23 toukokuuta 2023

Talvikauden koiratanssit

Viime kuussa tuli kuluneeksi jo vuosi siitä, kun aloitimme koiratanssin ns. eläkeläislajina. Hieman meillä oli ennestään kokemusta lajista, sillä vuosia sitten kävimme kerran lajitutustumisessa sekä kahdella alkeiskurssilla, joista sai hyvän ensikosketuksen lajiin. Toki jonkin verran on tullut seurattua somessa muutamia koiratanssia harrastavia koirakoita. Aloitimme kuitenkin viiden kerran alkeiskurssilta, jatkaen kesäkauden ryhmäpaikalle ja pienen pohdinnan jälkeen vielä talvikauden ryhmäpaikassa. Nyt kesäkaudella onkin kaksi viiden kerran jatkokurssia, joista ensimmäinen alkoi nyt toukokuussa. Olen kyllä hurjasti tykännyt siitä, että tunnit ovat joka toinen viikko, sillä se on oikein sopiva määrä koiratanssiin sekä tuolle seniorisheltille, joka saa treenailla vielä myös vähän rally-tokoa ja tokoakin. Helpompi pitää kiinni riittävästä määrästä lepopäiviä.

Mutta nyt olisikin ehkä aika hieman laittaa ylös siitä, mitä talvikauden aikana tapahtuikaan! Pääasiassa ollaan treenattu ja hiottu meidän omaa ohjelmaa kokonaisuutena tai pätkissä joko musiikin kanssa (oman tai jokin muu biisi) tai ilman musiikkia. Lisäksi kouluttaja keksi meidän ryhmälle ryhmätanssin, jota treenailtiin myös melko usein tunnin alussa tai lopussa. Lopulta se jäi hieman vähemmälle, sillä osa ei enää kesäkaudella jatkanut ja tarkoituksena olisi ollut esittää se mahdollisesti joskus kisoissa. Lisäksi tunneilla tehtiin satunnaisesti myös erilaisia yksittäisiä tekniikkatreenejä sekä testailtiin uusia temppuja, josta sai mukavasti vinkkejä myös muitakin lajeja silmällä pitäen. Olen tykännyt myös siitä, että aloitettiin pitämään pieni rauhoittumishetki tunnin lopuksi. Rudi ei ole siinä vielä kovin hyvä, sillä hallissa pitäisi saada tehdä villinä seniorina täysillä loppuun asti. 

Rudin kanssa isoin haaste on ehdottomasti haukkuminen. Hän ilmoittaa herkästi, jos on epävarma mitä pitää tehdä, unohdan Rudin ollessani itse epävarma sekä silloin kun en ole tarpeeksi selkeä tai jos jokin tietty kiihdyttävä kohta on tulossa. Kyllä Rudi on pystynyt tekemään myös äänettömästi, kun ollaan päästy oikeasti siihen omaan kuplaan ja olen ollut täysin varma mitä ollaan tekemässä. Ymmärrettävästi! Voi kun aina pystyisi olemaan tarpeeksi selkeä ja omassa kuplassa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa vielä ainakin kesäkauden ajan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti