08 lokakuuta 2015

Jonkinmoista agiliitoa.

Agility1
Jos vaikka ylipuhuisi jonkun ottamaan uusia kuvia agissa niin ei tarvitsis iskeä aina vanhoja.


Viime viikolla treeneissä oli vuorossa irtoaminen, takaaleikkaus sekä kädetön ohjaus. Aina yhtä jännää ohjailla kädettömästi, minä kun aina käyn niin hitaalla, että koira ehtii ja heittelen sen ties minne. Noo, virheistä oppii, eikös? Vaatinee useamman tunnin viikossa, jotta kehittyisi koiran tasolle.

Ensin treenailtiin irtoamista. Tehtävänä lähettää koira putkeen mahdollisimman kaukaa. Molemmilta puolilta niin ohjaajaa kuin putkeakin. Rudi oli varsin pätevä eikä ongelmaa ollut. Joskin muutamalla kerralla alkoi matkan varrella usko loppua siihen, oliko menossa varmasti oikealle esteelle ja vauhti hidastui. Kehun kuullessan vauhti kiihtyi ja juoksi luokse iloisesti. Kyllä nää yksittäiset vielä menee, kun ohjaaja pysyy mukana!

Seuraava tehtävä olikin takaaleikkaus hypyillä ja siitä putkeen. Takaaleikkauksessa ei tänään ollut ogelmaa, mutta hyppy-putki välillä pieniä ongelmia ilmaantui. Vaan eipä ollut koiran vika, kun ohjaaja ei käyttänyt tarpeeksi kehonkieltä ja matalaa kättä. Käsi huiteli korkealla kädellä ja sitä rataa. Okei, kyllä mä sain pari kertaa koiran menemään oikeasta päästä putkea. Sitten tehtiinkin toisinpäin eli putki-hyppy-hyppy. Vaan eipä ollutkaan mitään ongelmia, vaikka ohjaaja sitä pelkäsikin. Oikein kivasti irtosi toiselle hypylle!

_MG_6844 Kolmas osuus olikin yhdeksän esteen rata, kädettömästi tietenkin. Se kaikista jännin osuus. Ensin en muistanut välistävedon jälkeen on oikeasti se takaakierto ja radalla tosiaan on se yhdeksäs este. Nää on niitä pieniä vikoja, joita sattuu kaikille. Pääasiahan oli se, että Ruu toimi hienosti ilman käsiä ja keskittyi kerrankin katsomaan minne mennää, vaikka ohjaaja antoikin välillä vähän huonosti infoa. Tarkastihan tuo tosiaan osa lukea ja pienikin liike saa sen muuttamaan suuntaa. Toisaalta tuo on hyvä, toisaalta huono.

Muistilista:
» Pysy koiraa askeleen edellä, pidä kuitenkin silmällä, että se varmasti tulee.
» Ei hätäisiä hutaisuja, vaan selkeitä käskyjä (=ohjauksia).
» Älä unohda esteiden nimiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti