Jännityksellisiä hetkiä.

Loppuvuoteen pääsi mahtumaan vielä kirjurille jänniä hetkiä, kun käväisin ensimmäistä kertaa vetämässä agitunnin ja tuomaroimassa rallyepikset. Lähinnä sitä tuli mietittyä, miten sitä osaa antaa jotain fiksua palautetta ja muistaako edes omaa rataansa, pisteenvähennyksistä puhumattakaan. Kun ensimmäisestä kierroksesta/luokasta päästiin niin alkoi mennä jo rennommin eikä mitään hälyttävää tapahtunut.

Laitettakoon ratapiirros muistoksi tänne, kerran kun pääsi tunnin vetämään. Ei tule tehtyä ihan samanmoista rataa omatoimitreeneissä, kun satunnaisesti pääsee niitä tekemään. Tai no vaihtoehtoisesti voi vääntää tuosta jonkinmoisen vaikemman version. Ennen tunnin alkua ehdin rykäistä noin parinkymmenen minuutin treenin Rudin kanssa. Tämän radan lisäksi testailin toista miettimääni rataa ja vahvistella vähän keppejä ja puomia. Videokin sattui tulemaan juuri niistä kerroista, kun ei oikeen kulkenut. Melkosta kun lupautuu vetämään treenin eikä edes suoriudu omasta radastaan.Ihan hauska kokemus kuitenkin.

Isketään rallyepistenkin ratapiirrokset muistojen arkistoon jatkoksi. Harvemmin kun näitä saa näinkin suunnitella. Hiukan pisti etenkin tämä ensimmäinen tuomarointi jännittämään kirjuria, joka paheni mitä lähemmäs tätä päivää päästiin. Mölli-ALOn rataantutustumisessa olin ihan paniikissa enkä muistanut sanoa varmaan puoliakaan mitä piti. Enkä meinannut muistaa ikinä mitä piti sanoa "Oletko valmis?" -kysymyksen jälkeen. Seuraavat luokat sujuivatkin jo vähän rennommin.Tuomarointia helpotti hurjasti se, että oli aiemmin ollut monesti tuomarin sihteerinä. Kieltämättä tämäkin hauska kokemus!

Pyörähdettiin pari viikkoa sitten Jennin* kanssa treenaamassa agia. Tarkoituksena ottaa ainakin keppejä, mutta radalla jäi tuo 15-16 kohta ärsyttämään sen verran, että tuli otettua vähän enemmänkin ratatreeniä. Muutenhan tuo rata meni aika nätisti. Kepeille tuli hurjasti hyviä toistoja, vaikka olinkin kaukana ja jäin taakse reilustikin. Toki pientä "kepikepi" -avustusta oli alkuun. Täytyisi kyllä päästä vielä kerran tai kaksi viikkotreenin päälle treenaamaan, ennen vuoden ensimmäisiä kisoja.

.

Joulumieli on se kieli.

Rudi toivottaa oikein hyvää ja herkkujen täyteistä joulua kaikille teille koirakavereille!

Marraskuun agiliitelyt

Soopeli pääsi viime vuoden tapaansa synttärinään agiliitelemään. Vielä kartturinkin mielestä kivaa rataa. Rudi kun alkaa olemaan mukana samalla radala mun kanssa, hyppyrykelmä meni melkoisen hyvin. Oma ohjaus tottakai olisi voinut olla kakkos-kolmos hyppyjen väliin parempi. Ennen vaikeat putkikulmatkin onnistuivat (6, 9 ja 17), etenkin tuo keppien jälkeinen putki. Vasta A:n jälkeen alkoi ns. ongelmat, kun pakkovalssiin tuli aina sen verran kiire, että nappasin Rudin väärällä kädellä ja ohjaus hypylle tuli liian myöhään, joten koiruus ohitti hypyn. Takaakiertona tuo meni huomattavasti paremmin, siitä sitten takaaleikkauksella toiselle hypylle. Kiirekään kun ei tullut, kun mitään hurjaa vauhtia tuo ei putkesta tullut. Viimeinen valssi valahti vähän turhan pitkäksi, joten odotetusti hyppäsi väärinpäin hypyn. Kerran kuitenkin saatiin rata tätä sujuvammin loppuun asti.

Harvemmin on tullut oikeasti sellaista fiilistä, että rata on kamala, vaan lähestulkoon kaikki radat ovat olleet itselle mieluisia, vaikkei ihan täydellisesti onnistuttaisiinkaan. Kuitenkin tämä rata on ollut tähän mennessä ehkä se mieluisin. Eikä siksi, että meni noinkin sujuvasti, vaan ihan muutenkin.

Rata tosiaan juostiin yllättävän hyvin, ehkäpä jopa parasta tähän mennessä. Sopivasti ehdin tehdä sokkarin 4-5 väliin, ehkä paremmin kuin koskaan. Putkelle tajusin tehdä kerrankin putkijarrun tapaisen eikä soopeli tykittänyt suoraa eteenpäin. Valssi 7-8 väliin ja 10 hypylle takaakierto eikä Rudi karannut kuin kerran melkein okserille, koska ohjaaja oli myöhässä. Aika magee irtoaminen putkeen, se kun ei ole viime aikoina taas oikein sujunut.

Okserista on tullut Rudille haastava, etenkin jos se on maksimikorkeudessa. Sitten kun tuo kerran kolauttaa itsensä rimaan, Rudilla menee samantien tunteisiin eikä suostu hyppäämään joko pelkästään okseria tai mitään hyppy - riippumatta siitä osuiko niin, että rima tippuu vai hipaisiko vain. Ensimmäisellä vedolla kävi näin, jonka jälkeen alkoi ohittamaan estettä, joten laskettiin minimiin. Täytynee laittaa treenilistalle tämäkin.

Korvauskerralla oli rata, missä oli kaksi kinkkistä kohtaa, jossa kartturin olisi ollut suotavaa olla pikkuisen nopeampi kuin minä. 10-11 ja 19-20 olivat nämä spurttikohdat ja 13-14 välin valssi tuli aina sen verran myöhässä, että pussi imi kovastikin Rudia. Muurille kun piti ohjata takaakierto niin läheltä ja varmistaa kunnolla, että valssi oli aina myöhässä. Ois varmaankin ollut parempi, jos olisikin vaihtanut persjättöön. Muuten soopeli oli menossa mukana ja meni sinne minne ohjattiinkin - jos ohjattiin mihinkään.

Kakkoselle vastakäännös, kolmoselle niisto-persjättö, kutoselle myöhässä oleva vastakäännös, ysille niisto-persjätön tapainen ja 13-14 valssi.

 Tää oli se rata, jolla näytetään kaikki mahdolliset virheet ja mokat mitä voi vaan tulla eteen. Todella vaikea rata meille, josta tosiaan paras versio on tämä. Viimeksi meidän rata on näyttänyt tämänmoiselta ihan alkuvuodesta tai jopa viime vuoden puolella. Tämmöiset radat palauttelee kyllä vähän maan tasalle, kun ihan kaikesta ei vielä selvitäkään. Sinällään ihan hyvä näin! Vaikka tuossa tilanteessa hieman ärsyttääkin, kun ei suju, mutta agilityssä tosiaan mokat kestänkin, jopa paremmin kuin kesällä. Videollekin näköjään tallentui, kun nauran tuolle radalle. Kamala sentään, miten yksi kohta voi olla nuin vaikea! 

Kakkoselle pakkovalssi, kolmoselle puoivalssi, kasille niisto jonka Rudi luki väärin, 10-11 väliin piti tehdä sokkari, 13-14 valssi, 18 vastakäännös, 20-21 takaakierto-persäjättö-takaaleikkaus. 

Loppuvuodesta olisi tulossa melkoisen agilitypainotteine, kun kirjuri ei ole saanut kirjoitettua mitään valmiiksi. Ehkäpä ensi vuonna ottaa opiksi tästä. 

 

LUUKKU 3 - Rally-tokon treeniaiheita.

Koottuna yhteen mitä kaikkia aiheita tunneilla on ollut. Muistoksi itselle, joita voi itse tulevaisuudessa hyödyntää omissa treeneissä. 

#1 Toivekyltit
#2 Suorituspaikka
#3 Vireenhallinta
#4 Käännökset ja puolenvaihdot
#5 Häiriöt ja houkutukset
#6 Käytösruutu
#7 Oikealla puolella työskentely
#8 Nopeuden muutokset + spiraali/pujottelu
#9 Kisat
#10 Tekniikkapätkiä
#11 Ratatreeni
#12 Sivuaskeleet ja tiukat käännökset
#13 Hassuttelurata
#14 Haltuunotto
#15 Koiran kiertämiset

LUUKKU 2 - Aina ei onnistu.

LUUKKU 1 - Jotain kysyttävää?

Onko mielessäsi jokin kysymys, jota olet miettinyt? Nyt olisi mahdollisuus ensimmäistä kertaa kysellä. Aikaa olisi joulukuun loppuun eli 31.12.2016 asti.

Vuoden viimeiset kisat kisattu.

Vuoden viimeiset kisat ois nyt kisattu. Aika pitää nyt ainakin kisataukoa, miksei parin viikon treenitaukoakin myös agissa. Rallyssa ollaankin jo hyvä tovi pidetty taukoa ja pidetään toinenkin tovi ennen kuin lähdetään edes miettimään treenejä.

Rudi on alkanut nyt haukkumaan lähdössä myös kisoissa. Ennen pysyteltiin kiltisti hiljaa, toisin kuin treeneissä. Treeneissä tuo haukkuminen on alkaa heti radalle astuessa, kun mennään lähtöön. Pitäisi vissiin tehdä jotain asialle. Joskin niin kauan kun malttaa pysyä "tahtoooo heitnyttt!!11!" -huudosta huolimatta paikallaan lupaan asti on ainakin hyvä.

Kisaamaan lähdettiin päivää vaille kahden viikon treenitauolta. Hieman kyllä pisti miettimään mitä herra mahtaa radalla keksiä. Ensimmäisenä tuli mieleen, että kiertää ensimmäisen putken takakautta tai lähtee kolmosesteeltä väärään suuntaan. Kumpaakaan ei käynyt, vaan mä itse vedin koiran ohi kolmoshypyn. Noh, vitosta lähdin tavoittelemaan ja mahikset siihen ois olleet, kepitkin kun löytyivät tosi hyvin. Kunnes sitten tuli toinen putki, joka meinattiin mennä kahdesti väärästä päästä. Huomaa mitä ollaan treenattu nyt paljon. Nimittäin mutkaputkea ja kauimmaista päätä. Kaksi kieltoa tästä, joten HYL puolessa välissä rataa. Sitten käännyttiinkin väärään suuntaan ja heti perään toistamiseen. Keinulta yllättäen jokin lentokeinun tapainen, josta pelästyin sen verran, että viimeisen esteen ohjaus meni miten meni.

Ei meinannut löytyä B-radalle yhtään fiilistä, melkonen jännitys iski ja lähtöön mentiin pudistellen päätä. Valssin jälkeen tuli kuitenkin semmonen "nyt lähti" -fiilis, kunnes tuli putki ja väärästä päästä. Tiedä sitten kumpi vaikutti enemmän, mun vähän liian aikainen kääntyminen oikealle vai se, että soopeli oli päättänyt tykittää päästä, josta mentiin äskenkin. Muuten oli niiin hieno rata! Jopa puomin jälkeinen hyppy-putki onnistui noin hienosti, vaikka olin rataantutustuessa pisti hiukan jännittämään. Keinukin oli nyt hyvä! Noh, jos sitten ensi kisoissa ensi vuoden puolella.

Isle Of Dogs VS Biogance

Ensimmäinen tuotevertailu koskaan, mutta jostain kai se on aloitettava. Hyvin lupaavasti alkaa tämäkin päivitys. Tosin onkin lähinnä vain tukemassa omaa muistia, että näitäkin on joskus tullut kokeiltua. Ehkäpä auttaa muitakin?

Kuluneen lähes kolmen vuoden aikana on ollut käytössä tasan kahta shampoota, eikä erillistä hoitoainetta ollenkaan. Nelitassuista on tullut pestyä kerran-kaksi vuodessa, riippuen miten on ollut tarvetta. Viimeisimmästä koko koiran pesusta taitaa olla vuoden verran. Ei ihmekään ettei ole kuin kaksi vertailukohdetta, mutta menköön näin alkuun.


Ensimmäinen käyttämäni shampoo oli Biogance Tawny Apricose. Siihen oli yhdettynä hoitoaine, joka tarkoitti sitä, ensin pestiin huuhdellen heti pois ja seuraavaksi jätettiin kahdeksi minuutiksi vaikuttamaan. Melkoisen pitkä aika odotuttaa kärsimätöntä soopelia. Shampoo lupaa puhdistaa hellävaraisesti, hoitaa ja auttaa elävöittämään väriä (vaaleat, ruskeat ja aprikoosin väriset). Ja sen se todella teki. Rudin turkista tuli aivan huikean nätti, tuuhea, kiiltävä sekä sopivan pehmoinen. Ei liian pehmoinen muttei liian karheakaan. Tähän olin todella, todella tyytyväinen. Pullossa on 250ml, siitä riitti kolmeen pesuun. Ehkä tuli laitettua hiukan liikaa, joten voisi riittää hyvin neljäänkin pesuun. Jatkoon ehdottomasti!

Nykyisin on käytössä Isle Of Dogs Lush Coating shampoo. Shampoo lupaa antaa turkille voluumia, tuuheutta, kiiltoa, rakennetta ja puhdistaa tehokkaasti turkin. Se lupaa olla myös erinomainen kuivalle, vahingoittuneelle turkille ja karvanlähdön aikaan. Tähän mennessä olen kerran pessyt koiran tällä, enkä ollut niin tyytyväinen. Turkista tuli liiankin pörröinen pitkäksi aikaa, keskelle selkää jäi harjaamisesta ja huolellisesta kuivaamisesta huolimatta jakaus, jota ei meinannut saada millään pois eikä turkki ollut niin kivan tuntuinen kuin Biogancen shampoolla. En tiedä olisiko tuo tarvinnut tämän kanssa myös hoitoainetta, mutta uskoin kun sanottiin ettei sitä tarvitse.  Melkoisen pettynyt olin tähän shampooseen. Tämä pullo kuitenkin käytetään loppuun, kun osaa nyt varautua pörröturkkiin niin pesee vain tarpeeksi ajoissa ennen. Pullossa on 500ml, josta riittää varmasti vielä tuplaten tuohon 250ml verrattuna. Päivitellään sitten kun pullo on loppu. Ei jatkoon!

Paljon hauskoja tuokioita syntymäpäiväsi suokoon.

Sattuipa sopivasti tulemaan 300. postaus samana päivänä, kun nelitassuinen täyttää vuosia! 

Nelitassuinen on selkeästi pitänyt päivästä, sillä aamu alkoi hiukan pidemmällä aamulenkillä, jonka jälkeen sai maistella kakkua. Nukkuipa tuo pitkät sikeät päikkärit iiihan selällään tehdessäni vähän varastoon tuotteita, perjantain myyntipäivää varten. Iltapäivällä lenkin ohella sai vielä palloilla ennen Hillyn tuloa kyläilemään. Sai ylimääräiset hepulit juostua, joskaan ei menoa hiljentänyt yhtään vieraan tullessa. Hurjasti Rudi on ollut aina Hillyn perään eikä muuta tekisikään kuin olisi nenä hännässä kiinni, vaikka tyttö leikattu onkin. Saas nähdä jaksaako tuo vielä hepuloida illan agitunnilla!

Onnea Rudi 5v!

Arkista puuhastelua.

Jo toinen arkinen tilannekatsaus tällä viikolla, mitä täällä tapahtuu? 

Eilen soopeli pääsi iltalenkin jälkeen puolikoira pesulle, kun riehui märällä ja kuraisella nurmikolla hetkisen. Eipä soopeli hirveästi tätä arvostanut. Tuttuun tyylin pesu meni mulkoiluksi ja mökötykseksi. Edes kuivaaminen pyyhkellä ei saa arvostusta, mutta seuraavaksi tapahtuva hiustenkuivaajalla puhaltelu on hauskin juttu. Iloinen mööhmööh kuuluu, häntä heiluu eikä teputtelulta vältytä. Kunnes alkaa taas hirveäkamala toiminta, harjaaminen. Nipistelee, sattuu, mustelmia tulee, turkki lähtee juurineen irti ja ties mitä. Irvistely ja satunnainen näykkiminen on jees. Harjausta toki jatkuu tasan niin kauan, kunnes ei jakseta enää murista. Pääseepä soopeli pitämään taasen ruokalappua, jottei puhdas paita heti sotkeennu mennessään ruokakuppiin. Täytyisi kyllä pestä koko koiruus tässä lähiaikoina, alkaa turkki olemaan kokonaisuudessaan jo vähän likainen. Edellisestä koko pesustai taitaa olla kulunut vuoden päivät.

Pitikin tosiaan mennä palloilemaan vasta, kun alkoi hämärtää. Fiksusti tuli valittua valinnaiset niin ettei tarvitse mennä kouluun kuin tiistaisin, mutta fiksusti kannattaa mennä kuvailemaan iltapäivällä hämärässä kuin aamupäivästä valoisalla. Joskin parempi kuvaaja kameran takana olisi varmasti onnistunut nappaamaan liikekuviakin, mutta amatöörille jäi käteen neljä kuvaa joissa tuo seisoo paikallaan. Pyh. Hauskaa soopelilla oli purkaa jättimäistä hepuliaan hepuloimalla pallon kanssa.  Toimettomuus kun ei tuolle vauhtiapinalle sovi. Ja pääasia taisia se ollakin.




Tulipa tehtyä pitkästä aikaa hurjan kasan nameja herkkusuulle. Bongasin pakastimesta ison paketin vuosi sitten ostettua jauhelihaa, jota ei ihmisille enää viitsinyt käyttää. Sinne joukkoon vähän kaikenmoista, käynti uunissa ja jo on helposti kuolaava koira vieressä kyttäämäss pussittamista. Kyllä vähän tippuu hei. Ei tippunut. Annoin mä pienen palan puolisulanutta lihaa, pienellä riskillä että pian on tukehtuva koira pyörimässä ympyrää. Vaan soopelipa osasikin kerrankin syödä nätisti. Järsi kiltisti pieniä muruja kuin luusta. Sen paremmin en mittaillut, mutta mun jauhelihanamien ohje kuulostais suunnilleen tältä:

700g    jauhelihaa
3    kananmunaa
½dl    merilevää
1½dl    riisiä
½dl juustoa raastettuna

Sulatin jauhelihan, sekoitin kaikki hyvin keskenään. Taputtelin pellille sopivan paksuiseksi. Heitin 200 asteiseen uuniin keskitasolle ja pidin sitä 20-30 minuutin välillä. Hiukan taisi olla liian kauan, mutta eipä tuo tainnut haitata. Sitten vain jäähdyttely ja sopivan kokoiset palat leikkuuseen kera pussittamisen. Lopuksi takaisin sinne mistä tulikin eli pakastimeen odottamaan edellisten pakastinnamien loppumista. Eli melko pian tulee ensimmäinen pussi kunnolla maisteluun. Pikkuruisen palan tuo valmista namia sai ja siltä kyllä näyttikin. Eksyikös tänne ketään koirille leipojia?

Ehtiäkö ohjaamaan, vaiko eikö?

Heitetään tähän väliin vähän lokakuun agivideoita muistoksi. Hirveästi niistä ei tekstiä nyt irtoa, mutta menköön.

Kolmisen viikkoa sitten tehtiin vähän motivaatiotreeniä. Etukäteen olin miettinyt, että mikäli mahdollista niin heitettäisiin vaikea mutkaputki rataan. Nyt kun tuota rataa saa vapaasti siirrellä. Sellaista ei päästy treenailemaan, kun ei viitsinyt välissä vaihtaa rataa jottei menisi turhaa aikaa radan rakentamiseen uudelleen. Tämäkin treeni toki on vain hyväksi, kun välillä vähän on motivaatio ollut hukassa. Loppusuoraakin sai kunnolla treenailla ja tarkoituksellisesti hidastinkin melkein kävelyvauhtiin, jotta tulisi samanmoinen loppu kuin kerran kisoissa. Pahasti jäin jälkeen eikä auttanut menemene hypppy huutelukaan, vaan soopeli ohitti viimeisen esteen ja saatiin minimaalinen 0.67s yliaikaa vitosen lisäksi. Se radan ainoa vitonen, jonka vuoksi yliaikaakin tuli.

Melkoisen hauska rata niin kartturin kuin soopelinkin mielestä. Osuipa kerran ensimmäistä sokkaria tehdessä niin, että kolautin käden putken jälkeisen esteen siivekkeeseen, joka kaatui. Kerrankin soopeli oli fiksu eikä mennyt hyppäämään vaan ohitti esteen turvallisen välimatkan päästä. Hups.

Ei ehkä se sujuvin rata, mutta ainoa, jossa on koko rata. Huikean hienosti kartturi on jatkuvasti myöhässä. Kohdassa jossa Rudi juoksi onnellisesti väärään pukeen olisi voinut mielummin heittää vastakäännöksen niin olisi varmasti paremmin valinnut oikean putken. Sen jälkeen olisi voinut lähteä aiemmin juoksentelemaan hypylle, jotta olisi ehtinyt valssinkin tekemään. Vaan jäin kurkkimaan liian pitkäksi aikaa eikä hidas kartturi ehtinyt mihinkään, jolloin tuli taas ApuaEnEhdi-fiilis. Koira katosi seläntaakse, kun oli varma ettei kepeille mennä. Omaan silmään en nähnyt syytä, miksei tuo hypännyt keppien jälkeistä hyppyä. Voi olla ihan vain sekin ettei radalla ole hurjasti 45 ollut. Keinu oli Rudiksi nätti. Ei "jee puomi, oho ei ollutkaan" ja melkein nenällään tai varovarovasti tulen. Ne yleisimmät Rudin vaihtoehdot. Enää ei tarvitse huudella edes käskyä vaan pysähtyy automaattisesti kontaktille. Ainoa ongelma on ettei tahdo lähteä siitä liikkeelle, täytynee keksi jokin muu kuin vapaa. Yllätyin leijeröinnin onnistumisesta vaikka helppo olikin. Yleensä ei ole tahtonut mennä edes tuollaisessa tilanteessa. Kuten esimerkiksi viikkoa myöhemmin. Haha.

Alun päällejuoksu aiheutti päänvaivaa eikä Rudi lopulta suostunut enää hyppäämään ensimmäistä estettäkään. Täytyipä este laittaa ihan 20cm. Samoin kuten toiseksi viimeisen (videolla viimeisen) putken jälkeinen ja ennen keppejä olevat hypyt. Tiedä sitten väsyikö tuo vähän liikaa vai menikö soopelilla tuttuun tyyliin tunteisiin, kun alkua toistettiin niin paljon ja tiputtipa tuo kahdesti okserin korkeimman riman. Muuten rata meni oikein kivasti, lukuunottamatta kartturin myöhästymistä, huonoa ohjausta sekä koiran selän taakse jättämistä. Hauska muuten nähdä videolta tuo putki-puomi kohta, kun kurkkasin Rudin tulevan putkesta, jonka jälkeen huusin puomia ja silti meinasi mennä ensin okserille. Haha. Tarvitsis ehkä käydä kerran tai kaksi treenailemassa itsekseen vielä ennen vuoden vikoja kisoja. Josko vähän mutkaputkea, kontakteja ja keppejä.

Citykoira metsässä.

Viikonloppuna päästiin pitkästä aikaa metsälenkkeilemään. Tätä ennen Rudi pääsi pyörimään pihassa irti. Pysyi hyvin tietyn ympyrän sisällä tutkimassa ja nuuskuttelemassa. Huusin välillä käymään luona, jotta opettelisi varmemmin pitämään korvat auki. Vaan kappas, koiruus oli alle puolen minuutin aikana kadonnut näkökentän ulkopuolelle. Tuli kuitenkin heti melkoista vauhtia, kun kahdesti huuteli. Soopeli nuoli huuliaan, joten oli todennäköisesti käynyt kissan kupilla syömässä. Eipä tuolle voinut vihainen olla, kun huudosta tuli luokse. Lenkin jälkeen soopelilta lähti vielä korvatkin hetkeksi, kun kaveri lähti hajun perässä pellolle ja siitä suoraa kohti autotietä, jossa kaasutellaan suurin piirtein kahdeksaakymppiä. Heippa karjaisu, juoksu toiseen suuntaan ja koiruus oli vieressä "luulitko nopeempi olla vai? Missä muuten nami?" -ilmeellä. Voi huoh!




Metsälenkillä mukana oli myös siskon koirat, joiden leikit ovat Rudille turhan rajuja. Siksi soopeli pysytteli reilun matkan päässä näistä koiruuksista, välillä salaa käyden nuuskimassa. Erehtyi muutaman kerran jahtaamaan, josta innostuneena toisetkin jahtasivat Rudia, jolle tuli tästä hätä. Hauskempaa oli juoksennella epätasaisessa maastossa yksinään ympäriinsä. Kävi tuo välillä kerjäämässä namin taskusta, lähtien hetken vierellä tassuttelun jälkeen kovinkin kauas tuumimaan omiaan. Pysähtyi katselemaan maisemia ja miettimään elämää, kunnes taas muisti olevansa paimen. Tulipa tuota käskettyä ties minkälaisten mättäiden keskelle ja kivien päälle. Tykästyipä tuo myös kaikenmoisista koloista.

Tykkään todella hurjasti lähteä metsään kävelemään. Koirat saa päästää vapaaksi juoksentelemaan. Ei tarvitse odotella aina jokaista jalannostoa puskaan tai haistelua. Nelitassuiset pääsevät kauemmas irtoamaan ja vapaammin liikkumaan. Nousuja, laskuja, kiipeämistä, alamäkeä. Kauniita maisemia ja miellyttäviä kuvauspaikkoja. Hymyilyttää, kun näkee nelitassuisen juoksentelevan ympäriinsä onnellisena kaikista tuoksuista ja vain vapaana olostaan.


Kun lähdettiin kävelemään eteenpäin Rudi jäi tuttuun tyyliin tietyn matkan päähän odottelemaan, josta lähti tassuttelemaan tietyn matkan päähän, kun oltiin liian lähellä. Kun päästiin takaisin metsätielle eli Rudin lempparille ennen meitä lähti tuo väärään suuntaan juoksemaan täysiä. Yksi huuto ja soopeli kirmasi niin lujaa tielle odottelemaan, että meinasi kompastua omiin tassuihinsa. Päästessä paikkaan mistä lähdettiin kävelemään metsäänmetsään soopeli ryntäsi heti sinne. Uudestaan, teletappien tyyliin.

Kartturille vauhtia, kiitos!

Ja niin ehti talvikausikin alkaa jo lähes kolme viikkoa sitten ja vasta mä olen näpyttelemässä treeneistä. Joskin en taidakaan jokaisista treeneistä yksistään enää näpytelläkkään, vaan juurikin vähintään kaksista ja enintään kuukauden treeneistä. Täytyypä kysellä heti näin alkuun, että näkyykö teillä nämä videot ihan normaalivauhdilla vai hidastetusti? Omalla hitaalla koneella/netillä videot näkyvät satunnaisesti hidastettuna/pätkivänä, haluan siis tietää näkyvätkö normaalisti vai olenko sattunut nappaamaan hitaamman muistikortin matkaan.

Tehtiin rataa kahdessa pätkässä ja lopulta jätettiin kepit välistä, kun olivat jotenkin todella tahmeat. Alussa taisi hämmentää menosuunta seinään päin ja toisella pätkää ilmeisesti vaikea keppikulma tai en jättänyt tarpeeksi tilaa.

Mukavasti sitä tuli tsempattua 2-3 väli ettei soopeli pujahda putkeen, joten 3-4 väliin melkoista kaartoa ja lopulta koira takaisin kakkoshypylle sen putken sijasta. Noita kaarroksia pitäisi saada kyllä vähenemään noita kauheita kaarroksia. Aiemmin Rudi on tullut sellaista vauhtia putkesta ettei tämänmoinen hidas juoksija ehdi edes ajatella sokkaria, mutta nykyisin tuo viipyy siellä niin pitkään ettei ollut mitään ongelmia. Epäilen vahvasti tuon kaatuneen muutaman kerran putkessa, kun ei tuo osaa varoa mitään joten ei myöskään hidastele ja siksi tulee nyt vähän iisimmin. Seiska hypyllä taas alkuun julmettu kaarros, tähän taltioitu oli jo hyvä. Kepeille ei tahtonut mennä millään, vaan putki oli kivempi. Valitessaan kepit jätti ne kesken. Ei tainnut seinää kohti pujottelu houkutella.

Toinen osuus oli itsestä kivempi versio. Joskin 2-3 hypyllä taasen melkoinen kaarros, josta sinkosi pari kertaa putkeen eikä muuten kuunnellut yhään. Valssissa tuli muutamaan otteeseen kiirus varmistelun vuoksi, joten Rudi tuli vasemmalle tai oli menossa suoraa Aalle. Mutkaputki tuolta puolelta ja hyvin ennakoivasti meni hyvin. Hetken piti muistella miksi keinulle teki äkkipysähdyksen, mutta aiemmalla kerralla tuli melko lujaa jota taisi pelästyä. Melkoinen kaarros 10-11 hyppyjen välissä ja kerran taisi mutkaputki olla houkuttelevampi. Melko nätisti varmistelusta huolimatta ehdin tehdä sokkarin tuohon väliin ja taas ei-niin-houkuttelevat kepit, jonka jälkeen  se THE mutkaputki, jossa ei ikinä onnistuta. Oisko mutkaputrkitreeni vai mutkaputkitreeni?




Magee putkeen meno! Soopeli on nimittäin saattanut kiertää tuollaisenkin putken ulkokautta. Seuraavaan hyppy-putki väliin valssi oli melkoisesti myöhässä ja vielä melkoisen epämääräinen. Tarvitsis tehdä rytmitys huomattavasti paremmin, vähän kun tahtoo tulla oikea tai muka kiirus tehdä ja tulee aaapua, en ehi -fiilis. Kerrankin ehdin hyvin puomin päähän samoihin aikoihin tai hiukkasen ennen Rudia, mutta 6-7 hypyn takaakierto oli seuraava ongelma. En tyrkännyt tarpeeksi selkeästi, jonka jälkeen taas se kuuluisa EnkäEhdi-valssi. No mutta tuossa ei ole edes se pahin. Takaakierto-twisti oli myöskin muka haastava, pitäisi peruutella nopeammin alta pois ja näyttää oikeilla käsillä. Seuraava kiirus tuli pussilla, kun jäi varmistelemaan Aan jälkeistä hyppyä vähän liiaksikin. Viimeisin ongelma tulikin päällejuoksussa. Yllättävän haastava Rudille! Jatkettiin lopuksi vielä pelkästään tuolta vaikealta päällejuoksu hypyltä kepeille ja oli muuten sekin vaikea keppikulma. Perskule kun on taas vaikeeta. :D

No, jos sitä meiltä kysytään, hautaan asti hauskaa pidetään

Nyt kun on vain yhdet treenit viikossa ja toisesta lajista pidetään taukoa, on pitänyt miettiä mitä muuta sitä oikein tekisi viikon aikana. Kuten on varmasti monesti tullut mainittua, Rudi on koira, joka haluaa tehdä jotakin lenkkiä ihmeellisempää useammin kuin kerran viikossa. Rudista huomaa heti ettei aktiviteettia ole ollut tarpeeksi, kun lelut, vaatteet, kengät ja ties mitkä muut alkavat kasaantua keoksi.

Viime päivinä ollaan tehty pidempiä lenkkejä kuin hetkeen ollaan tehty. Viikonloppuna tehtiin kahdestikin päivässä. Viime aikoina ollaan menty ihan minimaalisella lenkkeilyllä, sillä kaikki päivän lenkit ova olleet maksimissaan parinkymmenen minuutin luokkaa. Aivan liian vähän, mutta eiköhän tämä ajanjakso ala hiljalleen päättyä. Ollaan käyty muutaman kerran palloilemassa sekä antanut juosta villinä ja vapaana isoimmat hepulit pois. Sinällään on ollut vapauttavaa, että on yhdet treenit ja pidetään taukoa rallysta niin voidaan tehdä muutakin, jotta päästään ahdistuskierteestä eroon.

Rallysta puheenollen, ollaan käyty nyt kolmesti itseksemme treenailemassa vähän. Siskon koirat tulivat tänne lenkkeilemään ja samalla otettiin viiden alo-kytin verran rataa. Oli askel oikealle, istumisesta juosten, käännös oikeaan, 270 oikeaan ja saksalainen. Unohtamatta olematonta "normaali vauhti" -kylttiä ennen 270 asteen käännöstä. Lisäksi otin seuraamista eri vauhdeissa. Vähän tuli tokoiltuakin, kun otettiin tokon jääviä sekä luoksaria pysätyksineen. Kahdesti tuli otettua paikkamakuutakin, jossa Rudi pääsi keskelle. Tapahtuikin ylläri, sillä soopeli lähti! Treeneissä Rudi ei ole lähtenyt sitten ihan ensimmäisten treenien yli kaksi vuotta sitten.

Kahdesti ollaan saatu käydä kurkkimassa vähän oman paikkakunnan yhdistyksen treeneissä. Montaa kertaa ei kyllä kuitenkaan enää tulla käymään. Ihan fiiliksen mukaan mennään ehkä vielä kerran, ehkä ei mennä enää. Enää ei kuitenkaan tehdä kuin yksittäisiä liikkeitä. Tässä sitä taas näkee, kun sanoo jotakin muttei kuitenkaan malta olla tekemättä. Muutoin ei olla rallya treenailtu ja hiljalleen jäädäänkin sille treenitauolle. Kuinka pitkään ja mitä sen jälkeen - siitä olisi tulossa postaus, kunhan saan pähkäiltyä tekstin kokoon.

Vaihtelua on tuonut ulkokenttä ja hiljalleen tuleva pimeys. Ei olla ihan hirveästi aiemmin treenailtu pimeässä, joten teki vain hyvää. Tehtiin pääosin lyhyttä alon rataa ja hiukan yksittäisiä liikkeitä. Merkkiä, eteentuloja, jääviä, puolenvaihtoa edessä. Pidettiin hauskaa. Radallakin oli nyt fiilis kohdillaan eikä haitannut ettei mennyt ihan täydellisesti. Vähän oli vinoja istumisia, nuuskuttelua ja tötsäkin kaatui. Mutta tuo kontakti, tuo fiilis. Juuri se mitä ollaan pitkään etsitty. Nyt on hyvä jättää radat sikseen, treenata yksittäisiä liikkeitä, jos treenataan ja aloittaa vihdoin se tauko. 

Pitkän pitkän tauon paikka.

 Nimittäin rally-tokossa. En olisi tätä koskaan uskonut sanovani, mutta niin se vain on. Nyt olisikin vuorossa kaunistelematta fiilikset, eikä niinkuin ennen hiukan kaunistellen. Kuten mainitsinkin täällä*, ollaan menty tässä lajissa takapakkia ja hirveällä kaasulla. Tuntuu ettei osata enää yhtään mitään. Ollaan täysin jumahdettu siihen, että koira komentaa eikä reagoi käskyihin ja ohjaajalla kärstää vaikkei saisi. Kummallakaan ei ole ollut enää pitkään aikaan hauskaa. Harrastamisen kuuluisi olla kivaa, eikä pitäisi mennä väkisin vääntämiseksi. Tästä syystä jätettin ihan suosiolla sittenkin talvikauden tehoryhmä ja pidetään kunnon tauko.

Saatetaan me silloin tällöin itsekseen vähän treenailla kun siltä tuntuu. Vähän tekniikkaa, seuraamista ja ihan mini ratoja. Kuitenkin pääasia on nyt nollata hetki ja aloittaa hiljalleen uudelleen. Sitten kun siltä tuntuu palailla kisoihin ja mahdollisesti ohjattuun treeneihin. Ehkä aikaisintaan ensi keväänä/kesällä, jotta ehditään rauhassa vahvistella uudelleen liikkeitä ja ollaan taas omalla tasolla. Mutta miten, milloin ja miksi tähän ollaan päädytty? Se on muovautunut hiljalleen tälläiseen muotoonsa ja miksi? Sitä yksittäistä syytä pohdin itsekin, jotta saisin korjattua asian. Kerrataan nyt kahden ja puolen vuoden historia treenit, kisat ja itse ongelma osioilla.

TREENIT

Aloitettiin laji sattumalta vahingossa huhtikuun lopussa 2014. Lajiin tuli hurahdettua täysillä heti ensimmäisistä treeneistä, eikä loppua näkynyt. Meidän ensimmäinen varsinainen harrastus. Heti alkeiskurssin päätteeksi koutsi sanoin, että voitaisiin hyvin kokeilla kisoja jo kesällä, mutta päätin ettei todellakaan vielä mennä. Treenaillaan nyt rauhassa  ainakin jatkokurssin verran. Treenailtiin vielä toisenkin jatkokurssin verran. Oli aina hauskaa, ilman suorituspaineita ja muita turhia juttuja.

Tammikuussa 2015 jäätiin pois viikkottaisista treeneistä. Aloin opettelemaan itse. katsoin videoita, kyselin tutuilta ja luin netistä suoritusohjeita. Muutaman kerran käytiin pienellä porukalla treenailemassa ja loppukeväästä pyörähdettiin ratatreeneissä näyttämässä mitä osataan. Rudi oppi asioita ehkä vähän turhankin nopeasti eikä ehkä jääty tarpeeksi hinkkaamaan liikkeitä. Tuli ehkä vaadittuakin vähän liian vähän. Takapäätä tuo osasi alusta asti käyttää hyvin eikä ole tarvinnut ylempiin luokkiin pahemmin treenailla lisää. Tehtiin jo alokasluokassa samanmoisia käännöksiä mitä mestarissa tarvitaan. Tästä ollaankin saatu kehuja paljon eri ihmisiltä. Treenasin kuitenkin luokka kerrallaan.

Seuraavan kerran tänä kesänä pohdin pitäisikö mennä taas johonkin ryhmään. Pääsisi taasen valvovan silmän alle, saaden vinkkejä suorituksen parantamiseen. Hain ja sain paikan tehoryhmästä kesäkaudeksi. Oltiinhan me tietty käyty niillä muutamilla ratatreeneillä tämä puolitoista vuotta, mutta muuten ihan keskenään treenailtiin. Tehoryhmään asti treeneissä oli kivaa ja sinne meni aina innolla. Rudikin oli innolla mukana tekemässä. Nyt kesäkaudella sain kasattua itselleni hirveät suorituspaineet myös treeneihin, joka paheni kerta kerralta. Viimeisimmät kaksi kuukautta olivat kaikista phimmat. Pienikin virhe ja mulla kärtsäs heti. Se mitä ei ikinä ikinä ikinä saisi tapahtua. Koira alkoi vain komentamaan eikä enää reagoinut käskyihin. Kartturi on ihan loppu, koira on ihan loppu. Peruuteltiin lähtöruutuun semmoista vauhtia etten olisi ikinä uskonut.

Siksi päädyinkin siihen ettei jatketa sittenkään talvikaudella treeneissä. Treenaillaan ulkona niin kauan kun siellä viitsii treenailla. Silloin kun/jos siltä tuntuu. Sitten pidetään ainakin kuukauden-kahden pituinen tauko ettei treenata ollenkaan. Koirkeintaan vahvistetaan seuruuta ja katsekontaktia. Palaillaan sitten kun siltä tuntuu.

KISAT

En ole oikeastaan koskaan liiemmin pitänyt kisapäivistä. Olen aina ennen kisaa stressaantunut, ahdistunut ja jännittynyt. Aivan liikaa. Alokkaan ja avoimen kisoissa alkoi jännittäminen aina viikkoa ennen kisaa, joka oli niin pahaa, että olisi voinut oksentaa. Siitä voi miettiä miten hurjasti jännitti itse suorituksen aikana! Ei muuten tullut mitään. Tein itse tyhmiä mokia, koska en pystynyt keskittymään täysillä ja siksi tulikin reippaasti 0-tuloksia. Tuntui, että saatiin ihan vaan tuurilla niitä yli 90 pisteen suorituksia. Tietysti jonkinmoisena perfektionistina meille ei tietenkään olisi kuulunut tuommoisia pisteitä. Eihän olisi pakko kisata todellakaan, mutta en osaisi treenata ns. kunnolla kun ei treenaa tavoitteellisesti.

Aloitettiin kisaamaan tammikuussa 2015. Napattiin koulutustunnukset maaliskuussa ja elokuussa 2015 sekä helmikuussa ja elokuussa 2016. Sinällään melkoisen hyvä suoritus siihen nähden, miten ollaan treenattu ja tuon jännittämisen takia.

Tämän vuoden tammikuussa käytiin hakemassa tuplakisoista tulokset, ei mua jännittänyt enää niin hurjasti. B-radalta tehtiin ensimmäin kisasuoritus johon olen itse oikeasti tyytyväinen. Kahta päivää myöhemmin taas jännitti niin paljon ettei mitään rajaa ja mestariluokkaan pääsy siirtyi kuukaudella. Kun seuraavaksi päästiin mestariin oli sellainen fiilis ettei jännittäisi enää. Eikä jännittänytkään. Tulin vain entistä kriittisemmäksi suorituksia kohtaan, jos vain voi. Nimittäin toukokuussa ensimmäisissä mestari-luokan kisoissa lähestulkoon itkin kun halusin päästä radalta pois. Sen jälkeen kaksi superhuonoa starttia lisää, kunnes napattiin tulokset melko mielenkiintoisilla suorituksilla. Pidettiin lyhyt kisatauko kesällä. Viimeisimmät kisat olivat elokuussa, joista ensimmäisissä jouduin uusimaan heti ensimmäisen kyltin jälkeen ja pakka levisi täysin. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin kokeilla vielä tuplakisat, josko saataisiin RTK4 vielä tälle vuodelle ja saatiinpa me juuri ja juuri hyväksytyt molemmista.

Olen sitä mieltä, että meidän olisi kannattanut jäädä pidemmälle tauolle jo tuon ensimmäisen toukokuun kisan jälkeen eikä venyttää sitä niin kauan, kunnes saadaan RTK4. Tilanne on ehtinyt pahentua entisestään ja varmasti vaikeampi päästä takaisin entiselle tasolle. Omasta fiiliksestä puhumattakaan.

ONGELMAT

Alokkaan ja avoimen kisoissa Rudi toimi melko hyvin, vaikka itsestä tuntui ettei toimi yhtään. Oltiin kuitenkin vielä sillä omalla tasolla ja napattiin niitä yli 90 pisteen tuloksia. Mitä vähemmän aloin itse olemaan jännittämättä, ahdistumatta ja stressaantumatta sitä enemmän lahna tuo kisoissa alkoi olemaan. Lopulta tuo sama lahnailu ja älytön häiriöherkkyys tuli myös treeneihin. Ihan viimeisimmät treenit olivat täyttä tuskaa. Kartturi oli jo valmiiksi kärttyinen eikä sietänyt yhtäkään virhettä ja koira vain komensi eikä reagoinut käskyihin juuri ollenkaan. Burnout? Sitä se teettää kun on treenaillut ja kisannut kaksi vuotta pitämättä sen suurempia taukoja.

En tiedä sainko näinkään pitkään tekstiin ilmaistua kunnolla kaikkea sitä mitä piti ja niin, että muutkin ymmärtäisivät. Fiilikset nyt ovat nämä ja tästä ei voi olla kuin suunta ylöspäin. Ainakin toivon niin, sillä seuraava tavoite kun olisi napata ne kolme 95 pisteen tulosta. Tästä syystä päätin tehdä jonkinmoisen "postaussarjan" rallyn kylteistä ja pohtia kyltti kyltiltä mikä siinä on hyvää ja mitä pitäisi vielä treenata juuri sillä kyltillä.

Elokuun viimeiset treenit

Niin se syyskuukin lähenee jo loppuaan. Huh miten nopeasti taas aika on kulunut. Toivottavasti tämä pimein aikakin menisi yhtä nopeasti. En kyllä yhtään tykkää syksystä tai talvesta. Muuten kuin siinä mielessä, että saa nättejä kuvia.  Vähän voisi näpytellä vielä elokuun treeneistä niin ei jää ensi kuulle mitään tämän kuun juttuja pyörimään. Paitsi tietty se elokuusta lähtien roikkumaan jäänyt henkisen valmentautumisen juttu, ehkä joskus, ehkä joskus.






Heti kärkeen voisi heittää rallyn kesäkauden viimeisimmistä treeneistä  ja viime lauantaisista ratatreeneistä videot. Mulla ei oikeasti ole mitään sanottavaa. Ei vaan sanat riitä. Ahdistaa, turhauttaa. Tuntuu ettei oikein mikään suju ja en osaa ohjata.

Täytynee laittaa muistiin vielä keskiviikon treeneistä olleet viestit. Päivän teemana oli puolenvaihdot, joita sai vapaasti itsekseen treenata, toisena juttuna oli musiikintahdissa tehdä näitä liikkeitä. Nämä puolenvaihtoliikkeet kun tulevat koiratanssista. Lopuksi tosiaan oli kaksi viestiä, toinen oli jälleen se edestakainen näyttelyravi, jonka soopeli sitten meni murisemaan koko matkan ajan. Toinen oli tehdä kolme puolenvaihtoa niin ettei ole samaa peräkkäin, päädyssä vaihtaa puolta täyskäännöksillä ja sama kolme puolenvaihtoa takaisin. Lopuksi vielä venyteltiin ja tehtiin perusasento-pyörähdys-perusasentoa.





Maanantain agility treeneissä taas omasta mielestä kiva rata, vaikka en saanutkaan Rudia toimimaan 4-5 ja 12 mutkaputkeenhan  tuo ei millään taas mennyt. Muutenhan rata meni melko kivasti, kunnes sitten tuli puomi. Mietin tuossa mikä ihme tuli, kompastuiko vai mitä, mutta hidastuksestahan tuon näkee, että tassu lipesi kriittisessä kohdassa, jonka takia lensi naamalleen. Onneksi mitään pahempaa ei tapahtunut ja Rudi olisi halunnut suoraa jatkaa matkaa. Päätin että mennään puomi uudelleen katsoen jäikö traumoja, kun näytti ettei pahemmin loukannut itseään. Eipähän tuolle näyttänyt traumoja tulleen, kunhan nyt tuli rauhallisemmin alastulolle. Täytynee nyt tuokin ottaa treenin alle. Rudi kun osaa mennä vaikeitakin ratoja, kunhan kartturi vain pysyy perässä niin olisi varmasti hyvä hetki keskittyä niihin vaikeimpiin juttuihin.

Saisko olla agilitya?

Meiltä jäi joskus keväällä yksi treenikerta välistä Taidogaalla niin käväistiin pyörähtämässä toissa viikolla siellä. Rudi oli taas heti sitä mieltä, että sinne mentiin nuuskimaan ei tekemään aksaa. Nuuski lähdössä, lähti kesken radan nuuskimaan mikäli ohitti esteen ja vapaana ollessaan nuuski. Kerran jäi jopa putkeen nuuskimaan pidemmäksi aikaa. Pienoinen paniikki iski, jos sattuu keskellä putkea nostamaan jalkaa. No, päästiin me tekemään rata ehkä kolmesti läpi. Ensin mietittiin mutkaputken kanssa, sitten mennäkkö Aalle vai ei ja lopulta mielummin mentiin mutkaputkelle kuin hypylle. Kartturin piikkiin nuo nyt menitvät. Paitsi se mutkaputki. En oikein osaa sanoa mitä sellaista olisi voinut tapahtua, että mutkaputki jännittää. Toki itse en osaa ohjata tarpeeksi hyvin, joten sekin vaikuttaa asiaan. Toki Rudia ahdistaa, jos menen agilityssä liian lähelle häntä. Mutta kuten aiemmin totesin, päästiin me pari kertaa tuo kohtuullisesti läpi. 

 Viime viikolla TamSkilla meillä ei ollut kouluttajaa, joten saatiin itse päättää mitä tehdään. Ensiksi ajattelin tehdä vain keppejä, puomia ja kahden/kolmen esteen eteenlähetyksiä, mutta rata näytti sen verran mielenkiintoiselta, että otin myös rataakin. Ainoa moka mikä radalla tuli puhtaasti kartturin takia oli keinun jälkeiset kaksi hyppyä. Rudi hyppäsi välissä väärän hypyn, kun olin itse liian hidas. Samoin takaakierto hyppy-hypyssä meni kerran putkeen, kun kartturi halusi näin ohjailla. Kepit oli todella vaikeat ja viimeinen väli tahtoi jäädä välistä ellei varmistellut kunnolla. Taitaa olla taas selässä jumit, kun nykyisin varmat kepit ovat alkaneet huonontua noin.  Lopuksi vielä vähän puomia, keppejä ja kolmen hypyn hyppysarjaa niin, että jään itse taakse. Puottipa nuo taas askeleen alaspäin, ei me niin valmiita ollakaan. Namilautanen olisi kai ollut paras vaihtehto puomissa ja hyppysarjalla, mutta jäipä tuo kotiin enkä laita maahan namia ettei nuuskiminen vahvistu. Noh, ehkäpä tämä joskus..

Ei kovin kauan aikaa sitten.

Viime viikolla oli hauskat rallytreenit, kun oli vähän erilaista kuin normi ratatreenit. Videota en harmikseni näistä hirveästi saanut, kun kamerasta loppui akku. Joku kun ei taas muistanut laittaa sitä aamulla latautumaan.

Ihan aluksi päästiin leikkimielisesti kisaamaan sen kuuluisan lasten leikin tyyliin, jossa musiikin loppuessa juostaan tuolille istumaan. Meillä oli neljä kylttiä, joissa oli vähän normaalia erilaisemmat kyltit. Tehtävänä oli tehdä koiralle häiriötä sen istuessa, makaamassa ja seisomassa.  Joka toinen tehtävä suoritettiin vasemmalla puolella, joka toinen oikealla. Rudi ei välittänyt pahemmin siitä, mitä mä teen tai kummalla puolella oli. Ainoastaan seisomassa ollessaan ja mun ottaessa askeleen oikealle, lähti tuo seuraamaan, ellei sanonut odottamisen vihjettä jälkeen vielä odota. Kyltit olivat seuraavanlaiset:

1) Koira seisoo, ohjaajan kädet heiluvat
2) Koira makaa, ohjaaja kontillaan
3) Koira istuu, ohjaaja menee makaamaan
4) Koira seisoo, ohjaaja ottaa askeleen oikealle ja takaisin

Seuraavaksi tehtiin muutama erilainen kisamainen viesti pareittain. Mentiin ensimmäisellä kerralla toiseen suuntaan hallia ja sitten toiseen, jonka jälkeen aina edestakaisin. Ensimmäistä viestiä lukuunottamatta mentiin vuorotellen parin kanssa.  Ensimmäinen viesti oli mennä jonossa aina toisen eteen tekemään asentoja. Istu, maahan, seiso järjestyksellä. Toisella kertaa vaihdettiin kahdesti puolia ja juostiin takaisin. Kolmannella kerralla pyörähdettiin oikealla, vaihdettin puolta edessä, pyörähdys oikealla ja takaisin juosten.


Tästä päästiinkin itse aiheeseen eli peruuttamiseen. Peruuteltiin koira eteen, peruuta -tehtävää. Koiran peruuttaminen päättyi tötsien väliin ja koira piti palkata siihen tötsien väliin, jotta näkee sivusilmällä ne. Näin se ehtii palkkaantumaan jo pelkästään nähdessään tötsät ja näin saadaan suora peruutus. Toinen peruutus tehtävä oli peruutella pujotellen. Ulkokaarteissa oli peruuttaminen hiukkasen huonoa, sillä Rudi olisi tahtonut peruutella vain suoraan eikä tajunnut ideaa peruutella vieressä. Tässä palkattiin koira niin, että se katsoi eteenpäin. Koira ei mielellään saisi peruutella kontaktissa, sillä silloin tulee helposti jumeja selkään eikä sitten ole enää kivaa peruutella. Eikä koira sitä enää mielellään sitten tee. Lupailtiin, että koiran osatessa peruutella pujotellen, suoraan peruuttaminen onnistuu tuosta vain. Katsellaan miten käy. ;)

Peruutteluiden jälkeen tehtiin hetken aikaa tuttuja venytyksiä; päätä tassujen väliin ja kylkiin. Tein mä vähän kumartamistakin. Ehdittiin vielä tekemään muutama viestikin. Ensin pujoteltiin ja juostiin takaisin, sitten vähän näyttelyravia edestakaisin ja viimeiseksi ohjaaja peruutti koiran tullen edessä. Viimeinen oli muuten ainoa, jossa hävittiin toiselle parille. Joku ei uskaltanut hirveän lujaa peruutella tai olisi ollut naamallaan. Näyttelyravissa Rudilla oli niin hauskaa, että tuo keuli melkein koko matkan ja kouluttajakin nauroi, että "vähän kaveri keulii". Vähän joo. :D

Aina jaksaa aksaa!

Maanantaina meitä odotti tutun agitreenin sijaan kisat Tamskilla. Kerrankin oli kaksi agilityrataa, kun yleensä on vain yksi. Suunnitelmissa oli saada vihdoin se viimeinen LUVA ja siirto kakkosiin, että voitaisiin pitää kisataukoa. Sunnuntaina aloin valmistelemaan itseäni, kuten henkisen valmennuksen luennolla sain vinkkejä. Päätin testata saanko itselleni sellaisen kivan flown päälle vain yhden illan kunnon mielikuvaharjoittelun avulla. Toki olin tehnyt niitä luennon jälkeen aiemminkin, mutta en ehkä niin hyvin. Kuuntelin biisejä, joista sai itselle luottavaisemman fiiliksen. Maanantaina koulussa pyrin pitämään illan mielestä pois ja keskittyä vain koulupäivään. Onnistui melkosen hyvin.

Hallille lähdettyä alkoi kytemään pieni jännityksen poikanen, joka paheni hallille tulon jälkeen, muttei ollut ollenkaan niin voimakas kuin yleensä. Ehkä se oli sitä tervettä jännitystä? Katselin rataa ja näin pari kinkkistä kohtaa, mutta päätin etten ajattele niitä kinkkisinä vaan mietin miten me selvitään niistä. Aloin miettimään ensin onnistunutta rataa ja sen jälkeen mielikuvaharjoittelin ensimmäisen radan etenemistä. Tuntui jo siltä, että onnistutaan. Huikeeta! Rataantutustumisessa fiilis vain parani ja rata tuntui kivalta! Joskin kuulin jälkeenpäin, että muutama oli sanonut sitä vaikeaksi. Melkein aina menee niin, että kun itse sanoo radan olevan kiva ja helppo (vaikka lopulta tulisi se hylly) niin muut ovat erimieltä. Haha.


Ratahan sujui melkoisen nätisti, meidän radaksi. Pieni pyörähdys keinulla, kun ilmeisesti ei olekaan niin vahva kuin olen olettanut. Kääntyi heti huutaessa "mene vain" ja jäi kiltisti odottamaan. Jätin aika pitkäksi aikaa keinulle, jotta pystyn varmasti näyttämään putken hyvin. Oli nimittäin sen verran mielenkiintoinen putkeenlähetys, että pakko vähän varmistella. Kepit löytyi hyvin vaikealtakin puolelta! Aan jälkeen pyörähdys, josta oletin tulleen jo vitonen ja samoin 14 hypyn jälkeen, kun oletti suunnan väärin. Sitten loppusuora ja viimeiseltä esteeltä vitonen, jonka myötä 0.68 sekuntia yliaikaa. Oivoi! Niin lähellä, mutta niin kaukana. Tietää ainakin mitä tulee treenata ennen seuraavia kisoja, jotka muuten ovat 4.11., ehtii hyvin vahvistella loppusuoraa! Tiukemmat käännökset vois kanssa olla ihan jees! Mutta fiilis tuon radan jälkeen oli aika huikea. Pääsin just siihen kuplaan mihin pitikin! Unohdin kaiken muun, oli hyvä fiilis eikä tullut ensimmäisen minivirheen (keinu) jälkeen lannistumista vaan koko rata mentiin hyvällä fiiliksellä. Eikä edes se viimeinen este saanut pilattua fiilistä, kuten on joskus käynyt.



B-radalle sain sen saman flown päälle, kunnes viimeisen putken jälkeen tuli pieni prkl fiilis, kun jätin koiran seläntaakse ja ohitti esteen. Siksi otin koiran syliin ja poistuin radalta, ettei se paha fiilis tarttuisi Rudiin. Se kun aistii sen sen verran herkästi, että en halua sitä sille radalle. Radan alkuun heti vitonen putkelta, kun heitin vahingossa vähän liian aikaisin Rudin putkeen. Eikä se muuten anna anteeksi yhtään. Noin olevat kepit yleensä aloitetaan väärältä puolelta, joskin olen ilmeisesti ollut aina liian lähellä, kun maanantaina onnistuivat. Hiukan lähti juoksemaan aan jälkeisen hypyltä, mutta huutaessa kunnolla tääläää niin johan tuli! Keinun jälkeinen valssi ei hämmentänyt Rudia, kannattava riski! Seuraavaksi tapahtuikin jotain odottamatonta. Viimeinen putki. En kääntynyt tarpeeksi jyrkästi ja soopelihan juoksi pussille. Sai hetken aikaa huudella ennen kuin palasi takaisin, jonka jälkeen tapahtui se odottamaton huono fiilis. Siihen asti mentiin sillä kivalla flowlla, vaikka Rudi käväisikin siellä pussilla. Nauratti itseänikin radan jälkeen. Pöhkö "heei mikä tää on, mä haluun tänne" soopeli.

Näyttipä tuo Rudin syliin otto melkosen kärttyseltä, ei ihan tuolta kyllä pitänyt näyttää. Koiralle en kuitenkaan vihainen ollut, vaan itselleni. Rudikin taisi kiljaista tuossa, mutta en sitä mitenkään tukistanut, vaan silloin tällöin vinkaisee koskiessa kainaloon. Oletettavasti johtunee jumeista, sillä loppui silloin kun käytiin hierojalla.

Oppi kautta kantapään, lens veks ja menemään.

Palaillaan ehkä elokuun rallytreeneihin myöhemmin, kun ehdin ja jaksan käydä läpi kaikki ne miljoona kansiota taasen. Olisi kai ihan suotavaakin jo lajitella videot ja kuvat, kun vuosi on tässä vaiheessa. Loppu vuodesta olisi ehkä helpompi tehdä vuosipostausta ja sillain. Asiaan! Ajattelin, että voisi aina ohjatuista viikkotreeneistä heitellä tekstiä - niin rallystä kuin agistakin samaan postaukseen. Toivon mukaan olisi sitten ajan tasalla. 

Alkajaisiksi voisi näpytellä viime viikkoisista treeneistä. Agissa oli sopivasti Walatin kisojen jälkeen se kuuluisa mutkaputki, joka osoittautui tälläkin kertaa todella vaikeaksi. Kun mä olin koiran ja putken välissä se onnistuu mutta koiran ollessa keskellä Rudi ampuu ohitse. Mun täytyisi siis ehtiä tekemään jonkinmoinen pyörähdys tai sokkari ennen putkea ellei pysty vaihtamaan puolta ennen. Tai sitten vain pitää ennen kakkosissa starttaamista kunnon tehotreeni tähän. Puolustelematta tuota ekan mutkaputken ohi ampumista, se oli ainut kerta viidestä kerrasta, eikä yleensä tapahdu sitä yhtäkään kertaa. Kepeille oli vähän liikaa vauhtia tai sitten Rudi luuli mun tulevan lähemmäs sitä, mitä todellisuudessa olen. Se kun ei kestä enää yhtään sitä, että menen kolmea metriä lähemmäs. 

Rallyssa oli aiheena niinkin ihana aihe kuin kisat. Mulle pelkkä kisa sana saa pienen jännityksen aikaa, joten keskiviikkona hallille mentäessä kasvava jännitys alkoi, vaikka olikin vain treenistä kyse. Täytyisi tosissaan tehdä ne mentaaliluennon kotiläksyt. Ihan vaikka blogiinkin asti niin on sanottu ääneen. 

Me ei muuten mahduttu meidän kahdella alle 80 pisteellä ja yhdellä yli 80 pisteellä SM-kisoihin, enkä todennäköisesti ilmoittaudu edes piirimestaruuteen. Oikeastaan tosissani toivoin, ettei Rudi mahtuisi SM:n, sillä siitä on tullut todella todella epävarma kisakaveri. Jos ollaan ihan rehellisiä niin tuo epävarmuus ja outo laamailu alkoi jo toukokuussa, mutta yritin silti saada tällekin vuodelle saavutettua taas sen kaksi koularia. Ne sain, joskin RTK4 melko huonoin tuloksin, joskin tavoite saavutettiin. Ajattelin josko saataisiin pidettyä joulu-tammikuu lomaa rallysta ja tammikuu agilitystä. Tehtäisiin kaikkea muuta hauskaa, harjoiteltaisiin vähän irti ollessa korvien toimivuutta ja tehtäisiin vähän lihashuoltoa. Tosin ennen sitäkin täytyisi viedä Rudi hierojalle, näyttäisi olevan taas jumissa. Josko taasen asiaan?

Melkoisen kiva rata oli kyseessä, vaikka kuulemma piti olla vaikea rata. Tämäkin on niin nähty agilityssäkin, kun menen sanomaan jotain rataa kivaksi muiden reaktio on aikalailla se miten voi sanoa sitä rataa kivaksi. Haha. Rudi metelöi aivan älyttömästi, joka on todella harvinaista. Treeneissä on haukahdus tullut silloin tällöin tai tietyllä kyltillä komennushaukkua, mutta muutoin on ollut hiljaa. Tuo jatkuva haukkuminen yllätti mutkin, mutta yritin olla vain rauhallinen ja pyytää tekemään sen mitä pyydettiin. Kehuin kun Rudi oli hiljaa ja lopulta haukkukin väheni. Hypylle lähetys oli jännä! Sanottiin, että radalla voi tuollainen olla ja hyvä opetella lähestymään sellaista. Naurahdin mielessäni, sillä kyllähän Rudi hypylle hakeutuu mistä vain, mutta sen jälkeinen elämä vasta onkin ei-niin-kivaa. Radiokin oli vissiin toista kertaa ikinä houkutuksessa, mutta Rudihan ei siitä muuten välittänyt, kuin mennessä sen ohitse katsoi "Ai tuostako se ääni tuli?" -ilmeellä. Namit olivat liian houkuttelevia nälkäiselle possulle ja käännöksissä ei oltu samanaikaisia. Taaskaan. Siinä käy aina niin, että Rudin kääntyessä nopeasti mä jään varmistelemaan ja käännyn hitaasti tai toisinpäin. Täytyisi saada jotenkin treenailtua tuohon Rudille aina samanlainen vauhti, tiedä sitten onko se mahdollista. Ehkä, jos tosiaan seuraavin kisoihin olisi se seitsemän kuukautta. Loppuun vielä listamuodossa huomioita ohjaajalta:

• Kiinnitä huomiota käännösten samanaikaisuuteen, alkaa ja loppuu samaan aikaan.
• Hiukan puutteellista yhteistyötä haisteluna.
• Hypylle meno oli hieno, mutta hallinta hypyn jälkeen tiivimmin haltuun.
• Merkinkorjaus oli hieno.
• Hihna roikkui yli olan, olisi ollut hylätty.
• Suhteellisen sujuvaa menoa.
• Hyvin sait alun haukkumisen hallintaan.

Monenmoisia kisoja.

Jatketaan sillä kuuluisalla hyvin hyvin tylsällä tavalla postata vielä tämä ja seuraava. Jotenkin ei vain jaksa käydä läpi sen paremmin enää vanhoja kisoja tai treenejä. Muistoksi ne tänne kuitenkin haluaisi laittaa, jos sattuisi niin hauskasti ettei nykyiseltä vanhalta koneelta saisi materiaalia pelastettua. Mutta lyhyt turinointi kisoista!

Viime kuussa juostiin viisi starttia agia ja pöhköiltiin kaksi starttia rally-tokoa. Niistä ei kuitenkaan videota ole kuin vain parista agistartista. Niiltä joista videota ei ole haettiin yhtä mielenkiintoiset hyllyt kuten aina. Takujen kisoissa olin varma, että en ikinäikinäikinä mene enää ulos kisaamaan ennen kuin ollaan saatu treenattua vähintään yksi kausi pihalla. Toivon mukaan ensi kesäkaudella päästäänkin juoksentelemaan vähän ulkonakin! Tuo on niin rasittavaa, että kun hallissa on alkanut motivaatiota löytymään eikä karkailla enää kahden esteen jälkeen niin ulkona sitten käydään kilometrin päässä nostelemassa jalkaa ja moikaamassa yleisöä tottelematta. Sinällään ymmärtäähän sen, kun ei olla vauhtilajia ulkona treenattu. Päätin kuitenkin viimeisen kerran kokeilla Valkeakosken kisoissa miten käy ja heti A-radalta nolla ja toinen LUVA! Seuraavalla radalla ehti tulla pari kieltoa ennen kuin mutkaputki ja kauimmainen reikä olivat liian haastava Rudille ja soopeli tykitti suoraa ulos radalta. Morjens! :D  Noh, ensi maanantaina yrittämään halliin viimeistä luvaa!

Rally-tokossa saatiin kolmen nollatuloksen jälkeen Valkeakosken tuplakisoista molemmista hyväksytty tulos ja näin ollen Rudin nimen eteen voi lisätä RTK4! Millään tosi mageilla pisteillä ei niitä saatu (75&79p.), kun pääkoppa taas ei ollut ihan mukana sillain kun pitää ja B-radalla Rudi jäi pahasti nuuskimaan kesken radan. Oli kuitenkin jees saada pitkästä aikaa tulos, vaikkei siltä sillä hetkellä tuntunutkaan. Nyt valmistaudutaan mahdollisiin SM-kisoihin treenailemalla vähän tekniikkaa päivittäin sekä viikoittaisissa tehotreeneissä ratatreenille sekä sitä henkistä valmistautumista!

Juoksee, juoksee

Tästä löytyisi nyt elokuun aksatreenit näin vain todella, todella tylsästi videoina sen kummoisemmin näpyttelemättä kommentteja. Harmillisiesti toissa  viikkoisen treenin videot poistuivat mystisesti, kun olin siirtämässä niitä koneelle.  

Mutta näin lyhykäisyydessään treenit ovat alkaneet sujumaan aina vain paremmin ja mahdolliset mokat ovat olleet vain kartturin. Yleensä juurikin sitä etten joko ehdi, olen väärässä paikassa tai muuten puuttuu info mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Voisi tehdäkin taas jossain kohtaa postauksen miten ollaan kehitytty eteenpäin!

Shelttileiri 2016

Melkoisesti on taas aika on mennyt eteenpäin eikä saa millään aikaiseksi näpyteltyä aikataulussa postauksia. Oiskohan aika sen koko kesän lupaamani ryhtiliikkeen paikka ihan oikeasti? No, eipä tässä, kipeänä kun on niin ehtisi näpyttelemään lista taas kiinni. 

Kuun ensimmäisenä viiknloppuna oli vuorossa melkoisesti odotettu shelttileiri, joka muuten oli ainoa alaosastojen järkkäämä leiri. Melkosta! Hiukan lauantai pisti jännittämään, kun mut laitettiin vetämään AVO-MES luokkien rallyrataa. Sekin rata tuli laitettua ylös lähtöpäivän vastaisena yönä kolmelta. Se virallinen versio nääs. Pientä jännäämistä oli siinäkin, josko "joutuu" majoittumaan uusien ihmisten kanssa. Minähän oon tunnetusti aluksi ehkä se ujoin ja hiljaisin, josta saa ehkä sen kuvan ettei ees kiinnosta. 

Perjantaina ohjelmassa oli majoittuminen ja tähdättiin toverin kanssa olla paikalla noin tuntia ennen virallista aikaa. Ehdittäisiin vähän tutkia paikkoja ja katsella huoneet, jotta ollaan vähän kärryllä ennen kuin muut tulevat. Siinä ennen iltapalaa ehdittiin hiukan tutustuttiin niihin, jotka olivat tulleet paikalle ja pyörittiin pihalla. Iltapalan jälkeen oli kattava luento MH-luonnekuvauksesta. Luennolla kerrottiin miten luonnekuvaus etenee videon kera sekä nähtiin hiukan tilastoa siitä millaisia pisteitä sheltit ovat saaneet ja miten pisteytys menee. Voisi kyllä ihan mielenkiinnosta viedä Rudin tuonne! Loppuilta menikin tutustuessa muihin, joskin itselle tuli hiukan ulkopuolinen olo, joten pyörin yksinään pihalla Rudin kanssa.

Lauantaina olikin vaikka mitä häppeninkiä! Yhteensä seitsemän tuntia agilitya, rally-tokoa, näyttelytreeniä ja temppruataa. Kaikissa pisteissä riitti kyllä koirakkoja, mutta rally-toko ja agility taisivat olla suosituimmat. Me käytiin Rudin kanssa korkkaamassa temppurata, jossa kaikista hauskin temppu oli pallo jalkojen välissä kävely ja koiran kiertäminen ohjaajan ympärillä. Rudihan ei pyörinyt mua ympäri vaan alkoi kaivaa palloa itselleen. Pallohulluko? Nääh, en usko!   Sen jälkeen mentiin ensimmäisessä ryhmässä agia, kun rally-tokossa aloitettiin alkeet-alo radalla. Tuohan lähti ensimmäisillä kerroilla aina kauas pois radalta nostelemaan jalkaa, eikä meinannut tulla takaisin. Normimeininkiä ulkokentällä! Noh, sitten vähän potkittiin niin johan alkoi toimia.  Tarvis kyllä ehdottomasti kisoihinkin jonkun potkimaan niin tulis tulostakin vähän useammin eikä kaatuis aina omaan epävarmuuteen. Sain jopa ennen lounasta valmiiksi AVO-MES radan ja siellä ehtivätkin käymään vähäiset ylempien luokkien koirakot. Tulipa mokattua "kouluttajana" heti ensimmäisenä, mutta muuten jäi kyllä jees fiilis siitä. Joskin annoin vain lyhyen palautteen radasta.

Lounaan jälkeen testailtiin Rudin kanssa tuo rallyn VOI/MES-radan,  jossa uusittiin houkutus, kun Rudi kävi lelunsa luona ja peruuttaminen sivulla/edessä ei meinannut taaskaan toimia. Sivulla saatiin se toisella kierroksella toimimaan, mutta edessä oli melkosen haastavaa edelleen. Soopeli tuppasi tarjoamaan istumista puolen koiranmitan jälkeen. Muutama vielä halusi mennä radan, jonka jälkeen se vaihdettiin taasen alkeet-ALO -radaksi. 
 

Treenailtiin toverin kanssa hetki tokoa. Otettiin heti alkuun paikkamakuu ja tuohan pysyi reilu kaksi minuuttia paikallaan. Ympärillä oli jos minkälaista häiriötä, kun viereisellä aidatulla kentällä yksi potki palloa koiralleen ja vihelsi/huuteli koiraa, tiellä jotkut vievät koiriaan ja kauempana treenailtiin agilityä. Oma mielipide siihen miksei Rudi pysy kokeessa paikkamakuussa vain vahvistuu, joskin siitä lisää toisessa postauksessa joskus. Otettiin vähän merkinkiertoa ja ruutua, joita ollaan tosi vähän treenailtu. Merkinkiertoa ollaan otettu sen verran, että ehkä puolet matkasta onnistuu ja merkillä täytyy vielä "antaa lupa" tulla, kun on niin vahvasti tuo rallyn merkki iskostunut päähän. Eri sanat niissä kuitenkin on. Ruutua taasen ollaan otettu viimeksi silloin pari vuotta takaperin kurssilla, joten ihmetys oli suuri, että tuo löysi niinkin hyvin! Noutoa otettiin muutama kerta, jossa kapula suussa istuminen on hiukan hidas, kun itsellä on kahta kokoa reilumpi kapula mitä Rudilla tarvitsis. Kokeiltiin toverin kapulaa ja istuminenkin oli nätimpi! Naureskelin ensin ettei se edes mahdu Rudin suuhun, mutta mahtuipa se. Muistaakseni otettiin vielä vähän jääviä, jotka olivat ihan perushyviä. Vielä ennen iltapalaa käytiin juoksemassa kolme kertaa aamupäivästä muuttunutta agirataa. Pääsin kokeilemaan miten tuo menee pienellä sateella ja kyllähän tuo hienosti juoksenteli, joskin kepit olivat tooodella hitaat, kun tuo käveli ne.

Iltapalan jälken olikin vuorossa leirinäyttely. Oli hyvä paikka testata miten Rudi käyttäytyy kehässä, kun on koko päivän touhunnut kaikenmoista. Nykyisinhän Rudi osaa kyllä seistä nätisti paikallaan niin kauan kun on tarvis ja liikkuukin paremmin kuin vaikka kaksi vuotta sitten, mutta pää yleensä pyörii kuin pöllöllä. Seisominen jonossa kun on tylsää, joten pakko kurkkia mitä muut tekee. Se ainoa asia mitä tulisi vielä treenata! Väsyneenä ja kenties jo supernälkäisenä Rudi jaksoikin keskittyä tuijottamaan namikättä hyvin. Jäi myös hienosti seisomaan, jalkoihin kun ei saa koskea tai tuo on ihan solmussa! Siitä palkintona voitettiin urokset ja päästiin pyörähtämään BIS-kehäänkin ollen kolmesta kolmansia, ei siis suinkaan viimeisiä. ;) Lauantai-iltaan mahtui vielä pikainen luento koiran lihashuollosta, lähinnä miten kotona voidaan ennalta ehkäistä jumien syntymistä. Aika tuttuja juttuja oli kyllä. Loppuilta otettiinkin iisisti, rentoa yhdessäoloa ja makkaranpaistoa.

Sunnuntaina oli kunnon nenäpäivä, kun lajeina oli nose work, perinteinen jälki ja verijälki. Me käytiin ensimmäiseksi verijäljellä, joka hieman pisti mietityttämään kun ei ollut mitään tietoa, miten Rudi siihen reagoi. Vaan soopelihan kiinnostui heti jäljestä ja lähtikin jäljestämään hienosti. Pätkiä meni todella hyvin ja nuuski todella tarkasti, mutta välillä oli jos jonkinmoista sijaistoimintoa. Metsäjälki meni ehkä hiukan paremmin, mutta ohitettiin jälki mun toimesta. En luottanut Rudin taitoihin, joten menin vähän opastamaan "oiskohan tuonne", jolloin Rudi luovutti heti ja oli sitä mieltä, että pitää uskoa mua. Jäi soopeli muutaman kerran vain katselemaan ympärilleen. Oletan noiden sijaistoimintojen olleen vain sitä, että kaveri oli aika pikkasen väsy viikonlopusta ettei jaksanut enää ihan täysillä olla mukana. Nose Workissä lähdettiin ehdollistamaan hajua ja ilmaisua. Rudilla kun meni haistelut vähän yli ja alkoi työntämään koko kuononsa purkkiin, kääppimään ja hepuliääntelemään, joten otettiin ilmaisu heti opeteltavaksi. Päästiin testaamaan vielä laatikkoetsintää ja tuohan alkoi ensimmäisenä tarjoamaan "etu" käskyä eli etutassut laatikon päälle. Käänsin sitten laatikon toisinpäin ja johan alkoi nuuskimaan tuoksua. Parin toiston jälkeen laatikot toisinpäin ja silti alkoi etsimään hajua. Jee! Pääsi taas innostumaan kaikista nenäjutuista, mutta jälki nyt on sellanen, että siitä innostuu hetkeksi tekemään ja sitten vain jää. Tuon kanssa kun ei pääse mihinkään ryhmään, saatika kisoihin. Mulle kun harvemmin riittää motivaatio vain omaksi iloksi treenailemaan. Nose work nyt olisi sellainen, että voisi kyllä ihan tosissaan jatkaa!


Oli kyllä ihan huippu viikonloppu ja toivottavasti päästään mukaan ensi vuonnakin!

Hyvää ja huonoa.

Viime viikolla oli hurjasti kaikkea, joista ensimmäisenä syyniin pääsee rallyn ratatreenit. Pyrin hyödyntämään kaikki tässä lähellä olevat ratatreenit ja epikset normituntien lisäksi, jotta saisin itse mahdollisimman paljon treeniä onnistuneista ratasuorituksesta. Jos sillä saisi joskus edes vähän taottua sinne päähän, että osataan kyllä eikä sen kriteerin tarvitse olla niin korkealla ja on ihan ok, että niitä mokia tulee. 

Tämä ratatreeni oli kolmas ratasuoritus, johon olen itse ollut tyytyväinen reilun kahden ja puolenvuoden rallyuran aikana. Melkosen harvinaista siis. Myönnettäköön kuitenkin heti alkuun, että lähdin uudestaan radalle kahden kyltin jälkeen. Ensimmäisellä kerralla menin ihan lukkoon merkillä ja kouluttajakin sanoin, että rauhotu nyt. :D Mulle ainoat kyltit joita jännitän jo kylttiä paria ennen on merkki sekä peruutukset sivuilla ja edessä. Nekin onnistuvat aina kun päätän, että olen varma sen onnistumisesta.

Aloitin alusta ja heti tuo meni, kun olin itse eri fiiliksellä. Heti perään oli peruutus edessä, joka meni juurikin sillä aaapua-fiiliksellä ja siinä tulos. Toki Rudi saattaa varmallakin fiiliksellä peruutella hiukan vinoon, muttei niin pahasti että siitä napsahtaisi -10 pistettä. Vielä 270 vasemmalle meni hiukan säätämiseksi, sillä sain koottua itseni vasta tuon jälkeen. Sinällään yllättävää, että sain edes itseni koottua. Jännitys kun yleensä jää päälle, kun se kerran alkaa. Muuten rata meni oikein kivasti, jopa omaan silmään. Ehkä pientä hitautta ja vinoa joissain liikkeissä, mutta ei liikaa. Valkovuokkokin oli kerrankin todella nätti!  

Tuli keskiviikko ja suunnaksi tuli Oriveden rallykisat. Fiilis oli ensimmäistä kertaa melko luottavainen, ei jännittänyt ja koin radan helpoksi. Lähdössäkin oli vielä varma fiilis siitä, että kyllä sieltä hyväksytty tulee. Jouduin kuitenkin uusimaan heti ensimmäisen kyltin, koska käskytin Rudia liian myöhään ja tulkitsi liikeen puolenvaihtona edessä. Ei siinä, oltaisiin saatu se hyväksytty silti, jos multa ei olisi mennyt pakka sekaisin. En saanut enää itseäni koottua, joten päätin etten uusi enää toista kertaa, sillä sekään tuskin menisi nappiin Rudin aistiessa oman fiiliksen. Ehdin jo hukata lapun jonnekkin, mutta saatiin aikalailla vain isoja virheitä pujottelusta, peruutuksesta sivulla, tulppaanin väärästä käännöksestä (itse) ja edessä peruutuksesta. Siitäkään ei muuten olisi tullut mitään ellen olisi lähtenyt kävelemään liian aikasin. Noh, semmosta tällä kertaa. Käytösruudussa Rudi nuuski ensimmäistä kertaa todella todella vahvasti, jonka oletan olleen sijaiskäytöstä sille, että itsellä oli semmonen kaikki-maailman-kirosanat-tähän -fiilis. Yritin sitten napasa sen kahdesti takaisin viereen, sillä tiesin ettei mitään menetettävää ole. Sieltä sitten napsahti -1 TAL, -3 OV ja -10 TVÄ. Saatiin siis huikeat 43 pistettä ja kolmas nollatulos putkeen. Kerätään näitä nollia hiukan väärästä lajista. :D Mieltä lämmitti kuitenkin tuomarin kommentti, jossa kehuttiin Rudin takapäänkäyttöä ja hyviä siirtymisiä! Ehkäpä sitten seuraavissa kisoissa saisin tsempattua itseäni sen verran, että tulos tulisi.

Mansesterin Dogfest 2016

Heinäkuun viimeisenä päivänä järkättiin Kaupin vinttikoiraradalla Mansesterin Dogfest, jossa oli ohjelmassa joka koiran sprinttimestaruus, matkana 80m, ja mätsäri. Lisäksi siellä nähtiin joka koiran sprinttimestaruuden jälkeen myös vinttikoirien lähtöjä. Itse en näitä vinttikoirien lähtöjä näkemässä, kun olin mätsärissä samaan aikaan, mutta olisi ollut kyllä huikeeta nähdä!

Ennen tätä käytiin treenaamassa Rudin kanssa muutamia kertoja 30-80m pituisia matkoja lähikentällä. Ihan vain todetakseni, että kyllä tuo luokse tulee eikä jää matkalle nuuskimaan. Silloin en aikaa ottanut, mutta oman arvion mukaan oletin sen juoksevan kuitenkin 7 alkavaan lukemaan. Mikäli siis juoksee oikeasti täysiä suoraan mun luokse. Pieni jännitys iski, että tuo lähteekin väärään suuntaan tai alkaa muuten hepuloimaan kentällä antamatta kiinni. Jotenkin se karkuretki ja ylipäätään se ettei tuo antanut aluksi kiinni on syöpynyt vähän liiaksikin päähän. Pitäis vaan osata luottaa tuohon.

Tuohan oli lähdössä heti bongannut mut ja vinkunut tahtootuonne -vinkumista. Ja soopelihan juoksi niiin lujaa kuin tassuista pääsi luokse leikkimään lelukla palkkioksi. Hauskaa näytti olevan! Hiukan oli ihmeissään ettei saanut juosta uudelleen matkaa, kun kotona treeneissä ollaan tehty lyhyemmällä matkalla toisille lähettämistä. Aika Rudilla oli 8.29s, muiden aikojen ollen hiukan yli 6 sekunnista, hieman alle 9 sekuntiin. Pari 20 sekunnin ylitystäkin taisi tulla. Paristakymmenestä koirasta Rudi oli 17. Olin jäänyt ehkä vähän liian lähelle maalia, jolloin kuvastakin huomaa, että Rudi alkoi hidastaa hiukan ennen maalia. Ehkä ensi kerralla fiksummin.

Hiukan ennen mätsäriä alkoi satamaan reippaasti, josta hiukan mietin mitä Rudi mahtaa tuumata. Aiemmin sateella soopelin korvia ei ole saanut ylös millään. Ravi onkin ollut ehkä hiukan parempaa, kun soopeli on sitä mieltä ettei mielellään haluaisi ravata, joten ottaa pidempää askelta. Kehään mentiin silti ihan treeni mielessä. Rudi yllättikin heti alkuunsa parikehässä, kun korvat nousi namilla ja namikättä jaksettiin tuijotella hiukan paremmin kuin aiemmin. Vähän silti piti kurkkia muita kehän ulkopuolella. Ravi olikin aikalailla normiravia. Punainen nauha kuitenkin saatiin! Nauhakehässä tassutteli mielestäni hiukan paremmin ja namikättä jaksoi tuijottaa edelleen melkosen hyvin. Meidät kuitenkin käteltiin ensimmäisenä ulos, mutta hyvä fiilis kuitenkin jäi!

Ensi vuonna kyllä ehdottomasti osallistutaan ellei jotakin satu olemaan samana päivänä!