16 elokuuta 2015

RTK2



Eilen lähdettiin kohti Eteläpuistoa ja rally-tokokisoja. Lähdettiin kokeilemaan saataisiinko kolmas hyväksytty tulos avoimesta. Saavuttiin paikalle noin tuntia ennen ilmoitettua aikaa, mutta kisaa aikaistettiin lopulta vartilla. Jostain syystä tämä aiheutti itselle todella ison jännityksen eikä rataantutustumisessa ei meinannut pysyä ajatukset kasassa. Mietin mokaanko nyt itse radan, sillä mun täytyisi muistaa rata ulkoa, jotta pystyn olemaan Rudille reilu kisan aikana ja kertoa ajoissa käskyt jännityksestä huolimatta.



Kokeilin tehdä kaiken samanlailla kuin aiemmin onnistuneissa kisoissa. Käytiin Rudin kanssa lenkillä, joi ja sai olla häkissään siihen asti, että oli kaksi koirakkoa ennen meitä. Leikin Rudin kanssa hetken ja otin pari liikettä. Jotenkin oli sellainen fiilis, että tänään tehdään hyvä rata. Tämän jälkeen mentiin lähelle kehää odottelemaan meidän vuoroa. Lähdössä Rudi katseli ympärilleen eikä meinannut ottaa ollenkaan kontaktia. Seuraamaan Rudi lähti vasta kolmannella käskyllä. Alkoi taas jännittämään ja tämä vaikutti negatiivisesti myös Rudiin. Koko suoritus tuntui jotenkin todella tahmealta ja käännökset olivat mielestäni aika neliömäisiä. Viimeinen kyltti oli liikkeestä maahan, jossa Rudi jäikin istumaan. Uskalsin jopa uusia ja seuraavalla kerralla meni hyvin. Maalissa oli jotenkin epävarma olo. Saatiin kuitenkin hyväksytty tulos, joten seuraavaksi jäädään treenaamaan ylempien luokkien liikkeitä. 
Tuomari: Tiia Hämäläinen
Pisteet: 94p./100p.
Aika: 2:36:34
Sijoitus: 2/12
Muuta: RTK2
Kommentti: "Hieno pyörähdys"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti