04 tammikuuta 2017

Vuosikooste, osa 2

OSA 1
 



Heinäkuussa mut ympäripuhuttiin ilmoittamaan Rudi tokokisoihin*, joissa kisat päättyivät heti ensi metreillä. Nousi paikkamakuusta häiritsemään viereistä koiraa ja that's it. Päätin, että kisa on viimeinen ikinä*.  Loppukuussa olikin vuorossa Mansesterin Dog Fest*. Siellä pääsi testaamaan miten lujaa oma koira juoksee 80m ja pyörähtämään mätsärissä. Soopeli juoksi aikaan 8.29s eikä sijoittunut mätsärissä.


Elokuun ensimmäinen viikko oli melkoinen. Yhdet rallyn ratatreenit ja rallykisat* sekä shelttileiri*. Ratatreneissä meni muutoin kivasti, mutta kartturi alkoi panikoimaan. Kisoista olisi tullut hyväksytty muutoin ellen olisi jäätynyt ensimmäiseltä kyltiltä tulleeseen uusintaan. Shelttileiri oli lopulta melkoisen kiva! Pyörähdettiin myös rallyn tuplakisoissa, joista napattiin juuri ja juuri tulokset molemmista. Tämähän tarkoitti sitä, että saatiin RTK4. Agikisoista saatiin toinen LUVA ykkösissä, seuraavastakin todennäköisesti olisi tullut, mutta ohjaaja alkoi panikoimaan eikä löytänyt enää sitä A-radan flowta. Loputa rata päättyi hyllyyn, kun soopeli veti mutkaputkesta ohi suoraan yli kehänauhan nurmikolle pissalle. Täältä* löytyy elokuun kisat. Kävin myös henkisen valmentautumisen luennolla, josta oli melkoisesti hyötyä.


 

Syyskuussa ei ollut mitään viikkotreenejä ihmeellisempää. Lukuunottamatta Koirapalvelu Taidogaan avoimia ovia*, joissa siskon koirat kävivät ensin polskimassa ja toinen pääsi rallyyn. Rudi pääsi syömään namia altaanreunalle, josko jännitys hiukan helpottaisi. Melkoisessa stressissä tuo kuitenkin oli eikä tuo meinannut hellittää edes odottaessa Hillyä rally-tokossa. Muutoin rento syyskuu
.



Lokakuussa päätin pitää rallysta tauon*. Ensin meidän piti jatkaa tehoryhmässä, mutta tein pitkän ja vaikean päätöksen. Sinällään hyvin helpottava ja oikea ratkaisu. Ei enää väkisin vääntämistä, vaan yritetään saada oikea fiilis treeneihin ja vahvistetaan vähän liikkeitä. Ei enää miljoonia kisoja vuoden aikana, vaan silloin tällöin. Muutamissa rallytreeneissä itekseen. Agilityssä jatkettiin, joskin pieni pohdinta oli josko pidettäisiin tammikuussa taukoa mikäli saadaan treenikerrat myytyä. Näpyttelin myös fiiliksiä vähän tokostakin*.


 
Marraskuu jatkui leppoiseen tyyliin. Ainoastaan agilityn viikkotreenit ja yhdet agikisat*. Vietettiin myös soopelin syntymäpäiviä*. Soopelihan tosiaan täytti 5v! Kamala sentään. Kivaa arkipuuhastelua!


Joulukuu oli vielä leppoisempi. Marraskuun kisat olivat tämän vuoden viimeiset eikä seuraavista ole vielä tietoa. Sitten kun saadaan kartturille vauhtia agilityyn ja kun saadaan rally taas toimimaan. Enää en halua pitää kiirettä ja tehdä samoja virheitä kuin aiemmin. Joulukuun ajan pohdin melkoisesti mitä ja miten edetään lajeissa. Vähän tavoitteita tulevalle vuodelle ja treenisuunnitelmaa. Hierojallekin olisi hyvä päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti