29 toukokuuta 2016

Mua saa, mua täytyy valistaa, muutkin mokaa.





Kaksi viikkoa sitten pyörähdettiin meidän ensimmäisissä MES-luokan kisoissa, joissa oli vieläpä melkein kotikenttä etu. Kisat nimittäin järkättiin täälä käpykylässä ensimmäistä kertaa. Käväistiin ennen kisoja kahdesti treenaamassa kyseisellä kentällä, eikä soopelia tuntunut häiritsevän vähemmän käytetty kenttä. Eikä niitä viime vuoden tokokisan mörköjäkään enää näkynyt. Alkuun otettiin  jopa tokoa eikä soopelin riemulla ollut rajaa. Oikeesti. Tokoa.

Joka tapauksessa kisa aamu alkoi lähentyä lähenemistään ja olin jopa hyvillä fiiliksillä lähdössä kisaamaan. Ei muuten edes jännittänyt, vaikka normaalisti jännitän aina viikon ennen kisoja niin, että oksennus lentää. Ei edes rataantutustumisessa tuntunut pahalta, tuumin vain sen ainokaisen -10 tvä:n tulevan koira eteen, peruuta kyltiltä. Siitä kun ei vielä varmaksi voi sanoa meneekö täysin suoraan vai heittääkö tuon takapää 90 astetta oikeaan. Muutamasta kohdasta ajattelin tulevan jotain pientä, mutta jäätäisiin hyväksytyn puolelle. Mutta se siitä sitten.

Ov = Ohjaajavirhe
PY = Puutteellinen yhteistyö
Tvä = Epätarkasti suoritettu liike (-1 & -3)
Tvä = Väärin suoritettu liike (-10)
As = Koira pois asennsta enemmän kuin ½m



Lähtö - Mitä tuohonkin nyt sanoisi? Heti alussa huomasi, että tuo ei ole messissä ollenkaan. Plaah.. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään.

Istu, jätä koira - Jäin varmistelemaan, että tuo istuu ja käänsin kroppaa hieman. Todella, todella hidas istuminen. -3 ov.

Liikkeestä kutsu koira - Rudi lähti vasta toisella kutsulla ja tuli Rudiksi todella hitaasti luokse, mutta siitä(kään) ei ihmetyksekseni tullut mitään. Yleensä kun tuo laukkaa vierelle.
Askeleet eteenpäin - Todella, todella hidasta. Tuo ei vain jotenkin uskaltanut liikkua yhtään mihinkään. Lisäksi mä taisin väännellä kroppaa ja astua hiukan liian lyhyitä asekelia. -1 tvä, -1 py, -3 ov

Istu, askel oikeaan, istu - Taas tosi hidasta ja epävarmaa. Itse sitten taasen varmistelin myös, että tuo edes liikkuisi eteenpäin. Siitä kuitenkin vain -1 tvä.

Pujottelu Laama, laama ja laama. Vaikka miten yritti kannustaa ja kehua lukko ei auennut ollenkaan, joten eipä tuo uskaltanut edes seurata vierellä. Tästä laamailusta -1 py

Molemmat täyskäännös vasemmalle - Tässä kohtaa rauhallisuudesta oli vain hyötyä ettei tuo pomppinut miten sattuu ja pysähtynyt hetkeksi. Normiasenteella oltais napattu tästä jotakin -1 ja -3 välillä.


Istu, koira eteen, vasemmalta oikealle, istu - Sanoin vahingossa suoraa eteen, mutta huomasin sen pitävänkin istua ensin. No korjasin vain vieri käskyn ja koira vaihtoi rintamasuuntaa palatessaan istumaan. Muutoin näytti jopa normi Rudilta. Päätin etten lähde uusimaan, kun Rudi on tossa tilassa ja se vain pahentaisi tilannetta. Rintamasuunnasta -10 tvä.

Liikkeestä maahan, kierrä koira - Jopas mä töksäytin tossa tuommosen minimaalisen pysähdyksen, kun hetken näytti siltä ettei tuo pysähdykkään. Seuraavaksi soopeli ei lähtenytkään mukaan, joten siitäkin napsahti odotetusti miinusta. Tiedä sitten sanoinko käskyn liian hiljaa? Tästä -1 tvä, -1 as  ja -3 ov.

Spiraali vasemmalle - Soopeli hidasteli rutkasti ja ohjailin sitten käännöksissä suosiolla vaan kunnolla, ettei tuo vain vaihda puolta takana. Ihmettelen ettei tullut enempää kuin -1 py, -1 as, -1 ov.


270 vasemmalle - Mulla ei riitä sanat. Hyi! Silti ei lähtenyt pisteitä, wuut?

Tunneli - Se oli se päivän the juttu ja siitäpä tuo piristyi. Olis vaan ollut heti ensimmäisenä niin ois lukkokin lähtenyt pois aiemmin. Mä siinä jotain tein, josta sain -1 ov.

Koira eteen, peruuta - Tuossa vaiheessa fiilis lähteä radalta oli niin suuri, että hyvä kun pystyin sanomaan käskyjä. Vielä kun Rudi lähti noin vinoon, josta kuitenkaan ei olisi tullut mitään (?) niin kutsuin Rudin pois, vaikka matka ei ollut riittävä. Tulikin vasta toisesta käskystä, kun yritti pidätellä itkua ja kutsua koiraa. Joten -10 tvä riittämättömästä matkasta.

Puolenvaihto takana - Ihan jees, eikä pisteenmenetyksiä.

Houkutus - Hyi, hyi, hyi! Kamalaa seuraamista, törmäsi jalkaan ja meinasi lähteä houkutukselle.

Pyörähdys - Jäätävän isosti näytin ja kamalan kankeasti Rudi tuon teki. Lemppariliike, joka ei ollutkaan kiva?

Tulppaani - Jotenkin hankalan näköinen oli tuokin.

270 oikealle - Alkoi hiukan ennen haahuilemaan, mutta ehdin pelastaa. Yllättävän nätisti kääntyi, joskin hieman normaalia kauempana, kuten yleensä nurmikolla.

Istu, käännös oikealle, istu - Tuokin kääntyminen näytti jotenkin tosi helpolta. Ei vaan ymmärrä. Oikealla käännökset kun ovat olleen hiukan tökkiviä.

Käännös vasemmalle - Mikä toi mun käsi oli? :D Eikä koira ollut mukana yhtään.



Tuomari: Pia Heikkinen
Kokonaisvaikutelmasta -1 (tiedä sitten tuliko tuo koiran haluttomuudesta vai mun käytösruudun aikana käden heilumisesta)
Aika: 3.16.45
Kommentti: Alussa koiran huomio muualla. Lopussa hyvää yhteistyötä.
Tulos: MES0, 62p./100p. 

Hieman oli kaveri laamana radalla, kun ilmeisesti otti itseensä kun huomautin peruuttamisesta ja jäävästä istumisesta ennen kisaa. Sitten ei uskaltanut tehdä mitään radalla, öö. Mitä tästä opin? Ei vaikeita liikkeitä ennen kisaa, vaikka ne radalla olisi. Muutama hauska liike, leluleikki ja radalle. Lisäksi itse olin ennen pujottelua sitä mieltä, että tää rata ei tuu koskaan loppuun ja haluaisin lopettaa koko radan kesken. Pidättelin itkua lähestulkoon koko radan ajan ja osasyynä soopelin haluttomuuten tehdä olin tietysti mun vikaa, vaikka mun fiiliksen pahentuessa Rudi parani. Kuitenkin suurin syy oli se lukko, joka lähti vasta putkella pois.

Käytösruudun tehtävä tälläkin kertaa oli vasemmalla seisominen ja hyvä niin. Hiukan jännitti, kun putkitehtävä oli ihan naamanedessä, sillä oletin tuon ampaisevan putkeen, kun toinenkin menee. Vaan tuohan pönöttikin nätisti hiljaa ilman minkäänlaista liikehdintää lähes koko ajan. Ehkä kolmesti meinasi alkaa nuuskimaan maata, mutta uskoi jätä käskyä. Itsellä alkoi väkisin kyyneleet puskea läpi ja nenä valua, koska toi rata oli ehkä pahin ikinä. Joskin mulla ei oo koskaan käynyt noin, että alkaisin oikeesti itkemään. :D Ehkä tänään sitten menee vähän paremmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti