29 heinäkuuta 2016

Mä kaipaan toimintaa.




Melkoinen oli päivä viime viikon keskiviikkona!  Teemana jonkinmoinen agilityrally. Sain kuin sainkin järkättyä illan niin, että ehdin mennä kahdesti rallyradan agikisoista huolimatta. Ensin oli suunniteltu, että menisin pidemmän aikaa alussa, mutta asia unohtui. Alku venyi sen verran pitkäksi, että kun olin menossa toisen kerran medien rataantutustuminen alkoi, joten lähdin juoksemaan sinne ja Rudi jäi hämmentyneenä kentälle eikä meinannut tulla. Hassu! Toisesta tehoryhmästä sattui puuttuman koirakko, joten päästiin heidän vuorollaan käymään radalla. Jee! Koiralla oli kivaa ja kerrankin jopa kartturilla. Jännä, hyvin jännä.

Ensimmäistä kertaa lämmittelin nopeasti soopelin vielä kentän puolella lelulla, ihan vain kokeillakseni sopiiko tuo tällä kertaa Herra Vaikealle. Ikinä kun ei tiedä millä tuon saa toimimaan niin kuin se parhaina hetkinään toimii. Se mikä tällä kerralla toimi, ei välttämättä enää ensi kerralla tai enää koskaan toimi. En ole löytänyt vieläkään mitään tiettyjä juttuja, joilla saisi tuon heräteltyä ja pidettyä mielenkiinnon yllä, etenkään kisaradoilla. Kyse ei ole siitä etteikö Rudi haluaisi tehdä, mutta välillä se on kuin ameeba eikä osaa mitään, kun satunnaisesti väläyttelee sitä hienointaan. Olen tullut siihen tulokseen, että se johtunee musta. Siitä ehkä joskus myöhemmin lisää.




Ensimmäisellä kierroksella koko rata oli vasemmalla puolella, toiselle vaihdettiin kaksi puolenvaihtokylttiä. Aina sitä sanoo, että hyvä kun on paljon treeniä myös oikealla puolella, vaikka tuo osaa jopa paremmin olla oikealla puolella kuin vasemmalla, vaikka sitä ollaan treenattu huomattavasti vähemmän. Yleensä aina Rudi on myös hiukan huono ensimmäisen radan alkuosassa, parantaen loppua kohden, toinen sitten menee huomattavasti paremmin alusta asti. Tuohonkin kun keksisi jonkin yhden toimivan jutun, jotta saisi koiran toimimaan hyvin heti ensimmäisestä radasta alkaen. Tuon "ei pysty heti"-asenteen huomaa jo ensimmäisellä kyltillä, kun jää nuuskimaan maata eikä kuuntele käskyjä. 

Kakkoskyltin suoritukseen on tullut tuo pienoinen ennakointi. Tiedä sitten menettääkö tuosta pisteitä, ehkä tiukalla tuomarilla? Suotavaa se olisi joka tapauksessa saada pois. Yllättäen lankesi molempiin houkutuksiin, kun tähän mennessä ei ole tainnut langeta kuin kerran tai kaksi treeneissä vain toiseen. Sitten tulikin pieni haahuilu 270 käännös, kuten normaalistikin käännökset oikealle. Nuo 90 astetta vasemmalle ja samanmoinen kera istumisten ovat aina hiukan tuollaisia, että peruuttelee liikaa jonka vuoksi joutuu asettelemaan itsensä sivulle. Täytyisi ehkä kehitellä jokin toinen sana tuolle ja 360 käännöksille. Takapäänkäyttö onkin ollut aina hienoa, josta ollaan kuultukin useammalta kouluttajaltakin. Sitten ei olekaan mitään kunnollista moitittavaa ennen maahanmenoa. Hyvin hyvin hidas ja mitä tuo nuuskutuskin oli? Lähti yllättävän hyvin siitä seuraamaan. Pujottelu oli jopa nätti eikä töksähtelevä ja megakaarteleva. Hitusen parempi kontakti vielä niin on nätti hitaassa ja normaalivauhdissa. Mutta voihan hepulihyppy! Ehkä tarvitsis käydä treenaamassa tuota kera peruutuksen ja merkin ennen ensi viikon kisaa. Loppurata menikin jo aika nätisti hurjista häiriöistä huolimatta. Se ettei lähtenyt istumisesta mukaan oli taasen juuri se etten käytä tarpeeksi ääntä eikä ole varma pitikö tulla. On se vaan hieno, kun haluaa. <3

Kommenttia saatiin juurikin sitä, että alku on hiukan huonompaa parantuen loppua kohden. Agilitykoirana mun tarvitsis pidättää hypylle viimeiseen asti ja sitten vain huokaista, jotta en olisi luvattomasti myöhässä. Fiksu pointti, joka kannattaisi muistaa! Takapään käyttöä ja osaamista ylipäätään kehuttiin. Mainitsi myös tuosta kuinka hyvin Rudi teki lopun hurjasta häiriöstä huolimatta. Juuri tuossa hiukan 270 vasemmalle jälkeen nimittäin alkoi koirat haukkumaan ihan lähellä, viereisellä kentällä aksattiin (kuten aina) ja agikisoista kuului lähtöpilli. Seuraava lause olikin jotain mitä en osannut odottaa koskaan saavani. Se meni  niin, että mulla on hieno koira ja mun pitäisi olla ylpeä siitä mitä olen sille osannut/pystynyt/tms kouluttaa ja mihin asti olen sen kanssa päässyt. Hämmennyin ja liikutuin niin etten pystynyt vastaamaan mitään, tuijotin vain tyhmänä ja nyökkäsin. Enkä sanatarkkaan muistanut kun en meinannut uskoa korviani. Se vain tuli juuri oikeaan kohtaan edellisen viikonlopun tokokokeen jälkeisen paska kouluttaja -kauden keskelle. Itsehän en silti vieläkään myönnä, että meidän meno oikeasti näyttäisi siltä, että oikeasti kuulutaan mestariin, haha.




Kuten mainitsin toinen rata on huomattavasti parempaa kuin ensimmäinen, mutta tällä kertaa olikin ihan toisinpäin. Taisi Rudi olla hiukan liian väsy tekemään toista rataa, mutta mentiinpä nyt kuitenkin. Pisti oikein silmään tuo rauhallisuus ja jälkeen jääminen, kun yleensä tuo oikein tursuaa yli intoa ja vauhtia.

Alussa ei sen suurempia huomautuksia, taisin käyttää ensimmäisellä kyltillä tuplakäskyn istumiseen ja puolenvaihto oli melko töksähtävän näköinen, houkutus ok. 270 oikealle oli aika nätti muuten, mutta itse voisin pysyä pystyssä ja käyttää kättä vähemmän. Ensimmäinen yritys istu, käännös oikealle, istu oli aika kamala, mutta toinen hidasta ensimmäistä istumista hyvä.  Haahuilu 360 taas! Aina koiran ollessa ulkopuolella 360 on tuon näköinen. Istu-seiso-kierrä koira, jätin ensin liian vähän tilaa ja mun epätavallinen kiertäminen häiritsi, toinen yritys ok. Hiukan vasenta puolta hitaampi pyörähdys, mutta riittävä. Voisi kyllä yrittää saada sen yhtä nopeaksi kuin vasemmalla. Käännös ja maahanmeno hyvä. Pujottelussa pientä haahuilua, kun keskittyminen taisi jo hiukan hiipua. Puolenvaihto muuten jees, mutta havaitsi hypyn edessä joten tuli "jeehyppyhyppyhyppy" laukat. Aika odotettavissa ollut hyppy ja sen jälkeiset riehumiset. Loppu taas ihan nättiä, joskin hiukan hidasta. 

Itse näin hurjasti korjattavaa, vaikka saatiinkin taas hurjasti kehuja niiden muutaman isomman parannettavan kohtaa lukuunottamatta (hyppy/houkutus). Täytynee tehdä taasen jokinmoinen treenilista piakkoin, josta voi aina käydä vähän lunttaamassa mitä kaikkea pitää parantaa ennen isoja kisoja.

 



Sitten vielä se agility! Olin ilmoittanut vain yhdelle radalle, kun meiltä löytyy se luva hyppäriltä. Jo ennen rataantutustumista kauhistelin keppejä, hyppy-keinuväliä, hyppy-A väliä, putkea ja sen jälkeistä hyppyä sekä puomin alastuloa. Eihän ollut hirveästi kauheisteltavaa, eihän? Ajatuksena ettei löydä keppejä, lähtee karkuun kolmoselta, vitoselta ja/tai kasilta. Juuri niitä paikkoja, joissa aiemmin kisoissa on lähtenyt kaasu pohjassa juoksemaan ympäri kenttää. Putkesta ajattelin maanantain treenien toistuvan ja Rudin kiertävän putken ulkokautta, oli nimittäin samanlainen putki puomin alla, joskin mentiin toisesta päästä. Sen jälkeisestä elämäst ajattelin, että lähtee takaisin aalle tai vaihtoehtoisesti kurvaa hypyltä suoraa eteenpäin. Puomin alastulo jännitti, kun juoksarit eivät ole kovin vahvat eikä kestänyt aiemminkaan päällejuoksua (?) siihen. Tiesin olevani myös liian hidas vaihtaakseni puolta ennen puomia.

HVideoltahan sen näkee ettei oikeastaan näistä toteutunut mikään kuten olin päässäni kehitellyt. Rudi löysi todella mageesti kepit! Ohitti viimeisen välin, kun katsoja oli  nojannut aidan yli tms., jota Rudi jäi katsomaan. Näitä sattuu eikä tuolle mitään voi. Olin jo varsin tyytyväinen, että kepit ylipäätään löytyivät.  Hymyilytti tuo keinu, kun ei mennyt taas ihan niinkuin ollaan treenattu. Etutassut sopivasti kontaktille ja kolmesta kehoituksesta huolimatta kysyi vielä tuomarilta saako lähteä. Seuraavalta hypyltä meinasi lähteä eteenpäin, kun ajauduin liikaa esteelle. Löysi putken eikä mennyt aalle takaisin, josta hämmentyneenä epävarma käsky liian myöhään ja koira ohi. Sama uudestaan puomia edeltäneeltä hypyltä ja viimeiseltä hypyltä. Tiedä sitten olisiko hypännyt viimeistä hyppyä ellei olisi jäänyt katsomaan ratahenkilöä, kun ilmeisesti kuitenkin käskyn kuuli kun hyppäsi sen takaakiertona. No, ei siitä nollaa olisi kuitenkaan tullut.

Itseasiassa tuo oli hyvän mielen hylly, sillä Rudi ei lähtenyt riehumaan kolmannelta esteeltä ja vaikka ohitti esteitä yms. kuunteli ja tuli yhdellä käskyllä takaisin. Videolta tuo näyttää omaan silmään paljon paljon hirveämmältä kuin radalla juostessa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja pohtia olisiko myös puomille 2o2o parempi vaihtoehto. Treneissä tuo on tahtonut roiskia miten sattuu alastulon, kun tahtoo olla vaikeampia ratoja kuin 1-luokan radat, joten satunnaisesti puomin jälkeen tulisi kääntyä jyrkästi jompaan kumpaan suuntaan. Vai onnistuisikohan vain käskyttämällä hidasta, jolloin vauhti ei olisi niin kova? Tätäkin voisi pohtia erikseen. Palaillaan!


18 heinäkuuta 2016

Kun mikään ei riitä.

Olen vaatinut itseltäni aina paljon ja täydellisyyttä. Jopa ylitse tiedostamani osaamistasoni. Jo ala-asteella hyväksyin numeroksi vain täyden kympin, jokaisesta aineesta. Ala-asteella tosin vielä osasin oikeasti iloita siitä kympistä, mutta enää ylä-asteella en osannut. Silloin ei enää niin hurjasti kymppejä tippunut, joten olin jokaiseen numeroon pettynyt. Mikään ei riittänyt. Aloin oireilla siitä, että en pärjännyt niin hyvin kuin halusin, jonka takia sai rankaista itseään. Ehkä halusin olla yhtä hyvä kuin muut, ehkä jopa hieman parempi, vaikka osasinkin iloita muiden puolesta. Miten tämä liittyy koiriin?

Rudi tuli mulle kaksi ja puolivuotta sitten kaksivuotiaana, vuonna 2014. Koira, joka ei osannut mitään, ei antanut irti päästessään kiinni, pelkäsi mielenkiintoisia asioita ja räkytti muille koirille niin ettei saanut henkeä. Aloitin harrastamaan Rudin kanssa silti huhtikuussa 2014. Hiljalleen Rudi alkoi hyväksymään muut koirat ja harrastukset pääsivät kunnolla alkamaan. Aloitin virallisesti rally-tokolla, liitin mukaan tokon samana vuonna ja reilu vuosi sitten alkoi agility.  Rudi on kehittynyt kahden ja puolenvuoden aikana tajuttomasti eikä sitä tunnista samaksi koiraksi, mutta en tiedä voiko siltä silti vaatia vieläkään kaikkea normaalia, jota tuon ikäisen tulisi jo osata.Vai voinko?

Tokoon mulla on ollut aina viha-rakkaus suhde enkä ota välillä itsekään selvää kumpaa teen. Välillä innostun liikaakin kunnes petyn ja vihaan koko lajia pitkään, kunnes sama alkaa alusta. Rally-Tokosta tykkään, ihan tosissaan tykkään. En vain koskaan osaa olla tyytyväinen. Agilitystä tykkään myös hurjasti, siinä osaan olla jopa tyytyväinen hylkyyn, jos koira on tullut mukana. Siinä se taisi tullakin. Mä en ole koskaan tyytyväinen. Aina on jotain mikä ei ollut hyvin ja pilaa koko suorituksen. Minkä muistaa ainoana juttuna koko radalta. Se jää kalvamaan mieltä hyvin hyvin pitkäksi aikaa ja lopulta ärsyttää suunnattomasti. Hakkaan päätä seinään päiväkausia tilanteen jälkeen. Arvatkaa oliko rallytreeneissä vaikea mainita kolme hyvin mennyttä asiaa radalta, kun teema oli tämä? Olen vain tyhmä, urpo, idiootti minä. Miksi, oi miksi, olen näin huono ja urpo ohjaaja, joka ei koskaan opi virheistään? Kannattaisiko mun vaan lopettaa kaikki, kun mikään ei koskaan onnistu? Miksi kaikki muut onnistuvat, vaikka eivät treenaisi ikinä? Miksi mä en koskaan onnistu missään?

 Tottakai yleisesti ottaen aina on jotain pientä, jota voisi vielä vähän parantaa, mutta tämä on erilaista. Jokin liike menee älyttömän hyvin, jota kouluttaja kehuu niin multa tippuu leuka lattiaan. Ei voinut tuollainen olla hyvä, ei vaan voinut. Sekunninsadaosan liian hidas, millin liian vino, ei kääntynyt kunnolla, liian laatikkomainen käännös, liian "löysä" käännös, liian nopea. Liian, liian, liian. Mikään ei ole hyvin, koskaan.

Tokokokeesta 192p., rally-tokosta 100p. ja virallisissa 98p. ja agilitystä 0-tulos. Ei muuten tunnu missään. Huonosti menivät nämä kisat, koska mä mokasin. Mä olin tyhmä, idiootti ja urpo. Miksen vaan osaa enkä opi? Miks oon tämmönen? Miksi teen aina samat virheet? Mikä mussa on vikana? Miten mä kuvittelin, että joskus voisin kokea onnistumisen hetken? Ai miten niin oon joskus onnistunut? Etkö nähnyt, kun en muistanut sanoa "odota"-käskyä? Etkö nähnyt, kun koira lähti vinosta perusasennosta, vaikka olisi ollut mahdollisuus korjata ennne liikkeen alkua? Etkö nähnyt, kun mä tein sen jäätävän mokan mistä lähti -1p.? Etkö nähnyt niitä kahta jäätävää kaarrosta, joista toisesta ois voinu tulla vitonen? Etkö nähnyt miten huonosti ohjasin? Etkö nähnyt, kun koira oli millin liian vinossa, koska minä? Miksi me saatiin 100p., kun meille kuuluisi -100p.?

Tokokokeesta 3kk kilpailukielto, koska koira lähti paikkamakuusta nuuskimaan toista. Rally-tokossa koiralla huono vire, käskytin/tein itse väärin, joten 0-tulos. Agilityssä lähti kahden esteen jälkeen yrittämään väkisin radalta pois. Miten mä koskaan kuvittelin, että se pysyisi paikkamakuussa? Miksen opi jo aiemmista virheistä (kerran tehty, aina tekee)? Miksi harrastan lajia, jota en vaan osaa? Kannattaa rämpiä siellä, kyllä. Miksi rakastan lajia, jota en osaa? Miksen saa koskaan koiraa hyvään vireeseen, eihän se huomaa, että ajattelen ettei osata? Miksi olen paskin kouluttaja? Miten kuvittelin osaavani yhtään mitään?

Näin ajattelen tasan jokaisesta kisasta ja treenistä. Menevät ne joko todella mageesti tai todella huonosti, aina sama. Ei ole väliä miten menee, haukun itseni pystyyn aina. Mikään ei ole Rudin vikaa, se olen minä joka mokaan. Mietin niitä virheitä monta päivää tapahtuneen jälkeen, joten pää on täynä vain niitä. Menen jo itse kisaan sillä fiiliksellä, että se ei hyvin mene. Tähän kohtaan on loistava hetki mainita yhden Supertähdet-jakson kohtaus. Oli Kiira Korven päivä ja kohtaus, jossa kertoi urastaan. Hän oli voittanut jonkin isomman luokan kilpailun (SM/EM/MM?), jonka alussa oli tapahtunut valitettava kaatuminen. Kun häneltä kysyttiin "mitä ensimmäisenä tulee mieleen" -tyylinen kysymys, hän oli vastannut alun kaatumisen. Voitti kaatumisesta huolimatta, mutta kisa oli pilalla kaatumisen vuoksi. Ja mainitsi myös, että vaikka hän olisi voittanut 15 kertaa putkeen tuon ison kisan ei hän olisi tyytyväinen. Suuni kirjaimellisesti loksahti auki. Sarjan ainoa jakso, jonka olen katsonut ja siinä kuvattiin täydellisesti mun pään sisällä kulkevat ajatukset. Vaikka mä uskaltautuisin ilmoittautua rally-tokon Suomen mestaruus ja Piirimestaruuskisoihin jo tänä vuonna ja kuvitellussa tilanteessa voittaisin täydellä 100 pisteellä,  juhlisin mutten täysillä. Siellä tapahtuisi jotakin, jonka takia koko suoritus on pilalla enkä voi olla tyytyväinen. Iloinen olisin saavutuksesta, mutta en iloinen suorituksesta. Eikä itseasiassa tilanteen tarvitse olla kuin vain treeni ja ajatukset ovat tätä luokkaa. Joskin treenitilanteessa vain agilityssä osaan olla satunnaisesti iloinen hyvästä suorituksesta, vaikka kommentti lähinnä on luokkaa "no siinä oli vähän tuota ja tuota...".

Voin vain kuvitella sen hetken elämässä, kun joudun lopettamaan kaikki harrastukset sen vuoksi ettei oma pääkoppa enää kestä. Vaikka luulisi sen olevan niinpäin, että Rudin pääkoppa ei olisi kestänyt sellaisen elämänmuutoksen jälkeen. Olen ankara, vaadin paljon ja kriteerit ovat taivaissa, joten mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen. Analysoin tekemistä ihan liikaa ja näen pienimmätkin virheet, joka lisää paska kouluttaja-oloa.

Kun mikään ei riitä.

17 heinäkuuta 2016

On nainen ratissa, kyyneleitä keräillen.

Meidän toko historiaan kuuluu jos jonkinmoisia treenejä ja kokeita. Erittäin vähäisten treenien jälkeen ilmoittauduin ensimmäisiin tokokokeisiin elokuussa 2014. Jännitti ja hirvitti. En osannut odottaa mitään. Käteen jäi luokkavoitto ja 192p. tulos. Paikkamakuusta täysi kymppi. Rudi toimi kuin unelma, todella mageesti! Uskaltauduin ilmoittaa Rudin kolmeen muuhunkin kokeeseen heti, mutta ne eivät menneetkään enää hyvin. Toisesta Rudi sai hylätyn, sillä lähti yllättäen paikkamakuusta ja kahdessa muussa muita ongelmia paikkamakuussa. Jäin noin puolenvuoden tauolle tämän vuoksi, jotta saisi rakennettua vahvemman paikkalaolon.

Puolenvuoden jälkeen aloin pohtimaan uskallanko jo ilmoittaa meidät uudelleen kisoihin, sillä paikkamakuu oli kehittynyt hurjasti positiiviseen suuntaan. Eihän Rudi ollut lähtenyt ikinä treeneissä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tosin enimmäkseen tutuissa paikoissa tuttujen koirien kanssa, mutta kuitenkin. Kävin ainakin muutamissa möllikisoissa, joista irtosi I-tulokseen oikeutettava pistemäärä ja Rudi pysyi paikkamakuussa. Uskaltauduin lopulta, ehkä hiukan muiden painostuksesta, ilmoittaa meidät kolmeen kisaan. Rudi lähti. Toisessa koiran luo, toisissa vierestä lähteen koiran perään ja kolmansissa liikaa käskyjä ja taisi noustakin. Se alkoi syömään halua jatkaa tokoa. Loputtomia hyviä treenejä ja tulos tämä. Lopetin sanoihin "En enää koskaan".

Varsinaisesti tokoa ei treenattu näiden virallisten kisojen välillä (06.06.2015 & 16.07.2016) kuin vasta, kun lumet sulivat. Siis sillain, että otettiin kaikkia liikkeitä kokeenomaisesti yksin ja porukassa. Vahvistin lähinnä vain paikallaoloa erilaisissa tilanteissa, häiriöissä, treenien tauoilla ahtailla käytävillä, koirien kanssa, kentillä ja missä nyt tulikaan mieleen. Treeneissäkin saatoin jättää Rudin irti (vartioidusti) makaamaan, kun menen tutustumaan rataan. Saatoin olla useita minuutteja poissa poissa (pari kertaa kävin palkkamassa) ja tuo pysyi paikallaan. Ei tietenkään virallinen tokokäsky, mutta paikallaan silti.  Rally-tokossakin oletan tämän vahvistuneen jonkin verran käytösruudun avulla, vaikka koira kytkettynä ja lähellä onkin. Mitään ongelmaa paikallaan pysymisessä en moneen hetkeen ollut havainnut. Lähinnä maan nuuskiminen ja satunnainen vinkuminen olivat asioita, joita tarvitsisi saada vähennettyä. Aloin taas luottamaan tuon pysyvän paikallaan, kun niin pyydän.

Mielessä alkoi kytemään ajatus, josko nyt kesällä kävisinkin kokeilemassa pitkästä aikaa kisoja. Vahva luotto koiran pysymisestä oli, etenkin kun koirien välistä etäisyyttä ja ajan pituutta oli muutettu ns. parempaan suuntaan. Päätin katsoa myöhemmin, jos ongelmia ei synny ja jos pääsisi pariin ohjattuun/kisamaiseen treeniin. Niihin pääsinkin. Arvatkaa mitä? Rudi pysyi täysin tyynenä paikallaan, tuijottaen vain mua eikä mitään aikosmusta lähteä mihinkään. Luotto kasvoi entisestään, joten päätin kysäistä naapurikaupungissa olevasta kokeesta, josko tilaa olisi. Saatiin kuin saatiinkin paikka.

Jännitystä ei ollut ilmassa ollenkaan. Kävin vain vahvistamassa paikallaoloa edelleen häiriössä, ilman ongelmia. Tuli kisapäivä eikä vieläkään jännittänyt vaan olin enemmänkin innoissani. Hiukan ennen paikkamakuuta alkoikin kyteä hurja jännitys ja ehdin vuodattaa parin kyyneleetkin sen takia, että olin hetken aivan varma Rudin lähdöstä. Kuvaajalle esitin toiveen paikasta, josta Rudi todennäköisesti lopulta tulisi lähtemään kehän ulkopuolelle. Saisi napattua helposti kiinni ennen kuin olisi ulkona. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun koirat jätettiin olin taas varma Rudin pysymisestä. Siihen asti, kunnes Rudi vilkaisi nopeasti vieressä olevaa ja nousi. Kyyneleet alkoivat puskemaan jo siinä vaiheessa, koska olin tajuttoman pettynyt siihen tilanteeseen. Mua ärsytti niin älyttömän paljon paikkamakuussa olijoiden puolesta. Saatiin ihan täysin oikeutetusti 3kk kilpailukielto, sillä Rudi häiritsi muita.

Olo oli sanoinkuvaamattoman pettynyt. Koskaan, ikinä, milloinkaan ei ole ollut tämmöinen olo. Uskoin, toivoin, luotin - ja sain taas jälleen kerran pettyä, vaikka luulin ettei pessimisti voi pettyä. En pystynyt edes pidättelemään kyyneleitä ulos asti. Mikään koskaan ei koiraharrastuksen aikana ole tuntunut näin pahalta. Kävelin Rudin kanssa varmaan puolisen tuntia kooten itseäni, jotta kehtaisin mennä takaisin hallille. Ärsytti, hävetti ja vihastutti, kun jälleen kerran tuo pilasi muidenkin paikkamakuun. Vieläkin tätä kirjoittaessa (lauantai 23:20) kyyneleet nousee silmiin, koska on aikalailla paska kouluttaja -olo.

Mitä seuraaviin kisoihin tulee, saadaan osallistua seuraavan kerran 17.10., mutta en todennäköisesti enää pysty. En enää Rudin kanssa, en ehkä kenenkään kanssa. Uskallus ja epäonnistumisen pelko kasvoi niin suureksi. Ehkä näin on vain parempi. Miksi harrastaa lajia, jossa kerta toisensa jälkeen pettyy pahasti, tuottaa muillekkin harmia ja josta ei pysty oikeasti nauttimaan? Miksei mulle vain riittäisi, että tiedän tuon pysyvän arjessa missä tilanteessa vain?

2016-07-17_11-28-40

09 heinäkuuta 2016

Blogikirpputori avattu!!

Huudellaanpa täälläkin, että avasin äskettäin blogikirppiksen! Josko tätä kautta saisi vauhditettua tarpeettomana olevien tavaroiden siirtymistä uuteen kotiin. Kirppikseltä löytyy hurjasti kaikkea koirille, mutta myös mm. vaatteita, kenkiä, laukkuja, sisutusjuttuja ja kirjoja. Kaikkea en ole vielä sinne lisäillyt, joten kannattaa käydä kurkkimassa myös myöhemmin ellei nyt löydy mitään.

Keskikokoisille ja pienille koirille löytyy jotakin, vaatteita koossa XS-XL ja kenkiä koossa 37-39

Kuvaa klikkaamalla pääset kurkistelemaan tuotteita!

Blogikirppis

02 heinäkuuta 2016

Miten saamme tämän jatkumaan?

No nyt oltais kiritty vihdoin kaikki listan postaukset kiinni, huurray! Kannattaa inspiroitua näpyttelemään keskellä yötä kaikki miljoona vuotta kirjoittamista odottaneet turinoinnit kerralla, huomaten aamuyöstä kellon kulumisen nopeuden ja pian herätyskellon soivan. Päätä vielä fiksusti lähteä samoilla silmillä uuteen päivään ja olla megaväsy, jotta saisit vielä hiukan turinoida lisää. Pohdi loppupäivä miksi käyt niin hitaalla ja kaadu päivän päätteksi sänkyyn nukahtaen tipahtaessasi. Eikun..


Kesäkuun puolessa välissä napattiin paikka ratatreeniin, sillä kaikki mahdolliset rallytreenit on käytettävä hyväkseen. Jospa joskus häiriöherkkä koiruus seuraisi äänistä ja liikkeistä huolimatta hyvällä kontaktilla ja vireellä, että saataisiin joskus oikeasti meidän tasoa vastaava tulos. En nyt sano, että oltaisiin täyden sadan pisteen suorittajia, ei todellakaan. Siihen tarvitaan edelleen pientä viilausta myös teknisessä osaamisessa eikä vain siinä kontaktissa, jotta alettaisiin olemaan niin hyviä. Kuitenkin olettaisin olevan sellainen 90 pisteen koirakko, mutta nyt keräillään reilusti alle 0-tuloksen tuloksia, kun koira on täysi lahna eikä halua kisassa tehdä enää mitään. Sitten tulee vielä ne ohjaajan huolimattomuusvirheet, kun alkaa hermostumaan lahnailuun.

Treeneissä kuitenkin meno näyttää aikalailla tältä. Koira on ehkä vähän liiankin innokas, jonka vuoksi lentelee vähän liikaakin esim. vaihtaessaan puolta edessä. Putki ja hyppy ovat edelleen vaikeita siinä mielessä, että tuo tulee aina liian vauhdikkaasti eikä ehdi kunnolla seuraamaan ennen seuraavaa kylttiä. Monesti on tullut tämän vuoksi pisteenmenetyksiä. Täytyisi lähteä treenaamaan noiden jälkeistä seuruuta hurjasti ja käyttää eri sanaa kuin agissa.

Spiraalissa ja pujottelussa ongelmana on ollut nuo kaarrokset. Koiran ollessa ulkopuolella kaartaa se hiukan kaukaa (siinä ja siinä onko yli ½m) ja sisäkurvissa käännös on töksähtelevä. Käännöksissä, joissa istutaan lopuksi Ruu hakee paikkaa vielä aika vahvasti. Niistä ei ole hirveän usein pisteenmenetyksiä tullut ja silloin kun on tullut korkeintaan -1tvä. Eteentulot ovat edelleen hiukan vinoja ja/tai sivusuunnassa oikeassa reunassa. En tiedä missä vaiheessa tuo sen keksi, mutta puututtava nopeasti. Ja se peruutus, mitä tuohon nyt vois sanoa? Kun ennakoi käskyä lähtee se peruuttamaan odottamatta mua ja pysähtyy odottamaan siihen asti, että olen sen kohdalla. Kun en ennakoi on hiukan wtf, mutta hyvällä tuurilla peruuttaa melko suoraan. Kun käytän varmuudeks/en käytä käsimerkkiä käy noin. *Hakkaa päätä seinään*. Koira eteen, peruuttaa 3 koiran mittaa on kanssa hyvin mielenkiintoinen liike - välillä sujuu, välillä ei ole kuullutkaan koko liikkeestä. Asennonmuutokset ovat yleensä hiukan vinoja, koska ahdistaa tehdä lähellä. Kaikki voi/mes luokan puolenvaihto liikkeet ja saksalaiset sekoittuvat toisiinsa, kun tuo seuraa yleensä vain käsiä.



Ratatreeneistä viikkoa myöhemmin oli vuorossa tuplakisat Lempäälässä. Iloisen ja kerrankin positiivisena ajattelin mennä parantamaan tulosta edellisistä kisoista (72p. & 86p.). Rataantutustumisessa tunne vielä vahvistui, sillä etenkin A-rata olisi ollut sellainen, josta olisi pitänyt helposti napata vaikka se tasan sata. Vielä kehän ulkopuolella megainnokas soopeli aloitti hyvin, mutta muutaman kyltin jälkeen näin sen tutun lahnan ja tiesin ettei loppuradasta tule mitään. Eikä tullutkaan, vaikka hammasta purren yritin keskittyä ajattelemaan, että selvitään radasta ettei soopeli ota vielä enemmän itseensä. Niinhän siinä kävi, että saatiin jo A-radalta kaikkien aikojen huonoimmat pisteet (52p.). Aluksi ajattelin etten edes mene B-radalle, mutta sieltähän mut löysi samaisen lahnakoiran kanssa, koska en viitsinyt maksettua kisaa jättää välistä. Ei inspannut kyllä yhtään ja sen näki myös koirasta. Samalla tehtiin uusi ennätys huonoimpiin pisteisiin (43p.). Oon ihan sanaton, vaikka toisaalta sanat ei riitä kuvaamaan sitä fiilistä mikä noiden ratojen jälkeen oli. Ainoa magee asia koko radoilta oli käytösruutu, jossa Rudi oli todella magee! Tää oli tosissaan se kuuluisa paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Jotenkin Rudi muuttui silloin, kun päästiin MES-luokkaan ja aloitettiin kisaamaan siinä toukokuussa. Kisoissa se ei ollut enää se sama tuttu Rudi, jonka oli tottunut näkemään. Vaikka jäätiin alle tuloksen oli tuo innoissaan tekemään tehtäviä ja virheet johtuivat liiasta innokuudesta (kohelsi), ohjaajan mokasta tai katsoi juuri jotakin muuta eikä kuullut ja arpoi. Nyt Rudi kävelee koiran mitan perässä, tekee tehtävät juuri ja juuri. Juuri mitään kontaktia ei koiraan saa ja aidosti iloinen kannustaminen saa koiran vain olemaan entistä surkeampi. Mä en tajua mitä helmi-toukokuun aikana tapahtui, en todellakaan tajua.

Pidettiin tuo väli taukoa, jonka ansiosta treeneissä oli supermegailoinen Rudi, joka sai seurata (!!) ja tehdä tehtäviä. Kaikki oli hauskaa ja vähän liiankin lennokasta. Kisoissa kävelee koira, jolla ei ole yhtään hauskaa eikä kiinnostusta. Ainoa asia mikä (itsessä) muuttui oli mun jännityksen katoaminen. En enää jännitä kisoissa kuin maksimissaan (ilmeisesti) normaalia jännitystä, joka poistuu kun astutaan radalle. Eikai se voi noin vaikuttaa koiraan?

Mikä välillemme vääntöä kehittää?

Kun yrittää kiriä postauslistaa lyhyemmäksi eikä halua tehdä yhtä tai kahta megapostausta, jota kukaan ei jaksa lukea ovat aiheet aikalailla vuorotellen agia ja rallya. Melko tylsä ja huono bloggaaja. Kuten aiemminkin olen itseäni luonnehtinut. Jospa sitä vaikka tekisi sen yhden megapostauksen viikonlopun aikana niin päästäisiin eteenpäin ja ehkä hiukan monipuolisempiin postauksiin? Hitauden lisäksi löytyy myös semmoinen hauska juttu, että videoista yksi tai kaksi aina katoaa postauksesta julkaisun jälkeen, jota ei aina välttämättä edes huomaa. Plaah..




Tämä on oikein mallikelpoinen video siitä miten aina ensimmäinen rata on aina tuommoinen säätörata. Kartturi varmistelee liikaa tai liian vähän, ei huutele hidastamista jotta menisi oikealle esteelle tai muuta yhtä hauskaa. Tässä tuli kuitenkin mokia samoissa paikoissa, joita ei olla ehkä ihan niin hurjasti treenailtu, mutta menihän tuo toinen rata pikkuisen sujuvammin. Positiivista on se ettei Rudi enää pakene paikalta, vaikka mokailiskin jotenkin vaan on ottanut korvat ja kuuliaisuuden mukaan radalle. Itse kyllä pidän hurjasti näistä hiukan haasteellisimmista radoista ja näyttää kyllä koirakin!

Alkuvuodesta tuo ensimmäinen keppikulma oli todella vaikea eikä nytkään mennyt kunnollisesti mun ollessa oikealla puolella. Alkoi  komentamaan, kun ei ollut varma mitä tehdään. Eikä vasemmalta puoleltakaan kaukaa lähde kepittelemään ensimmäiseltä kepiltä vaan jättää alusta x määrän välistä. Täytyisi kyllä päästä vähän treenailemaan yksittäisiä esteitä (etenkin keppejä) kaukaa lähetettynä eri kulmista ja että tuo suorittelee sen yksinään loppuun.





Nappasin meille ylimääräisen agitunnin viime viikolle, kun halvalla sain. Joskin tunti meni aikalailla nuuskuttelun ja kuuroutuneen soopelin "varmaan meen tuosta päästä putkea" puolelle. Tiedä sitten mikä tuossa hallissa on, kun koskaan ei olla taidettu tehdä mitään kunnollista rataa, kun soopeli jää joka välissä vaan nuuskimaan, roiskii kaikki kontaktit, ei irtoa tai tee muuteenkaan mitään fiksua. 

 Saatiin me ehkä yksi ihan ok suoritus, jossa tuo hyppäsi melkosen nätisti reilusti ennen kontaktia alas. Onneksi tekee tätä vain tuossa kyseisessä hallissa eikä ole tähän mennessä missään hyppinyt tuollain alas. Tiedä sitten vaikuttaako tuo pieni tila siihen, että Rudi ajattelee ettei mahdu kääntymään ellei hyppää alas ennen loppua? Jos jotakin positiivista haetaan niin tuo hyppy-kepit oli aika mageet! Tuo puoli kun on aina ollut se vaikeampi, jota aina jännittää aloittaako taas väärältä puolelta. Lopuksi vielä vähän yksittäistä puomitreeniä.

01 heinäkuuta 2016

Rally-Toko tehoryhmä #8: Oikealla puolella työskentely.



Viimeksi tehoryhmän tunnilla oli aiheena oikealla puolella työskentely, joka oli meille varsin hyvä. Oikea puoli kun on edelleen hiukan epävarma, kun sillä puolen tulee aina yhtä harvoin treenattua. Sitten kisaradalla ollaan sillain apua ei osata. Tehtiin lyhyempää ja pidempää rataa. Käydään ensin läpi pidempi rata.

Kerrankin oli noinkin kuulolla lähdössä, yleensä saa huudella minuutinkin. Puolenvaihto takana oli jotenkin hankala ja ymmärsi käskyn vasta toisella vai kolmannella kerralla. Oikealla puolella käännökset oikealle (360 ja 270) oli myös jotenkin todella vaikeat. Lähtiessään mukaan pysyy samassa kohtaa ja osaa sen, mutta välillä jää tuijottamaan kättä ihan liikaa jonka vuoksi kääntyy rumasti töksähdellen. Tuohon käden käyttämiseen ja kumartamiseen täytynee puuttua ja yrittää häivyttää pois. Juoksuun lähti kivasti mukaan joskin pujottelussa hämmentyi. Maahan valahti nätisti, mutta vinosti eikä lähtenyt mukaan kerrasta. Tuplasaksalainen oli jotenkin todella vaikea, taas. Eteentulo oli ensimmäisen kerran hyppypysähdystä ihan hyvä, mutta toisessa ei tajunnut. Houkutus ok. Pyörähdys ja peruutus hämmästytti itsenikin. Peruutus on mennyt jo paljon paremmin eikä pyörähdyksessä ollut kummalakaan puolella koskaan noin vaikea.






Hyvä pysähdys, jossa alkanut pysähtymään kesken askeleen. Voisi vissiin laittaa tassut vierekkäin, mutta parempi noin. Lähtikin heti mukaan eikä tarvinnut toistaa käskyä kolmesti.

Puolenvaihto takana oli omaan silmään oikein nätti, kerrankin. Puolenvaihdot edestä menivät muutoin hyvin, mutta käväisi hieman kaukana. Tähän täytynee kiinnittää huomiota, kunhan selvitään ensin tästä seuruun/kontaktin tehokuukaudesta.

Hidas ensimmäinen istuminen, muutoin riittävät vaihdot. Nähty nopeampiakin, joten treeniin tämäkin. Eteentulot oli tällä kertaa todella nätit!

Eli näyttäisi siltä, että meillä on enää treenattavana käsimerkkien häivytys pois, kontakti paremmaksi, seuruu tiiviimmäksi sekä liikkeisiin lisää nopeutta, tarkkuutta ja suoruutta. Jee!