuon suhteen! Pakko olla tyytyväinen ratoihin, vaikka hurjasti piti kaveria auttaa ylemmän luokan tehtävissä, mutta kohtuu hyvin niistä selvittiin.

24 joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Pikkuinen tonttu hyppeli näin
jalassa tossut väärinpäin.
Pikkuinen tonttu huuteli näin:
Tästä se joulu alkaa!
Tip tap, huuteli näin,
tip tap, huuteli näin:
Tästä se joulu alkaa!



20 joulukuuta 2015

Luukku 4 - Tätä et tiennyt Rudista, osa 2



Tänään päästäänkin adventtikalenterin viimeiseen luukkuun eli siihen, jossa paljastetaan taas juttuja Rudista, joita ei (muistaakseni) ole blogiin tullut kirjoitettua.

... Aina valoisan aikaan nukkuessaan laitetaan pää pimeään. Yleensä se on sohvan, viltin tai maton alla.

... Ensin täytyy esittää hurjaa isoa poikaa, mutta "tosipaikan" tullen juoksee mun taakse piiloon.

... Rudi ei pelkää telkkarista kuuluvia rakettien tai laukauksien ääniä eikä ulkona yksittäisiä pamauksia, mutta Uusivuosi on vuoden pelottavin päivä.

... Välillä näyttää siltä, että Rudi pitää edelleen kissoja koirina.

.... Rudi ei osaa leikkiä laumassa. Se katselee vieressä, kun muut painii ja saattaa haukahdella, koska on liian vaarallista. Kiertelee vain kaukaa kuin vahtien, että kaikki on kunnossa. Kun heittää lelun Rudi lähtee kyllä perään, mutta luovuttaa heti lelun toiselle. Mikäli koira(t) ohittaa soopelin niin kääntyy Rudi juoksemaan mun luokse.  Mikäli taas ehtii ensin lelun luo, ottaa sen suuhun, mutta muiden tullessa kohti heittää lelun suustaan, kiertää muut kaukaa ja tulee luokse.

.... Ruokansa Ruu luovuttaa muille myös todella helposti. Mikäli koiravieraia tulee/ mennään kylään on Rudi ruokittava erillään. Mielellään toisessa huoneessa ovi kiinni.

... Rudi ei vieläkään tajua, vaikka vieressä olisi juoksuinen tyttö. Kahta tyttöä yrittää iskeä tasan joka kerta, vaikka juoksuja ei olisikaan. Yrittää tunkea naaman hännän alle nuollakseen ja väkisin hypätä selkään, vaikka olisi kuinka lyhyellä tahansa. Toki nykyisin pidän "turvavälin", kun selkään hyppimisen huomasin.

19 joulukuuta 2015

Selkäfileet täysjumissa.

Jälleen on aika todeta se kuuluisa "pitkään olen miettinyt, mutta nyt vasta mentiin" - lausahdus. Korvaavan agitunnin jälkeen, pääsi karvakorva tänään ensimmäistä kertaa hierottavaksi. Pitkään olen epäillyt soopelin olevan aikalailla jumissa, etenkin takapäästään. Takapään aristelu, kun tuli syksyllä uudelleen kuvioihin ja paheni hiljalleen. Silti ei tullut vain varta aikaa aikaisemmin, kun sitä vain ajatteli ettei olisi kovin pahat jumit, kun ei näy oireita. Siinä vaiheessa, kun tuo takapään aristelu palasi ja Rudi alkoi välillä peitsaamaan, jota ei koskaan aiemmin ole tehnyt, oli viimeistään ihan pakko. Nyt sitten oltiinkin tilanteessa, jossa soopeli on ihan kokonaan täysjumissa, joka tarkoitti sitä, että seuraava aika on heti 28pv ja siitä todennäköisesti vielä noin viikon päästä.

Yllättävän hyvin Rudi pysyi täysjumeista huolimatta kyljellään, joskin muutaman kerran alkoi reagoimaan kovasti potkimalla ja nostamalla päätä ylös. Kerran pää siirtyi lattialla ollessa niin ylös kuin mahdollista ja silmät pullistui päässä. Tais olla käsi jonkun megajumin kohdalla. Saa nähdä mihin suuntaan on kehittynyt, kun seuraavan kerran mennään.

17 joulukuuta 2015

Nättiä näytelmöintiä ja surkeaa agiliitoa



Marraskuun lopun kunniaksi käväistiin viimeisenä sunnuntaina mätsäreissä kotihallilla. Se olikin taasen yksi niistä vuoden viimeisimmistä. Haikeaa ajatella, että tämä vuosi on kahden viikon päästä ohitse, vastahan se alkoi. Tällä kertaa apukäsiä ei tarvittu, joten olin vain ns. pakollisen ajan. Toki vapaaehtoisesti oon tarjoutunut apuun ja on ollut mukava olla avuksi, vaikka mokiakin on tullut, että ei sillä.  Tuttujakin oli paikalla, kun Jenni* tuli molempien koirien kanssa pyörähtämään kehässä. Hassua miten Rudi on aina Dinassa kiinni, kuin sillä olisi aina juoksut, mutta esimerkiksi vieressä ollut oikeasti juoksuinen sheltti ei kiinnostanut yhtään. Vielä nauhakehässä sattui menemään meidän edellä. Haha! Toisaalta tuohan on pelkästään hyvä asia!

Parikehässä meitä vastassa taisi olla harmaa gorgi. Tuttuun tapaan mentiin kaksi kierrosta ympäri, molemmat pöydälle, edestakaisin sekä uusinta kierros ravia sekä seisotusta. Rudi oli yllättävän rauhallinen, vaikka hetki sitten oli mennyt kuppi nurin Dinan vuoksi. Pöydällä jännitti taasen takapäätään. Alan kallistumaan siihen suuntaan vahvasti, että jokin jumi sielä on, joka pistää jännittämään osuuko kipeään kohtaan. Nimittäin se jännittäminen, joka johtui käsittelemättömyydestä on ollut jo jonkin aikaa poissa. Saa nähdä mihin suuntaan meno kallistuu, kun herra pääsee lauantaina ensimmäistä kertaa hierottavaksi. Malttoi Ruu jopa seistä pahemmin vilkuilematta ympärilleen. Saatiin taasen punainen nauha, joka pistikin vähän jänskättämään. Nauhakehässä pyörittiin muistaakseni kolmisen kierrosta ympäri, jonka jälkeen alkoi se tuttuakin tutumpi pieni jännityksen poikanen, kun alettiin keräämään sijoittujia. Kun vierestä pääsi yksi koira sijoittuneiden joukkoon olo oli kutakuinkin se, että mehän ei sijoituta. Mun aikana koskaan ei ole vierekkäisiä otettu tähän ryhmään mukaan, vaan kappas mehän päästiin myös! Melkeinpä heti päästiin sijoittumaan eli PUN4 oltiin. Huikeeta sijoittua jo toistamiseen peräkkäin punaisissa, kun ei me koskaan aiemmin olla sijoituttu tässä värissä. Huh.





Viime kuun aksailuistakin voisi vähän näpytellä, kun on jokaiselta kuukaudelta vähän turinoinut ylös mokailuja. Puolessa välissä kuuta päästiin tekemään oikein mukaisaa rataa, joskin mitään havaintoa siitä miten mahtoi mennä, ei ole. Varmaankin aika normisettiä eli koira menee, mutta mä en. Halusin silti tunkea tämän ratapiirroksen mukaan, jotta voi joskus tulevaisuudessa palailla kurkkimaan mitä ollaan tehty.

Hypätään viikolla eteenpäin tunnille, josta löytyykin jopa video, kun rullailee alas asti. Myöskin melko kiva rata, jonka ohjaajakin muisti. En vaan osaa vieläkään käyttää rintamasuuntaa ja huudella käskyjä ajoissa, joten suoritukset venähtivät ties kuinka pitkiksi. Lisäksi Ruu päätti muutamaan otteeseen jäädä nuuskimaan, kun kyllästyi mun huonoihin ohjauksiin. Melko hyvin päästiin kuitenkin etenemään, kun jäätiin jumittamaan vain kepeille ja 4-5 väliin. Nauratti tuo 16-17 väli, kun ensimmäisellä kerralla Ruu meni vahingossa oikein, vaikka olin myöhässä, mutta toiselle kertaa jäi kyttäämään mihin jään/ minne mennään ja lopulta takaakiertona yli. Luoja!! Video ehkä kertoo enemmän kuin tylsähköt sanat.

Alinta rataa päästiin hieman extempore juoksemaan mätsärin jälkeen Tamskille, kun Heidi* kyseli treenaamaan ennen sen vetämiä tunteja. No mikä ettei, kun isolla kentällä on tullut treenattua niin vähän ja sen kyllä huomasi. Eipä herra "irtoan hallin toisesta päästä toiseen puomille" enää isolla kentällä meinannut irrota sitäkään vähää, mitä kotihallilla. Komensi vaan, kun ei malttanut. Oisko lisää irtoamistreeniä? Ehkä. Videota en kehtaa edes laittaa, vaikka olisikin se paremman radan versio. Ensimmäisellä kun meni suunnat sekaisin ja ajatus katkesi. Keinusta oon ilonen, kun ei tullut kisakorkuisella enää sitä lentokeinua vaan maltettiin tassutella nätisti. Kepit taasen olivat pienoinen pettymys, kun ei onnistunut millään ja hajut tuntuivat olevan se hauskempi juttu. Kepit onkin tuottaneet ongelmia aina muualla kuin kotihallilla. Treeniä lissää? Ehkä.

Btw, huomasin että näihin videoihin on jäänyt loppuun "pääosissa" yms. tekstit, kun ensimmäistä kertaa käytin movie makeria enkä moista tajunnut. 


13 joulukuuta 2015

Luukku 3 - Roturyhmien lempparit.

Adventtikalenterin kolmannessa luukussa päästään kurkkaamaan, mitkä ovatkaan ne mieluisimmat rodut eri ryhmistä. Kuitenkin oletan mulla olevan aina todennäköisemmin paimen kuin esimerkiksi vinttikoira tai mäyris. Paljastettakoon, että rodut miellyttävät ulkonäön perusteella, sillä hirveästi ei ole tullut tutustuttua muihin kuin paimeniin. Enkä ole kokenut tarpeelliseksikaan ennenkuin on aika alkaa miettimään seuraavaa koiraa. 


FCI1 - Tsekki, sheltti, bortsu, aussie, belgi, holsku ja valkkari.

FCI2 - Hovawart

FCI3 - Norfolkki ja Westie.

FCI4 - Pk. mäyris, tui.

FCI5 - Porokoira ja islanninlammaskoira

FCI6 - Tämä jääköön välistä.

FCI7 - Pienimünsterinseisoja ja irlanninsetteri

FCI8 - Tolleri, Koikkeri ja Welshi

FCI9 - Kromfohrländer, kiinanharjakoira (puuterihuisku)

FCI10 - Afgaaninvinttikoira

05 joulukuuta 2015

Enkä karkaa kauas Nevadaan, kun käsitän, muutkin mokaa.



Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Rudi pääsi synttäri agiliitelemään, kun SDP:llä järkättiin kisanomainen treeni. Lähtölupa pillillä ja aika otettiin. Ilmoittauduin möllitasoiselle ja ykkösluokan tasoiselle radalle eli yhteensä neljä starttia tuli juostua. Selkeästi huomasi, että mitä useampu startti takana (= väsyneempi) sitä kuuliaisempi Rudi oli. Täytynee muistaa tulevaisuudessa virallisiin kisoihin mentäessä, että soopeli kannattaa kunnolla väsyttää, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä hepuleilta radalla. Nimittäin mölliradalla Rudi juoksenteli kahdesti kunniakierrokset ja kävi moikkaamassa "tuomariakin", mutta ei mennyt omia esteitä. Se jos mikä on positiivista! Muutamat esteen ohijuoksut tulivat, kun ilmeisesti hieman liian myöhään huutelin käskyjä ja oletti olevan seuraava putki/hyppy. Rudi on todella tarkka siitä missä vaiheessa tulee käsky ja miten käsi/kroppa on. Mikäli on millinkin väärässä asennossa tai huutaa sekunnin sadaosan liian myöhään käskyn, ei mene. Etenkään jos ei kuule käskyä, sillä pöhkö luulee heti, että oon vihanen. Toinen rata menikin jo hieman sujuvammin.

Hieman ennen ykköstasoisen radan rataantutustumista, hiukan jännitti millainen rata sieltä tulee. Minä kun tunnetusti unohdan helposti helpoimmankin radan tai ainakin sitä aina luulen. Vaan kappas, ei ollutkaan. Kepit koituivat suurimmaksi ongelmaksi, vaikka ovatkin nyt menneet todella hyvin, vaikka epävarmat ovatkin. Ehkä Ruu olikin jo liian väsy keskittyäkseen hieman epävarmaan esteeseen? Toisella kierroksella hait muutaman verkon, mutta jäätiin jumittamaan silti, vaikka tuolla määrällä Rudinkin olisi pitänyt helposti ne suorittaa. Ensimmäisen kierroksen lentokeinukin on videolta kurkittuna hauska, vaikka olisihan tuossa voinut tapahtua vaikka mitä. Mutta ehkä saa vähän nauraa, kun mitään ei tapahtunut? Oletan Rudin luulleen sitä puomiksi, kun ensimmäistä kertaa oli kisakorkeudessa ja juoksi innoissaan kunnes tulikin tyhjän päälle. Enkä tietenkään tajunnut huudella mitään vauhtia hidastavaa käskyä.

Radat menivät noin yleisesti meidän tasoon nähden oikein kivasti, vaikka hämmennys iskikin, kun tuo kaahasi putkien ohitse. Eiköhän me uskalleta jo ensi vuonna lähteä kokeilemaan siipiä virallisissa, kunhan saadaan vielä kepit varmoiksi, irtoaminen vielä hiukan paremmaksi ja tarkkuutta sujahtaa oikea este kiertämättä sitä ensin miljoona kertaa.



 Videon kaksi ensimmäistä rataa © Jenni Nurmi

Tasan viikkoa myöhemmin lähdettiin normaalia hieman pidemmälle rallykisaan, Riihimäelle. Kuulin kaverin lähtevän, joten kysäisin josko mukaan mahtuisi yksi soopeli ja mahtuihan tuo. Tavoitteena oli napata vihdoin tulos voittajasta. Kisat pidettiin Naurava Koira -hallilla*, joka olikin uusi paikka meille. Varsin mukava paikka, jossa ei ollut liikaa hajuja nenänkäyttäjälle. Kartturia tosin jännitti hieman liiaksikin, jonka vuoksi alkoi sijaistoimimaan nuuskimalla mattoa.

Sanna ehti nipin napin nappaamaan radan videolle, mutta epähuomiossa menin poistamaan sen ennenkuin se oli tallennettuna muualle kuin muistikortille. Vaan eipä tuo haittaa, ehdin itse kurkkia videon läpi kahteen kertaan, hakaten päätä seinään. Tosiaan heti toisella kyltiltä lähti kymppi, kun jäätiin jumittamaan kuurouden vuoksi. Lopulta lähti liikkeelle, mutta taidettiin suorittaa kääntyminen eri aikaan. Toinen kymppi lähti eteen, askeleet -kyltiltä, kun ohjaaja ei osannut laskea, vaikka kahdesti sen suoritin. Taisin ottaa askeleet 2-3-4 tyyliin. Muuten jännityksen lähdettyä Rudi toimi älyttömän hienosti ja loput pisteiden menetykset olivat tasan vain mun mokia. Peruuttamista hiukan jännitin, joskin turhaan kun Rudi meni ihan suoraan, huikeeta!! Meidän kisat olivat tältä vuodelta siinä, joten ensi vuonna lähdetään metsästämään ne hyväsytyt voittajasta. Niin kauan kun en jännitä menee hyvin, eli sille täytyisi saada tehtyä jotakin.

30 marraskuuta 2015

Haasteena haukkuminen toisille.

Jokunen ehkä muistaa, kun viime vuonna näpyttelin tekstin* arjen ongelmista. Oli autossa jännittämistä, vetämistä, sisällä äänille haukkumista ja vaikka mitä. Alku oli aivan jäätävää aikaa, mutta Rudi otti nopeasti jättimäisen harppauksen parempaan, mutta jäätiin pitkäksi aikaa junnaamaan paikalleen. Valitsin nyt yhden näistä aiheista. Mistä lähtökohdista lähdettiin ja missä vaiheessa nyt ollaan?

Toissa vuodenvaihteen paikkeilla käytiin katsomassa Rudia kahdesti ennen kuin pakattiin se tavaroineen autoon. Silloin ei tietenkään tajuttu kysyä esimerkiksi sitä, miten tulee toimeen toisien koirien kanssa. Lähinnä jännitti miten tuo tulee toimeen kissojen kanssa tai toisinpäin, kun Rudi ei koskaan ollut nähnyt kissoja ja meillä kissat olivat tottuneet jo koirattomaan elämään. Se meni onneksi melkein ongelmitta. Jotenkin tuo muiden koirien kanssa tuleminen oli niin itsestäänselvyys, etten tajunnut sitä kysyä. Vaan kuinka väärässä olinkaan! Täällä on hyvin tavallista, että lenkeillä ei koiria tule vastaan, vaikka hurjasti koiria täällä asustaakin. Siksi menikin muutama viikko ennen kuin törmättiin ensimmäiseen koirakkoon. Tein samanlailla kuin ennenkin muiden koirien kanssa, otin Rudin lyhyelle ettei pääsisi toisen koiran luo, jos sitä yrittää. Yrittihän se! Hieman ennen koirakon ohittamista Rudi hyökkäsi koiraa kohti, ei päässyt yhtä hyppyä pidemmälle, ja rähisi niin vihaisesti etten


Toissa vuodenvaihteen paikkeilla käytiin katsomassa Rudia kahdesti ennenkuin pakattiin se tavaroineen autoon. Kysymykset olivat lähinnä onko ollut terve enkä ollut tajunnut kysyä esimerkiksi miten tulee toimeen muiden koirien kanssa. Lähinnä vain jännitti  miten suhtautuu kissoihin, kun aiemmin ei ollut kissoja nähnyt. Jotenkin tuo muiden kanssa toimeen tuleminen oli niin itsestäänselvyys etten tajunnut kysellä. Vaan miten väärässä olinkaan. Täällä on hyvin tavallista ettei yhtään koirakkoa tule vastaan, vaikka täällä hurjasti koiria onkin. Siksi meni varmaan muutama viikko ennenkuin törmättiin lenkillä ensimmäiseen koirakkoon. Tein samanlailla kuin muidenkin koirien kanssa, eli otin Rudin lyhyelle ettei pääsisi koiran luo, jos sitä yrittää. Yrittihän se. Nimittäin hieman ennen kuin koirakko oli kohdalla Rudi hyökkäsi (ei päässyt kuin mun eteen) koiraa kohti ja rähisi niin vihaisesti etten ollut koskaan kuullutkaan. Tämän jälkeen aloin itse jännittämään ohituksia, joka tietenkin vain pahensi asiaa.

Namit eivät tähän hätään auttaneet, koska ei ollut ikinä ennen saanut namia. Nami oli pakko väkisin tunkea suuhun ja aluksi ne sylkäistiin pihalle, kysyen mikä ihme tuo on. Vasta vuosi sitten Rudi alkoi todella ymmärtämään namin idea. Aloin sitten laittaa Rudin istumaan hieman ennen kriittistä välimatkaa ja kuono pysyi useimmiten kiinni. Kesään mennessä maksimissaan itsensä kokoiset koirat olivat kivoja eikä niille tarvinnut enää rähjätä, joten päästiin kävelemällä ohitse. Ainut ongelma oli neliveto, joka on aina välillä edelleen. Joskin se johtui siitä, että halusi päästä moikkaamaan koiria eikä syömään.

Ensimmäiset kurssit (arkitottelevaisuus ja näyttely) menivät vain jatkuvaan haukkumiseen. En vain ymmärrä miten tuo jaksoi haukkua koko tunnin putkeen. Ensiksi se oli vain sitä, että suuri hämmennys valtasi Rudin, kun niin monta koiraa oli samassa pienessä tilassa. Ehkä vähän jännittikin moinen. Sitten se alkoi olemaan siltä ettei muut koirat olisi saaneet tehdä mitään, vaan Rudin olisi pitänyt olla aina päätähtenä. Lopulta tunneilla odottaminen oli niin tylsää, että piti alkaa komentamaan mua, "tehdääään! HETI!!!". Haukkuminen tunneilla loppui kuin seinään, kun kerran sain sen kiinni ruoan varastamiselta ja keskeytin homman. Sen jälkeen suostui odottamaan kohtuu hiljaa mun kanssa, vaikka edelleen on kaikki hetinyt-poika. Joskin vähääkään mun mennessä kauemmas, alkoi komennus ja vinkuminen. Nykyisin Rudi on ihan huippu! Osaa odottaa häkissä hiljaa vaikka kuinka kauan ja esimerkiksi eilen treeneissä jätin Rudin sermien taakse odottamaan, kun tehtiin agirata ja oli muuten hiljaa! Poikkesi vähän aiheesta.

Vielä viime (2014) syksynä koirat olivat kamalia, joita piti lenkeillä haukkua. Treeneissä ja kisoissa käyttäytymisessä olikin hurja ero. Sielä osattiin pysyä hiljaa, kunhan ei tultu liian lähelle. Hiljalleen alkoi myös lenkeillä isojen koirien hyväksyminen. Toki mulla oli namit käytössä ja tungin ruokaa suuhun lopettaen heti, jos kuului yksikin haukahdus. Tammikuussa oltiin siinä pisteessä, että vain taistelukoiramix ja vehnäterrierit olivat haukkumisen arvoisia. Tosin ylienergisenä saattaa huudella vielä muillekin, mutta menee ihan hepulin piikkiin. Tämä vuosi ollaan työstetty sitä, että kävellään näidenkin koirien ohitse hiljaa. Jos törmättäisiin useammin kuin keskimäärin kerran viikossa niin olisi varmasti jo mennyt nopeammin ohitse. Jätin kesällä namipalkan pois, mutta palasin kuukausi sitten namipalkkaan, koska selkeästi niiden koirien ohittaminen oli edelleen vaikeaa. Kehuin ja palkkasin ensin jokaisella askeleella (eli noin 10-15 askelta) ja nyt mennään niin hienosti, että ei ole tarvinnut kuin kehua ja palkata kerran tai kaksi. Viimeisen kuukauden aikana nimittäin ollaan törmäilty huomattavasti useammin kuin normaalisti.

Vielä tosiaan olisi pientä hienosäätöä, mutta on tuo edistynyt hurjasti eikä uskoisi samaksi koiraksi. Suuri muutos on tapahtunut, vaikka ei sitä aina muistakaan, kun joka päivä tuon kanssa on.

29 marraskuuta 2015

Luukku 1: Vuoden ikimuistoisimmat hetket.

Tänä vuonna vuorossa onkin adventtikalenteri, sillä viime vuoden väkisin väännetyn koko 24 päivän joulukalenterin jälkeen, ei ollut hinkua suunnitella enää niin monen kohdan kalenteria. Tämä varmasti sopii hyvin tulevinakin vuosina. Ensimmäisessä luukussa muistellaankin mennyttä vuotta, vaikka vuodenvaihteessa tuleekin vielä erillinen vuosikooste. Tässä kuitenkin pienen tekstin kera viisi ikimuistoisinta hetkeä tältä vuodelta, joskin niitä tuli ainakin kymmenen kertaa enemmän.



• Kevään shelttilenkki

Tänä vuonna aktivoiduttiin Hämeen Shelttien järkkäämissä tapahtumissa ja keväinen shelttilenkki oli niistä ensimmäinen. Kohteena oli Katajajärven laavu, jossa grillailtiin makkaraa ja hengailtiin. Rudi pääsi ensimmäistä kertaa olemaan noin isossa laumassa irti, hauskaa näytti pojalla olevan. Lenkiltä löytyi myös se elämänsä rakkaus, jonka satunnaisesti nähdessään ei pysy ollenkaan housuissaan. Sain ikuistettua ehkä söpöimmän kuvan ikinä tästä parista ja se onkin ollut esillä ainakin tuhat kertaa.




• Shelttileiri

Shelttileirille piti lähteä jo viime vuonna, mutta tokokoe sattui samalle viikonlopulle. Vaan tänä vuonna laitettin se heti kalenteriin, kun siitä päätettiin jottei kävisi samanlailla. Hieman jännitti jos sattuu rallykisa olemaan samana viikonlopouna lähellä, koska olisi pitänyt puntaroida tarkaan kumpi on tärkeämpää. Shelttileirille päästiin ja sinne myös ensi vuonna suunnataan, jos vain aikatauluihin sopii.



• Shelttien paimennuspäivä

Kovin shelttimäiseksi menee, mutta eipä tuo haittaa. Paimennustakin piti lähteä jo viime vuonna kokeilemaan, mutta kappas vaan taisipa silloinkin olla tokokoe. Hiukan jännitti mitä tuo arvaamaton raivoapina keksii, kun pääsee lampaiden kanssa samalle puolen aitausta. Kävin läpi pahimmat ajatukset, mutta kaveri olikin jotain aivan muuta. Coolisti tassutteleva lammaskoira tiesi heti mitä piti tehdä. Hieman meni överiksi, kun piti lähteä mahdollisimman läheltä paimentamaan eikä meinannut malttaa lopettaa. Mutta silti tähän hetkeen sopi täydellisesti eräästä biisistä tuttu lause: "Sussa on kipinä, sen kanssa synnytään". Huikee!♥




• Rally-tokossa edistyminen

Saavutettiin RTK1 ja RTK2. Tuomaripalkinto sekä muutamat sijoitukset. Epävirallisen rally-toko cupin voitto. Uskaltauduttiin jopa kolmeen voittajan kisaan, jotka jäivät aina pisteen verran alle hyväksytyn. Pientä viilausta liikkeisiin ja ohjaaja tarkemmaksi, vaikka menisikin kentälle pelonsekaisin fiiliksin niin se on siinä. On tuo vaan huippu koira, vaikka välillä tuota katsellessa miettii onko sillä aivoja ollenkaan.



• Ensimmäinen agilityepis.

Tätä ei kyllä mielellään muistele enää koskaan! Noloin hetki ikinä. Näitä toki sattuu paremmillekin koirakoille, mutta silti. Ilmosin kolmelle radalle, joista kahdella karkasi yhteensä 12 kertaa omille teille, eikä tullut takaisin tai antanut kiinni. Suuttui kun radalla ei ollut lemppariestettä, A, joten lähti hurjastelemaan ulkopuolella ollutta A:ta. Kolmas kerta toden sanoi ja päästiin jopa maaliin. Saldona yhden riman pudotus ja kartturin mokan vuoksi kielto. Kyllä me ehkä kehdataan ens vuonna mennä virallisia kokeilemaan. 


Muistatteko nämä postaukset? Mitkä ovat olleet teidän ikimuistoisimpia hetkiä tänä vuonna?

08 marraskuuta 2015

Oon nelivuotias, oppimaan innokas.


Rudi "oppimaan innokas" Luuppanen täytti eilen neljä!


01 marraskuuta 2015

Oikein nättiä näytelmöintiä.



Kun mätsärit ovat niinkin lähellä kuin muutaman hassun kilometrin päässä "kotihallilla" täytyi sinne lähteä päiväksi. Ensiksi oli tarkoitus lähteä rallyn tuplakisoihin Jyväskylään, josko vihdoin olisi saanut hyväksytyn voittajasta. Päätettiin kuitenkin hyvin fiksusti jättää tämä kisa välistä ja jäädä treenaamaan Riihimäen kisaa varten. Vaan enpä tullut näpyttelemään rallysta vaan aivan jostain muusta. Aamulla tuli tuttuun tapaan pieni kiirus, kun kirjuri meni jättämään puolikoirapesun aamuksi ja vieläpä nukkui pidempään kuin kello halusi. Onneksi sentään kaikki muu oli valmiina laukussa. Pienten aikuisten arvioitu ajankohta oli kahdeltatoista, mutta minäpä kiiruhdin kohti ilmoa ennen puolta yhdeksää. Aina yhtä jännää istua ilmossa koomapotilaana, kun joku tulee aina ilmoamaan pari koiraa viidenkympin setelin kera. Ja aina tulee vähintään yksi "et osaa kirjottaa koiran nimee, etkö osaa englantia" tapaus. Muutenkin on aina tajuton paniikki missä tahansa kassalla, koska inhoon pienintäkin jonoa. Aina tulee semmonen "helvetin nopeesti nyt", jonka takia lagaa vielä enemmän. Ilmosta kuitenkin selvisin eikä jäänyt sen enempää traumoja kuin muualtakaan. :D

Ruu oli ihan hassu tapaus. Otin kaverille tuttuun tapaan häkin mukaan, joskaan hepuliina ei ole koskaan malttanut häkkiin rauhoittua. Aina on tarvinnut pään pyöriä kuin pöllöllä ja vinkua minkä ehtii, koska hirveesti on ihania koiria ja ihmisiä ympäriinsä ja kovasti haluaisi tekemäänkin jo. Vaan herra Ruskea odotti isoimman ruuhkan kiltisti hiljaa häkissä. Häkin luukku sai olla jopa auki eikä tuo tullut sieltä tassuttelemaan kuin muutaman kerran ja meni aika nopeasti takaisin häkkiin rauhoittumaan. Tätäkö on nyt sen (melkein) normaalin koiran kanssa? Ehkä se vielä jossain aina muistuttelee vanhoista. Kehässäkin Ruu alkaa olemaan jo rauhallinen ja malttaa seistä huomattavasti pidemmän ajan kääntämättä katsettaan muualle. Ravia tai no etutassujen liikettä pitäisi saada vielä hieman paremmaksi, vaikka tänään sanottiinkin esiintymisen olleen puhdasta. Täytynee kokeilla auttaisiko, jos saisi pidempää liikettä etutassuihin, kun itse ottaisi pidempää askelta. Vaan saatiin silti päästiin tassuttelemaan punaisiin ja nauhakehässä sijoituttiin toisiksi. Huippua!

25 lokakuuta 2015

Hämeen Shelttien agilityvalmennus: Maiju Korhonen



Päästiin kerrankin treenaamaan isolla kentällä, kun ilmoitin meidät lauantaille Hämeen Shelttien järkkäämään agility valmennukseen. Koutsina toimi Maiju Korhonen, jonka nimi vilahtikin jo otsikossa. Aivan mahtava kaksi tuntinen, jonka aikana oppi taas hurjasti lisää. Eikä varmasti muista enää edes kaikkea, vaikka näppäimistö sauhuten yritti kirjoittaa ylös mahdollisimman paljon, heti kotiin päästyäni.  Eniten kuitenkin jännitti se miten Rudi isolla kentällä toimii, viimeksi kun ei mennyt ihan putkeen epiksissä*. Toki oli ensimmäinen kerta ikinä isolla radalla ja vielä ulkona. Vaan kappas, soopeli päätti tykittää oikein kivasti radalla, muutamaa hämmennystä lukuunottamatta. Muutaman "täällä on supermegamageeeta!!!" -hepulikaarrosta kaveri teki, mutta tuli yllättävän nopeasti takaisin luokse. Huomasin myös sen, että tuo ei syty ollenkaan enää namille palkkana vaan lelu on enemmänkin sen juttu! Tästä eteenpäin treenataankin niin, että palkkana on vain lelu ja treenin lopuksi saa vielä joko lelun kanssa riehumisen tai nami jackpotin. Toki jos treenataan jotain rauhoittumista tms. niin toki palkkana toimii silloin nami.

Rata näytti tältä, joskin pituuden paikalla oli muuri. Kun sain käsiini ratapiirroksen taisi päästä "apua", kun huomasin radalla olevan 28 estettä. Aluksi oli ongelmia muistaa vain kuuden esteen ratoja ja olisin tarvinnut vartin rataan tutustumisen. Vaan eipä ole hetkeen ollut ongelmia muistaa, vaikka eihän meillä ole tainnut olla 14 estettä pidempiä ratoja. Rataantutustumisessa ei enää ollutkaan mitään ongelmaa ja rata tuntuikin loogiselta. Koko rataa ei kuitenkaan päästy tekemään, kun Rudi ehti väsähtää ennen sinne asti pääsyä, kun piti jankata mun takia 2-3 väliä ja 4-5 väliä yllättävän irtoamisongelman takia. 

Se oli taas se tuttu rintamasuunta ja kehonkieli ylipäätään, johon en osannut taas tarpeeksi keskittyä, jotta koira ois mennyt kolmos esteelle asti. Estekorkeus (35cm) hämmensi selkeästi myös, koska oli ensimmäistä kertaa niin korkealla ja takaakierrossa kolautti nenänsä kahdesti rimaan jarruttaessaan, kun ei sisäistänyt riman olevan niin korkella. Saatiin kuitenkin muutamat hyvät suoritukset siihen väliin. Nelos-vitos väli koitui myös yllättäen ongelmaksi, vaikka yleensä kaveri on ollut hyvin irtoavaista. Rudihan on mm. irronnut puomille toiselta puolelta hallia toiselle. Jäin aina hieman jälkeen, joten Rudi alkoi kurkkimaan missä meen ja kuin odottelemaan, vaikka ajoissa huutelikin hyppyä. Toki asiaa varmaan auttoi se, että jäin katsomaan hakeeko esteen, joten rintamasuunta taisi olla vähän koiraan päin. Vinkkinä saatiin se, että oikeasti kaikki huomio sille seuraavalle esteelle, vaikka olisi kuinka lähellä tai kaukana estettä. Toki Rudia täytyy pitää myös hyvin hallinnassa, joten täytyy toistaiseksi vähän enemmän tarkkailla mitä kaveri tuumaa. Muutaman kerran otetiin putki-hyppy ja hyppy-putki-hyppy väliä niin, että koutsilla oli lelu palkkana. Johan meni nätisti vitoshypylle!  Uutena juttuna tuli myös se, että mikäli koira ei mene jollekkin esteelle niin täytyy ottaa uudelleen ohjaus esteelle ja palkata.  Vasta sitten aloittaa alusta tai jatkaa siltä esteeltä eteenpäin.


Seuraava jännä juttu oli puomi tai oikeastaan se, että itse liikuin leveyssuunnassa putken vuoksi. Rudi kun on tottunut, että liikun vain suoraan eteenpäin enkä yhtään vaihtele paikkaa leveyssuunnassa. Kaksi kertaa otin pelkän puomin eikä enää ollut yhtään jännä juttu. Tietty okseri-puomi väliin olisi voinut tehdä valssin tai sokkarin, mutta halusin olla oikealla puolella puomia, jotta Ruu tekee takaakierron vasemmalta eikä oikealta. Olin aivan varma, että Rudi menisi putkeen mikäli olisi tehnyt takaakierron oikealta. Lisäksi sain hieman lisäaikaa juosta muurille. Muuri oli myöskin tosi jännä juttu, koska oli ensimmäistä kertaa medikorkeudessa. Usko loppui kahdesti kesken, joten jarrutti viime hetkellä. Koutsi otti jälleen lelun ja houkuttelemalla saatiin kaveri hyppäämään. Kerran tosin kävi niin, että lelu heitettiin maahan, kun näytti että Ruu hyppää, mutta kiersikin muurin. Huijari Ruu!:D Sitten tehtiin vielä kahdesti 1-9 esteet, josta viimeinen oli ihan älyttömän hieno! Lopuksi vielä testasin 17-19 väliä. Tämäkin oli jännä juttu, vaikka juuri keskiviikon treeneissä meni hienosti. Oletan, että Ruu oli hieman hämmentynyt isosta radasta ja esteiden välimatkasta. Meni monesti 19 putken väärästä päästä tai ohitti sen, vaikka huuteli putkea. Vinkiksi vastakkaisella kädellä ohjaus ja heti toimi. Jeij!

Muutamasta ongelmakohdasta ja jännästä jutusta huolimatta treenit menivät ainakin itseni mielestä älyttömän hyvin. Rudilla oli korvat tallella loppuun asti ja vaikeudet johtuivat lähinnä ohjaajan virheistä ja ison radan hämmennyksestä sekä estekorkeudesta. Rudia kehuttiin hienoksi ja ollaan kuulemma hyvällä mallilla. Näitä ehdottomasti lisää!



Muistilista:
» Luota koiran osaamiseen, älä jää liiaksi varmistelemaan (edelleen).
» Lähettäessä esteelle keskity esteelle eli rintamasuunta, katse ja eleet esteelle, vaikka olisi kuinka kaukana tai lähellä.
» Rudi on älyttömän tarkka kehonkielestä, keskity siihen.
» Tilanteissa joissa mahdollista (esim. 2-3 väli) nappaa koira takaakierrosta mukaan vastakkaisella kädellä.
» Koiran katseen pysyminen eteenpäin. Vaikeassa kohdassa anna lelu toiselle, joka näyttää lelua, jotta koira menee oikean esteen varmasti.
» Mikäli koira ei mene estettä, ota este yksittäisenä eli ohjaus uudelleen samanlailla ja palkkaa koira. Sitten vasta eteenpäin /alusta
» Mikäli koira menee esteen ohitse saman puolen käden ohjauksella, ohjaa vastakkaisella. Sitten ei tarvitse ehtiä niiin lähelle estettä.
» Tästä eteenpäin palkkana lelu, koska namista tullut liian tylsä.

Treenilista:

» Koiran katseen pysyminen eteenpäin (ilman liiallista katsekontaktia), kun rata jatkuu eteenpäin, jotte vältytään radan keskeytykseltä. Eteen tms. voisi olla hyvä käsky.
» Enemmän treeniä korkeammilla esteillä (35-45cm) etenkin tiukoissa käännöksissä ja takaakierroissa, jotta handlaa ne. Nyt vielä ohittelee, alittaa tai törmäilee niihin.

21 lokakuuta 2015

Tanssin pyörteistä näytönpaikkaan.




Toissa lauantaina käytiin kokeilemassa mitä se koiratanssi nyt onkaan. Tutustumisen kesto oli kolme tuntia, josta ensimmäinen 45 minuuttia meni lajin esittelyssä. Saatiin pieni tietoisku lappunippu mukaan, joka oli oikein kiva! Kun oltiin käyty tämä nippu loppuun, päästiinkin itse asiaan. Eli, saatiin vuorotellen näyttää mitä temppuja meidän koirat osaa. Kun tuli meidän vuoro olin miettinyt lukuisista tempuista muutaman varman mieleen, mutta kun menin kaikkien eteen unohdin kaiken. Jäihän siinä useampi kiva temppu näyttämättä, mutta läjäpäin niitä tuli myös näytettyä. Kun tutustui paremmin tähän lajiin, itsehän menin tuonne muutaman videon nähneenä, tuli sellainen fiilis, että voisi viimeistään eläkelajiksi ottaa. Biisikin olisi jo valmiina ja yksi varma liikekin. ;)


Viime lauantaina päästiinkin kokeilemaan miten herra jäljestykseltä onnistuu nykyään hallissa kisaaminen. Keväällä kun jäätiin siihen, että kaveri jäljesti koko radan, tehden tosin kaiken hitaasti mitä käskin. Vaan eipä ollutkaan tietoakaan siitä. Nenä kävi ennen radalle menoa lattiassa, mutta uskoi yhdestä käskystä ja nosti pään ylös. Vinkumisesta ei olla vielä päästy eroon "vieraassa" paikassa. Kotihalilla jaksetaan jo odotella aivan hiljaa, vaikkei niin hurjia odotusaikoja olekaan. Silti jännitti mitä tapahtuu, kun päästään lähtöön.

Lähdössä katse karkasi heti muualle eikä kutsusta huolimatta ottanut kontaktia. Toistin varmuudeksi kahdesti seuraa, jotta varmasti lähtee mukaan. Kokonaisuudessa rata meni meidän tasoon nähden tosi hyvin ja oltaisiin reilusti päästy hyväksytyn puolelle ilman Rudin pientä karkaamista ja ohjaajan virheitä. Hiomistahan tuossa vielä on hurjasti. Vaikka kontakti ei ollut yhtä hyvää kuin epiksissä oli Rudi kuulolla siihen asti, kunnes bongasi käytösruudussa koiran, jonka takia jäi peruuttamisessa vain seisomaan paikalleen, joten uusittiin. Seuraavaksi meinasi karata koiran luo, mutta palasi takaisin, kun taputin lopulta käsiä. Tästä kisan ainut kymmenen pisteen menetys, koska rintamasuunta muuttui koiran palatessa luokse. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin, mutta sitäkin enemmän löytyy sitä pienen pientä hiomista. Käytösruudussa vinkui lyhyen vinkaisun ehkä kolmesti, mutta silti vähennettiin tästä kaksi pistettä. Luulin, että pisteenmenetykseen tästä tarvittaisiin hieman enemmän, kun yksittäiset haukahdukset eivät haittaa radallakaan.


Paikka ja aika: 17.10.2015, Tampere (Tamsk)
Tuomari: Krista Karhu
Pisteet: 65p./100p.
Aika: 2:08:42
Sija: 4/11
Kommentti: Pisteenvähennykset käytösruudussa ääntelystä.

08 lokakuuta 2015

Jonkinmoista agiliitoa.

Agility1
Jos vaikka ylipuhuisi jonkun ottamaan uusia kuvia agissa niin ei tarvitsis iskeä aina vanhoja.


Viime viikolla treeneissä oli vuorossa irtoaminen, takaaleikkaus sekä kädetön ohjaus. Aina yhtä jännää ohjailla kädettömästi, minä kun aina käyn niin hitaalla, että koira ehtii ja heittelen sen ties minne. Noo, virheistä oppii, eikös? Vaatinee useamman tunnin viikossa, jotta kehittyisi koiran tasolle.

Ensin treenailtiin irtoamista. Tehtävänä lähettää koira putkeen mahdollisimman kaukaa. Molemmilta puolilta niin ohjaajaa kuin putkeakin. Rudi oli varsin pätevä eikä ongelmaa ollut. Joskin muutamalla kerralla alkoi matkan varrella usko loppua siihen, oliko menossa varmasti oikealle esteelle ja vauhti hidastui. Kehun kuullessan vauhti kiihtyi ja juoksi luokse iloisesti. Kyllä nää yksittäiset vielä menee, kun ohjaaja pysyy mukana!

Seuraava tehtävä olikin takaaleikkaus hypyillä ja siitä putkeen. Takaaleikkauksessa ei tänään ollut ogelmaa, mutta hyppy-putki välillä pieniä ongelmia ilmaantui. Vaan eipä ollut koiran vika, kun ohjaaja ei käyttänyt tarpeeksi kehonkieltä ja matalaa kättä. Käsi huiteli korkealla kädellä ja sitä rataa. Okei, kyllä mä sain pari kertaa koiran menemään oikeasta päästä putkea. Sitten tehtiinkin toisinpäin eli putki-hyppy-hyppy. Vaan eipä ollutkaan mitään ongelmia, vaikka ohjaaja sitä pelkäsikin. Oikein kivasti irtosi toiselle hypylle!

_MG_6844 Kolmas osuus olikin yhdeksän esteen rata, kädettömästi tietenkin. Se kaikista jännin osuus. Ensin en muistanut välistävedon jälkeen on oikeasti se takaakierto ja radalla tosiaan on se yhdeksäs este. Nää on niitä pieniä vikoja, joita sattuu kaikille. Pääasiahan oli se, että Ruu toimi hienosti ilman käsiä ja keskittyi kerrankin katsomaan minne mennää, vaikka ohjaaja antoikin välillä vähän huonosti infoa. Tarkastihan tuo tosiaan osa lukea ja pienikin liike saa sen muuttamaan suuntaa. Toisaalta tuo on hyvä, toisaalta huono.

Muistilista:
» Pysy koiraa askeleen edellä, pidä kuitenkin silmällä, että se varmasti tulee.
» Ei hätäisiä hutaisuja, vaan selkeitä käskyjä (=ohjauksia).
» Älä unohda esteiden nimiä.

05 lokakuuta 2015

Sussa on kipinä, sen kanssa synnytään.



Hämeen Sheltit järjestivät kahdelle päivälle paimennusta Urjalan Koira-Kehrolla ja me lähdettiin Rudin kanssa heti ensimmäisenä päivänä kokeilemaan. Täytyihän sitä päästä näkemään mitä Hepuliina lampaista tuumaa, kun ollaan samalla puolen aitausta eikä vain kurkita aidan takaa. Silloin Rudi oli jo tosi kiinnostunut lampaista, joten pieni toivon kipinä tuli, mutta pelkäsin kaverin vain hepuloivan.

Paikalle saavuttiin kymmeneksi. Aloitettiin lyhyellä infolla, jossa oli yleistä tietoa paimennuksesta ja mitä tullaan päivän aikana tekemään. Siinä vaiheessa, kun puhuttiin järjen valosta alkoi väkisin naurattamaan, koska olin ihan varma ettei tuosta sellaista tässä tilanteessa löydy ollenkaan. Rallattelee omiaan, ei kuuntele mitään eikä varsinkaan anna kiinni. Päivän tehtävänä oli sytytellä koirat tähän juttuun ja mahdollisen syttymisen jälkeen kokeilla antaa koiran tuoda lampaat ohjaajalle. Mielikuvat tulevista tapahtumista alkoi rullata jälleen.

Koirat pääsivät kahdesti lampaille, ensin kiinni liinassa ja sitten mahdollisesti irti. Rudi oli vuorossa neljäntenä, joten hieman alkoi ehtiä jännittämään mitä mahtaa keksiä. Saatiin tehtäväksi hakea uudet lampaat, josta olin hieman "apua"-fiiliksellä, mutta eipä tuo mitään tuumannut ja onnistui hienosti. Sitten päästiinkin liinan kanssa testailemaan mitä Rudi lampaista sanoo. Päätti tämä koiruus yllättää kyllä kaikki. Ei hepulihaukkua, ei murinaa, ei hyökkäyksiä kohti. Vaan Rudi päättikin näyttä, että kyllä se osaa. Ravaili vaan coolisti liina löysällä ja totesi "näin se menee". Anteeksi mitä? Koira joka vetää ihan kaikessa helposti överiksi ja heittää korvat roskiin.

Seuraavalla kierroksella oltaisiin saatu jättää liina kokonaan pois, mutta päätin ottaa sen varmuudeksi kiinni koiraan, koska pelkäsin ettei tottele olleessaan irti. Näin siinä hieman kävikin, kun kaverilla meni hieman yli eikä malttanut lopettaa. Kerran meni ympärikin, kun otin liinasta kiinni, kun jäi jahtaamaan lammasta eikä kuunnellut hidasta käskyä. Sai kiinni kyllä ideasta, että ne tuodaan ohjaajalle, mutta lopettamaan ei meinannut malttaa ollenkaan. Pysähtyi kuitenkin aina silloin, kun pääsin sen ja lampaiden väliin. Lähdössä Rudi lähti suoraan lampaiden perään, jolloin kävi muutaman kerran niin, että lampaat lähtivät eri suuntiin ja Ruu alkoi jahtaamaan. Yritin ohjata myös kepillä lähtemään kunnon kaarelle, mutta silloin jähmettyi vain paikalleen, kuin peläten ettei saa mennä. Ei ensikertalainen kaikkea voi heti osata ja oon todella, todella tyytyväinen ja ylpeä jo tuostakin! Saatiin vinkki siitä miten tulisi opettaa kepin väistäminen, jos aiotaan joskus lähteä uudelleen. Tämä on edistynyt siihen, että kääntää pään muttei ota vielä askelia pois päin.


Meidän piti lähteä jo viime vuonna kokeilemaan mitä Rudi lampaista tuumaa, mutta meillä taisi olla samana päivänä tokokoe, joten ei valitettavasti päästy. Onneksi tänä vuonna sattui päivä sopimaan niin true lammaskoira pääsi näyttämään taitonsa. Toinen paimennuspäivä olisi tänä sunnuntaina, jonne olisi vielä tilaa ja kiinnostaisi kyllä lähteä heti uudemman kerran. Valitettavasti eilen onnistuin satuttamaan jalkani niin, että en pysty kunnolla kävelemään, joten varmuutta ei ole mahdanko päästä. Noh, tänään on lääkäri niin tietää miten pahasti kävi. Eikä se maailmanloppu olekaan, vaikkei pystyisikään lähtemään, koska myöhemmin ehtii kyllä.

27 syyskuuta 2015

Ainakin suunta on oikea.



Pari viikkoa takaperin ilmoitin meidät epävirallisiin rallykisoihin Valkeakoskelle, jotta pääsen kokeilemaan ennen virallisia, miten erilainen treeni toimii. Aloitin viime virallisten jälkeen treenaamaan vain ja ainoastaan katsekontaktia. Sisällä ja ulkona, erilaisissa tilanteissa, häiriöissä ja paikoissa. Aika vaihteli viidestä sekunnista minuuttiin. Ensin Hepuliina ei meinannut malttaa katsoa edes kahta sekuntia, mutta hyvin nappasi ideasta kiinni. Jälleen kerran.

Paikalle saavuttua oli pakko ensimmäisenä kurkkia millainen rata on luvassa. Heti ensimmäisenä oli tietysti tämän hetken vaikein liike, peruuttaminen. Yritin peruutella nurmikolla, jossa ei muuten olla usein treenattu tätä, jotta saataisiin yksi onnistunut, josta pääsisi kehumaan paljon. Sellainen saatiin, mutta radalla huomasi ettei ollut aikeissa mennä yhtä askelta eteenpäin, joten jätin siihen. En viitsinyt kiusata vaikealla tehtävällä, selkeästi vaikealla alustalla. Tietää ainakin mitä pitää treenata ensi kesän kisoja varten. Muuten radan piti olla helppo nakki. Mielestäni se sitä olikin, sillä Rudi piti katsekontaktia tajuttoman hienosti, verrattuna muihin virallisiin kisoihin. Kuunteli mitä piti tehdä ja teki sen. Yhdellä kyltillä tuli tosin jonkinmoinen aivopieru, kun istu (odota), askel oikealle, istu -kyltillä Rudi tuli oikealle puolelle, mun olettaessa sen jääneen vain istumaan, joten toistin käskyn ja Rudi tuli edestä sivulle. Enkä muuten uusinut, koska siinä vaiheessa muistin, että pisteet riittäisivät silti hyväksyttyyn. Vaan kappas, eivät riittäneetkään.

Rudi sai 62 pistettä ja paperissa oli kahden tvä:n (-10) lisäksi ties kuinka monta puuttellista yhteistyötä (-1), imuttamisesta -3, vinosta (2x -1), ohjaaja virheestä -3, nuuskuttelusta -1, sekä liioitellusta haukkumisesta (käytösruudussa) -3. Hassuinta oli se, että Rudi ei päästänyt yhtäkään haukahdusta kehässä olonsa aikana. Enkä mielestäni imuttanutkaan. En tosin siitä viitsinyt sanoa, koska kyseessä oli kuitenkin vain epis, joten niin suurta väliä ei ollut.. Kommentissa ja tuomarin selittäessä kisan jälkeen iski toinen hämmennys. Hän sanoi Rudin olevan todella lahjakas, mutta ei tiennyt seurasiko Rudi oikeasti vai vahingossa, koska kontakti ei pysynyt jatkuvasti. Mitä olen ymmärtänyt niin rally-tokossa ei tarvitse kontaktia pitää, edes sielä mestariluokassa, kunhan koira liikkeet tekee.  En toki kiellä etteikö olisi hienompaa, kun koiralla pysyy kontakti koko radan ajan ja tämä on meilläkin toki tavoitteena. Hämmensi vain, kun on nähnyt myös mestariluokassa saavan tämänlaisella seuruulla sadan pisteen suorituksia. Tämä oli tiukan tuomarin mielipide, enkä siitä ala valittamaan. Oikeaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa ja pääasia oli tietysti se, että Rudi meni kisoissa paremmin kuin koskaan.

26 syyskuuta 2015

Hyvät ja huonot treenit.


Hieman on taas turinoinnit jäänyt näpyttelemättä heti tuoreeltaan, jolloin dementikkokin muistais vielä selkeästi mitä on tapahtunut. Muka aina niin kiire ettei koskaan kerkee kirjoittamaan ees sitä varttia luonnosta. Seuraavaksi huomaa, että istuu päivän putkeen koneella, saamatta yhtäkään järkevää lausetta ulos, kun ei vaan muista kaikkea oleellista.  Sitten se vaan jää ja jää. Vois vaikka tulevaisuudessa oikeesti istua alas kirjoittamaan heti ylös, kun jotain tapahtuu, niin sais joskus postauksia julkaistua muistakin aiheista, kuin vaan agitreeneistä.

Viime viikkoisen irotunnin rata näytti tältä. Oikein kiva ja helppo rata, jossa ei pahemmin ongelmakohtia ollut. Kepit yllätti positiivisesti, sillä haki ne todella hyvin! Ei tarvinnut tällä kertaa saattaa viereen, vaan olin edellisellä esteellä, kun kaveri jo viiletti kepeillä. Vau! Ehkä nekin alkaa sujumaan, vaikka taas olin sitä mieltä ettei koskaan, terveisin malttamaton. ;) Joskin vitos-kutos välin takaaleikkaus ei vaan onnistunut. Ei sitten millään. Joko jyräsin koiran, koska oletin koira juoksevan huomattavasti hurjempaa vauhtia ohitse, vaan eipäs mennytkään, koska hämmentyi takaaleikkauksesta. Eipä tuota olla taidettu hurjasti edes treenailla, joten ihmekös tuo. Vaihtoehtoisesti pysähdyin puolessa välissä matkaa, jolloin Rudi jäi kyselemään mihkäs sitten ja meni ohitse, kun ohjaajan viittomakieli jäi jonnekkin. Hyppy joo hetinyt, mutta mistä. Oisko vaikka hidastaminen pysähtymättä ja kunnon ohjaukset mitään?

Kehittelin mielessä idean, että heittäisin treenipostausten joukkoon muistilistan näpyttelemistä oivalluksista ja mitä pitäisi treenailla enemmän, jotta dementikko voisi tulla myöhemmin kurkkimaan, että mitäs pitikään huomioida. Huono vai hyvä idea?

Muistilista

» Ei kehumista esteen suorituksen, etenkään keppien, aikana. Ainakin toistaiseksi vasta esteen jälkeen.
» Älä jää varmistelemaan jäätävän pitkäksi aikaa, Rudi osaa kyllä.
» Muista pitää kuitenkin koira hallinnassa, äläkä unohda sitä ja päästä käyttämän tilaisuutta hyväkseen karkaamiseen.
» Etene siis jatkuvasti radalla pysähtymättä, korkeintaan hidasta vauhtia tarvittaessa.
» Käytä kehonkieltä selkeämmin ja paremmin.

Treenilista

• Takaaleikkaus.
  » Kehittele kaksi turvallista hyppyä, jolla treenata myös kotona (ulkona).





Tämän viikon treenit menivät aivan penkin alle, ohjaajan ollessa jo valmiiksi ärsyyntynyt. Eihän siitä seurannut muuta kuin se, että en keskittynyt rataan tarpeeksi, joten Rudi pääsi karkailemaan ja rata keskeytyi joko sen tai omien mokailujen vuoksi. Kun päivä oli muutenkin ollut tarpeeksi kamala, heijastui se myös treeniin, vaikka ei todellakaan saisi. En kuitenkaan ollut Rudille vihainen, vaan itselleni. Herkkänä koirana Rudi varmasti teki näin, koska luuli mun olleen sille vihainen, joten koki helpommaksi lähteä pois tilanteesta. Kuten olen monesti tainnut mainitakin, että Rudi osaisi kyllä huomattavasti paremmin kuin tällä hetkellä menee. Toki vielä on paljon treenattavaa esimerkiksi kepeillä sekä puomin ja keinun kontakteilla, mutta treenattavaa nyt aina on.

Koen, että olen se hidaste. Mä en vaan kehity yhtään eteenpäin. Teen aina vaan ne samat virheet, vaikka kuinka tietäisin ja mulle jankutettaisiin, että ei todellakaan noin. Saatan Rudin aina jokaiselle esteelle, siis ihan viereen, vaikka ei tarvitsis ja sitten jään siihen varmistelemaan aivan liian pitkäksi aikaa meneekö/tuleeko, enkä tietenkään ehdi ohjaamaan seuraavalle esteelle.  Alan huutelemaankin vasta siinä vaiheessa, kun pitäisi olla jo tekemässä, että ilmankos huitelee ohitse. Toisaaltahan toki on hyvä ettei mene esteille ellei ole täysin varma. Sama ongelma mulla on rally-tokonkin suhteen. En osaa valvovan silmän alla, oli sitten kisat tai vain treenit, ennakoida ja sanon käskyn vasta, kun pitäisi olla jo tekemässä. Tämäkin on ehkä yksi syy sille miksi meiltä lähtee pisteitä ja koira on kujalla. Toisaalta onhan tuo erityisesti sielä kisoissa omissa ajatuksissaan, katselee vain muita koiria ja nuuskii tuoksuja. Eksyttiinpä itse agista taasen.

Rengas oli jotenkin tosi jännä ja ohitti sen vissiin kolmesti, joten otettiin se muutaman kerran yksittäisenä esteenä, jonka jälkeen ei ollut ongelmaa. Kepit olivat seuraava ongelma kohta, kun soopeli viiletti aina sermin taakse moikkaamaan kavereita. Ei tosin yllättänyt, koska Rudi seikkaili muutenkin omia juttujaan ympäri hallia, eikä halunnut tulla luokse. Toki siitäkin sai syyttää tällä kertaa vain itseään. Ysi-kymppi väli oli myöskin ongelma, koska ohjaaja ei ikinä ehtinyt ohjaamaan ja koira juoksi ohitse. Eikä irtoava koira irronnutkaan ilman käsimerkkiä seuraavalle hypylle. Keinusta tuli ensimmäistä kertaa lentokeinu, joten täytynee alkaa siinäkin huudella seis tai hidasta käskyä, jotta vältytään tulevaisuudessa niiltä vitosilta. Heti seuraavaksi ongelma oli putkelle lähetys. En vaan osannut vaikka kuinka monta kertaa kokeilin. Eipä sinänsä yllättänyt.

Noin muuten rata olisi varmasti mennyt hurjan paljon paremmin, jos en olisi itse lähtenyt jo valmiiksi sillä fiiliksellä, että ei onnistu ja luovuttanut jo ennen kuin koira liikkui. Loppu radankin vaan kävelin, koska fiilis oli sillä hetkellä "ihan sama". 








Muistilista

» Älä näytä koiralle ärsyyntymistä, johtui se sitten itsestä tai koirasta.
» Keskity (edelleenkin) niihin onnistumisiin epäonnistumisten sijasta.
» Treeneihin ei mennä jo valmiiksi paskoilla fiiliksillä, jotta koira uskaltaa tehdä jotain.

Tässäpä vielä (kamala) video treeneistä:


17 syyskuuta 2015

Jos oppis ohjaamaan.




Tämänmoista rataa tehtiin muutama viikko taaksepäin agissa. Tehtiin rata puoliksi eli esteet 1-7 ja 8-15. Koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen mölleissä, sillä sen jälkeen ei ole toistaiseksi ollut ongelmia muistaa ratoja. Vaikka eivät nuo niin pitkiä yleensä olekaan, 10-15 estettä. Hassua!

Kakkos hypyn jälkeinen välistä veto valui aina jäätävän pitkäksi, koska joko mä olin myöhässä tai Rudi ei vaan kuunnellut. Samoin kuin kolmoselta nelos hypylle. Kaarsi aina keinun kontaktille, josta palasi hyppäämään nelosta . Putkeen lähetys toimi kerrankin miltei suoraan neloshypyltä. Sen jälkeisen hypyn Rudi hyppäsi aina väärinpäin, kun käänsin itseäni estettä kohti hieman liian ajoissa, jolloin Ruu ymmärsi väärin. Aina liian ajoissa tai liian myöhässä. Pöh!

Loppurata meni oikein kivasti, mitä nyt on alkanut taas puomilla hyppimään kontaktien yli. Valssatessa 12 ja 13 välissä Ruu joutui kaartamaan älyttömän kaarroksen, koska valssasin myöhässä. Noh, ehkä se siitä joskus, kun oppii luottamaan koiraan niin uskaltaa tehdäkin jotain ja keskittyä siihen mitä pitäis tehdä.



 Tämä oli kiva rata, joskin jäin jälkeen aina tuossa kolmen esteen takaakierroissa ja välistävedoissa. Kepit olivat ainoa suuri ongelma, eikä millään meinannut saada kokonaista suoristusta. Aina jäi jokin keppi välistä tai aloitti vasta toiselta kepiltä. Keppien jälkeen unohdin koiran, joten renkaaseen taisi mennä suoraa vain kerran.

Rataa kokeiltiin myös kädettömästi ja ilman ääntä. Kädettömästi meni vielä hyvin ja keskittyi rataan hiukan paremmin, mutta ilman ääntä meni aivan lukkoon. Jäi jäljestämään ja oli todella epävarma. Oletan Ruun luulleen mun olleen vihainen.



Viimeisin rata onkin tässä. Jatkokurssin ja jatkuvan ryhmän väliin kun olisi tullut kaksi viikkoa välia, mikäli en olisi tälle viikolle ottanut irtotuntia. Täytynee käydä pitämässä ne minimaaliset taidot yllä.

Ensimmäiseksi ongelmaksi koitui ohjata kakkos hypyltä kolmannelle. Rudi veti aina ohitse, kun jäin liian lähelle muuria. Kun siirsin itseäni hieman lähemmäs kolmatta estettä niin johan meni. Aalta putkeen kun olisi ollut järkevintä tehdä kaarros niin, että pyörähdän itse vasemmalle vaan minäpä jäin aina vain seisomaan, koska en muistanut. Putkella jäin aina koiran oikealle puolelle, joka toki oli hyvin fiksua. Sain viissiin kerran onnistuneen puolenvaihdon. Putki-hyppy väli koitui muistaakseni myös haastavaksi. Minä kun aina tungin liian lähelle ja koira väärältä puolelta.

Sinisellä merkitty rata meni ilman sen suurempia ongelmia. Pääsi myös kokeilemaan miten koiruus irtoo puomille, kun itse lähdin putkelta keppien vierestä ottamaan Ruun vastaan. Hienostipa tuo sinne ryntäsi, aivan kuin karatessaan kakkos hypyltä puomille. Enkä kyllä tosiaan mitään käsitystä, mistä keksi sinne lähteä. Kepit olivat jostain syystä todella tahmeat eikä tainnut tehdä kokonaisia ollenkaan.

Näistäkin radoista oltaisiin helposti saatu hyvä keskeytymätön rata, jos vain itse osaisi tehdä radalla jotain. Aina tulee vähintään yksi "mitänytmitänytmitänyt"- kohta ja koira karkaa tai mä heitän koiran jonnekkin ihan muualle, kuin piti. Ehkä se tästä joskus.

13 syyskuuta 2015

Ensimmäistä kertaa voittajassa.


Ensimmäinen rally-tokon voittajan kisa olisi nyt takanapäin. Jännitys iski jo perjantaina ja pelottelin itseäni ties millä, vaikka tiesin ettei tämä kisa sen ihmeellisempi olisi. Jännitystäkään kisassa ei ole ollut, sitten tammikuun ensimmäisen kisan. Ehkä se voittaja -sana vain hämää liikaa.

Oltiin sopivasti se vaadittava puolituntia ennen rataantutustumisen alkua. Tosin olin kyllä viimeinen joka meni ilmoon, yleensä kun oon ensimmäisenä, kun ollaan menty niin hurjasti aikaisemmin. Kävin tutusti heti kurkkaamaan millainen rata olisi tiedossa ja meinasin kurkkia avon rataa. Näköjää ei ole sisäistänyt sitä, että oikeesti ollaan jo voittajassa. Lähinnä jännitti oisko kolmen askeleen peruuttaminen ja käännös oikealle oikealla puolella.  Vaan eipä ollut kumpaakaan. Hyvä vain, vaikka tehtiinkin hurjasti työtä siihen, että onnistuisi edes ok ja olisi pitänyt jotenkuten osata se. Muutenkin rata oli todella helppo, josta piti suoriutua tuosta noin vain.

Kävikin kuitenkin niin, että vaikka Rudi pursusi intoa ennen omaa vuoroaan, lähdössä ei kiinnostanut enää. Jäi jatkuvasti jälkeen eikä kuunnellut käskyä, jonka vuoksi teki hyvin epävarmasti ja hitaasti. Noin muuten liikkeet eivät näyttäneet olevan Rudille liian haastavia. Toimimattomuudesta kisakentällä tulee todennäköisesti juttua, jos vain saan näpyteltyä jotain järkevää. Radan tai no käytösruudun jälkeen mut valtasi pieni ärsytys, koska tietää miten hyvin Rudi osaa, mutta ei näytä sitä. Luokan loputtua treenailin siihen asti, kunnes havahduin siihen kun nimeä huudeltiin. Meni muuten nätisti!


12 syyskuuta 2015

Koirakoutsin syyskauden avajaiset.



Tänään oli vuorossa Koirakoutsin* syyskauden avajaiset, joissa oli paljon kaikkea kivaa ohjelmaa, mätsärin lisäksi mm. pentupaini, koiratanssi esitys sekä rally-tokorata. Pentupaini oli sopivasti aivan ulkokentä vieressä olevassa hallissa, joten mätsärin ilmoon mennessä näki taas niin suloisia pentuja, että huhhuh. Täytynee hankkia jokin kunnon riiviöpentu niin ei hetkeen tarvitsis haaveilla pennusta. Haha.

Saavuttiin paikalle jo ennen yhtätoista, jonka aikana ehti alkaa hieman pitkästyttää. Ohjelma kun alkoi vasta kahdeltatoista, mutta ehtipä siinä ajassa koiruudet tutustua kunnolla paikkaan ja rauhoittua hieman. Tosin Rudi oli yllättävän rauhallinen ja oli kuulolla koko päivän. Tiedä sitten järkyttyikö taas megakamalan Rämän vuoksi. Pöhkö kun pelkää koiraa, joka rakastaa sitä. :D



Tosiaan Rudi oli kerrankin rauhallinen eikä juurikaan vinkunut, kun odoteltiin kehän alkua. Siihen kun on ehtinyt tottua, että vingutaan heti kun ollaan oltu sekunti paikallaan tekemättä mitään. Paitsi nykyisin kehässä Ruu on osannut olla pyörittämättä päätä kuin pöllö ja vinkumatta, vaikka onkin joutunut odottamaan oikeasti hurjan kauan. Tosin treeneissäkin on alkanut malttaa odottamaan omaa vuoroaan hiljaa, edistystä.

Parikehässä laittaessa ensimmäistä kertaa seisomaan Rudi vain luimisteli eikä nami tai lempilelukaan auttanut. Kun kierrettiin yhdessä parin kanssa kehä ympäri, oli Rudi ensimmäistä kertaa perässä vedettävä tapaus. Ravi tosin näytti kuitenkin rennolta ja paremmalta kuin hetkeen. Pöydällä Rudia jostakin syystä jännitti tosi paljon, vaikka tähän mennessä on ollut suurin piirtein menossa kiipeämään syliin. Kaikki kun vaan on niiiin ihania. Epätavallinen sheltti! Hampaita katsoessa vetäisi pään yllättäen pois käsistä. Yllätyin hurjasti, koska Rudi ei ole ikinä kehässä tehnyt näin. Toki katsoi hampaat todella tarkkaan ja oletan venyttäneen huulen pahasti, jonka vuoksi veti pään pois. Tai sitten ei ole vain tottunut noin pitkään hampaiden kurkkimiseen. Taisi olla muuten ensimmäinen joka huomasi, että Rudilta puuttuu kaksi välihammasta. Kysyi vielä, että onko poistettu vai onko puuttuvat.

Yksilöliikkeissä tehtiin kolmio, jossa Ruu ei ollut perässä vedettävä, mutta ei ihan normaali vetävä Ruukaan. Nopean seisotuksen jälkeen tuomari antoi meille sinisen nauhan. Oletettavasti hampaiden katselusta ja/tai hampaiden puuttumisesta. Mitään muuta en itse keksinyt. Mikäli oli hampaiden puuttumisesta niin on mielestäni hassua, koska kuitenkin kyseessä on vain mätsäri. Toki tuomareita on erilaisia ja kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin. Nauhakehässä lennettiin ensimmäisenä pihalle, jonka ilmoitin ennen kehää, joten tulokseksi tänään SIN-. Ei harmita ollenkaan, koska Rudi oli hieno tänään.



Kun Rämä meni kokeilemaan onneaan BIS-kheään, käytiin me sillä välin Rudin kanssa tekemässä tokohallissa kahdesti rallyrata. Rata oli hyvin helppoa alo-avo tasoinen rata, joskin mukaan mahtui kaksi voi-luokan liikettä, koska oletan sen olleen lähinnä niille, jotka eivät välttämättä ole vielä rally-tokoa kokeilleet. Päätin ottaa kisamaisen treenin, ajatellen huomista. Siksi olikin hyvä, että kaksi viimeistä olivat voi-luokan liikkeitä.

Ensimmäisen kierroksen otin varmuuden vuoksi hihnassa, sillä Rudi näytti hieman olevan omissa maailmoissaan ja nuuski mattoa kielloista huolimatta. Lähdössä lähti haahuilemaan kilometrin päähän, joten otettiin alusta. Sitten alkoikin sujumaan käsittämättömän hienosta, joskin pujottelussa karkasi hieman liian kauas ja puolenvaihto jalkojen välistä ei meinannut sujua. Hihna selkeästi haittasi menoa, joka tosin on alosta asti haitannut menoa.

Toisella kierroksella Rudi oli irti, joka hieman arvelutti, koska aamulla heittäessä tavaroita kaverin autoon Rudi päätti karata, eikä antaa kiinni. Sielä se juoksenteli autotien yli varmaan kuudesti, ennenkuin sain käsiini lelun ja tuli luokse. Ennen sitä kokeilin toki lähteä eri suuntaan, mutta siitä vasta villiintyikin. Vaan eipä kaveri karannut eikä impannut mattoakaan! Selkeä muutos kevääseen on tapahtunut, kun aloin enemmän puuttumaan maton haisteluun. Ehkä mä sittenkin uskallan lähteä paremmalla mielellä hallikisoihin. Puolenvaihdos jalkojen välistä onnistui heti normaalisti, kun ei ollut hihnaa häiritsemässä menoa eikä pujottelustakaan karattu kauas. Pyörähdyksessä ja oikealta eteen, vasemmalta oikealle -kyltillä kuului vielä riemuhaukut. Sanoinkin Herra Ruskealle, että huomenna samanlailla niin voi olla tyytyväinen. Joskin oon pelotellut eilisestä asti itseäni siitä, mitä radalta löytyy.

Kampaajan tuolissa.

Tänään Rudi pääsi käymään kampaajan tuolissa, pitkästä aikaa. Karvathan tuolla tosin ei nopeasti kasva, joten leikattavaa ei ollut kuin muutama hassu tupsu. Kyllä se silti aina hetken aikaa näyttää kaljulta, vaikkei leikkaisi kuin pari milliä. Jännä juttu! Ensimmäistä kertaa uskaltauduin tarttua itse saksiin, peläten toki tekeväni jäätävät kolot ja lopulta kaljun, korjatessa mokia. Vaan eipäs näin käynytkään, äskettäin huomasin toisen puolen jääneen hieman toista pidemmäksi. Korjattavissahan tuo on, joten täytynee laittaa soopeli uudelleen kampaajan penkkiin kidutettavaksi.

Tulipa testattua samalla myös viime mätsäreissä voitettuja ohennussaksia. Sattuivat olemaan vielä samaa sarjaa kuin muutkin sakset. Osoittautuivat hyvin käteviksi, kun ovat molemmilta puolilta ohentavat. Eipä päässyt tekemään ensikertalainenkaan jäätäviä mokia, vaikka sitä pelkäsinkin.


10 syyskuuta 2015

Melkein valmis voittajaan.



Kun melkein kuukausi takaperin saatiin viimeinen hyväksytty tulos avoimesta, joka tarkoitti menolippua voittajaan, piti meidän jäädä treenitauolle talveksi. Tavoitteena oli, että treenattaisiin voittaja ja mestari niin hyväksi, että siirtyminen mestariin menisi yhtä vaivattomasti kuin alosta avoon. Tavoitteena oli toki myös se, että saatasii viimeinen koulari käteen. Valioitumisesta en uskalla vielä edes haaveilla. Bongasinkin samana päivänä rallyepikset Valkeakoskella, jonne päätinkin meidät ilmota ja kokeilla miten mahtaa käydä. Seuraavaksi olinkin jo kysellyt paikkaa Nokialle (13.09.) virallisiin kisoihin. Mahduttiin viimeisten joukossa kisaan, joka tarkoitti virallisten olevan ennen mölliä. Näin jälleen väärinpäin.

Alkoikin pieni panikointi, sillä tajusin ettei oikeastaan olla treenattu vielä ylempien luokkien liikkeitä. Ihan pari kertaa olin kokeillut oikealla puolella seuraamista ja istumista, huonolla menestyksellä. En ollut halunnut pahemmin treenata oikealla puolella, koska Ruu sekoittaa niin helposti asioita, että olisi helposti mennyt oikealle puolelle. Noh, tehotreeniä näihin ja ongelma ratkaistu. Aina sitä vaan yllättyy siitä miten nopeasti tuo Pahviksikin kutsuttu soopeli oppii asioita.

Seuraava ongelma onkin ollut jo pidemmän aikaa, oikealla puolella oikealle kääntyminen. Sitä vaan ei voinut tehdä, ei millään. Se on ainoa, mitä ollaan treenattu oikealla puolella, kun ajattelin siihen kuluvan yhtä hurjasti aikaa kuin Dixylla aikoinaan metallin noutamiseen. Eli puolisen vuotta. Toukokuusta lähtien sitä ollaan treenattu ilman tulosta. Kaveri on vaan pysähtynyt paikalleen ja murissut. Oltiin kokeiltu niin raippaa, isoa käsiapua kera namin, ämpärin ympäri kääntymistä kuin isoa ympyrää pienentäen sitä. Ainoa mitä suostuttiin tekemään oli ämpärin ympäri meneminen, mutta ilman ämpäri ei liikkunut sitäkään. Korkeintaan lähti peruuttelemaan suoraan taaksepäin. Viimeisimpänä piti kokeilla naksua ja peiliä. Vaan keksinkin käyttää hyväksi seinää. Keittiön ja eteisen kulmaa.



Käännyttiin ensin loivasti, mutta hyvin nopeasti aloin kääntymään 90 asteen kulmassa, auttaen kädellä tosi paljon. Ensin kuuli vain murinaa ja uhmattiin jääden seisomaan paikalleen. Sain kuitenkin muutaman onnistuneen kääntymisen, josta seurasi megabileet ja lempiherkkua. Käytin tässä vaiheessa jo sanallista käskyä, kun Ruu tuppaa yhdistelemään niin nopeasti kaiken. Siirryin heti seuraavaan vaiheeseen, edellämainitun ansiosta. Enää en kävellyt seinän vieressä, vaan annoin sanallisen käskyn sekä autoin hurjasti kädellä , mutta en itse kääntynyt ollenkaan oikealle, vaan pysähdyin paikalleen. Kääntyminen kun on selkeästi ahdistanut, jota en ole aiemmin tajunnutkaan. Rudi kääntyikin heti ensimmäisellä yrityksellä paikallaan oikealle, käytten takapäätään. Huikeeta! Tästä seurasi tietysti megabileet ja treeni päättyi tähän. Myöhemmin päätin kokeilla kääntyen myös itse ja toimi. Nyt menee niin 90 asteen kulma, täyskäännös kuin 360 oikealle oikealla puolella. Jes!

Enää ainut suuri ongelma on peruuttaminen. Rudi kyllä osaa peruutella tosi hienosti pitkiäkin matkoja ilman ongelmia, mutta vierellä peruuttaminen on tosi vaikeeta. Vielä menin kurkkimaan sunnuntain tuomarin ratoja kurkkiessa, miltei jokaisessa on ollut peruuttaminen. Plaah! Sain maanantaina Rudin menemään askeleen verran taaksepäin suorassa ilman, että mentiin seinän vieressä. Tänään on mennyt useampi kolmen askeleen peruuttaminen, jolloin on viimeisellä mennyt vinoon ihan minimaalisesti, verrattuna aiempaan 90 asteen kulmaan. Toki mukaan on mahtunut yli 45 asteen kulmia, mutta enemmän niitä "sallittuja" vinouksia, joista menee korkeintaan -1. Rudi on tunnettu siitä, että oppii mahdottoman nopeasti, joten viikossakin saa hurjasti aikaa, jos joka päivä ottaa monta lyhyttä treeniä. Silti tämä on vielä niin epävarmalla pohjalla, että en yhtään ihmettelisi, mikäli sunnuntaina tästä saataisiin se -10, mutta jos saadaan se 90 pisteen suoritus niin oon silti enemmän kuin tyytyväinen siihen! Kun miettiin tosiaan sitä, miten vähän oikeasti ollaan voittajaa treenattu aktiivisesti.

Miten te olette opettaneet vierellä seuraamisen epävarmalle koiralle?

19 elokuuta 2015

Johan oli möllit.



Ensimmäisestä agilityn epävirallisista kisoista selvittiin, vaikka sielä tapahtuikin sellaista mitä ei ois tarvinnut. Toisaalta oli ihan odotettua, että jotain tuollaista Ruu keksii, mutta silti. Ei silti harmita, että mentiin, sillä jostain ja joskushan se kisaaminen on pakko aloittaa. Matkaakaan ei hurjasti ollut, kun olivat Hervannassa eikä kolme starttia maksanut hirveästi. Mietin pitkään mennäänkö vain yksi startti vai kolme, lopulta päätyen kolmeen ja hyvä niin.

Yritin mennä ilmoon niin ettei oltais ensimmäisinä lähdössä, mutta niinhän siinä kävi, että oltiin ensimmäisenä lähdössä. En vaan tykkää yhtään aloittaa, kun yleensä jännittää entistä enemmän. Luokat menivät makseista mineihin ja ensin rataantutustumiseen menivät maksit ja medit, jonka jälkeen nämä luokat kisasivat kisansa ja sitten menivät minit. Radalle mennessä alkoi jännittämään, vaikka rata oli älyttömän helppo. Viimeiseen asti jaksoin epäillä, kun muut sano radan olevan helppo, mutta viimeistään kun näki radan oli pakko todeta, että jos tätä rataa ei muista, ei kyllä muista yhtään mitään. Haha.



Tässä rata, helppo kun mikä! Maksien suorituksia kurkkiessa jännitys katosi kokonaan tai niin ainakin luulin. Kun meidät kuulutettiin radalle oli kuin olisi mennyt treenaamaan. Lähdettyä liikkeelle Ruu veti heti puomin ohitse ja huudellessa takaisin kaveri karkasi kehästä ja juoksenteli ympäri kentää, käyden läpi kaikki koirat ja antamatta kiinni. Kävipä Ruu myös radan ulkopuolella olevalla A:lla, kun radalla sitä ei ollut. Sain kuintenkin Ruun takaisin kentälle ja jatkettiin puomilta eteenpäin, kunnes  3. putken jälkeen meni hypyn ohi ja taas lähti. Hain Ruun uudelleen kentälle ja jatkettiin 7. putkelta ja taas lähti. Tässä vaiheessa päätin etten mene enää takaisin radalle ja juuri kun sain Ruun kiinni kuulinkin, kun tuomarikin oli samaa mieltä ja seuraava kuulutettiin radalle. Siinä vaiheessa ilmotin etten todellakaan kehtää enää mennä radalle, mutta mut saatiin ylipuhuttua.

Toiselle radalle lähdettäessä jännitin ja olin varma ettei onnistu. Hyvä ajattelutapa ja sillain. No eipä onnistunut ja kävi samanlailla kuin ekalla radalla, puomin ohitse ja ulos radalta. Ruu palasikin takaisin nopeammin kuin luulin ja jatkettiin puomilta muurille, jossa ohjaus tuli aivan liian myöhään, jonka takia Ruu veti ohi ja karkasi taas. Takaisin radalle ja jatkettiin pyynnöstä seiskaputkelta, josta veti taas ulos. Palasi itse takaisin radalle, joten jatkettiin eteenpäin ja sitten pysähdyttiin renkaalle jumittamaan. Ei millään hypännyt, vaan veti välistä koko ajan. Seuraava ongelma tuli pussilla, kun Ruu ei millään mennyt loppuun vaan palasi monta kertaa takaisin. Outoja ongelmia renkaan ja pussin kanssa, kun treeneissä ei esteillä ole ollut ongelmaa kuin kepeillä. Ratahenkilö tuli sitten nostamaan vähän pussin suuta niin johan meni, vaan mitäpä teki Ruu? Otti kunnon vauhdit ja vikan esteen ohitse. Palasi heti takaisin niin otin vielä vikan hypyn. Sitä se teettää, kun on aina myöhässä ja antaa liikaa löysää tuollaiselle koiralle, joka käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen.




Ennen kolmatta rataa otin vähän rally-tokoa ja otin lelun radalle matkaan. Olin myös enemmän sillä fiiliksellä, että nyt mennään rata loppuun asti ilman karkailuja. Huomasi, että varma fiilis auttoi, kuten myös varmasti lelukin, sillä Ruu kuunteli ja katsoi tarkasti minne mennään. Ainoat virheet tulivat muurilta, jossa valssatessa jätin lelun väärään käteen, jonka takia Ruu meni ohi, mutta palasi heti kutsuessa takaisin ja matka jatkui. Ruu myös irtosi putkelta putkelle huomattavasti paremmin, toisin kuin edellisillä radoilla, joilla jäi jumittamaa väliin "tulin just putkesta??" -fiiliksellä. Tajusin jopa aloitta huutelemaan puolessa välissä putkea "tännetännetänne" niin eipä karannut. Loppuratakin meni hyvin, lukuunottamatta pientä varmistelua ennen pussia. Aloin kyllä huutamaan pussia ajoissa, mutta Ruu katsoi pitkään mua, kuin varmistaen, että "varmasti?". Meinasipa törmätä itse esteeseen, mutta käänsi päänsä juuri ennen ja sujahti pussiin, mennen sen ensimmäisellä. Siitä suoraa vikalle hypylle ja maali! Sitten koittikin supermega-bileet!

Huomasi taas miten oma mieliala ja myöhässä oleminen vaikutti rataan. Ensimmäisellä radalla todennäköisesti jännitin huomaamatta ja lopulta olin ihan kypsä koko juttuun, jonka takia mokailin ja Ruu käytti tilaisuutta hyväksi. Toisella radalla vaan ärsytti niin paljon kun olin varma, että taas lähtee, mutta kolmannella tosiaan olin päättänyt onnistua ja tiesin mitä tehdä ja että ehdin valssata pidemmillä väleillä hyvin niin johan sujui. Eli toisin sanoen Ruun tarvitsee oppia enää ne kepit ja mun täytyis oppia ohjaamaan

17 elokuuta 2015

Kauneuskilpailuissa.




Edellisestä mätsäristä onkin kulunut jo kolmisen kuukautta, joten lähdin vähän extempore eilen Atalaan. Treeni -ja testimielessä käytiin kokeilemassa miten ravi sujuu, kun kaveri on hieman väsyneempi kuin normaalisti on näyttelyissä tai mätsäreissä. Ennen lähtöä ehdin vielä mukavasti läheiselle kentälle heittelemään palloa, jotta pysyisi edelleen hieman väsyneenpänä. Hyvin toimi, sillä Ruu otti ensimmäisen kerran oikeasti rauhallisesti eikä välittänyt edes höristelemällä tai vilkaisemalla muiden haukkua tai menoa ohitse. Ainoa milloin alkoi komentaa oli se, kun vieressä kaverukset alkoivat leikkimään. Ruu oli selkeästi sitä mieltä, että vasta kisan jälkeen on ok leikkiä.

Parikehässä meitä oli vastassa jackrusseli tai parsoni. Näyttää omaan silmään niin samanlaisilta, että en erota. Kerrankin seisottaminen sujui ongelmitta, kun Ruu jaksoi tuijottaa namikättä eikä pahemmin välittänyt ympärillä olevasta. Jos vähän jotain vilkaisi niin käänsi heti pään, kun sanoin nimen tai "täällä". Ravi sujui myös yllättävän hyvin, ei toki ollut parasta, mutta parempaa kuin koskaan ennen kehässä. Pöydällä tosin jännitti tavallista enemmän takapään tutkimista, mutta asia korjaantui kun annoin namin. Saatiin kuitenkin sininen nauha vähäisen hammaskiven vuoksi, mutta turkkia kehuttiin. Todella tarkasti muutenkin tuomari tutki koiran mätsäriksi, oikeastaan ei ole tainnut virallisissakaan katsella noin tarkasti.

Nauhakehässä oli kahdeksan koiraa, rotuina mm. pinseri, havanna, whippet ja havanna. Kerrankin olin ilman jännitystä kehässä, joten pystyin täysin keskittymään Ruun nätisti seisomassa ja pitämässä katseensa oikeassa suunnassa. Kyllä, jännitän myös epävirallisia kisoja. Lyhyen seisotuksen jälkeen meitä juoksutettiin kaksi kierrosta, jonka jälkeen seisotettiin koiria suht pitkä aika. Tämän aikana tippui kolme koiraa ja taas juoksutettiin. Seuraavaksi meitä olikin neljä ja alkoi sijoittaminen. Tuomari mietti hyvin pitkään ja sijoitti yhden neljänneksi ja taas saatiin mennä kierros ympäri. Sitten tuomari kävi katsomassa koirien ilmeitä ja sijoitettiin kolmas. Siinä vaiheessa tuli pieni apua-fiilis. Oikeesti oltiin taas vähintään kakkosia. Sitten saatiin seisottaa todella kauan, jonka jälkeen kierros ympäri, seisotettiin ja uudelleen kierros. Meni älyttömän kauan ennen kuin näin sivusilmällä, kun tuomari lähti kävelemään ja olin varma, että me sijoitutaan toisiksi. Vaan kappas, tuomari menikin kättelemään viereistä eli me napattiin voitto sinisistä!




Katsoin ihan hämmentyneenä enkä ollut uskoa mitä just tapahtui. Huh! Vielä kävellessä seisottamaan Ruuta ykkösen paikalle tuomari sanoi, että Rudin turkki on todella hyvin hoidettu (köhköh), ravaa erittäin nätisti, on miellyttävä luonne ja kaikinpuolin ihana tapaus.  Kerrankin saa näin paljon kehuja kauneuskilpailussa. :D Etenkin kun en ole tehnyt turkille mitään harjausta ihmeellisempää sitten toukokuun ja on tottunut siihen ettei tuo todellakaan ravaa nätisti. No kerrankin niin päin, että meni hyvin! BIS-kehässä ei sitten enää sijoituttu, vaan lähdettiin ensimmäisten joukossa pois. Tyytyväinen olen silti. Näin kun sais virallisissakin menemään niin vois olla saumaa johonkin muuhun kuin erittäin hyvään.