30 syyskuuta 2018

Kovan onnen poika.

Puolitoista kuukautta sitten päivittelin meidän käynnistä eläinlääkärissä*. Kävin viemässä kontrollinäytteen kaksi ja puoliviikkoa sitten. Seuraavana päivänä soittelin tuloksia töiden jälkeen, mutta näytteen vastaanottanut lääkäri ei ollut enää paikalla. Uusi yritys seuraavana päivänä, jolloin sain tiedon ettei verta ollut enää virtsassa, mutta PH oli hitusen koholla ja löytyi runsaasti virtsakiteitä. Jatkohoitona uusi pistos tai liuotusruokaa. Kyseessä ei ollut lääkärin oma potilas, joten kehoitti soittamaan vielä seuraavana päivänä kun "omalääkäri" olisi paikalla. Rudille suositeltiin liuotusruokaa mahdollisimman pian aloitettuna. Lähdin heti sitä hakemaan, näin alkuun 2kg pussi Royal Canin Urinary s/o:ta. Mielellään en RC:tä syöttäisi, mutta vaihtoehtoa ei ollut.

Ruokaa Rudi syö kuukauden verran eikä saa syödä mitään muuta. Kysyin kuitenkin mitä mieltä on siitä, jos syöttää kaksissa treeneissä vähän nameja, mikäli tarve vaatii. Tiedän nappuloita voivan käyttää nameina mikäli koira on tarpeeksi perso ruoalle, mutta vaikka Rudi onkin hirmuisesti ruoan perään ei se ole koskaan arvostanut nappuloita. Saatiin lupa kahdelle treenille. Treenejä alkoi tupsahdella enemmänkin, kun nappasin kaksi tokotuntia ja rallytunnin Koirakoutsille, rallyn ratatreenipaikan TamSKille sekä päästiin TamSKin rallyn valmennusryhmään, jonka kaksi kertaa ehtii tulla ennen tuloksia. Ehdin jo tovin ennen ensimmäisen ruoan antamista kärvistellä mitä teen namien suhteen, kun noin paljon en voi nameja antaa enkä kaikissa liikkeissä käyttää lelua. Onneksi Rudi alkoi syömään hyvällä ruokahalulla uutta ruokaa, kun sen turvotti ja kaverille ne kelpaavat myös nameina! Päätin silti käyttää normalit supernamit kahdelle Koirakoutsin tokotunnille, jossa tarvitsee oikeasti keskittyä. Puolentoista viikon päästä olisi näytteenvienti lääkärille eli hyvällä tuurilla kahden viikon päästä päästään normaaliin ruokavalioon. Normaaliin ruointaan siirtymisen jälkeen vien vielä kerran näytteen ettei tuo johdu vain ruokavaliosta. Toivotaan parasta!

Tuossa välissä Rudilla ehti olla vielä furunguloosia oikeassa etutassussa. Lenkillä huomasin keventävän etutassuaan, jolloin kurkkasin ja pyyhkäisin sitä. Aiemmin tehnyt samanmoisesti mikäli jokin roska jäänyt tassuun ja keventäminen jäänyt siihen. Herkkis. Keventäminen jatkui kotiin asti ja ehdin jo miettiä ties mitä kaikkea kamalaa. Koira kyljelleen ja tutkimaan. Punainen tassuväli paljasti tuon, joten eikun karvat lyhyiksi ja puhdistusta sekä rasvausta useamman kerran päivässä. Suunnilleen viikossa tuo katosi. Kovan onnen poika.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti